No, kuulehan, tämä tarina on sellanen, jota kerron vielä kiikkustuolissakin!

Oli syysaamu, sumuinen ja kolea, just sellanen, kun lehmätkin on vähän unisia. Olin mä, maanviljelijä Matti, lypsyltä tulossa ja kantamassa heinää latoon, kun yhtäkkiä kuului semmonen rysäys, että luulin maailmanlopun tulleen. Ryntäsin pihalle, ja siinähän se oli: Skoda Octavia, keula syvällä mun ladon seinässä, laudat rusahtaneina ja heinät pöllähtäneinä ilmaan ku lumipyry konsanaan.Menin latoon, ja siellä, keskellä heinäkasoja, oli polvillaan joku citypoika, Jarkko nimeltään, kädet ristissä rukoilemassa: "Oi Herra, pelasta mut, anna anteeks, kun pamautin tämän ladon säpäleiks!" No, mä raaputin partaani ja sanoin: "Poika, ei se rukoileminen sitä seinää ehjäks tee, mutta kerro ny, miten sä tähän päädyit!" Jarkko nieleskeli ja tunnusti, että oli näpränny puhelintaan, jotain viestiä näpytteli, ja mutkassa painoi vahingossa kaasun pohjaan. Skoda lensi suoraan latoon ku ohjus.Mä kaivoin taskusta sätkäpaperit ja aloin kääriä tupakkaa, kun mietin, itkenkö vai nauranko. "No, ei tässä muu auta ku soittaa vakuutusukolle ja ruveta paikkaamaan", sanoin. "Mutta ens kerralla pidä puhelin taskussa, tai rukoilet kohta enkelikuoron kanssa!" Jarkko oli naama punaisena, lupas korvata kaiken ja tais siinä vähän hävetäkin.Lopulta me ruvettiin porukalla korjaamaan latoa, ja Jarkosta tuli oikeen mukava apuri. Nykyään se käy joskus kahvilla ja naureskelee, että "se ladon seinä opetti mut ajamaan". Ja minä sanon, että mun lato on nähny pahempiakin kolhuja, mut harvoin yhtä hartaita rukouksia!