Amerikkalaisesta ostajaehdokkaasta Sipilällä ei ollut tietoa sen enempää 1994 eikä 1995 loppukauppahintaa maksettaessa, Sipilä sanoo HS:lle.
”En muista enää koska sain ensi kertaa tiedon [amerikkalaisyhtiön ostoaikeista], mutta sen voin taata, että se ei ollut ennen kuin lainajärjestely oli hoidettu loppuun.”
Amerikkalaisyhtiön kanssa loppuneuvottelut Solitran myynnistä käytiin loppukeväästä 1996 ja kauppa solmittiin 1. heinäkuuta 1996, Sipilä kertoo.
Kivelän kirjan mukaan Sipilä myi yrityksen lopulta nelinkertaisella hinnalla verrattuna siihen, mitä itse maksoi Rautaruukin osakkeista. Hinta oli nelinkertaistunut reilussa vuodessa.
Sipilä huomauttaa, että HS:n jutussa Kivelän kirjasta mainittiin virheellisesti, että Sipilä olisi ollut Sitran hallituksen jäsen, kun hän oli osallisena Teknoventure-yhtiön ostossa.
Sipilä oli tuolloin Teknoventure Management -hallinnointiyhtiön hallituksen jäsen ja ostokohteena oli hallinnointiyhtiö Teknoventure Managementin osuus.
HS kertoo
Kivelän kirjan mukaan Sipilä myi yrityksen lopulta nelinkertaisella hinnalla
4
216
Vastaukset
- Anonyymi
No hyvä, että sai voittoa, mutta SDP:n -PERSELIJÄT- on tuostakin -Kateellisia .
- Anonyymi
muistaako puolue miksi kannatus aleni ja kuka sen teki? oulun raiskaukset mm
Anonyymi-ap
2025-09-02 12:41:00
Politiikka
Puolueet
Suomen Keskusta
Suomenmaa muistuttaa Juha Sipilästä!
Anonyymi-ap
2025-09-02 12:40:06
https://www.suomenmaa.fi/uutiset/nain-perussuomalaiset-ovat-viime-paivina-luonnehtineet-ulkomaalaistaustaisia-ihmisia-ja-maahanmuuttoa/
muistaako puolue miksi kannatus aleni ja kuka sen teki?
maahanmuutto 2015 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
muistaako puolue miksi kannatus aleni ja kuka sen teki? oulun raiskaukset mm
Anonyymi-ap
2025-09-02 12:41:00
Politiikka
Puolueet
Suomen Keskusta
Suomenmaa muistuttaa Juha Sipilästä!
Anonyymi-ap
2025-09-02 12:40:06
https://www.suomenmaa.fi/uutiset/nain-perussuomalaiset-ovat-viime-paivina-luonnehtineet-ulkomaalaistaustaisia-ihmisia-ja-maahanmuuttoa/
muistaako puolue miksi kannatus aleni ja kuka sen teki?
maahanmuutto 2015 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
al jaseerassa kaikki tieto?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.905459Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.493625Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j612995Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin462201Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.611966Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2961856- 471616
- 961501
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress451395Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.91353