joka ei tunne minua, ei tiedä sitä että olen realisti. En ole koskaan haaveillut suhteesta yhdenkään minua paljon nuoremman kanssa ja olen täällä kirjoittanut, että pidän vain ns. tavallisista ikäisistäni miehistä.
Sellainen ihminen
2
105
Vastaukset
- Anonyymi
Siksi on tuntunut naurettavalta nähdä niitä esityksiä kuten eilenkin, että laitetaan bussista tulemaan ulos nuori kaunis nainen ja nuoret miehet lähtevät seuraamaan nuorta naista! Projekti on ollut todella typerästi suunniteltu. Oli todella suuri virhe aloittaa se minulta lupaa kysymättä. Miten hel..tissä ette ymmärtäneet sitä, että minun mielipiteeni olisi ollut tärkeää tietää jo ennen projektin aloitusta, siitä mistä minä haaveilen. Ainoa tärkeä asia minulle oli saada tehdä itselle mieluisaa vakituista työtä. Koska minulla oli jo takana kymmeniä vuosia kestänyt parisuhde, en ole koskaan halunnut enää uutta parisuhdetta. Koska viihdyn hyvin yksin, en koe tarvitsevani uusia ihmisiä elämääni ja projekti on vain vahvistanut sitä tunnetta! Ainoa mies johon olin jonkin aikaa ihastunut oli tummatukkainen lyhyt mies. Mutta hänkään ei kiinnosta enää. Voisitteko vihdoinkin lopettaa elämäni häiritsemisen, sillä aina typerältä ja turhalta tuntuneen esityksen, jota minut on pakotettu sietämään vastentahtoisesti! Ette tunnut millään ymmärtävän sitä, kuinka paljon pahaa oloa sen kaiken kokeminen on saanut aikaan! Ketkä olivat niin typeriä ja ajattelemattomia, etteivät ymmärtäneet sitä, että ihan jokaisella ihmisellä on oikeus kulkea ja tehdä töitä ilman mitään saa..nan esitystä! Pelkkää rääkkäystä se on ollut kaikki ne vuodet! Ei voi kuin ihmetellä, miksi minulta ei kysytty mitään ennen kuin se aloitettiin! Teitte siinä kaamean virheen! Ainoa tärkeä asia minulle oli saada tehdä töitä itselle mieluisassa työpaikassa!
- Anonyymi
I would be better auntie for a laddie bro
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 352206
- 841293
- 561288
Mies mä oon ihan helppo
Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...351215- 631171
Mies olen aika erakko nykyään
Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä39884Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?
Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.122769- 31721
Ylen johdon hulppeat bonukset alkavat taas
Suora kopio Iltalehdestä: "Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Mitä tulospalkkioi21572Skenaario
Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan55565