puudutus vai ei?

Olen kokenut luomun, suunnittelemattoman puudutussynnytyksen ja suunnitellun, jos synnytystä nyt voi suunnitella... Ensimmäinen oli luomu, kivut olivat minulle kamalat, mutta palautuminen oli todella nopeaa. Tunti synnytyksestä istuin kahvilla synnytyssängyssä, söin ja ihailin kapaloitua vauvaani vauvasängyssä vieressäni. Toinen synnytys oli sellainen, että sain, mitä sattui saamaan kivunlievitykseen. Epiduraalia ei saanut, kun olin yöllä synnyttämässä... Ei hyvä kokemus vieläkään kivunlievityksestä huolimatta. Kolmannen kohdalla olin valmistautunut henkisesti ja fyysisesti ja tiesin, mitä on tulossa. Sain aquarakkulat, mitkä minulla auttavat hyvin selkäsärkyyn ja kipuihin sillä puolen. Kohdunkaulapuudute kerittiin laittaa kaksi kertaa ennen lapsen syntymää ja synnytin jakkaralla. Minusta viimeinen oli kaikesta huolimatta se luomuin synnytys, kun olin henkisesti mukana ja rauhallinen koko ajan. Lisäksi kolmannessa synnytyksessä oli mies mukana, silläkin oli suuri merkitys.
Epiduraalia en ole saanut, joten siitä en tiedä. Niin ja ilokaasua kokeilin toisella kertaa. Vähän kuin pikahumala, muttei sanottavampaa kokonaisvaikutusta.

Heip! Mulla on takana yksi synnytys ja toista odottelen. Pelkäsin synnytystä tosi paljon, en ehkä kivun takia mutta muuten. Olin ajatellut pärjääväni ilman puudutuksia mahdollisimman pitkään ja ajatus epiduraalista tuntui todella kammottavalta. Ehkä vain sen takia että pelkään piikkejä muutenkin, niin selkäytimeen pistäminen oli ajatuksena tosi inhottava.
Synnytystä voi tietysti suunnitella ja miettiä kaikkia vaihtoehtoja, mutta yllätyksenähän se sitten lopulta kuitenkin tulee. Ei voi täysin tietää varsinkaan ekakertalaisena mitä se sitten lopulta voi olla, miten kovat kivut ovat ja mitä muuta siinä tapahtuu. Hyvähän se on ottaa asioista selvää etukäteen, mutta lopulta sitä on tilanteen "vanki" ja pitää vain sitten elää sen mukaan mitä eteen tulee.
Mulla kävi niin, että synnytys ei edennyt ja tunteja kului. Supistukset alkoivat harvakseltaan ja olivat ensin siedettäviä. Aivan kuin todella kovia kuukautiskipuja. Kestin aika kauan ihan luomusti, kituuttelin vuoteessa saamatta unta koska supistuksia kuitenkin tuli. Viimein pääsin synnytyssaliin, jossa naukkailin ilokaasua. Se auttoi jonkin verran, ainakin kestämään pahimman kipuhuipun. (Supistuksessa on se hyvä puoli että käyrää seuraamalla ja muutenkin tietää että kohta se menee ohi.) Lopulta olin kuitenkin niin väsynyt kivusta ja unenpuutteesta, että pyysin jotain helpotusta. (Epiduraalia olivat tarjoamassa jo ennenkuin pääsin edes synnytyssaliin!)
Koitettiin petidiiniä, joka siis pistettiin kankkuun. Ei mitään vaikutusta minulle. Sanoin ettei auta ja halusin jotain muuta. Nyt en muista edes varmasti että laitettiinko mulle kohdunkaulanpuudutusta, joten siitä en sen enempää osaa sanoa. Taisin olla jo niin pökkyrässä kaikesta.
Lopulta pyysin epiduraalia ja vaikka oli yö, sain sen jonkin ajan kuluttua, kun anestesialääkäri saatiin paikalle. Se helpottikin niin ihanasti, etten tuntenut enää kipua ja saatoin torkkua jonkin aikaa. Synnytys kesti niin pitkään (17 h vaikka epäsäännöllisiä supistuksia oli kyllä sitäkin ennen jo ollut tuntikausia) että ajantaju katosi.
Sain oksitosiinitippaa joka voimistaisi supistuksia niin että kohdunsuu avautuisi tarpeeksi.
Oksentelin välillä hiukan, mutta se johtui kuulemma luultavimmin kivusta kuin ilokaasusta jota siis aluksi otin.
Epiduraalin laitto ei tuntunut missään (pistoskohtahan puudutetaan aluksi) ja se sujui aivan hyvin. Olin pelännyt sitä aivan turhaan. Jalkani kantoivat sen jälkeen ihan hyvin ja kun ponnistamisen tarve sitten viimein tuli, tunsin senkin. Ainoa mikä oli, oli että en tuntenut kipua. Ponnistusvaihe kesti yli tunnin, en tiedä sitten oliko siihen puudute osasyynä vai mikä. En kuitenkaan kokenut ponnistamista erityisen kivuliaana, se oli vain muuten raskasta. Eli epiduraali auttoi ilmeisesti niihinkin kipuihin tosi hyvin.
Voihan olla että olipa puudute mikä hyvänsä, se ei sovi kaikille eikä toimi niinkuin pitäisi. Siispä mitään yleispätevää ei voi sanoa, kaikki kun ovat yksilöllisiä. Tämä on vain minun tarinani, ja toisesta synnytyksestäni en voi sanoa mitään, sehän voi mennä aivan toisella tavalla.
Onhan se hyvä jos pystyy luomusti synnyttämään, ettei tarvitse kipulääkkeitä jos pärjää ilman. Mutta on myös hyvä jos kivunlievitystä on tarjolla tarpeeksi ettei kivusta tule lopulta este koko synnytykselle (niin ettei jaksa esim. enää ponnistaa).
Lääkkeet voivat viedä hiukan toisiin maailmoihin niin ettei sitä ole aivan "selvänä", mutta toisille se voi olla hyvä asia kun toisille huono.
Itse koin että oli hyvä kun yritin aluksi ilman mitään, mutta sitten sain tarvittavan helpotuksen ja kaikki meni lopulta hyvin :)
Mieti eri vaihtoehtoja, hyviä ja huonoja puolia. Synnytykseen rohkeutta, synnytitpä sitten ilman lääkitystä tai et! Kivunlievitys ei tee kenestäkään huonompaa synnyttäjää, onneksi ne on keksitty!

Minun mielipiteeni on se, että on silkkaa järjettömyyttä kiduttaa itseänsä sillä sietämättömällä kivulla ja tuskalla, mitä synnytys on. Jos ja kun kerkeää saada jotain kipua lievittävää, niin säästyy paremmin voimia vaavin hoitoon osastolla. Ja mitä sun äitiis tai muiden mielipiteisiin tulee, niin eihän sun niitä tarvitse kuunnella tai ajatella. Sinä olet sinä ja vauva on sinun, tee niinku susta tuntuu hyvälle.

Etukäteen ei varmaan kannata kauheesti suunnitella mitä tekee, toki jotkut periaatteeliset linjat kannattaa vetää. Ota asia puheeksi neuvolassa ja synnytysvalmennuksessa. Sinua osataan varmasti auttaa. Ota myös selvää synnytyssairaalassasi olevista kivunlievitysvaihtoehdoista.

Itse halusin kokea/tuntea olla avoin kivulle. Nähdä kuinka paljon se sitten oikeesti koskee. Ajatus selkärankaan neulasta tökkimisestä oli minulle niin paha, että en missää nimessä halunnut epiduraalia ja tämän toiveen ilmaisinkin heti kätilölle kun menin synnyttymään. Samoin akvarakkulat ajatuksena ei itselläni toimi ja sanoin tästä myös kätilölle. Vähän siellä ihmeteltiin toivettani epiduraalittomasta synnytyksestä, mutta ei sitä sitten tultu missään vaiheessa onneksi tyrkyttämäänkään.

Sattuihan se synnytys melko paljon, mutta halusin kivun antaan tehdä tehtävänsä. Jonkun lihaksia rentouttava piikin mä sain ja pahimpiin kipuihin otin ilokaasua, joka kohdallani toimi erittäin hyvin. Samoin puolison silittely ja kädestä pitäminen auttoivat minua. Avautumis vaihe itselläni koski yllättävän paljon alaselkään ja reisiin, sitä en osannut etukäteen kuvitella, luulin että kipu olisi enemmän etupuolella kohdussa ja lantiossa.

Sitten ponnistusvaiheessa selkäkipu olikin hävinnyt ja halusin vaan vauvan ulos, mikä ei tosin onnistunut => hätäsektio nukutus. Sektio haavaan / kipuun kyllä sitten otin kaikki mahdolliset tarjolla olevat kipulääkkeet. Osastolla sairaanhoitajat sanoivatkin, etttä sitä ei tartte kärvistellä, kipulääkkeiden syönti edistää haavan paranemista.

...hirveästi etukäteen, sanoivat ainakin meillä kun oli synnytyssaliin tutustumiskäynti. Synnytys voi esim. pitkittyä niin, että kivut imevät äidistä voimat niin totaalisesti, ettei niitä löydy enää riittävästi ponnistusvaiheessa. Meillä oli ihana kätilö kertomassa synnytyksen kulusta ja hän kyllä sai meidät vakuuttuneeksi siitä, että voimme "antaa" itsemme heidän hoiviinsa täysin luottavaisina, kätilöllä on kyllä silmää nähdä, jos äiti alkaa olla niin kipeä että oksat pois. Tietysti potilaan toivetta tulee aina kunnioittaa, mutta mielestäni raja se menee siinäkin. Kuka kantaa sitten vastuun, jos äiti itsepintaisesti sanoo ettei halua kivunlievitystä ja sitten ponnistusvaiheessa ei puhtia löydy ja joudutaan jopa sektioon tms, sitten sitä syytetään kätilöä kyllä kun se ei antanut kipulääkettä..Tällaista kuulemma helposti tapahtuu, joten ovat oppineet tapahtuneista.
Itsekin olen ensikertalainen ja hiukka pelottaa synnytys (olen nähnyt 2 synnytystä livenä..ja huhhuh..) lähinnä juuri kipujen puoleen. Luomusynnytys on kiehtova asia, mutta itse olen mieltänyt koko tapahtuman sellaiseksi, että viedään se läpi siten, ettei vauvalla eikä minulla itselläni ole hätää, kuunnellaan viisaampia ja otetaan neuvoista vaarin =)

Mietiskelen noita sanojanne, ja luulen, että annan itseni kokea kivun, ja otan myöhemmin sitten ilokaasua tai puudutuksia jos tahdon.

Kiitos kaikille vastanneille, helpotitte suunnattomasti valintaani!

Hei!
Synnytin ensimmäisen lapseni 16.6.
Synnytys kesti 15h. Otin epiduraalipuudutuksen johon olen todella tyytyväinen! Jos saamme vielä joskus lapsia, pyydän ehdottomasti saman. Puudutuksen laitto ei sattunut yhtään. Kivut lähtivät lähes kokonaan, vähän vain tunsi kun supists oli "huipussaan". Lääkkeen loputtua olin todella kipeä vain n. tunnin verran ponnistsvaihe 0,5h.

Itsellä synnytyksestä 4 kk, ja en halunnut epiduraalia tai spinaalia kun ne pistetään selkään ja saattaa estää liikkumista. Onhan sitä vaihtoehtoja, kohdunkaulanpuudute, välilihanpuudute tai lihakseen pistettävä puudute. Kannattaa kysyä vaihtoehtoja ja kokeilla avoimin mielin. Ilokaasukin on hyvä vaihtoehto ja sen käyttöä voi itse säädellä. Varaudu myös kaurapusseilla, kätilö voi lämmittää niitä mikrossa ja ne helpottavat kipuihin hyvin (aqua rakkulat perustuu ihan samaan eli lämpöön mutta ovat kivuliaat laittaa). Ponnistusvaihe onkin sitten jo helpottava, kipu on vain venymiskipua (ainakin minulla) ja tilanteeseen voi itse vaikuttaa ponnistamalla. Kipu ilman epiduraalia ei ole kestämätöntä! (tiedän että joku saattaa kimmastua kommentistani, kun ei sattunut paljoa ja oli niin helppoa, mutta heille kerrottakoon että synnytys kesti 24 h ja silti ajattelen näin)

Olin jo aikaa ennen synnytystä päättänyt, että haluan epiduraalin. Kerroin tästä kätilölle kun hän salissa kysyi halusinko jotain... Anyway, synnytys etenikin niin nopeasti, että ponnistusvaihe alkoi melkeinpä heti epiduraalin laiton jälkeen. En tuntenut kunnolla supistuksia enkä tiennyt koska olisi pitänyt ponnistaa... Niinhän siinä sitten kävi, että siitä tuli imukuppisynnytys, ja se oli KAMALAA!!!
Kannattaa varmistaa puudutuksen oikea ajankohta jos sellaista laitetaan!