Osa-aikatyötä tekevien työttömien määrä ei romahtanut

Jaa-a...eikö osaria tekevät ole ennen saanut palkkatuloja vai mikä juttu ????

"Osa-aikatyötä tekevien työttömien määrä ei ole romahtanut, vaikka työttömyysturvasta ja asumistuesta poistettiin niin kutsuttu suojaosa. Asia ilmenee Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) selvityksestä.

Aiemmin työtön sai ansaita 300 euroa kuukaudessa ilman, että työttömyysturva tai asumistuki pienenee. Viime vuoden huhtikuussa suojaosa poistettiin, joten jokainen ansaittu euro pienentää etuuksia.

VATT:n mukaan palkkatuloja saaneiden työttömien keskimääräinen osuus laski muutaman prosenttiyksikön verran suojaosien poiston jälkeen. Se johtuu kuitenkin osittain siitä, että osa >>> suhteellisen isoja ansiotuloja saaneista työttömistä ei enää ole oikeutettu työttömyysturvaan <<< eikä heitä siis enää lasketa tilastoissa työttömiksi.

Suojaosan poiston jälkeen noin 26 prosenttia ansiosidonnaisen saajista ja noin 12 prosenttia Kelan työttömyysetuuksien saajista >>> sai palkkatuloja. <<<"

https://yle.fi/a/74-20181790
3164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sai ja saa edelleen. Mikäs tuossa on vaikea ymmärtää?

Äänestä
  • Onko tämä jotenkin muuttunut kun suojaosa poistettiin? Miten niin "enää"

    "suhteellisen isoja ansiotuloja saaneista työttömistä ei enää ole oikeutettu työttömyysturvaan"

    Äänestä

Ainakin mulle jää osa-aikatöiden jälkeen edelleen enemmän käteen kuin jos makoilisin saman ajan pelkästään työttömänä ansiosidonnaisen varassa. Palkkaa myös verotetaan kevyemmin kuin työttömyysturvaa. Toki jos olisi suojaosa, niin jäisi vielä enemmän.

Asumistukea tai muita tukia en ole edes hakenut, koska en joka tapauksessa voi saada niitä (rahaa, omaisuutta, puolison tulot).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Jaa-a...eikö osaria tekevät ole ennen saanut palkkatuloja vai mikä juttu ????

"Osa-aikatyötä tekevien työttömien määrä ei ole romahtanut, vaikka työttömyysturvasta ja asumistuesta poistettiin niin kutsuttu suojaosa. Asia ilmenee Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) selvityksestä.

Aiemmin työtön sai ansaita 300 euroa kuukaudessa ilman, että työttömyysturva tai asumistuki pienenee. Viime vuoden huhtikuussa suojaosa poistettiin, joten jokainen ansaittu euro pienentää etuuksia.

VATT:n mukaan palkkatuloja saaneiden työttömien keskimääräinen osuus laski muutaman prosenttiyksikön verran suojaosien poiston jälkeen. Se johtuu kuitenkin osittain siitä, että osa >>> suhteellisen isoja ansiotuloja saaneista työttömistä ei enää ole oikeutettu työttömyysturvaan <<< eikä heitä siis enää lasketa tilastoissa työttömiksi.

Suojaosan poiston jälkeen noin 26 prosenttia ansiosidonnaisen saajista ja noin 12 prosenttia Kelan työttömyysetuuksien saajista >>> sai palkkatuloja. <<<"

https://yle.fi/a/74-20181790

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu