Vaihtuvatko säveltäjäsuosikkinne kuuntelussa tiuhaan?

Kuka teistä jaksaa kuunnella saman säveltäjän samoja teoksia ajasta aikaan, eikä kyllästyä niihin tarpeeksi niitä kuunneltuaan ja tulla vaihtaneeksi välillä säveltäjää?

Sekin riippuu siitä kuinka antoisa ja palkitseva jonkun tietyn säveltäjän joidenkin teosten kuunteluprosessi on ollut ja yllyttääkö esim. joku pettymyksen tuottanut vähemmän elämyksetön yksittäinen reseptio, jollei sitten jopa jonkun säveltäjän musiikin elämyksiä tuottamaton luonne yleisemminkin, etsimään henkistä mielihyvää ja kuuntelunautintoa aivan muiden ja eri aikakausina ja eri maissa vaikuttaneiden säveltäjämestarien tuotannosta, mikäli aiemmin kuuntelussa olleiden säveltäjien sävelteosten syvimmän olemuksen tavoittaminen on osoittautunut liian haastavaksi prosessiksi musiikin objektiivisuudesta johtuvan liiallisen emotionaalisen syvyyden vuoksi, ja etsiytyminen jo pintatasolla tunnepitoisemman musiikin pariin tuntuu houkuttelevammalta, sillä tyyliltään myöhäisromantiikan aikakauden säveltaide Orkesterimusiikkikirjan mukaan koskettaa välittömämmin sydäntä ja verenkiertoelimistöä objektiiviseen klassismiin verrattuna, vaikka musiikilla samaisen kirjan mukaan on yleisestikin kyky saada sydän sykkimään vähintäänkin hiukan nopeammassa tahdissa kuin musiikillisille ärsykkeille altistumattomalla.

Miksi kuuntelussa olevan sen hetkisen suosikkisäveltäjän vaihduttua ei tule mieleen ulottaa kiinnostustaan esim. muihin suomalaisiin menneisiin säveltäjiin, jos kuuntelussa on ollut vaikka Sibelius ja vaihtelun virkistämiseksi kuunnella jonkin suuremman tunnevoiman omaavan suomalaisen säveltäjän musiikkia, sikäli kuin tällaiset arvoarvostelmat ja subjektiiviset käsitykset musiikin emotionaalisuudesta kunkin säveltäjän kohdalla ovat suotavia?

Vai johtuuko se siitä, että kanonisoimattomia suomisäveltäjiä ei tule hetimiten mieltäneeksi merkittäviksi säveltäjäksi, että niiden pariin voisi hyvällä syyllä löytää tiensä, vai onko heidän musiikkinsa tallenteita hankala löytää, vai eikö oma perehtyneisyys ole osoittanut niitä kuuntelun arvoisiksi säveltäjiksi ja sen vuoksi olette empineet niiden pariin etsiytymistä?

Itselläni on oikeastaan paljonkin suomalaisia säveltäjäsuosikkeja, joita kuuntelen vuoron perään, ja löytäessäni minulle jonkun uuden tuttavuuden, jonka musiikkia en ole aiemmin paljon kuunnellut olen sitäkin enemmän innoissani, mutta surullista kyllä esim. muussa yhteydessä mainitsemani Torsten Steniuksen suuria oratorioitakaan etc. ei saa kuullakseen, vaikka suuresti tekisi mieleni niitä kuunnella ja niistä nauttia.
'
Eilen kuuntelin mm. joitakin Fougstedtin merkittävimpiin kuuluvia dodekafonisia teoksia, kuten rikkaassa polyfoniassaan julistuksenomaiseen voimaan finalessa kohoavaa Aurea dictaa, Angosciaa rikkaammin orkestroitua ja yleisön edellistä myötämielisemmin vastaanottamaa ja Rooman kansainvälisillä uuden musiikin festivaaleilla suomea edustanutta Trittico sinfonicoa, pianotrioa ja Pylkkäsen koreografista sarjaa oopp. Ikaros ja Ikosen Inornata sinfoniaa ja Saikkolan radio-oopperaa.

Suomen säveltaidetta ei yleisen mielipiteen näkökulmasta useinkaan pyritä tarkastelemaan ja käsittämään objektiivisiin kriteereihin perustuen, vaan jollekin säveltäjälle suodaan kansallisen symbolin status ja jonkinlainen keinotekoinen etulyöntiasema muihin hänen jälkeensä tulleisiin säveltäjiin nähden eikä suhtauduta tasaveroisesti ja tasa-arvoisesti kaikkiin kyvykkäisiin ammattisäveltäjiin, kuin oikeastaan vasta nykyaikana, jolloin on pidetty jotenkin itsestään selvänä näiden suurta merkitystä säveltaiteellemme ilman riittävää ajallista etäisyyttä heidän aikaansaannoksiinsa, joka vasta osoittaa niiden todellisen arvon, mutta on itsensä pettämistä kuvitella, että vain suhteellisen lyhyeen aikajänteeseen perustuvista ajallisista syistä ja pienestä ajallisesta etumatkasta johtuen, suuressa maailmassa saavutetusta persoonan kuuluisuudesta ja tunnettuudesta puhumattakaan, sekä ajatellen myös suomen säveltaiteen kehittymättömyyttä Sibban varhaiskauden aikana, että hänet on muitta mutkitta nostettu muiden säveltaiteen soihtua kunniakkaasti uusin tyylillisin valtauksin eteenpäin vieneiden nuoremman polven mestarien yläpuolelle ja heidän edelleen niin totaalisesti, että monet hänen varjoonsa joutuneet modernimmatkin säveltäjät on tyystin unohdettu ohjelmistosta ja edellisen vanhoillinen ja taaksepäin katsova säveltaide on lunastanut paikkansa suomen säveltaiteen presidenttinä kunniapaikalle musiikkin kaanoniin lähes yksin suomen edustaen kansainvälisessä orkesterirepertoaarissa Berliinistä Lontooseen ja New Yorkiin.