Syntiin lankeemuksen analysointia

Anonyymi-ap

Synti ei saanut alkua omenan syönnistä, vaan paljon ennen sitä. Synti oli olemassa jo siellä jossakin avaruuksien taivaassa, jossa osa porukasta kapinoi jostain meille tuntemattomasta syystä. Kapinoitsijat poistettiin avaruuden taivaasta tänne vielä asumattomalle kivi planeetalle. Sitten Jumala taikoi tänne maa planeetalle kaikenlaista elämää ja lopuksi ihmisparin. Kaikkitietävä tiesi etukäteen miten tulisi käymään paratiisin koetinpuun kanssa, mutta siitä huolimatta järjesti tuollaisen kummallisen näytelmän, joka jatkuu vieläkin eli maailma rypee synnissä. Kuka opetti puhumaan nämä kaksi ihmis poloista ? Kuinka kauan kesti, ennenkuin "sielunvihollinen" sai houkuteltua syömään elämän puusta ? Oliko se ihan ensimmäinen kerta, eli heti kerrasta poikki. Aina sanotaan, ettei uskonasiat ole järjen asioita, mutta kyllä kaikkeen on olemassa ihan täysjärjellinen selitys. Kuinka se oli mahdollista, ettei kaikkitietävä Jumala osannut pitää joukkojaan kurissa ja herran nuhteessa siellä taivaassa, vaan siellä kerrotaan syttyneen oikein sodan. Tästä voimme tulla johto päätökseen, jotta maailmankaikkeudessa vallitsevat luonnonlait, eli on olemassa aina kaksi vastakohtaa kaikelle oleellisille; kylmä - lämmin, hyvä-paha, alku-loppu, ilo-suru, virkeä-väsynyt, uninen-virkeä, elämä-kuolema, päivä-yö, pimeys-valkeus, jne...
Lestadioalainen usko monen muun uskonnon tavoin opettaa, että taivaassa vallitsee harmonia, jossa näitä vastakohtaisuuksia ei ole, vaan aina on hyvä olla, ei nukuta, ei väsytä, ei tarvi nukkua, ei tarvi syöd'ä, ei juoda, ei pelätä, kaikki vaan koko ajan iloitsee ja riemuitsee ja laulavat uutta virttä koko ajan. Tosin Ilmestyskirjassa kerrotaan uudesta maasta, jossa istutetaan viinitarhoja, mutta lestadiolais uskossa näin ei uskota, vaan täältä maasta poistutaan sinne jonnekkin taivaan kotiin. Jumala luo uudet taivaat ja uuden maan, mitä se sitten tarkoittaakin ? Tämä maapallo poltettaisiin ensin tuhkaksi ja sitten Jumala taikoo tänne uuden elämän. Melko ristiriitaista kerrontaa kaikilta osin, sillä silloinhan kaikki olisi pysyvää, eli ei kukaan voisi satuttaa itseään tai hukkua mereen. Luonnonlait eivät voi olla sellaisia, ettei mitään muutosta tapahtuisi koko ajan eli esim. omenapuu uudessa maassa, niin eihän omenat pysyisi siellä puussa ikuisesti ja puukin joskus vanhenee ja kuolee. Joo, me kait ollaan sitten ikinuoria ja kaikki ihmiset ovat vain kauniita ja rumia ei olisi ollenkaan. Niin, ja mikä parasta, syntiä ei enää ole. Kukaan ei voi tehdäkään syntiä, esim. ei voi kiroilla, puhua pötyä, kiusata muita, tapella, suuttua, puhua rumia, jne..
Mutta synti ei silti poistu, sen todistaa meille itse raamattu , jossa kerrotaan, että pahat enkelit, sielunvihollinen ja kaikki ei-lestadiolaiset pannaan ikuiseen tuleen kärsimään vain sen takia, etteivät tehneet parannusta lestadiolaiseen uskoon.
Nykyään ei tosin kuule enää seura saarnoissa helvetistä ja sen vaivoista, vaan ainoastaan kadotuksesta, joka tarkoittaa häviämistä olemattomiin. Kaikki ihmiset joutuvat kuoltuaan kadotukseen, joka tarkoittaa, että ajan myötä häviävät olemattomiin, joten siinä sitä taivas kaipuuta on uskovaisille. Eihän meistä kukaan tarvitse mitään iankaikkista elämää, koska sellainenhan on mahdotonta jo luonnonlakien mukaan. Jeesus oli vaan yksi monista eri uskontojen perustajista ja samanlainen kuolevainen. Hänen seuraajansa vaan loivat hänestä tälläisen ihme taikurin hahmon, koska ihmisillä on kaikkina aikoina ollut taipumus perustaa jokin oma kuppikunta järjestö. Suomessakin on satoja erilaisia yhdistyksiä ja SRK eli suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistys on yksi monista. Kaikkihan meistä kuuluvat johonkin yhdistykseen, vaikkapa nyt köörilaulajat ry.yn. Syntiinlankeemus on siis järjen vastainen asia. Kaikki uskonlahkot kertaa vanhaa Lähi-Idän juutalaisten historiaa. Luulisi, että lopulta sanankuulija kyllästyy samojen asioiden vatvomiseen, eli sama asia kuin kerrata vaikkapa suomen historiaa joka ikinen viikonvaihde ja pää pointtina vaan hoenta; pitää jaksaa uskoa, pitää jaksaa pysyä uskossa, pitää jaksaa jatkuvasti uskoa syntejään anteeksi. Raskaaksi se tietty käy ja monelta menee hermot, eli väsähtää uskossaan, josta toiset sitten käyttää nimitystä; hän kielsi uskonsa, kun oikeampi sanonta olisi väsyi uskoon. Tämän päivän maailma on uhkia, sotia, tappamista ja suuria ongelmia. Jo täällä suomessamme, jossa pyhä henki muka lepää, tapahtuu kauheita asioita jatkuvasti. Murhia, raiskauksia, avioeroja, alkoholin ja huumeiden orjiksi joutuneiden ongelmia. Mihinkään näihin uskonto tai Jeesus ei voi vaikuttaa. Edes kristinuskon kotimaassa Israelissa ei ole mitään hyvää ja silti suomen kristillinen puolue ihannoi tätä kansanmurhaa harjoittavaa valtiota. Ja nämäkö Netanjahun porukat olisivat sitten taivaskelpoisia, kattia kanssa. Ristinkuolemasta ja syntien sovituksesta ei ole kyllä ollut mitään hyötyä koko pitkän ja verisen historian aikana. Aino hyöty siis on vaan tämä, että maailmaan saatiin uusi Kristinusko.

31

394

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Synti on vanha keksintö alistaa yksinkertaisia ihmisiä.

    • Anonyymi

      Kuka helvetin perkele sano et kristityn elämä on helppo

    • Anonyymi

      Mulla ei oo mitään muuta selitystä kuin Jumalan vittuilu sielun viholliselle et heikolla uskolla pääsee joku ihmis räätäli taivaaseen kun se lankes kerran ja taivaassa on vajetta se kysyy vain uskoa johon sielun vihollinen ei kyennyt Adam ja Eva lankes ja sepä kyrpii pakolaista kun sen valtakunta murenee

      • Anonyymi

        En tiedä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä

        Ja sekin vielä ettei paholainen omista ihmisiä vaikka se saisi ne eksytettyä että se ei omista mitään ne voi vaan eksytettyinä huudella kristityille


    • Anonyymi

      Kristinuskosta oli mm. se ajallinen hyöty, että se lopetti ihmisten uhraamisen jumalille, jota esiintyi pakanauskonnoissa, ja myös eläinten uhraamisen jumalille, kun pakanauskontojen lisäksi myös juutalainen uhrijumalanpalvelus kävi turhaksi Jeesuksen täydellisen sovitusuhrin ansiosta. Kristinusko edisti tasa-arvoa, kun Jumalan edessä kaikki olivat vain langenneita syntisiä, jotka tarvitsevat armoa. Kristinuskon siveellinen seksuaalimoraali vähensi sukupuolitautien ja elämää kunnioittava suhtautuminen aborttien määrää. Paljon myöhemmin kristinuskosta nouseva ihmiskuva johti orjuuden lakkauttamiseen, joskin orjuutta myös puolusteltiin Raamatulla. Sotia kristinusko ei ole kyennyt lakkauttamaan, niin syvästi "maa kantaa yhä synnin kirousta, kuolemaa, valhetta ja turmelusta. Sen tähden tieto, valta ihmisen, on usein lähde tuhon voimien." Kristinuskoa arvosteltaessa on hyvä muistaa, että koko länsimainen sivilisaatiomme on rakentunut kristilliseltä arvopohjalta.

      • Anonyymi

        Nykyään kuitenkaan monet ihmiset eivät ymmärrä arvostaa meillä Suomessa tätä kristinuskon perinnettä ja mitä kaikkea hyvää se on tuonut mukanaan.


      • Amen, siihen ei ole politiikka pystynyt?


    • Lyhyesti, synti tuli vasta Siinain Vuorella, kivitauluihin hakattuna.

      Enkelien sekoilu oli kapina. Näin on hyvä tuntea tosiseikat.

      • Anonyymi

        Synti on Jumalan tahdon rikkomus. Avaaja on oikeassa siinä, että jo langennut ylienkeli teki syntiä.


      • Anonyymi

        Adam ja Eva tekivät syntiä: "...yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan..." (Room.5:12). Samoin tekivät langenneet enkelit taivaassa: "Sillä ei Jumala säästänyt enkeleitä, jotka syntiä tekivät..." (2. Piet. 2:4). Eli ei tullut synti vasta lain tauluissa Siinailla.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Adam ja Eva tekivät syntiä: "...yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan..." (Room.5:12). Samoin tekivät langenneet enkelit taivaassa: "Sillä ei Jumala säästänyt enkeleitä, jotka syntiä tekivät..." (2. Piet. 2:4). Eli ei tullut synti vasta lain tauluissa Siinailla.

        Niinhän se on meillä ajassakin, omista usein lähtee kaikki paha ja synti.


      • Anonyymi

        Aadam oli ensimmäisen synnintekijä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aadam oli ensimmäisen synnintekijä.

        Ei se tehnyt syntiä vaan lankesi.Synti oli tehty jo ennen Aadamin lankeemusta.Olemattomaan käsitteeseen ei voi langeta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aadam oli ensimmäisen synnintekijä.

        Ei todellakaan ollut ensimmäinen, vaan se käärme siellä paratiisissa, joka sinne sysättiin sieltä jostain avaruuden taivaista. Ja yhä vielä sama mitätön Eevan tekemä "synti" turmelee maailmaa, jotta ei ole kyllä reilua ensinkään Jumalalta kostaa tuolla tavalla mitätön teko. Kaikista yksinkertaisinta olisi ollut Jumalalta tuhota kaikki synnintekijät taivaassa varoitukseksi muille enkeleille, miten käy, jos ei pokkuroi Jumalaansa.
        Eiköhän me kaikki olla nähty jo enemmän kun tarpeeksi synnin seurauksia, joten olisi kyllä korkeeakin korkeampi aika tulla Jeesusken tekemään loppu tästä kaikesta. Mutta jso mitään Jumalaa ei olekkaan, niin sitä loppuahan ei sitten tule muutoin, kuin auringon sammumiseen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei todellakaan ollut ensimmäinen, vaan se käärme siellä paratiisissa, joka sinne sysättiin sieltä jostain avaruuden taivaista. Ja yhä vielä sama mitätön Eevan tekemä "synti" turmelee maailmaa, jotta ei ole kyllä reilua ensinkään Jumalalta kostaa tuolla tavalla mitätön teko. Kaikista yksinkertaisinta olisi ollut Jumalalta tuhota kaikki synnintekijät taivaassa varoitukseksi muille enkeleille, miten käy, jos ei pokkuroi Jumalaansa.
        Eiköhän me kaikki olla nähty jo enemmän kun tarpeeksi synnin seurauksia, joten olisi kyllä korkeeakin korkeampi aika tulla Jeesusken tekemään loppu tästä kaikesta. Mutta jso mitään Jumalaa ei olekkaan, niin sitä loppuahan ei sitten tule muutoin, kuin auringon sammumiseen.

        Ei se käärmekään tehnyt syntiä.Vaan lankesi.Synti oli tehty jo ennen sitä.Olemattomaan käsitteeseen ei voi langeta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se käärmekään tehnyt syntiä.Vaan lankesi.Synti oli tehty jo ennen sitä.Olemattomaan käsitteeseen ei voi langeta.

        Ei vaan paholainen jutteli käärmeelle et haluuks se syödä iät ja ajat luteita paratiisissa eli paholainen petti senkin


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei vaan paholainen jutteli käärmeelle et haluuks se syödä iät ja ajat luteita paratiisissa eli paholainen petti senkin

        Ja sit se houkutteli Eevan syntiin laulamalla Siionin lauluja


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sit se houkutteli Eevan syntiin laulamalla Siionin lauluja

        Paratiisin portilla


    • Anonyymi

      Sielunvihollisen synti oli ylpeys. Halusi olla Jumalan vertainen ja enemmänkin.

    • Anonyymi

      Koska Jumala loi kaiken, on tämän perusteella myös synti hänen luomansa.

      • Anonyymi

        Tuota kutsutaan kristillisessä uskonnonfilosofiassa pahan olemassaolon ongelmaksi.


      • Anonyymi

        Juuri näin. Erittäin hyvä oivallus sinulta !


    • Anonyymi

      Synti tuli paratiisiin kun Jumala kielsi syömästä yhden puun hedelmiä. Se kielto, käsky ja laki synnytti synnin. Synti otti käskysanasta aiheen kuten Paavali kirjoittaa.

      Siten lain kautta ei tuli mitään muuta kuin syntiä ja siksi tarvittiin uusi liitto, joka ei ole lakiliitto, vaan Hengen liitto ihmisen ja Jumalan välillä.

      • Anonyymi

        Kaikkitietävä Herra Sebaot tiesi jo ihmistä luodessaan tämän olevan vajavainen ja tulevan rikkomaan sääntöjä, ja teki hänet siitä huolimatta juuri sellaiseksi.
        Vai sanotko sinä, että Herra Sebaot ei ole kaikkitietävä?


      • Anonyymi

        Joutavan päiväistä touhua tuollaiset liitot. Jos minä olisin Jumala, en olisi laittanut mitään houkutus puuta paratiisiin, enkä tuonut sinne käärme saatanaa. Entäpä jos sellaista tilannetta ei olisi tullutkaan, ettei nämä kaksi olisikaan koskaan syöneet elämän puusta ? Vieläkö he olisivat vain kahdestaan tuhansien vuosien ikäisinä ilman jälkeläisiä. Kai heillä oli seksuaaliset halut, mutta ei raskaaksi tulemisen mahdollisuutta Eevalla. Aika yksitoikkoista heidän elämänsä olisi ja jatkuvasti saatana heidän kimpussaan halki iäisyyksien. Ei mitään järkeä, vaan tarkoitus oli nimenomaan saada heidät syömään elämän puusta, jotta ihmiskunta lisääntyisi. Koko syntiinlankeemuksessa ei ole mitään logiikkaa, koska kukaanhan ei ole voinut tehdä näistä alkuajan tapahtumista mitään kirjallista muistiota, eli koko juttu on keksittyä. Jo se, kun Jumalan itsensä ajatuksia ja puheita on kirjattu osoittaa, etteihän sellainen ole mahdollsita. Vain lapsi uskoo tällaisia juttuja ja samoin lapsen mielisiksi heittäytyneet kaiken sortin uskovaiset.


    • Anonyymi

      Muistetaanpa kuitenkin se, että kaikkitietävä Herra Sebaot loi Saatanaksi muuttuvan arkkienkeli Luciferin, vaikka tiesi tarkkaan tästä tulevan vastustajan ja vajavaiseksi luomansa ihmisen syntiin houkuttajan.

      Vastuu on siten yksinomaan Herra Sebaotin, joka olisi missä vaiheessa tahansa voinut lakkauttaa Saatanan vallan yhdellä kaikkivaltiaan sormensa paukulla, eikä niin sanottu ihmisen "vapaa tahto" ole sekään mikään selitys, sillä Herra Sebaot tiesi jokaisen tulevan ihmisen kaikki ajatukset ja teot jo ennen näitten syntymää, joten Hänen kaikkitietävässä katsanossaan ihmisen vapaa tahto on vain tämän harhakuvitelmaa.

      • Anonyymi

        Kumma vaan, ettei tämä Herra Sebaot ole vieläkään ilmestynyt tänne sekasortoiseen maailmaamme tekmään jotain konkreettista. Miksi Hän piiloittelee, eikä tee ilmestyksiä, niinkuin teki silloin vanhantestamentin aikoina ? Ei tähän kyllä ole muuta selitystä kuin vain tämä, jotta nämä tarinat ovat keksittyjä. Keksittyjä ovat kaikki nämäkin muinais suomalaisten Jumalat, kuten Ahti ja mitä kaikkea niitä nyt olikaan ?


    • Anonyymi

      Synti tulee siitä kun on laki tai käsky mitä ei saa tehdä. Siitä synti saa aiheen himoita kuten Paavali selittää että juuri siksi ihminen ei tule vanhurskaaksi lain tekoja tekemällä ja siihen väliin saatana aina iskee, siihen ihmisen syyllisyyteen lisäten sitä taakkaa ja tehden uskovista hirvityksiä jotka voiva tehdä mitä tahansa muille ihmisille omassa hurskaudessaan.

      Siksi luotiin uusi liitto ilman käskysanaa jossa Jumala voi lahjoittaa ihmiselle Pyhän Hengen ja niin hänestä tulee puhdas ja kelvollinen Jumalan edessä kun Jumala on hänet puhdistanut eikä hän itse ole yrittänyt olla oikein hurskas tekoineen ja selityksineen.

    • Anonyymi

      On asioita joita emme tunne, mutta jotka Jumala tuntee. Ei meidän tarvitsekaan kaikkea tietää. Jos luotamme Jumalaan, silloin hyväksymme Hänen tekonsa ja päätöksensä, että ne ovat oikeat.

      Ei pilkata Häntä, sillä totuus on, että olemme aika tyhmiä näissä maailmankaikkeuden hengellisissä asioissa. Jumala on jo ennen meitä ja varmasti meidän jälkeemmekin luonut aika paljon enemmänkin kuin yksin meidät.

    • Anonyymi

      Paavali ei missään yhteydessä lukenut lakia tai kirjoittanut, että jonkin lain rikkominen olisi syntiä. Silti ei voinut tehdä mitä tahansa kuten harhaoppinen heti kuvittelee.

      Hän kirjoitti, että jos joku on uskossaan heikko eikä syö sen vuoksi jotain, pitää hänen seurassaan itsekin pidättäytyä. Ei väitellä, eikä herjata, vaan olla huomiova.

      Mikä lähes kaikilta tänä päivä unohtuu..

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7086
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7043
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      106
      6143
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5394
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5228
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5185
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5098
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4585
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3457
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3370
    Aihe