Iltalehdestä löytyi mielenkiintoinen juttu. Täälläkin näytetään suhtautuvan samaan tapaan työttömiin.
"Suomessa on pitkä historia sille, että työttömyysturvaa ei tule antaa ilman vastapalveluksia. Jo 1860-luvun lopun nälkävuosina lanseerattiin niin sanotut hätäaputyöt, joilla teetettiin työttömillä muun muassa rautateitä. Työ oli kovaa ja työolot epäinhimilliset. Pietariin johtava rata tunnettiin nimellä “nälkärata”.
Työttömät siis pakotettiin töihin, muuten he saivat valtiovallan mielestä vaikka kuolla nälkään. Monet kuolivatkin. Nälkävuosina menehtyi 200 000 ihmistä, kymmenen prosenttia suomalaisista. Suurena valtiomiehenä juhlittu J. V. Snellman pahensi katastrofia kammoksumalla autonomisen Suomen velanottoa ja vaatimalla köyhien työläisten ottavan itse vastuun itsestään."
Toistaako histori itseään?
Anonyymi-ap
2
136
Vastaukset 2
- Anonyymi
Näin tapahtuu, kun valtiovalta ottaa kansanvaltaisessa maassa vallan kansalta itselleen, ja alkaa toimimaan itsevaltaisena diktatuurina jolla ei ole velvollisuuksia kansaan nähden.
Kansanvaltaisessa maassa hallituksen tehtävä on palvella kansaa, ei ryöstää kansaa. Perustuslaillisten oikeuksien suojelu on mitä tärkeimpiä hallituksen tehtäviä töitä, ne eivät ole mikään vitsi.
Jos hallitus ei suostu tekemään laissa vaadittuja tehtäviä ja suojelemaan kansalaisten oikeuksia, silloin voi jo puhua maanpetoksesta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1831789
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.109923Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo113831En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58755Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset209684- 135646
- 56621
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä21614Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus51572- 38568