Jännityksellä odotamme, että kuka on uusi omistaja vai löytyykö ostajaa, ja jos löytyy niin miten jatkaa toimintaa, säilyvätkö työpaikat ja yleensäkin Porilainen maatalous ja metsäkone tuotanto.
Viime viikolla saatiin lukea Valmet Automotiven siirtyvän kokonaan pois Kiinalais omistuksesta ja alkaa valmistaa jotain puolustus tarvikkeita. villi ajatukseni on, että Sisu auton sotilasajoneuvojen kokoonpanoa. Niin onkohan Porissa mietitty samaa, että jos saataisiin Valtio hankkimaan Rosenlewin tehdas ja alettaisiin myös valmistamaan /kokoonpanemaan jotai puolustustarvikkeita, esim Patrialle. Puimuteiden ja panssariajoneuvojen kokoluokka suurinpiirtein samoja, on akseleita jne joita nykyinen henkilökunta varmasti osaisi asentaa paikalleen.ja siinä sivussa sitten valmistaisi ne vähät leikkuupuimurit mitä tarvitaan, tosiasiahan on se, että maailmanlaajuisesti maatalouskone kauppa sakkaa pahemman kerran. Mutta kyllä se vielä piristyy ja sitten taas keltaisia puimureitakin tarvitaan.
Näin saataisiin pidettyä työpaikat, saataisiin verotuloja, ja sitä kautta hyötyä lähiseuduille ja huolto varmuudella.
Päättäjät voisi ottaa tästä kopin ja alkaa ajaa asiaa.
Tämä olisi
Puimuri tehdas
21
372
Vastaukset
- Anonyymi
Ärsyttävä sanonta ottaa koppia.
- Anonyymi
Onko mahindra pistänyt ryysenleewin myyntiin vai?
Jos ostaja löytyy, käy varmaan kuten outokummullekin eli paloiksi ja rahat taskuun sijoittajille.
En tiedä onko keltaiset koneet tekniikaltaan yms kilpailukykyisiä esim Claas tai New Holland merkeille, mutta sen voin kertoa että myynti ulkomaille on haastavaa jos siellä ei ole sitten isoja varastojakin joissa on HETI saatavilla varaosia kun kone kilahtaa.
Kukaan maajussi ei odottele 3kk varaosaa saapuvaksi laivarahdilla.
Maajussi ostaa mieluummin laitteen jolla on edustus jo omassa maassa jolloin se varaosakin on heti saatavilla.Tässä kohtaa roosenplääw on kussut nilkoilleen jo vuosikaudet.Pitäisi investoida, mutta jos aivojen tilalla on pakastettu kana, ei tällaista visiota voi nähdä.
Oikea markkinointi, oikeat hinnat ja varaosien saanti on kynnys myynnin alkamiselle jossain hiton pitkällä olevassa maassa.
Patrian vehkeiden kokoaminen nyt ei kovin kauaa työpaikkaasi pitäisi kun pitäisi olla niitä ulkomailta tulevia tilauksia.Pelkät kotimaan ostot asevoimille eivät pitkällä tähtäimellä merkkaa mitään.
Pahoin pelkään että pakastekana aivojen tilalla vie ryysenplääwin roskapyttyyn ellei joku sulata kanaa.- Anonyymi
Mistä sinulle on tuo pakastekana aivojen tilalle tullut?
Tai ei siis tullut sinulle, mutta ilmentämään tyhmästi toimivaa ihmistä jne.
Muistan vanhan jutun mediasta, jossa joku yritti näpistää kaupasta pakastebroilerin piilottamalla sen päälaelleen hatun alle. Tuo yrityshän epäonnistui kun kassajonossa päälakea vasten ollut broileri jäähdytti aivoja niin, että niiden omistaja pyörtyi ja "salakuljetusyritys" meni niin sanotusti mönkään tai mynkähän. Mikä muuten on tuo "mönkä" tai useissa murteissa "mynkä" johon asiat menevät epäonnistuessaan? Sitä ei tiedä kukaan?
Mistä into väännellä hienoa Rosenlew -nimeä? On aivan vailla vertaa suomalaisessa teollisuudessa, tai onhan niitä joitakin muitakin yhtä hyviä, mutta ei kai parempia?
- Anonyymi
PELKÄSTÄÄN SAKSA ON TEKEMÄSSÄ 3500 AJONEUVOSTA KAUPPAA PATRIAN KANSSA, ARVO 5 MILJARDIA EUROA,
- Anonyymi
älä silti huuda imbesilli
- Anonyymi
Maatalouden alasajon seuraus.
- Anonyymi
Mitä tarkoitat, onko esimerkiksi Suomessa maataloutta ajettu alas? Jos mielestäsi on, voisitko sertoa jotakin siitä?
- Anonyymi
Sampoja myytiin silloin joskus enimmäkseen neuvostotasavaltoihin ja vastaaviin banaanivaltioihin. Ne markkinat meni eikä noita kukaan länsimarkkinoilla ostele syistä joita pakastettu kana luetteli.
- Anonyymi
Satakunta vahvistuu puolustustarviketuotannosta, ensiksi TNT tehdas Noormarkkuun , Raumalla ilmeisesti tehdään sotilaskäyttöön aluksia, ja jos huhu pitää paikkaansa ni Eurajoella alettaisiin valmistaa jalkaväkimiinoja, mutta se on nyt Veijo Esson baarissa kuultu tornihuhu, ei kannata ottaa vielä tosissaan, mutta olisi hienoa jos pitäsi paikkansa. Kyllä nyt päättäjien kannattaa seurata tilannetta ja olla aktiivisia Ely keskuskuksien ym muiden kanssa jotta saataisiin enemmän työpaikkoja Satakuntaan kasvavaan alaan.
- Anonyymi
Kasvava ala? Verovarojen uudelleen sijoitusta maailman poliittisen tilanteen vuoksi. Kansantalouteen ei tule lisäarvoa jos käytettävissä oleva varallisuus jaetaan eri tavalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kasvava ala? Verovarojen uudelleen sijoitusta maailman poliittisen tilanteen vuoksi. Kansantalouteen ei tule lisäarvoa jos käytettävissä oleva varallisuus jaetaan eri tavalla.
Jep, kuulostaa isolta nousulta kun otamme miljardeja velkaa jotta voidaan lahjoittaa johonkin ukrainaan kaikenlaista asetta yms..Hip hurraa.
Takaisin emme saa koskaan.
Maahan tursuaa ukrainalaisia kielitaidottomia työmarkkinoille polkemaan jo ennestään hankalaa tilannetta.Heidätkin elättää Suomalainen veronmaksaja samalla kun omat mummot kerää pulloja jotta saavat leipää.
Aseentekijöillä on duuni tasan niin kauan kunnes sota loppuu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jep, kuulostaa isolta nousulta kun otamme miljardeja velkaa jotta voidaan lahjoittaa johonkin ukrainaan kaikenlaista asetta yms..Hip hurraa.
Takaisin emme saa koskaan.
Maahan tursuaa ukrainalaisia kielitaidottomia työmarkkinoille polkemaan jo ennestään hankalaa tilannetta.Heidätkin elättää Suomalainen veronmaksaja samalla kun omat mummot kerää pulloja jotta saavat leipää.
Aseentekijöillä on duuni tasan niin kauan kunnes sota loppuu.Tässä nyt ajatellaan Porin konepajarannan työntekijöitä jotta heillä säilyisi työpaikka, eikä ole puhuttu lisätarpeesta ja varsinkaan ulkomailta rekrytointia.
Jos asenne on, että vitut yhdestä tehtaasta, niin mikäs siinä, mutta mistä ne verotulot maksetaan jos ei ole työpaikkoja?
Onhan nyt siis Valmet Automotive siirtymässä osittain jonkinlaiseen puolustustarvike kokoonpanoon, Puolassa Ursus traktori tehdas on alkanut valmistaa armeijalle kalustoa ja varmasti moni muukin.
Kannattaa kysyä Sampon työntekijöiden mielipidettä että haluaako ne käydä töissä, nytkin on osa lomautettu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä nyt ajatellaan Porin konepajarannan työntekijöitä jotta heillä säilyisi työpaikka, eikä ole puhuttu lisätarpeesta ja varsinkaan ulkomailta rekrytointia.
Jos asenne on, että vitut yhdestä tehtaasta, niin mikäs siinä, mutta mistä ne verotulot maksetaan jos ei ole työpaikkoja?
Onhan nyt siis Valmet Automotive siirtymässä osittain jonkinlaiseen puolustustarvike kokoonpanoon, Puolassa Ursus traktori tehdas on alkanut valmistaa armeijalle kalustoa ja varmasti moni muukin.
Kannattaa kysyä Sampon työntekijöiden mielipidettä että haluaako ne käydä töissä, nytkin on osa lomautettu.Verotuloja saadaan vientituloista. Se että yksi tai kaksi porin konepajanrantaa takoo pyssynnosia armeijalle ei tuo verotuloja kansantalouteen. Mittakaava eikä tarkoitusmielessä kummallakaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä nyt ajatellaan Porin konepajarannan työntekijöitä jotta heillä säilyisi työpaikka, eikä ole puhuttu lisätarpeesta ja varsinkaan ulkomailta rekrytointia.
Jos asenne on, että vitut yhdestä tehtaasta, niin mikäs siinä, mutta mistä ne verotulot maksetaan jos ei ole työpaikkoja?
Onhan nyt siis Valmet Automotive siirtymässä osittain jonkinlaiseen puolustustarvike kokoonpanoon, Puolassa Ursus traktori tehdas on alkanut valmistaa armeijalle kalustoa ja varmasti moni muukin.
Kannattaa kysyä Sampon työntekijöiden mielipidettä että haluaako ne käydä töissä, nytkin on osa lomautettu.Joskus kun pappa prihti oli vielä puikoissa tuli oltua jonkin aikaa töissä rosenlewillä.Muistan edelleen sen joulukassin jonka sieltä sai lahjaksi.Kahvat katkesi kassista kun oli niin paljon herkkuja ja kaikkein kalleinta tavaraa vielä.Mustaherukkahyytelöä savujuustoa hiton iso lohi jne jne.
Onko edelleen tapana joulun alla antaa työntekijöille tällainen kiitos? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joskus kun pappa prihti oli vielä puikoissa tuli oltua jonkin aikaa töissä rosenlewillä.Muistan edelleen sen joulukassin jonka sieltä sai lahjaksi.Kahvat katkesi kassista kun oli niin paljon herkkuja ja kaikkein kalleinta tavaraa vielä.Mustaherukkahyytelöä savujuustoa hiton iso lohi jne jne.
Onko edelleen tapana joulun alla antaa työntekijöille tällainen kiitos?Nyt kyllä aika kultaa muistot tai dementia sekoittaa työpaikat. Pappa oli niin saita mies että hyvä jos malttoi housuihin henkselit ostaa. Mitään ylimääräistä ei työmiehen lahjoihin pantu. Korkeintaan varttilitran purkki itse poimittuja puolukoita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt kyllä aika kultaa muistot tai dementia sekoittaa työpaikat. Pappa oli niin saita mies että hyvä jos malttoi housuihin henkselit ostaa. Mitään ylimääräistä ei työmiehen lahjoihin pantu. Korkeintaan varttilitran purkki itse poimittuja puolukoita.
Ei pappa itselleen mitään ostanutkaan.Tuli polkupyörällä ahlaisista töihinkin.Me kuitenkin saimme tuon edellämainitun kassin joka oli suuri ylläri.
Palkka, oli pieni.Siksi sinne en jäänytkään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei pappa itselleen mitään ostanutkaan.Tuli polkupyörällä ahlaisista töihinkin.Me kuitenkin saimme tuon edellämainitun kassin joka oli suuri ylläri.
Palkka, oli pieni.Siksi sinne en jäänytkään.Muistan vieläkin kun painoi fillarilla radiopeltorit korvilla valtatie kasia pitkin..
Sairaus se on saituuskin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Verotuloja saadaan vientituloista. Se että yksi tai kaksi porin konepajanrantaa takoo pyssynnosia armeijalle ei tuo verotuloja kansantalouteen. Mittakaava eikä tarkoitusmielessä kummallakaan.
Jokainen euro on tärkeää, ei pidä aliarvioida, mitä nämä Rosenlewin työntekijät sitten tekee jos tehdas loppuu?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokainen euro on tärkeää, ei pidä aliarvioida, mitä nämä Rosenlewin työntekijät sitten tekee jos tehdas loppuu?
He hakevat satakunnan talousalueella sitten netistä hommia kuten me muutkin ja yksikään firma ei vastaa edes.
- Anonyymi
Kyllä nyt todella alkoi jännittämään...
- Anonyymi
Vieläkös Suomessa viljellään? Luulin jo että se on loppu eikä puimureitakaan siis tarvita.
Oli muutama vuosi sitten esillä parikin seikkaa viljelystä. Ensiksikin se ettei Venäjältä saada enää apulantaa, ja Suomessa valmistus on lopetettu.
Samoihin aikoihin uutisointiin myös hallituksen sekoilusta, viivyteltiin maataloustukea niin pitkään ettei viljelijät ehtineet enää tilaamaan kevätkylvöjä varten kalliimpaa apulantaa. Se oli viljelijöille käsittääkseni katastrofi, joten sen vuoksi ajatus että vieläkö kukaan jaksaa yrittää maatalousyrittäjänä, kun pärjäämisen kanssa keinutaan veitsenterällä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan
kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist1503785Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki993639Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma423173Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest182521- 1822204
Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?
Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu271397- 961239
Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!
Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja241081Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa
Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt1271044Jos elämäsi ihminen
on osoittanut kiinnostuksensa, niin kannattaa vastata edes jotain vaikka mikä olisi. Toista mahdollisuutta ei välttämätt691038