Onko kukaan muu sairautensa takia poikkeavasti liikuva saanut uteluita tuntemattomilta ihmisiltä? Koska jalkani lihaskunto on heikentynyt, ja lantion asento pettää joka askeleella, käveltyylini on hieman keinahteleva. Epätasaisella ja ylämäessä korostuu entisestään. Viime vuosina, sairauden edetessä, olen alkanut huomata, että yhä useammat tuijottavat minua kadulla. Olen terveen näköinen nuorehko ihminen, joten on täysin ymmärrettävää, että kävelytyylini rikkoo yleisvaikutelman.
Muutaman kerran on ohikulkija kysynyt syytä kipeän tai vaikean näköiseen kävelyyni, mikä mielestäni menee jo tietyn rajan yli. Olen vastannut kertomalla avoimesti sairaudestani, mikä on jälkikäteen kuitenkin kadottanut. Mitä se jollekin tuntemattomalle ohikulkijalle kuuluu? Jos en huuda apua tai makaa maassa, miksei anneta olla rauhassa? Pääkaupunkiseutu on ainoa paikka Suomessa, jossa saan vaappua täysin rauhassa eteenpäin. Valitettavasti asun Itä-Suomessa, jossa ollaan kai luonnostaankin uteliaampia kuin muualla, vaikka tämä taitaa ollakin stereotypia.
Muutaman kerran on ohikulkija kysynyt syytä kipeän tai vaikean näköiseen kävelyyni, mikä mielestäni menee jo tietyn rajan yli. Olen vastannut kertomalla avoimesti sairaudestani, mikä on jälkikäteen kuitenkin kadottanut. Mitä se jollekin tuntemattomalle ohikulkijalle kuuluu? Jos en huuda apua tai makaa maassa, miksei anneta olla rauhassa? Pääkaupunkiseutu on ainoa paikka Suomessa, jossa saan vaappua täysin rauhassa eteenpäin. Valitettavasti asun Itä-Suomessa, jossa ollaan kai luonnostaankin uteliaampia kuin muualla, vaikka tämä taitaa ollakin stereotypia.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jatkoa aloittajalta. Olen miettinyt, että voisin alkaa vastata seuraaville utelijoille, että "mitä se sinulle kuuluu", mutta olisiko tuollaisesta töykeydestä mitään apua? Hän tuskin jatkossa enää kyselee mitään, mutta ei se minua juuri lohduta, kun todennäköisesti en näe tätä ihmistä enää koskaan. Ei ole toisaalta myöskään tehtäväni valistaa tuntemattomia siitä, että ihmiset kävelevät eri tavalla, ja asian alleviivaaminen kysymällä on epäkohteliasta, koska tämä vie vain omaa aikaani. Huonosti liikkuva kuitenkin tietää tietää tilansa tuskallisen hyvin, eikä nauti ylimääräisestä huomiosta.
Jokaisen ihmisen tunnistaa omasta kävelytyylistään. Voi olla juuri tuo seikka, että rikkoo yleisvaikutelman. Jos entinen tyyli on kovasti muuttunut, niin vastaantulija sekoaa, koska tuleekin joku ikään kuin tuttu, mutta eri tyylillä.
Useinhan sanotaan, että pitäisi kasvattaa paksumpi nahka, jos on jokin rajoite tai vamma. Mutta on tavallaan epäreilua, että jostain vaivasta kärsivän pitäisi kehittää itseään, jotta terve enemmistö saisi olla yhtä ajattelematon kuin aina ennenkin.
Itse ajattelen niin, jos joku katsoo minun kulkemistani apuvälineen kanssa, niin siinähän katsoo.
Jos joku kysyy jotain asiasta, saatan vastata vain, että johtuu sairaudesta.
En minä ota itseeni, jos joku sattuu katsomaan tai kysymään. Ja jos joku toinen tekee itselleen ongelman minun liikkumisestani, niin sille en voi mitään.
Ainahan niitä uteliaita, joskus myös ilkeitäkin, ihmisiä riittää, ei ne lopu.
Jos joku kysyy, ri se ole ongelma. Ne tuijottelut on minusta törkeää käytöstä. Lonkkani takia kävelen huonosti, ja joudun pysähtymään välillä, joten kiinnitän huomiota.
Kerran töissä yksi asiakastahon työntekijä jopa luuli minun olevan humalassa tms. Tuli lähelle, utelemaan ja kun kerroin, älysi vasta sitten vetäytyä nuuhkimasta.
Minkä minä sille voin että onnen, ja jalka pettää välillä alta? En mitään. Se kuuluu sairauden luonteeseen, että niitä sähköiskumaisia kovia kipuja, ja liikkumisen vaikeutta on.
Nyt jo on leikkaus muutaman viikon kuluttua. Onneksi. Vaan sitten kävelen kyynärsauvojfn kanssa pitkin kylää, kun on harjoiteltava. Ja pahoin pelkään, että tollottajia riittää.
Jos totta puhutaan, niin ei kaikki edes tuijota. Se varmaan itsestä tuntuu siltä, koska ajattelee olevansa jotenkin niin erilainen, massasta poikkeava.
Hyvä, että sinulla on leikkaus edessä. Sauvojen kanssa kulkua on turhaa miettiä, se on vain väliaikaista, sauvoista pääsee eroon, kun kuntoutuu tarpeeksi.
Eniten auttaa, kun ajattelee, että kelpaa itselleen omana itsenään, silloin ei tule mietittyä kelpaako muille.
Kyllä tuntemattomat henkilöt kyselevät täällä pääkaupunkiseudullakin aika ajoin rajoittunutta kävelytyyliäni. Ja on se outoa, että mitä se muille kuuluu.
Ihmeellisin tilanne oli aikanaan kun olin kävelyllä, ja alkoi tihkuttamaan vettä. Joku tuntematon tuli hätääntyneenä kyselemään pitääkö hänen soittaa hätänumeroon. Sanoin toki ettei minulla ole hätää, ja kun kesä oli niin pieni sade ei haittaa. Jäi tosin "tarkkailemaan" perääni.
Eipä noista kannattaisi niin paljoa välittää.
Ja voihan sen kääntää joskus positiiviseksikin, tuntuuhan se hyvältä, että joku, jopa tuntematon, on huolissaan, pärjääkö toinen.
Apua tarjoavat ihmiset tarkoittaa yleensä hyvää, vaikka se ei toisesta aina niin hyvältä tuntuisikaan.