Kanadassa kerrotaan jo, että Suomi olisi hyvin lähellä sotaa.
Mikäli näin olisi,miksi Jyväskylä kaupunki ei tee mitään varautuakseen?
Minusta kaupungin pitäisi järjestää tutustumista väestösuojiin, ja aktivoida sammutus koulutusta (muutakin kuin alkusammutus), kouluttaa henkilökuntaa tilojen turvallisuuteen, varautua pommituksiin, sillä kirkkopuiston kadut lentää ilmaan.
Pitäisi myös varmistaa veden jakelua eri alueilla sekä sidos tarvikkeiden jne. määrät taloissa.
Helsinki, Turku ja Tampere on jo nämä toimet aloittaneet ja hyödyntävät kyläyhdistyksiä yms.
Miksi Jyväskylä ei ole tehnyt mitään?
onko sota Suomeen alkanut?
22
275
Vastaukset
- Anonyymi
On hyvin lähellä... nimittäin sisällissotaa!
- Anonyymi
Reppu pykälään ja häipyy ennen ku rysähtää
- Anonyymi
Tässähän käy aivan niin kuin viime sotien allakin. Valtion johto oli silloinkin aivan pihalla tilanteesta ja elettiin unelmissa ettei sotaa voi enää tulla.
Sitten yhtäkkiä tuli "mainilat" ja Suomessa oli hylsyt sylissä sananmukaisesti.
Nytkin ollaan tuudittauduttu johonkin kansanedustajan sanojen showhun, eikä eletä todellisuudessa. - Anonyymi
Pitää aloittaa sota ahneita poliitikkoja vastaan
- Anonyymi
Vain unelmissas onneton
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vain unelmissas onneton
Suvimäen hörhö vauhdissa
- Anonyymi
Toivottavasti Jyväskylä pommitetaan kivikaudelle.
- Anonyymi
Voisivat ampua ainakin nuo Woltin apinat.
- Anonyymi
Kyllä se sota kohta tulee. Putin ja kätyrit hakee ja kaivaa syytä jatkuvasti jotta voivat aloittaa ja laittaa meidän syyksi taas. Ollaan jo myyty omaisuudet pois. Helppo lähteä.
- Anonyymi
Voitashan kyllä vallata Karjala takaisin. Ei me sillä mitään tehdä, mutta sen voisi miinoittaa puskuriksi, niin tarvitse omaa maa-aluetta käyttää siihen.
- Anonyymi
Miksi lähteä niin pienen alueen vuoksi? Saman tien olisi hyvä ottaa hieman enemmän nyt kun siihen olisi oivat mahdollisuudet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi lähteä niin pienen alueen vuoksi? Saman tien olisi hyvä ottaa hieman enemmän nyt kun siihen olisi oivat mahdollisuudet.
KUn me lähetään me mennäänki Uralille asti
- Anonyymi
Joko siellä Jyväskylässä voi käydä tankkaamassa vetyä? Tarttis kohlakkoin saala, ettei Mirai lahoa pihalle.
- Anonyymi
Suomen poijaat tulka hakeman leipää! huudetaanko taas sieltäniin?
- Anonyymi
Kansaneläkettä ei enää makseta ulkomaille joten köyhien jäätävä Suomeen.
- Anonyymi
Ovatko ulkomaat saaneet kansaneläkettä? Voi juku!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ovatko ulkomaat saaneet kansaneläkettä? Voi juku!
Voi! Nääs, nääs, nääs, nääs, kuinka sinä voit ollakin nokkela!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi! Nääs, nääs, nääs, nääs, kuinka sinä voit ollakin nokkela!
Teologian maisteri, nääs.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teologian maisteri, nääs.
Tampereelta nääs.
- Anonyymi
Putin tulee vapauttamaan Suvimäen vajakit ilmaistyöhön Uralin taakse.
- Anonyymi
Putinator tulloo kolmibyörärätkällään ja JYRÄÄ kaiken...
- Anonyymi
Saattaa myös lentää kurjillaan! En tarkoita kansaansa, vaan lintuja!
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude15413525Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t749804Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h999172Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k218149Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk406783Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1506195Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua684297Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri243415Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy392877En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen
Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä3981285