SDP:n vaalivoitto saattaisi olla Suomelle kohtalon kysymys

Anonyymi-ap

Mikäli julkista velkaantumista ei saada loppumaan ja mikäli hallitukseen valittaisiin ulkomailla epäluotettavaksi luokiteltuja taloudenhoitajia, niin Suomen luottoluokitus saattaisi romahtaa ja lainahanat sulkeutua.

Se ei ole mikään utopia. Kolmekymmentäviisi vuotta sitten Suomi ei saanut enää kunnolla lainaa. Taloustilanne yritettiin korjata sisäisellä devalvaatiolla, minkä ammattiliitot Metalli ja Paperi torppasivat. Se johti ulkoiseen devalvaatioon ja valtavaan talouden alasajoon. Euro-aikana ulkoinen devalvaaatio ei ole mahdollinen, minkä takia kaikki on tehtävä itse.

Kreikassa talouden huono jama korjattiin alentamalla julkisen puolen palkkoja.
Valtion talous on alijäämäinen noin 10 miljardia vuodessa, mikä tarkoittaa, että pitää sopeuttaa 10 miljardia jo seuraavan hallituksen ensimmäisenä vuotena.

Suomen valtiolla on velkaa 80% BKT;stä. Ruotsi ja Tanska ovat tasolla 30% BKT:stä. Siellä Suomikin oli 17 vuotta sitten, mutta ylisuurten julkisten palkankorotusten jälkeen 2008 alkaen, valtion palkkojen maksuun on tarvittu velkarahaa.

Nyt velkaantumista yritetään pysäyttää ja kuluja karsia leikkaamalla palveluja koko kansalta. Miksi valtion ja hv-alueiden ylilihavia organisaatioita ei leikata? Miksi julkisia palkkoja ei alenneta, koska ne ovat syypäitä tilanteeseen?

9

213

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Johan se sisäinen tehtiin 2010 luvulla, Sipilä, Stubb, Katainen, Kiviniemi-hallituksien aikana.
      Liksat jäädytettiin, ei vaikuttanut mitään vaikka osaamisesi kasvoi tai painoit paljon töitä. Viisas pääsee vähemmällä tuli taas silloin todistettua, ei kannata yrittää enempiä.

      • Anonyymi

        Kokkarit kikkailevat kaikenlaisia hienon kuuloisilla titteleillä pasianssinpeluuhommia tyyliin urban office manager kaupungin maksaessa monen tonnin liksoja. Käytännössä ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin syödä viinereitä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokkarit kikkailevat kaikenlaisia hienon kuuloisilla titteleillä pasianssinpeluuhommia tyyliin urban office manager kaupungin maksaessa monen tonnin liksoja. Käytännössä ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin syödä viinereitä.

        Voisin mennä kaupungin palkkalistoille vuokraamaan tapahtumapuistoa ei tulis ainakaan hiki.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisin mennä kaupungin palkkalistoille vuokraamaan tapahtumapuistoa ei tulis ainakaan hiki.

        Eikö edes tuskanhiki?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö edes tuskanhiki?

        Veronmaksajille kyllä


    • Anonyymi

      Sdp kehii taas tuhlaamaan se mitä saatiin

      • Anonyymi

        Juu, hyväosaiset sai. Muut ei.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, hyväosaiset sai. Muut ei.

        Mutta se on reilua kuitenkin. Miten voisikaan maksaa hommista jotka ei tuota?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1310
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      901
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      726
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      674
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    12. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      448
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    15. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      443
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      438
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      437
    18. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      83
      434
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe