Kävelytyyli herättää huomiota

Jatkoa aloittajalta. Olen miettinyt, että voisin alkaa vastata seuraaville utelijoille, että "mitä se sinulle kuuluu", mutta olisiko tuollaisesta töykeydestä mitään apua? Hän tuskin jatkossa enää kyselee mitään, mutta ei se minua juuri lohduta, kun todennäköisesti en näe tätä ihmistä enää koskaan. Ei ole toisaalta myöskään tehtäväni valistaa tuntemattomia siitä, että ihmiset kävelevät eri tavalla, ja asian alleviivaaminen kysymällä on epäkohteliasta, koska tämä vie vain omaa aikaani. Huonosti liikkuva kuitenkin tietää tietää tilansa tuskallisen hyvin, eikä nauti ylimääräisestä huomiosta.

Jokaisen ihmisen tunnistaa omasta kävelytyylistään. Voi olla juuri tuo seikka, että rikkoo yleisvaikutelman. Jos entinen tyyli on kovasti muuttunut, niin vastaantulija sekoaa, koska tuleekin joku ikään kuin tuttu, mutta eri tyylillä.

Useinhan sanotaan, että pitäisi kasvattaa paksumpi nahka, jos on jokin rajoite tai vamma. Mutta on tavallaan epäreilua, että jostain vaivasta kärsivän pitäisi kehittää itseään, jotta terve enemmistö saisi olla yhtä ajattelematon kuin aina ennenkin.

Itse ajattelen niin, jos joku katsoo minun kulkemistani apuvälineen kanssa, niin siinähän katsoo.
Jos joku kysyy jotain asiasta, saatan vastata vain, että johtuu sairaudesta.
En minä ota itseeni, jos joku sattuu katsomaan tai kysymään. Ja jos joku toinen tekee itselleen ongelman minun liikkumisestani, niin sille en voi mitään.
Ainahan niitä uteliaita, joskus myös ilkeitäkin, ihmisiä riittää, ei ne lopu.

Jos joku kysyy, ri se ole ongelma. Ne tuijottelut on minusta törkeää käytöstä. Lonkkani takia kävelen huonosti, ja joudun pysähtymään välillä, joten kiinnitän huomiota.
Kerran töissä yksi asiakastahon työntekijä jopa luuli minun olevan humalassa tms. Tuli lähelle, utelemaan ja kun kerroin, älysi vasta sitten vetäytyä nuuhkimasta.
Minkä minä sille voin että onnen, ja jalka pettää välillä alta? En mitään. Se kuuluu sairauden luonteeseen, että niitä sähköiskumaisia kovia kipuja, ja liikkumisen vaikeutta on.
Nyt jo on leikkaus muutaman viikon kuluttua. Onneksi. Vaan sitten kävelen kyynärsauvojfn kanssa pitkin kylää, kun on harjoiteltava. Ja pahoin pelkään, että tollottajia riittää.

Kyllä tuntemattomat henkilöt kyselevät täällä pääkaupunkiseudullakin aika ajoin rajoittunutta kävelytyyliäni. Ja on se outoa, että mitä se muille kuuluu.

Ihmeellisin tilanne oli aikanaan kun olin kävelyllä, ja alkoi tihkuttamaan vettä. Joku tuntematon tuli hätääntyneenä kyselemään pitääkö hänen soittaa hätänumeroon. Sanoin toki ettei minulla ole hätää, ja kun kesä oli niin pieni sade ei haittaa. Jäi tosin "tarkkailemaan" perääni.