Ulosotto unholaan

Anonyymi-ap

Minulla tais olla kun viimeksi katsoin uo:ssa n.130000 . Eikä enää huolen häivää. nyt menee vähän pienistä tuloista ja tiedän etten elämäni aikana niitä saa maksettua niin miksi ressata. Ja olen tehnyt jo paperit selviksi kuolemani saapuessa sitten joskus velat eivät periydy lapsille. Jotenkin ei vaan enää jaksa taistella . Kuolemakin on kaksi kertaa käynt jo kolkuttelemassa niin sekin lisää tätä tunnetta että antaa olla.
Summahan oli alkuun jotain 60 000 ja nyt vaan kasvanut kokoajan uusi firma alkaa perimään ja lisää kuluja. Tässä onkin kulunut n. 12 vuotta

13

1068

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jos ulosmittauksen alkamisesta on kulunut 12 vuotta, olet velaton 3 vuodessa. Laskut vanhenevat 15 vuoden kuluttua tuomiosta.

      • Anonyymi

        Tuohon minä en usko koska ne menevät uudelleen perintään ja taas alusta. Laitan sinulle esimerkin kun on aikaa.

      • Anonyymi

        Vireilläolon päättyminen
        Peruutus Mitä tämä tarkoittaa ?

        Kuin myös tämä : Odottaa maksukehotusta: Asian kehotusta ei ole vielä lähetetty ulosoton järjestelmästä, joten kehotusta ei voi vielä maksaa.

        Sitten siellä oli päätösiä käräjäoikeudesta jotka oli annettu 2014 ja jos en väärin lukenut niin tekstistä löytyi uudistettu.
        Minun on kauhean vaikea hoitaa noita koska pääni on saanut kaksi sairauskohtausta joista jäi ongelmia. Ja kiitos ihan asiallisia vastauksia haluaisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos olet yksityishenkilö ja velkoja yritys, vippifirma, pankki jne niin 2014 vuoden velkasi on vanhentuneet, velka vanhenee lopullisesti 20v erääntymisestä TAI 15v velkomustuomion päivämäärästä, kumpi vaan tulee ensin

        PISTE

        En ole aloittaja! Mutta minulta peritään nyt uudestaan vuoden 2004 velkoja....
        Ulos-oton sain maksettua pari v sitten, niin samantien perintäfirmat laittoi laskua tulemaan. Hölmönä lupauduin maksamaan, mutta sitten maksukykykyni taas heikkeni, piti miettiä otanko ruokaa lauaselle ja maksanko asumiseni, vaiko maksan tätä ikivanhaa velkaa. No en maksanut ja nyt se on taas ulosotossa odottamassa, että maksukykyni kohenee. Että näin!

        No tee reklamaatio perintätoimistoon ja laita uo viestiä että keskeyttää ulosoton koska väärä ulosottoperuste, ulosoton asia ei ole seurata velan vanhentumista...

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Mullakin on ulosotossa en varmasti tee mitään nyt elän nuukemmin ja kusipäät järjestää uutta velkaa se on niistä jännää. Suomi sadistit. Katsoin Harkimon ja Wahlroosin syntymä aikaa ne taitaa olla melkein kaksosia vaikka synt.vuosi heittää. Ihme ettei ole 2000 luvulla.

    • Anonyymi

      Iteki ulosotossa,onneksi ei ole yksityisiä saajia vaan ulkolaisia niin siinäpä yrittää periä...ei tosiaan jannata sen takia tressata😃

    • Anonyymi00011

      Minulla oli 2018 ulosotossa 82 000, nyt 9400. Laskin, että 6 - 8 kk menee.

    • Anonyymi00012

      Voimia sinulle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      177
      2153
    2. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      315
      1825
    3. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      93
      1587
    4. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      3
      1479
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      82
      1278
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1230
    7. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1170
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      25
      1101
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      48
      1027
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      986
    Aihe