Hyvinvoinnissa kulttuuri saa kasvaa 76 % lisää

Anonyymi-ap

Ihmisillä on tarpeita viihtyä.
Pitää löytää henkilökohtainen kanavansa toteuttaa itseään.
Maa kutsutaan hyvinvoinniseksi.
Ehkä hakema hyvinvointi ei ole vielä toteutunut ja vaatii rakentamista.
Ajatellaan elävämme täydellisyydessä, mutta aika on kivikausi.
Siksi meillä ei ole täydellisyyttä, koska pitäisi kävellä joka aamu töihin rakentaa hyvinvointi.
Ei ole varaa jäädä töistä, koska hyvinvointia ei ole olemassa vielä.
Mutta joku päivä hyvinvoinnin kasvu ja kulttuurin tarjonnan kasvu nousevat huimaan, koska kaava olisi ollut hyvinvointi=kulttuuri.
Yhden kasvaessa, kasvaa toinenkin.
Huimaassa valtiossa on huimaa taidetta.
Tänään Suomessa taide on taantumuksellista.
Taide kuolee silmillä. Taiteella ei elää. Taide jatkaa kärsimistä.
Taiteella ei ole jatkosuunnitelmia. Taiteeseen ei panosteta.
Taide on syntipukki. Taide on vaarallinen ihmisille.
Taide on militarismin vihollinen.
Taide joutuu olemaan anarkistinen.
Taidekouluun ei pääsee.
Taide ei ole yhteydessä tieteeseen.
Taide on tyhmä ja kytkemätön yhteiskuntarakenteisiin.
Taide on kanava valehdella ja säästää rahaa.
Taiteesta epäröidään, että parempi olisi sulkea koko kenttä turhana.

Ilmaisuus on osa hyvinvointia, että pääsee kokemaan taidetta.
Taiteen kasvussa kaikkea pitää olla paljon enemmän.
Kulttuurin olisi oltava pullollaan taidetta.
Taide sulautuisi tieteeseen ja raja häipyisi kun yksi synnyttää toista.
Aito taide perustuu todellisuuteen.

Se että ei panosteta taiteeseen, puhuu sen puolesta, että yhteiskuntarakenne on liian epäkypsä.
Siksi ihmiset jatkavat olemaan perusduunareita ja tietämään kärsimyksen arvon.

2

152

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Samaan aikaan valtio ylläpitää taidekouluja.
      Taidekoulut ja valtion tehdaslaitokset ovat yhteydessä toisiinsa.
      Taide kuitenkin tuo päävaivaa valtiolle, miksi taidetta tarvitaan aikana kun tehdas ammatit pitää kehittää, täyttää: insinöörejä lisää, tekniikkoja.

      Siksi ei voi tulla taiteilijaksi, pitää kymmenessä sukupolvessa, muuttumatta autistiksi, dawniksi, vihannekseksi jatkettava osviittaamia insinööriopintoja sukupolvesta toiseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      221
      2937
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      8
      1647
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      5
      1337
    4. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      103
      1216
    5. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      123
      1171
    6. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      75
      1107
    7. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1032
    8. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1025
    9. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      937
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      135
      922
    Aihe