Kuntalaisaloite meni nurin Kajaanin kaupunginhallituksessa – lintujen talviruokinta jatkossakin kiellettyä Linnanvirran alueella.
Toivottavasti poliisi valvoo jatkossa tätä tehostetusti ja rikollisille kovat rangaistukset. Lintujen kuuluu muuttaa etelään.
Kuntalaisaloite nurin - laitonta rääkätä sorsia ruokinnalla ja levittää salmonellaa
317
2193
Vastaukset
- Anonyymi
Ei kai
- Anonyymi
Ehkä
- Anonyymi
Sorsien ruokinta on vetänyt Kajaaniin rottia, karhuja, susia, ahmoja, ilveksiä ja jopa hirviä. Lisäksi on vielä vaara, että kaupunkilaiset saavat salmonellaa ja jopa kuppatautia tippurista puhumattakaan - näin vaarallista on sorsien ruokinta. Myös huumeiden käytön lisääntyminen on sorsien ruokinnan syytä. Tällaisten tosiasioiden pohjalle perustui kaupunginhallituksen hylkypäätös.
- Anonyymi
..kaikki kivet ei ole vielä käännetty..
- Anonyymi
Onhan tuo ihan ymmärrettävää jos tietää esim salmonellan vaaroista. Lidl monesti joutunut vetämään tuotteitaan pois myynnistä tuon takia.
Miksi elukoita pitäisi rääkätä muutaman horisevan eläkeläisen takia? - Anonyymi
Unohdit noista ongelmista ITSESI!!!
- Anonyymi
Mamutkin tulee niitten perässä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan tuo ihan ymmärrettävää jos tietää esim salmonellan vaaroista. Lidl monesti joutunut vetämään tuotteitaan pois myynnistä tuon takia.
Miksi elukoita pitäisi rääkätä muutaman horisevan eläkeläisen takia?Kun tuo kauppapuolikin tähän nyt vedettiin, niin koskee kaikkia kauppoja. EU:n myötä on pelkkää paskaa kaikki. Mutta sitten tuo itse asia. Ei yksin sorsat vaan kaikkien lintujen ruokinta tuo rotat ja hiiret, yllättikö? Lintuja pitää kyllä ruokkia talvella, mutta antakaa kissojen kulkea vapaana, ne huolehtii rotat ja hiiret. Se omisi paljon parempi, mutta vihermulkut kitisee.
- Anonyymi
Ainakin amis on rottia täynnä, opettajia ja hallintoa myöten. Ei muuta kuin lisää rotanloukkuja niin saadaan viimeisetkin kiinni!
- Anonyymi
Ei, vaan jo dementoituneet ruokkijat eivät enää ymmärrä, jyvät pitäis laittaa omaan kitaan, viedään ne sorsille, jotka lihovat röllyköiksi. Pataan vaan. Joku lauantai koko kansan sorsajahti ja sitten yhteinen sorsaillallinen Kajaanihallilla.
- Anonyymi
pitääkö nauraa vain itkeä
..
että sorsien vatsassa oleva kaura vetää pedot..
vajaaälyinen lautakunta.. naurakaa..
koetetaan keksiä mitä tahansa..
pian Venäjän drooni- iskutkin sorsien syytä..
kun niitä alkaa sinkoilla.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei, vaan jo dementoituneet ruokkijat eivät enää ymmärrä, jyvät pitäis laittaa omaan kitaan, viedään ne sorsille, jotka lihovat röllyköiksi. Pataan vaan. Joku lauantai koko kansan sorsajahti ja sitten yhteinen sorsaillallinen Kajaanihallilla.
eivät liho..perusenergiaa selviämiseen. Suomen kansan väestö sensijaan on poikkeavan ylipainoista jo kansainvälisessä vertailussa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan tuo ihan ymmärrettävää jos tietää esim salmonellan vaaroista. Lidl monesti joutunut vetämään tuotteitaan pois myynnistä tuon takia.
Miksi elukoita pitäisi rääkätä muutaman horisevan eläkeläisen takia?olen nuori ja olen ruokkinut lapsesta saakka..
- Anonyymi
tekosyiden litania, puppua syötetään... analysoikaa itse! Onko päättäjät noin tyhmiä todella vaiko noin psykopaatteja? Kummassakin tapauksessa hommaansa sopimattomia.
Vallankumoukset aina kääntävät asiat jopa totaalisen vastakohdikseen.
Miksi Kajaanissa toimivat nämä viidakonlait vaikka elämme demokratiassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tekosyiden litania, puppua syötetään... analysoikaa itse! Onko päättäjät noin tyhmiä todella vaiko noin psykopaatteja? Kummassakin tapauksessa hommaansa sopimattomia.
Vallankumoukset aina kääntävät asiat jopa totaalisen vastakohdikseen.
Miksi Kajaanissa toimivat nämä viidakonlait vaikka elämme demokratiassa.Siellä kun viikkomestarit puokoissa
- Anonyymi
Hypoteettisen oletuksen mukaan norsutkin ovat matkalla sorsien ruokinta paikalle, mutta eivät ole vielä kerenneet saapua, koska matka on niin pitkä.
- Anonyymi
Poliisin on valvottava, että sorsat noudattavat Kajaanin kaupungin päätöksiä ja lähtevät etelään.
- Anonyymi
Ja sorsathan lähtee, jos joku idiootti ei mene niitä ruokkimaan liki kesäkelissä kuten viime vuonna.
https://yle.fi/a/74-20182008 - Anonyymi
kyllä, niile pitää viedä kirjallinen karkotusmääräys ja saattaa lentokentälle
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kyllä, niile pitää viedä kirjallinen karkotusmääräys ja saattaa lentokentälle
Ja tähän sorsien karkoitukseen osallistuvat kaupungin johdon lisäksi hallituksen ja valtuuston puheenjohtajistot.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kyllä, niile pitää viedä kirjallinen karkotusmääräys ja saattaa lentokentälle
Eiköhän sinne kyltti rantaan ilmesty. Ja joku ulsteriukko syytää sen jokeen.
- Anonyymi
Onko joenvarsi täynnä kieltokylttejäkin ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko joenvarsi täynnä kieltokylttejäkin ?
Meijän pihassa ei ole kylttejä -mutta sorsia mäkkyypi.
- Anonyymi
eikö ole muka suurempia rikoksia kuin kytätä heitä jotka epäitsekkäästi auttavat luonnonvaraisia eläimiä jotka tarvitsevat apua eli toimivat Suomen lain mukaan joka velvoittaa auttamaan!
Kainuun maine on jo mennyt rikollisessa salametsästyksessä, muun muassa.
Väkivaltaluvut lisäksi poikkeavan korkeat.
Ymmärrän että aggressio, kauna, katkeruus purkautuu viattomiin eläimiin ja niiden auttajiin kun oltaisiin valmiit haulikolla halkomaan naapureidenkin päitä.. - Anonyymi
missään Suomessa ei sorsat lähde virtapaikoista jos voivat jäädä.. turvapaikkoja.
Etelässä on ruuhkaa. Monet tuhannet sorsat oleilee talvet etelä- Suomen kaupungeissa.
Entä itä-meri ja Baltian meret.. saastunein meri maailmassa, ja venäjän ja naton sotasukellusveneet..
sinnekö haluatte omat kotiseudun sorsat!! Ajatelkaa hiukan syvällisemmin ja lakatkaa heittämästä tyhjänpäiväisiä kliseitä..
Kajaani on vihamielinen kaikelle elolliselle.. ihmiset, eläimet ja linnut..
teknokratiaa ja rahaa vain nuollaan.. sielu on myyty.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tähän sorsien karkoitukseen osallistuvat kaupungin johdon lisäksi hallituksen ja valtuuston puheenjohtajistot.
jotta lahtaajat tappoaseidensa kanssa pääsevät ammuskelemaan muuttomatkalle..
lihottamaan ylipainoista mässäysmahaansa.. kun ensin kesällä halpamaisesti kesäruokkineet sorsia .. se on faktaa: katsokaa Suomen metsästys ry:n sivustot.. kymmeniä tuhansia kiloja kauraa kaadetaan pitkin kesää luontoon metsästäjien taholta. Tutkikaa . Asia jota ei tiedä tietämätön kansa. Vuosi sitten elokuun lopulla rannassa varmaan viisisataa kiloa lillui kauraa joka jäänyt lahtaajilta.. järvi täydellisen hiljainen, ei linnun lintua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meijän pihassa ei ole kylttejä -mutta sorsia mäkkyypi.
omassa pihassa saa ruokkia. Kummisetäni pihaan lensi 50 sorsan lauma aikoinaan eräässä pikkukaupungissa joka päivä. Hän antoi niille kuorimattomia auringonkukan siemeniä.
Joka siemen katosi, loput tiaisille jos murusia jäi. Ruokki myös pikkulintuja. Oli kauan asunut Ruotsissa, vapaamielisessä maassa, jossa oli jo ruokkinut sorsia. Jopa puistojen lammikoissa oli sallittua. Katsokaa dokumentti Tukholman keskustasta missä joutsenille ja vesilinnuille on ruokintapaikka.. on kourut rannoilla minne kauraa, on iloksi kaupunkilaisille.
On traditio. Jopa kuninkaallisille sopii.
Kainuun junteille ei. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meijän pihassa ei ole kylttejä -mutta sorsia mäkkyypi.
omassa piharannassa on oikeus ruokkia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
omassa pihassa saa ruokkia. Kummisetäni pihaan lensi 50 sorsan lauma aikoinaan eräässä pikkukaupungissa joka päivä. Hän antoi niille kuorimattomia auringonkukan siemeniä.
Joka siemen katosi, loput tiaisille jos murusia jäi. Ruokki myös pikkulintuja. Oli kauan asunut Ruotsissa, vapaamielisessä maassa, jossa oli jo ruokkinut sorsia. Jopa puistojen lammikoissa oli sallittua. Katsokaa dokumentti Tukholman keskustasta missä joutsenille ja vesilinnuille on ruokintapaikka.. on kourut rannoilla minne kauraa, on iloksi kaupunkilaisille.
On traditio. Jopa kuninkaallisille sopii.
Kainuun junteille ei.Vinkkinä: kuorimaton tumma auringonkukan siemen kelluu, ei uppoa. Sorsat pitää niistä.
Voi heittää veteen ja saavat energiaa. On pitkä kokemus minulla asiasta, Energiaa...
- Anonyymi
Eiköhän poliisilla ole tärkeämpääkin tehtävää kuin valvoa sorsan ruokkijoita. Niitä joka tapauksessa ruokitaan, jos ne talvehtivat täällä. Jos tuo sinus haittaa, niin pienet on murheet sinulla!
- Anonyymi
Ruokkikaa vaan, mutta älkää pysäyttäkö niitä jokeen kun ovat muuttomatkalla kuten viime syksynä teitte. Yx ukko kaataa jyviä ja lämpömittari näytti 12 astetta. Terveisin Brahenkadun kaukoputkimies
- Anonyymi
Kaupunki jossa asun, etelässä: täällä oli vuosia virallisena eläinsuojeluyhdistyksen vapaaehtoisruokkijana henkilö joka on ammatiltaan poliisi.
- Anonyymi
Muutaman maanikon takia tämäkin edessä
https://yle.fi/a/7-10080294- Anonyymi
Pohjois-Norjassa taas samanlainen lintuinfluenssapandemia kuin 2023.
Tauti leviää vesilintujen välityksellä helposti nisäkkäisiin - petolintuihin saukkoihin piisameihin kettuihin koiriin kissoihin yms. yms..
EU
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/f027726c-690f-4f7b-8759-b9ebd4c8fb9d
..."Helmikuussa julkaisu Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA ja Euroopan tautienehkäisy- ja valvontakeskus ECDC arvioivat, että lintujen influenssaviruksista on tulossa yhä suurempi uhka. Ne voivat siirtyä ihmisiin ja aiheuttaa mahdollisesti seuraavan pandemian. Yhdysvalloissa ihmisiin siirtyneiden tartuntojen määrä on kasvanut"... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pohjois-Norjassa taas samanlainen lintuinfluenssapandemia kuin 2023.
Tauti leviää vesilintujen välityksellä helposti nisäkkäisiin - petolintuihin saukkoihin piisameihin kettuihin koiriin kissoihin yms. yms..
EU
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/f027726c-690f-4f7b-8759-b9ebd4c8fb9d
..."Helmikuussa julkaisu Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA ja Euroopan tautienehkäisy- ja valvontakeskus ECDC arvioivat, että lintujen influenssaviruksista on tulossa yhä suurempi uhka. Ne voivat siirtyä ihmisiin ja aiheuttaa mahdollisesti seuraavan pandemian. Yhdysvalloissa ihmisiin siirtyneiden tartuntojen määrä on kasvanut"...Mutku se on niin suloista, kun sorsa tulee syömään kädestä - totesi joku idiootti täällä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutku se on niin suloista, kun sorsa tulee syömään kädestä - totesi joku idiootti täällä.
On kerrassaan ihanaa🦆🦆🪿🪿
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pohjois-Norjassa taas samanlainen lintuinfluenssapandemia kuin 2023.
Tauti leviää vesilintujen välityksellä helposti nisäkkäisiin - petolintuihin saukkoihin piisameihin kettuihin koiriin kissoihin yms. yms..
EU
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/f027726c-690f-4f7b-8759-b9ebd4c8fb9d
..."Helmikuussa julkaisu Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA ja Euroopan tautienehkäisy- ja valvontakeskus ECDC arvioivat, että lintujen influenssaviruksista on tulossa yhä suurempi uhka. Ne voivat siirtyä ihmisiin ja aiheuttaa mahdollisesti seuraavan pandemian. Yhdysvalloissa ihmisiin siirtyneiden tartuntojen määrä on kasvanut"...sorsat on suojassa Kajaanissa, ettekö tajua!
On suurin uhka taudeista kun ensin muuttavat alueille missä lintuinfluenssaa.. mannerEuroopassa ja riski suurempi jopa muuttoparvissa ja talvehtivien laumojen sekaan jäämisestä eteläisemmässä Suomessa.. sitten kuitenkin palaavat takaisin kotiseuduilleen kesäksi pesimään. Suurin riski on muutto eikä jääminen.
Eikö tämä asia kertakaikkiaan mene ymmärrykseen!
Virukset tulevat muuttolintujen mukana! Eivät tipu taivaasta Kyminjokeen.. - Anonyymi
Niin, häkkitarhauksien eli keskitysleirien takia,
jästipäiset eläinoikeuksien rikkojat..
Heinolan lintutarhan johtaja kutsui fasaanien kohtelua suureksi eläinrääkkäykseksi.
Melkein kaikki sivistysvaltiot ovat kieltäneet turkistarhat.
Todellakin: jotkut rikolliset maanikot eivät usko tätä..
- Anonyymi
KAIKKEIN PAHINTA on että sorsien ruokinta vetää Kajaanin joelle eläkeläisiä parvessa. Joilla äly ei osalla leikkaa ja asenne on 50-luvulta luonnonsuojelussa vaan sorsien paskomusta jokeen jatkettaisiin ikuisesti. Äly hoi älä jätä Kajaanilaisia.
- Anonyymi
Voisivat mennä eläkeläisetkin lentää Espanjaan talvehtimaan kuten kunnon sorsat.
- Anonyymi
Ehe ehe. Osta uus vehe.
- Anonyymi
Siellä on nuoriakin ruokkijoita ei vaa eläkeläisiä:)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siellä on nuoriakin ruokkijoita ei vaa eläkeläisiä:)
Nuoria piiperoita
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voisivat mennä eläkeläisetkin lentää Espanjaan talvehtimaan kuten kunnon sorsat.
Huom: kaikki virukset tulevat ja ovat tulleet ulkomailta saapuvien ja palaavien mukana
- Anonyymi
Kaikki sorsien ruokkijat on kuvattava kännykällä ja naama näkyville Interpoliin.
- Anonyymi
Kyllä ne naamarit katsotaan ja kuvataankin.
Terveisin Brahenkadun kaukoputkimies - Anonyymi
Venäjän sisäinen turvallisuuspalvelu FSB asialle niin kyllä sorsien ruokkijat lähtevät Siperiaan - ja sieltä ei ole paluuta kun putoilevat parvekkeilta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ne naamarit katsotaan ja kuvataankin.
Terveisin Brahenkadun kaukoputkimiesMut tunnistaa jyväsäkistä, pellenaanarista ja kirveestä.
- Anonyymi
Tai sillä Brahenkadun kaukoputkimiehen laitteilla???
- Anonyymi
Eiköhän me löydetä ruökkijat. Hyvää työtä on tehty, kun on ruokittu. Koitetaan jatkaa samaan malliin vinkujista ja hysteriaa levittävistä luusereista huolimatta.
- Anonyymi
Toivottavasti poliisilla on oikeitakin hommia. Kyllähän tuosta vois koppireissun ottaa veronmaksajien laskuun.
- Anonyymi
No kyselinpä tätä pollidilta eivät etes ala tämmöiseen .
Täällä joku olevinaan pollisi jatkuvasti uhoaa näitä näyttääpi kovin ottavan kupoliin kun sorsat tulevat saamasn ruokaa jatkossakin.?
- Anonyymi
Kunhan uudistettu tori avataan, niin sinne on laitettava jalkapuu, johon kiinnitetään sitten kaikki sorsille ruokaa antaneet kaikkien tollisteltäviksi. Viereiseen jalkapuuhun sitten kaikki kaupunginhallituksen ja ympäristöteknisen lautakunnan jäsenet, joita ihmiset saavat vielä ruoskalla piiskata. Kaupungin johdolle oma jalkapuu, joka on kullattu ja hopeoitu ja sisältää vielä rubiineilla päällystettyjä piikkejä.
- Anonyymi
Tärkeämpää olisi rakentaa samanlainen piikkilanka-aita kuin Venäjän rajalla.
- Anonyymi
Tärkein jalkapuu edelliseltä unohtu, tai ei tajunnut. Jalkapuu, johon kytketään kaikki sorsat, jotka eivät suostu, tai älyä, muuttamaan etelään talveksi.
- Anonyymi
Ympäristöteknisessä lautakunnassa ovat sorsien ruokintakiellosta päättäneet pikku-hitlerit ns. diktaattorit. Minulle soitti eräs entinen lautakunnan jäsen ja pahoitteli, että saivat hänetkin nujerrettua kieltopäätöksen taakse vaikka hän muuta ajatteli. Nyt nämä samat diktaattorit tekivät kielteisen päätöksen myös kaupunginhallituksessa.
Äänestäjät saavat katsoa peiliin - miksi viime kuntavaaleissa äänestivät nämä diktaattorit valtaan?- Anonyymi
Yksimielinen päätös oli. Myös valituksiin tuli yksimieliset hylkäykset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksimielinen päätös oli. Myös valituksiin tuli yksimieliset hylkäykset.
Taitaa yksi diktaattoreista olla äänessä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksimielinen päätös oli. Myös valituksiin tuli yksimieliset hylkäykset.
valitkaa vihdoin uudet päättäjät, nykyiset ovat häpeäksi kaupungille..
mustaa koko kaupungin imagon muka luontopaikkana..
tulee nyt vain jotain teknokratiaa ja ylikansallisia hökötyksiä..
pilattiin jo luonto Talvivaaran myrkyillä..
- Anonyymi
Te vaan hääritte sorsien kimpussa, miettisitte niitä työhommiakin. Kajaanissa löyttyy työtä kun vain viitsitäisiin alkaa tekemään. Junanvaunuja tekee ulkomailta tulleet, samoin kaivoksilla on paljon muualta tulleita. Te vain peitonalta kinastelette sorsista.
- Anonyymi
Täältä minä täryjyrän ratista näitä viestejä lähettelen ja olen perussuomalainen.
- Anonyymi
Niinpä näytät sinäkin häärivän.
Sorsien ruokinta jatkuu, kuten ennenkin. - Anonyymi
Mee sinä vaan duuniin sinne hevon kuuseen.
- Anonyymi
Ovatko ulsteriukot sorsien jälkeläisiä?
- Anonyymi
Läheltä raapii...
- Anonyymi
Pääseekö ESA ehdolle??
- Anonyymi
Tule Esa ruokkimaan sorsia Kajaaniin - Pasi Kilpeläinen haluaa sinut ehdokkaaksi seuraaviin kuntavaaleihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tule Esa ruokkimaan sorsia Kajaaniin - Pasi Kilpeläinen haluaa sinut ehdokkaaksi seuraaviin kuntavaaleihin.
🤣🤣
- Anonyymi
Kokkolassa raivoaa nyt lintuinfluenssa.
Kymmenittäin (sadoittain?) kuolleita tai kituvia kyyhkysiä löytynyt pitkin kaupunkia.
https://yle.fi/a/74-20182947- Anonyymi
Tauti on vasta selvittelyssä - saattaa olla vaikka perunarutto.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tauti on vasta selvittelyssä - saattaa olla vaikka perunarutto.
Tai pernarutto
- Anonyymi
ei ole lintuinfluenssaa vaikka jotkut toivovat koko sydämestään sitä
- Anonyymi
Heikolaatuisia tulokkaita jos eivät älyä lentää etelän lämpöön.
- Anonyymi
Sorsien ruokinta Linnanvirrassa jatkuu... Asiasta tehty oikaisuvaatimus kaupunginhallitukselle. Kunhan se hylätään niin asiasta tehdään valitus Pohjois-Suomen Hallinto-oikeuteen Ouluun. Valituksen teksti on jo valmiina.
- Anonyymi
Veronmaksajien rahaa poltetaan taas valituskierroksella. Eikä mikään päätös tule muuttumaan, koska laki on mikä on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Veronmaksajien rahaa poltetaan taas valituskierroksella. Eikä mikään päätös tule muuttumaan, koska laki on mikä on.
Lopullinen tuomio antaa odottaa..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lopullinen tuomio antaa odottaa..
Kyllä kuulosti aika lopulliselta yksimielinen päätös kuntalaisaloitteeseen:
"Kuntalaisaloitteen mukaista asiaa on käsitelty jo useampaan kertaan Kajaanin kaupungin toimielimissä aikaisempina vuosina. Ympäristötekninen lautakunta on tehnyt päätöksen 28.8.2024 § 69 luonnonvaraisten eläinten ruokinnan kieltämisestä kaupungin hallitsemilla alueilla asemakaava-alueilla ja hylkäsi päätöksestä tehdyn oikaisuvaatimuksen 25.9.2024 § 81.
Kaupunginhallitus toteaa vastauksenaan, että kuntalaisaloitteen mukainen asia on jo ratkaistu ympäristöteknisen lautakunnan päätöksellä ja kyseinen päätös on lainvoimainen.
Asia katsotaan näin ollen loppuun käsitellyksi eikä ole hyvän hallintotavan mukaista nostaa sama asia aloitteiden muodossa useamman kerran käsiteltäväksi." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä kuulosti aika lopulliselta yksimielinen päätös kuntalaisaloitteeseen:
"Kuntalaisaloitteen mukaista asiaa on käsitelty jo useampaan kertaan Kajaanin kaupungin toimielimissä aikaisempina vuosina. Ympäristötekninen lautakunta on tehnyt päätöksen 28.8.2024 § 69 luonnonvaraisten eläinten ruokinnan kieltämisestä kaupungin hallitsemilla alueilla asemakaava-alueilla ja hylkäsi päätöksestä tehdyn oikaisuvaatimuksen 25.9.2024 § 81.
Kaupunginhallitus toteaa vastauksenaan, että kuntalaisaloitteen mukainen asia on jo ratkaistu ympäristöteknisen lautakunnan päätöksellä ja kyseinen päätös on lainvoimainen.
Asia katsotaan näin ollen loppuun käsitellyksi eikä ole hyvän hallintotavan mukaista nostaa sama asia aloitteiden muodossa useamman kerran käsiteltäväksi."Teidän taholta kyllä , mutta eteenpäin mennään. Näistä päätöksistä vastaukset antavat lopullisen niitin. Ette tähän pysty , sillä ne tutkitaan ylemmiltä tahoilta -se vasta on pitävä oli vastaus mikä tahansa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teidän taholta kyllä , mutta eteenpäin mennään. Näistä päätöksistä vastaukset antavat lopullisen niitin. Ette tähän pysty , sillä ne tutkitaan ylemmiltä tahoilta -se vasta on pitävä oli vastaus mikä tahansa.
Ei mikään ulkopuolinen taho voi määrätä kaupunkia sallimaan luonnoneläinten ruokintaa. Se on päätetty kieltää ja sillä sipuli.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei mikään ulkopuolinen taho voi määrätä kaupunkia sallimaan luonnoneläinten ruokintaa. Se on päätetty kieltää ja sillä sipuli.
Sinä et ole tuomari, etkä mikään estämään jatkotutkimuksia…ne vaan ovat jo edenneet etkä mahda mittään, vaikka kuinka väännät:)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä et ole tuomari, etkä mikään estämään jatkotutkimuksia…ne vaan ovat jo edenneet etkä mahda mittään, vaikka kuinka väännät:)
Ylemmät tahot ottavat kantaa ainoastaan kaupungin tekemien päätösten muodolliseen ja lailliseen puoleen. Eivät ne päätä sallia tai kieltää ruokintaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ylemmät tahot ottavat kantaa ainoastaan kaupungin tekemien päätösten muodolliseen ja lailliseen puoleen. Eivät ne päätä sallia tai kieltää ruokintaa.
Näin on ja sillä sipuli.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ylemmät tahot ottavat kantaa ainoastaan kaupungin tekemien päätösten muodolliseen ja lailliseen puoleen. Eivät ne päätä sallia tai kieltää ruokintaa.
Samantapainen juttu sai hyvän päätöksen valittamisesta..seuraa tapahtumia. Se nähdään , miten käy Kajjaani kohdalla. Sitä varten on nämä ylemmät tahot sinä et niitä voi estää nehän on tehty jo.

"Kaupunginhallitus toteaa vastauksenaan, että kuntalaisaloitteen mukainen asia on jo ratkaistu ympäristöteknisen lautakunnan päätöksellä ja kyseinen päätös on lainvoimainen."
En ymmärrä miten lainvoimainen päätös voi muuttua? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Veronmaksajien rahaa poltetaan taas valituskierroksella. Eikä mikään päätös tule muuttumaan, koska laki on mikä on.
Veronmaksajien rahoja ei tarvita valituksiin - meillä on ilmainen tuomari, joka laatii valitukset mm. hallinto-oikeuteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Veronmaksajien rahoja ei tarvita valituksiin - meillä on ilmainen tuomari, joka laatii valitukset mm. hallinto-oikeuteen.
Kuka maksaa hallinto-oikeuden kulut ja palkat? No veronmaksajat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samantapainen juttu sai hyvän päätöksen valittamisesta..seuraa tapahtumia. Se nähdään , miten käy Kajjaani kohdalla. Sitä varten on nämä ylemmät tahot sinä et niitä voi estää nehän on tehty jo.
Heinolassa valitus onnistui..sehän meni kumoon ja sorsien syöttö sai laillisen luvan. Samanlainen vääntö oli kuin Kajjaanissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kaupunginhallitus toteaa vastauksenaan, että kuntalaisaloitteen mukainen asia on jo ratkaistu ympäristöteknisen lautakunnan päätöksellä ja kyseinen päätös on lainvoimainen."
En ymmärrä miten lainvoimainen päätös voi muuttua?Kyllä se voi Heinolassakin kävi niin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se voi Heinolassakin kävi niin.
Heinolan tapaus on ihan erilainen. Et vaan älyä,
https://yle.fi/a/74-20128658 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kaupunginhallitus toteaa vastauksenaan, että kuntalaisaloitteen mukainen asia on jo ratkaistu ympäristöteknisen lautakunnan päätöksellä ja kyseinen päätös on lainvoimainen."
En ymmärrä miten lainvoimainen päätös voi muuttua?Lopullinen ratkaisu odottaa, josta on valitukset tehty.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ylemmät tahot ottavat kantaa ainoastaan kaupungin tekemien päätösten muodolliseen ja lailliseen puoleen. Eivät ne päätä sallia tai kieltää ruokintaa.
Ottavat varmasti kantaa..kun valitukset on tehty.
Tätähän sinä et voi estää ne ovat lähteneet sinne , missä lopullinen niitti saadaan. Heidän on pakko käsitellä tämä vaikka kuinka täällä inistään , ettei voi kun tämä asia on täällä jo päätetty. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Veronmaksajien rahoja ei tarvita valituksiin - meillä on ilmainen tuomari, joka laatii valitukset mm. hallinto-oikeuteen.
Kyllä on - ja tätä eivät nämä sorsa vihaajat pysty estämään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä kuulosti aika lopulliselta yksimielinen päätös kuntalaisaloitteeseen:
"Kuntalaisaloitteen mukaista asiaa on käsitelty jo useampaan kertaan Kajaanin kaupungin toimielimissä aikaisempina vuosina. Ympäristötekninen lautakunta on tehnyt päätöksen 28.8.2024 § 69 luonnonvaraisten eläinten ruokinnan kieltämisestä kaupungin hallitsemilla alueilla asemakaava-alueilla ja hylkäsi päätöksestä tehdyn oikaisuvaatimuksen 25.9.2024 § 81.
Kaupunginhallitus toteaa vastauksenaan, että kuntalaisaloitteen mukainen asia on jo ratkaistu ympäristöteknisen lautakunnan päätöksellä ja kyseinen päätös on lainvoimainen.
Asia katsotaan näin ollen loppuun käsitellyksi eikä ole hyvän hallintotavan mukaista nostaa sama asia aloitteiden muodossa useamman kerran käsiteltäväksi."naurettavaa.. lainvoimainen... jos eri ihmiset tuon lautakunnan mafian sijalla
olisi päätös toinen...
Heinolassa oli yhden äänen ero puolesta ja vastaan..
kielto ei ole universaalinen totuus..
Lopulta Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen tehty valitus kaatoi ruokinnan vastustajat - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teidän taholta kyllä , mutta eteenpäin mennään. Näistä päätöksistä vastaukset antavat lopullisen niitin. Ette tähän pysty , sillä ne tutkitaan ylemmiltä tahoilta -se vasta on pitävä oli vastaus mikä tahansa.
pitäkään huoli ettei Kajaanin päättäjien painostus, hyväveliverkosto eikä korruptio ole vaikuttamassa hallinto-oikeuden ratkaisuun! Niin että ympäristötekninen lautakunta manipuloi väkipakolla jopa hallinto-oikeutta.. joka on rikollista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kaupunginhallitus toteaa vastauksenaan, että kuntalaisaloitteen mukainen asia on jo ratkaistu ympäristöteknisen lautakunnan päätöksellä ja kyseinen päätös on lainvoimainen."
En ymmärrä miten lainvoimainen päätös voi muuttua?yhdessä lautakunnassa jänkää muutama egoistinen ymmärtämätön mäntti ja koettaa väkisin pakottaa kymmenet tuhannet ihmiset alistuksensa alle ja kuuntelematta asiantuntijoita ja kansalaismielipidettä!!!!!!!!!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kaupunginhallitus toteaa vastauksenaan, että kuntalaisaloitteen mukainen asia on jo ratkaistu ympäristöteknisen lautakunnan päätöksellä ja kyseinen päätös on lainvoimainen."
En ymmärrä miten lainvoimainen päätös voi muuttua?päätökset muuttuvat koko ajan suhteessa ketkä ovat vallassa
Tapahtuu vallankumouksiakin maailman historiassa
- Anonyymi
Miksi ihmeessä pitää syöttää linnuille salmonellaisia siemeniä ja ruokaa? Pitäisi syöttää puhdasta ruokaa, niin jossa ei olisi salmonellaa.
- Anonyymi
Täällä ei ole yhtään salmonella tapausta eikä mitään muuttakaan tekosyiden hakemista vastustajilta.
- Anonyymi
Minäpä kehittelin sähköpyörän tarajalle 20 litran jyvätykin. Ei mee kuin minuutti niin moottori sylkee jyvät muutaman metrin säteelle. Kerran päivässä kun hujauttaa tankillisen niin tulee hyvä mieli.
- Anonyymi
Onhan siinäkin otsikko. Rääkätä sorsia ruokinnalla? Kyllä kai se ruokkimatta jättäminen nälkään ja pakkaseen on enemmänkin rääkkäämistä! Vai mitä?
- Anonyymi
Sorsien kuuluu muuttaa etelään, ei jäädä kuolemaan pakkaseen. Täysin vastuuttomia ruokkijat.
- Anonyymi
tarvitaan salaista maanalaista armeijaa täyttämään lintujen mahoja jäämättä kiinni
- Anonyymi
Ostin pussihousut , vaimo laittoi luukut voi tyhjentää, niihin menee 6 kiloa kerralla siemeniä. Käyn kolmesti päivässä kävelyllä , tyhjennän rantaan sorsille, kukaan ei näe et tyhjennän housut.

Muovikassin käy myös nopeesti ohi kulkiessaan kippaa tonttiin.
- Anonyymi
Me varsinaiset sorsien ruokkijat aloitamme ruokinnan aivan julkisesti kunhan se aika tulee eli kunhan rannat jäätyvät ja lumi tulee maahan ja ns. luontainen ruoka sorsilta loppuu. Meitä eivät estä mitkään kaupungin hölmöt päätökset koska katsomme, että sorsien elossa pitäminen on inhimillisesti oikein. Kajaaniin on vuosikymmenten saatossa kehittynyt sellainen sorsakanta, jolla ei ole luontaista muuttoviettiä ja ilman talviruokintaa ne kuolevat nälkään ja pakkaseen. Tätä eivät päättäjämme näytä tajuavan.
- Anonyymi
Aivan oikein - näin täytyy tehdä.
- Anonyymi
Jää persuilta seuraavissa vaaleissa äänet saamatta kiitos ympäristön paskomisen.
- Anonyymi
Sorsa ei elä vuosikymmeniä. Muutaman vuoden. Tämän vuoden syntyneillä ei ole tietoa Kajaaninjoesta ja siellä jyviä jakavista perperimiehistå. Jos siellä ei kukaan jakele jyviä, niin sorsat jatkaa matkaa etelän suuntaan, se on niillä geeneissä tuhansien vuosien ajalta.

Me tämän kesän poikasten emot olemme jo kertoneet poikasillemme, että pakkasten tultua menemme sitten porukalla Kynskille syömään makeita jyviä, joita hyvät ihmiset meille antavat. Emme välitä näistä suun soittajista ja paskan puhujista pätkääkään!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sorsa ei elä vuosikymmeniä. Muutaman vuoden. Tämän vuoden syntyneillä ei ole tietoa Kajaaninjoesta ja siellä jyviä jakavista perperimiehistå. Jos siellä ei kukaan jakele jyviä, niin sorsat jatkaa matkaa etelän suuntaan, se on niillä geeneissä tuhansien vuosien ajalta.
Näin on.
Terv Arvostelija - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin on.
Terv ArvostelijaVarsinainen höpö tämä arvostelija…
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varsinainen höpö tämä arvostelija…
Korjaan ... söpö
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Korjaan ... söpö
Kaukana söpöisyydestä mitään sanomatoton toope..
- Anonyymi
Aivan oikein. Myös eläinsuojelulaki velvoittaa auttamaan hätään joutunutta eläintä. Vain jos eläin on vahingoittunut niin, että se kärsii on se lopetettava. Eläinsuojelulaki ei kiellä auttamasta hätään joutunutta luonnon eläintä vaan siis velvoittaa auttamaan ja tätä auttamistyötä vapaaehtoiset talkooruokkijat tekevät.
- Anonyymi
Rikosoikeuden professori vääntää ratakiskosta Kettuselle. Pulinat pois ja sorsat muuttomatkalle etelään.
"Koko prosessi on käsitelty Tolvasen arvion mukaan lainmukaisesti ja perustellusti. Sorsien ruokkimisen kannalta tilanne voi Tolvasen mukaan muuttua ainoastaan siten, että ympäristötekninen lautakunta tekee asiasta uuden päätöksen, jos sen arvio ruokinnan haitallisuudesta muuttuu.
Tolvanen muistuttaa, että sorsien ruokintakielto ei ole poliittinen kysymys, vaan ympäristölainsäädännön perusteella tehtävää laillisuusharkintaa. Hänenkään mielestään ei ole asianmukaista, että sama asia tuodaan toistuvasti käsittelyyn.
Hän kertoo, että korkein hallinto-oikeus voi teoriassa purkaa päätöksen, mutta niissä tapauksissa kynnys on hänen mukaansa niin valtavan korkea, ettei niitä käytännössä pureta.
– Siinä pitäisi olla niin selvästi lainvastainen ratkaisu." (KS)- Anonyymi
Tämä professori on selvästi verkoston ja korruption tunteeton käsikassara jolle rentouttava huvi on lintujen lahtaaminen rentoutuakseen sekä mässätäkseen.
Muuta funktioa sorsilla ei hänelle ole.
. - Anonyymi

.päätös muuttuu jos lautakunta joskus vaihtuu eikä putinin kaltaiset vallan varastajat siellä kuolemaansa saakka
- Anonyymi
Suomen eläinten hyvinvointilaki määrää auttamaan hädässä olevaa luonnoneläintä. Se on pakollista. Auttamatta jättäminen on rikos ja siihen Kajaanin kaupunki nyt syyllistyy. Näitä muuttokykynsä menettäneitä sorsia on ollut Suomessa jo 60-luvulta asti, eivätkä he häviä täältä enää minnekään, koska geenit on monissa sukupolvissa jo muuttuneet niin että muuttokykyä ei ole.
Ihminen itse on syyllinen näiden sorsien ahdinkoon jolloin meillä on myös velvollisuus auttaa. SORSIA EI SAA JÄTTÄÄ KUOLEMAAN NÄLKÄÄN, KOSKA SE ON JULMAA ELÄINRÄÄKKÄYSTÄ! Kajaanin kaupungin toimista kannattaa nyt tehdä tutkintapyyntö Oulun poliisiin, sillä tässä syylistytään nyt eläinten hyvinvointilain törkeään rikkomiseen.- Anonyymi
Poliisi voisi käydä lopettamassa sorsat niin tämäkin vinkuminen loppuisi?
- Anonyymi
Kysäisinpä tekoälyltä - levittääkö veilinnut lintuinfluenssaa - tällainen tuli vastaus hyvin seikkaperäisenä:
AI-yhteenveto
+1
Kyllä, vesilinnut levittävät lintuinfluenssaa, joka voi esiintyä niissä oireettomana ja levitä ihmisiin sekä siipikarjaan. Virus leviää linnuista erityisesti niiden ulosteiden välityksellä ja voi tarttua myös suoraan lintujen välisessä kontaktissa. Korkean patogeenisyyden lintuinfluenssaa on todettu luonnonvaraisissa linnuissa, etenkin vesi- ja petolinnuissa Suomessa vuodesta 2021 lähtien.
Näin vesilinnut levittävät tautia:
Ulosteet: Vesilinnut voivat levittää virusta ulosteissaan, jotka likaavat ympäristöä ja rehua.
Suora kontakti: Virus voi siirtyä linnusta toiseen myös suoran kontaktin kautta, esimerkiksi ruokintapaikoilla.
Muuttolinnut: Muuttolinnut siirtävät virusta alueelta toiselle, mikä on merkittävä tekijä lintuinfluenssan leviämisessä.
Mitä toimia voit tehdä:
Varovaisuus metsästyksessä: Metsästäjien on oltava varovaisia vesilintuja käsitellessään, sillä ne voivat levittää virusta.
Ilmoitus kuolleista linnuista: Jos löydät useita kuolleita lintuja, esimerkiksi 5 varista tai lokkia, ilmoita niistä oman alueesi ympäristöterveydenhuoltoon. Ilmoitus on tehtävä myös yhdenkin kuolleen ison petolinnun tai joutsenen löydyttyä.
Vältä suoraa kosketusta: Suoran kosketuksen välttäminen luonnonvaraisten lintujen kanssa on tärkeää, jotta virus ei leviä ihmisiin.
Miksi vesilinnut ovat merkittäviä:
Alkuperäinen isäntä: Nimensä mukaisesti lintuinfluenssa on alun perin lintuperäinen virus, joka on kehittynyt ja sopeutunut erityisesti vesilintuihin.
Oireettomat kantajat: Useimmiten vesilinnuissa lintuinfluenssa ei aiheuta näkyviä oireita, mikä helpottaa viruksen leviämistä. - Anonyymi
Se, että sorsa on pakkasella joessa uimassa, ei rarkoita että sorsilla on joku hätä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysäisinpä tekoälyltä - levittääkö veilinnut lintuinfluenssaa - tällainen tuli vastaus hyvin seikkaperäisenä:
AI-yhteenveto
1

Oireettomat kantajat: Useimmiten vesilinnuissa lintuinfluenssa ei aiheuta näkyviä oireita, mikä helpottaa viruksen leviämistä.Milloin variksesta on tullut vesilintu?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Milloin variksesta on tullut vesilintu?
Ei varmaan koskaan, mutta ei sitä tuossa jutussa väitetäkään.
Ei lokkikaan ole vesilintu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei varmaan koskaan, mutta ei sitä tuossa jutussa väitetäkään.
Ei lokkikaan ole vesilintu.Suurimmat ongelmat on hanhista, ne on vesilintuja ja sukua sorsille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysäisinpä tekoälyltä - levittääkö veilinnut lintuinfluenssaa - tällainen tuli vastaus hyvin seikkaperäisenä:
AI-yhteenveto
1
Kyllä, vesilinnut levittävät lintuinfluenssaa, joka voi esiintyä niissä oireettomana ja levitä ihmisiin sekä siipikarjaan. Virus leviää linnuista erityisesti niiden ulosteiden välityksellä ja voi tarttua myös suoraan lintujen välisessä kontaktissa. Korkean patogeenisyyden lintuinfluenssaa on todettu luonnonvaraisissa linnuissa, etenkin vesi- ja petolinnuissa Suomessa vuodesta 2021 lähtien.
Näin vesilinnut levittävät tautia:
Ulosteet: Vesilinnut voivat levittää virusta ulosteissaan, jotka likaavat ympäristöä ja rehua.
Suora kontakti: Virus voi siirtyä linnusta toiseen myös suoran kontaktin kautta, esimerkiksi ruokintapaikoilla.
Muuttolinnut: Muuttolinnut siirtävät virusta alueelta toiselle, mikä on merkittävä tekijä lintuinfluenssan leviämisessä.
Mitä toimia voit tehdä:
Varovaisuus metsästyksessä: Metsästäjien on oltava varovaisia vesilintuja käsitellessään, sillä ne voivat levittää virusta.
Ilmoitus kuolleista linnuista: Jos löydät useita kuolleita lintuja, esimerkiksi 5 varista tai lokkia, ilmoita niistä oman alueesi ympäristöterveydenhuoltoon. Ilmoitus on tehtävä myös yhdenkin kuolleen ison petolinnun tai joutsenen löydyttyä.
Vältä suoraa kosketusta: Suoran kosketuksen välttäminen luonnonvaraisten lintujen kanssa on tärkeää, jotta virus ei leviä ihmisiin.
Miksi vesilinnut ovat merkittäviä:
Alkuperäinen isäntä: Nimensä mukaisesti lintuinfluenssa on alun perin lintuperäinen virus, joka on kehittynyt ja sopeutunut erityisesti vesilintuihin.
Oireettomat kantajat: Useimmiten vesilinnuissa lintuinfluenssa ei aiheuta näkyviä oireita, mikä helpottaa viruksen leviämistä.Kysy mitä mieltä rikosoikeuden proffan lausunnosta? Pulinat pois eikö vaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysy mitä mieltä rikosoikeuden proffan lausunnosta? Pulinat pois eikö vaan?
Kun kun kysyin ja mainitsin, että sorsat käyvät meidän pihassa syömässä, että ihan kiva eihän sille mitään mahda. Ei käskenyt tappamasn niitä.
Tänään kun tultiin kotiin olivat vuorenkilpien välissä sieltä jotain ruokaa todennäköisesti löysivät. - Anonyymi
Elisa Aaltola on perustanut Eläinoikeusakatemian ja ajaa luonnonvaraisten eläinten asiaa. Ottakaa yhteys. On Mika Aaltolan sisar.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun kun kysyin ja mainitsin, että sorsat käyvät meidän pihassa syömässä, että ihan kiva eihän sille mitään mahda. Ei käskenyt tappamasn niitä.
Tänään kun tultiin kotiin olivat vuorenkilpien välissä sieltä jotain ruokaa todennäköisesti löysivät.jokainen saa ruokkia omassa pihassaan...
setäni ruokki kuorimattomilla auringonkukan siemenillä sorsia talonsa pihalla,linnut lensi siihen 3 km päästä kun oppivat!
Tiedoksi tämä.
Voi perustaa kyyhkyslakan tai kanalankin omistamalleen alueelle.
Vaikka vuohia ja hevosia joille on annettava ruokaa jokaikinen päivä.
Ystävälläni vuohia ja kilejä ja viljaa kaadetaan aitaukseen koko ajan.
Sijainti kaupunkialueella. Laillista.
Sellaista se aina ennen oli agraalisessa Suomessa. Jupit ja juntit ja muut nousukkaat nyt ei siitä tiedä mitään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se, että sorsa on pakkasella joessa uimassa, ei rarkoita että sorsilla on joku hätä.
elävät pyhällä hengellä vai?
syövät ilmaa..
- Anonyymi
Lopettakaa jo teille nauraa jo Kuopion puuhevonenkin.
- Anonyymi
Kuopijossa ei varaa nauraa, sen verran vähän j-kirjaimia kaupungin nimessä.
Sitäpaitsi Kuopijon sorsat viisaampia.
- Anonyymi
Rakastan sinua Viivi Pumpanen.
- Anonyymi
Kylläpä oli ilo katsella kun vanha mies syötti sorsia Vimpelinlammella. Oikein kaksin käsin ammensi leivänpalasia sorsille ja sorsat olivat iloisia ja kiitollisia. Hyvä!!!
- Anonyymi
Pulla on huono ravinto linnuille. Ruoka on oltava ravintorikkaampaa, kuten jyviä. Pullamössö aiheuttaa kasvuhäiriöitä, jolloin siipisulat kasvavat eri tahtiin ja lintu ei pysty lentämään. Tämä ilmiö on nimeltään "enkelinsiipi."

Sinisorsa kuuluu puolisukeltajiin, eli se syö vedestä niin, että ruokaa etsiessään sen ruumiin takaosa jää pinnalle. Se on kaikkiruokainen ja sen ravinto koostuu erityisesti kasvimateriaalista kuten eri kosteikkokasvien siemenistä, varsista, juurista ja terhoista sekä hyönteisistä, nilviäisistä, nuijapäistä, sammakoista ja pienistä kaloista. Pienet sorsat syövät pääasiassa vesihyönteisiä.Talvisin sinisorsien luontainen ravinto on niukassa, mutta ihmisten ei tulisi ruokkia sorsia muuten kuin hätätapauksissa. Lintujen ruokkiminen opettaa sinisorsat jäämään asutuskeskuksiin talveksi ja häiritsee siten niiden luontaista liikkumista eteläisemmille sulapaikoille. Ruokinta lisää myös lintujen tautiriskiä.
Lähde Wikipedia - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pulla on huono ravinto linnuille. Ruoka on oltava ravintorikkaampaa, kuten jyviä. Pullamössö aiheuttaa kasvuhäiriöitä, jolloin siipisulat kasvavat eri tahtiin ja lintu ei pysty lentämään. Tämä ilmiö on nimeltään "enkelinsiipi."
Ruokkijat ruokkivat oikeaoppisesti kauralla ja ohralla! He jotka hoitaneet ja hoitavat vastuuntuntoisesti sitoutuneesti ruokinnan, sama kaikkialla Suomessa.
Satunnaiset ohikulkijat heittävät leipää..
se ei vahingoita aikuisia lintuja.
- Anonyymi
Kaikkea säkin uskot. Sama uskoa vaikka että samaa paskaa tippuu niskaan kun linnut kakkaa lentäessään.-
- Anonyymi
Hieno, loistava päätös, ei sorsia ruokita!!
- Anonyymi
Kyllä ne vanahat ukot ruokkii sorsia sammaan malliin kuin viime talavenakin.
- Anonyymi
Valitusten jatkumo Kajaaninjoen lintujen talviruokinnan sallimiseksi on tällä erää tyssännyt Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen.
Hallinto-oikeus ei tutkinut Pentti Kettusen tekemää valitusta, jossa hän vaati Kajaanin kaupunginhallituksen päätöksen kumoamista ja vesilintujen talviruokinnan uudelleen käsittelyä. Kettunen on sorsien vapaaehtoisten ruokkijoiden ryhmän tiedottaja.- Anonyymi
Äläpäs höpise jonninjoutavia. Pohjois-Suomen Hallinto-oikeus mitätöi kaupunginhallituksen päätöksen kokonaisuudessaan kun se selvitti Pentti Kettusen esityksestä, että onko kaupunginhallituksella laillista oikeutta tehdä päätös kuntalaisaloitteesta koskien sorsien ruokintakiellon lieventämistä. Hallinto-oikeus totesi ja päätti, että kaupunginhallitus on ylittänyt toimivaltansa. Seuraavaksi asia siirtyy ympäristöteknisen lautakunnan käsittelyyn ja ratkaistavaksi.

Sorsat pataan vaan. Pyörittävät turhaan virkakoneistoa ja hassaavat verovaroja.

Tarkkaa ottaen näin:
https://kajaani.cloudnc.fi/fi-FI/Kuulutukset/Muut_kuulutukset/Kuntalain_142_n_mukainen_ilmoitus_hallin(51177)
Ei pidä vääristellä oikeuden tuomioita. - Anonyymi
Taistelu jatkuu ei vielä ole ihan päätepisteessä….
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sorsat pataan vaan. Pyörittävät turhaan virkakoneistoa ja hassaavat verovaroja.
Niin tarkoitat näitä vastustajia ???
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taistelu jatkuu ei vielä ole ihan päätepisteessä….
Eikö joku voisi määrätä edunvalvojan näille?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö joku voisi määrätä edunvalvojan näille?
..kerrot ihtestäsi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sorsat pataan vaan. Pyörittävät turhaan virkakoneistoa ja hassaavat verovaroja.
tässä maassa ammutaan 300 000 vesilintua joka vuosi.
Todella pieniä populaatioita talviruokinnoilla, ja ovat suojassa siellä, ehkä siksikin tahtovat jäädä...
- Anonyymi
Saksassa tuhansia kurkia kuollut lintuiluenssaan tänä syksynä.
"Kurkia tippuu jo taivaalta"
https://yle.fi/a/74-20191103- Anonyymi
sinnekö siis haluat häätää kajaanin sorsat...Saksan suunnille tautialueille ...
palaavat sitten sieltä..
- Anonyymi
Huru- ja ulsteriukot vetää sorsia puoleensa niinkuin makneetit
- Anonyymi
…juuri niin hyvvää työtä tekevät on ne ulsteriukot sydämellisiä…
- Anonyymi
500 Sorsan paskan joen saastuttaminen!!!
Massallisesti 500 vilja-ruokittua sorsaa tuottaa yhtä paljon jätettä kuin noin 26 ihmistä (painollisesti).
Ravinnevaikutuksen (vesien rehevöitymisen kannalta tärkein mittari on yleensä fosfori) mukaan sorsaparvi vastaa ~316 ihmisen fosforieritystä — eli fosforikuormitus on suhteessa paljon suurempi kuin pelkkä massa antaa ymmärtää. Tämä johtuu siitä, että vesilintujen uloste voi olla fosforipitoisempaa suhteessa kokonaismassaan kuin ihmisen jäte .- Anonyymi
metsästäjät kaatavat sadat tuhannet tonnit, tai oliko miljoonat kilot, ruokaa kesäruokinnoillaan rannoille ja lautoille..
siitä faktaa Metsästys ry:n sivustoilla.. sitä ei edes ehdi linnut syödä kun kesällä ei nälkä ja ehditään ampua ..
Talvella joka jyvä katoaa suihin.
Olen ruokkinut talvisin kymmenen vuotta ja näen livenä miten veteen todellakaan ei jää viljaa, ei vaikka heittäisi sinne. Katoaa suihin heti. Sama koskee rantoja!
Koko ajan typeriä mielipiteitä ja väitteitä ja tekosyitä heittävät tänne mitään ymmärtämättömät.
- Anonyymi
500 viljaruokittua heinäsorsaa, puolen vuoden aikana, tuottaa:
Typpeä yhtä paljon kuin 40 ihmistä vuodessa
Fosforia yhtä paljon kuin 155 ihmistä vuodessa- Anonyymi
Kyllä ihminen lajina on saastuttanut ja myrkyttänyt ja tuhonnut jo lähes kaiken tällä planeetalla.
Kovin lähellä ovat Venäjän ydinsukellusveneet ja ydinaseetkin..
- Anonyymi
Tässä varoittava esimerkki:
Ruokavirasto: Pieksämäellä lopetetussa telkässä oli lintuinfluenssa
Lintuinfluenssan oireena on usein hermostollisia oireita kuten kehänkiertoa, pakkoliikkeitä ja yleistä apaattisuutta.- Anonyymi
On suuri onni, että Kajaanin sorsat eivät lähde muutolle. Näin ne säästyvät lintuinfluenssa-tartunnoilta. Vaarana on vain se, että muuttavat linnut voivat tuoda tautia myös Kajaaniin ja tartuttaa sen sorsiin. Tätä seuraamme tarkasti ja jos merkkejä havaitsmme, teemme heti ilmoituksen terveysviranomaisille. terv. Kajaanin sorsien ystävät.

Juuri näin👌

Sorsat ovat muuttolintuja, joiden kuuluu lähteä muuttomatkalle. Ja lähteväthän ne, kun ei mennä puuttumaan asiaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sorsat ovat muuttolintuja, joiden kuuluu lähteä muuttomatkalle. Ja lähteväthän ne, kun ei mennä puuttumaan asiaan.
YMMÄRRÄTKÖ. ETTEI KAJAANIN SORSAT MUUTA NIIN NIITÄ PITÄÄ RUOKKIA. MUUTEN NE KUOLEVAT. IHME SAATATA ELÄINTEN RÄÄKKÄJIÄ NÄMÄ JOTKA SORSAPARAT JÄTTÄVÄT NÄLKÄÄN
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sorsat ovat muuttolintuja, joiden kuuluu lähteä muuttomatkalle. Ja lähteväthän ne, kun ei mennä puuttumaan asiaan.
Täällä on talvehtinut sorsia jo isoäitini nuoruudessa...
jäävät suliin... yhä enemmän jää lintuja tänne kun ilmastonmuutos etenee.. muitakin lajeja. Mustarastaita näkee jo paljon talvisin vaikka ennen on muuttanut.
Tulee niitäkin auttaa ja myös pikkulintuja. Tiaiset tarvitsevat rasvaa.. entisaikaan pantiin läskiä roikkumaan linnuille..
Aina on ollut lintuja ja aina ruokittu. Vasta nykyajan sivistymättömät ihmiset eivät tajua asiaa vaan suhteeton mekkala turhan takia..
on täysin mielipuolista kun on todellisia vakavia ongelmia.
Ollaam iloisia kun lintuja vielä on olemassa.. hyönteis-ja lintukato on draamaattisesti lisääntynyt..
- Anonyymi
Eräät ne jakssaa päivittäin vaatia lintuinfluenssaa Kajaaniin
4.11.2025
https://yle.fi/a/74-20192192
Ruokavirasto: Pieksämäellä lopetetussa telkässä oli lintuinfluenssa - Anonyymi
https://yle.fi/a/74-20045175
Lintuinfluenssa lopetti sorsien säännöllisen ruokinnan Hämeenlinnassa jo pari vuotta sitten
..."Vaikka lintuinfluenssaan liittyvä tartuntavyöhyke ei ulottunut tuolloin Kutalaan saakka, sai tauti yhdistyksen varovaiseksi, kertoo Hämeenlinnan seudun eläinsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Merituuli Stenberg.
Ruokinta-alueen puhtaanapito on haastavaa.
– Siellä on satapäin sorsia, ja ne tekevät jätöksensä siihen pientareelle. Kävelet vahingossa jätöksen päältä, ja jos sorsassa on lintuinfluenssaa, niin viet lintuinfluenssan eteenpäin. Pitäisi vaihtaa eri kengät ja siivota kaikki ylimääräinen ruoka."- Anonyymi
Luontoa ja luonnoneläimiä suojellaan parhaiten, kun ei mennä sotkeutumaan asiaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luontoa ja luonnoneläimiä suojellaan parhaiten, kun ei mennä sotkeutumaan asiaan.
esimerkki: https://yle.fi/a/74-20191842
- Anonyymi
Ei ole kielletty ruokintaa Hämeenlinnassa!
Oli poikkeustilanne silloin kun oli Janakkalassa aivan lähellä Hämeenlinnaa sadoissa fasaaneissa fasaanien tarhauspaikassa lintuinfluenssaa. Juuri koska sullottu linnut noihin keskitysleireihin. Tilanne meni ohitse...
tuolloinkin ruokittiin sorsia kuitenkin mutta niissä ei ollut ainoaa tapausta tautia sulapaikassa missä ovat!
Turkistarhoilla Pohjanmaalla tautia samaan aikaan.. koska samoin eläimet häkeissä.. eli ihmisen eläinrääkkäyksen takia.
Helsingissä on ollut influenssaa yksittäisissä joutsenissa, silti siellä ei ole kielletty sorsien talviruokintaa Töölönlahdella. - Anonyymi
Ei lopettanut ruokintaa vaikka peloteltiin! Oli ruokkijoita ja silti ei lintuinfluenssaa sulapaikan sorsissa. Väliaikainen uhka oli koska Janakkalassa lähialueella oli epidemia tarhatuissa fasaaneissa niiden keskitysleirissä!
Senjälkeen ei tautia kun viattomat fasaanit joukkotapettiin. Muutenkin tosin olisi lahdattu. Eläinrääkkäystä tarhaus. Samankaltainen tarhaus turkisten takia aiheutti toisen kerran uhkan.
Hämeenlinnassa ei ole kielletty sorsien ruokintaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luontoa ja luonnoneläimiä suojellaan parhaiten, kun ei mennä sotkeutumaan asiaan.
herranjumala.. eläimiä kuuluu auttaa! Siksi Suomessa ja muualla maailmassa on eläinhoitoloita. Suomessa on usea lintujen hoitola! Korkeasaari, Heinola, Pyhtää, Orimattilassa ja Lohjalla ja eläinsuojeluyhdistykset...
Auttajat eivät sotke lintujen elämää vaan liikenne, metsien hakkuu, myrkyt, tehomaatalous,
lasiset rakennelmat joihin niitä törmää miljoonia, metsästäjät, verkoilla ja liimalla pyydystäjät, villiksi jätetyt kissat( tappavat miljoonia lintuja), teollisuus, vesistöjen saastuminen, lyijyluodit, muovit vesissä, ilmastonmuutos .. korallit jo peruuttamattomasti ennustettu kuolevan!
- Anonyymi
Nyt Iltalehden verkkosivuilla suuri uutinen Kajaanin sorsien talviruokinnasta.
- Anonyymi
Ja hyvä juttu onkin!!!
- Anonyymi
Ja hyvä juttu onkin!!!
- Anonyymi
Birdlife puoltaa ruokintaa ja kaikki asiantuntevat tahot.
On rikos kieltää eläinten auttaminen ja jättää kesyt linnut heitteille, on shokki niille hylätä ne..
eivät lähde. Samat linnut palaavat,monille ystäviä. On rikollinen päätös lautakunnalta!Niinpäin. Heidät tulisi haastaa rikosoikeuteen.
Missään muualla ei tuota sairasta vääntöä kuin Kajaanissa, tosi huonoa mainetta kaupungin päättäjille. Vain valtapelin takia ja joidenkin ihmisten vainoamisen tähden saa linnut kärsiä.
Metsästäjät ruokkii pitkin kesää ja siitä ei hiiskahdetakaan. Varmaan nyt suuri syy sekin että vaivaa lahtaajia että paistit jäävät turvapaikkaan kaupunkiin! - Anonyymi

Metsästäjät ruokkii pitkin kesää ja siitä ei hiiskahdetakaan. Varmaan nyt suuri syy sekin että vaivaa lahtaajia että paistit jäävät turvapaikkaan kaupunkiin!! - Anonyymi
Birdlife puoltaa ruokintaa ja kaikki asiantuntevat tahot.
On rikos kieltää eläinten auttaminen ja jättää kesyt linnut heitteille, on shokki niille hylätä ne..
eivät lähde. Samat linnut palaavat,monille ystäviä. On rikollinen päätös lautakunnalta!Niinpäin. Heidät tulisi haastaa rikosoikeuteen.
Missään muualla ei tuota sairasta vääntöä kuin Kajaanissa, tosi huonoa mainetta kaupungin päättäjille. Vain valtapelin takia ja joidenkin ihmisten vainoamisen tähden saa linnut kärsiä.
Metsästäjät ruokkii pitkin kesää ja siitä ei hiiskahdetakaan. Varmaan nyt suuri syy sekin että vaivaa lahtaajia että paistit jäävät turvapaikkaan kaupunkiin!!
- Anonyymi
Birdlife sanoo että tulee ruokkia. Kajaani on pohjoista aluetta ja kylmää.
Helsingissä ruokitaan kahta tuhatta sorsaa keskustassa ja ei vääntöä asiasta!
Kajaanissa on ruokittu yli 70 vuotta! Ei missään rottia sorsien takia, rottia on aina jokatapauksessa ja muista syistä. Kukin saa ruokkia pihallaan pikkulintuja ja kanojaan.
On täysin sairasta ihmisvainoa, siitähän kyse. Ottakaa yhteys Elisa Aaltolaan, perusti eläinoikeusakatemian ja toimii luonnonvaraisten eläinten auttamisen puolesta.
On kansalaisvelvollisuus auttaa. Ei ole ollut mitään haittaa ruokinnasta, kaikki tekosyitä. Ruoka vedessä tai sen rajassa ja kaura katoaa hetkessä lintujen suihin, mitään todella ei jää!! Ruokin itse eteläisessä kaupungissa ja tiedän ja näen asian tarkalleen! Kumma ettei saisi olla edes sitä iloa kaamoksessa että saisi seurata lintuja ja antaa niille syötävää. Byrokratia siellä on vain ihmisiä vainoava, egojaan pullisteleva typerysten lauma. - Anonyymi
ei kuulu muuttaa!!
Ilmastonmuutos lisää kaikkien lajien jäämistä..
on rastaita ja punarintojakin ja muita jotka kuolee ellei auteta..
on suositus auttaa! Isoäitini syntyi vuonna 1909 ja sanoi nähneensä talvehtivia sorsia joille annettiin ruokaa ja samoin laitettiin puihin läskiä linnuille..
Linnuille on muutot suuria vaaroja täysi-- metsästys, törmäykset.. tauteja etelässä.
Jos tauteja tulee niin muutolta etelästä ja mannerEuroopasta! Terveet linnut siellä provinssissa suojassa.. tätä ei jotkut kertakaikkiaan saa mahtumaan kalloonsa.
Helsingissä ja etelän kaupungeissa on jo ruuhkaa, tuhansia sorsia.. tilaa luulisi löytyvän autioituneesta Kainuusta. Jos siellä ei saa edes linnut olla lähtevät ihmisetkin. - Anonyymi
Miksi pääkaupungissa sallitaan monen tuhannen sorsan talviruokinta! Varmaan ainakin sata vuotta. Keskellä kaupunkia Töölönlahdella.
Asiaa tukee jokin yrityskin sekä muistaakseni eläinsuojelu..
Siellä on presidentin asunto, eduskunta, ja kaikki silmää tekevät. Ja asiasta ei ole ollut eikä ole sanaakaan vääntöä. Miettikää sitä todella!
Usein on ollut TV: n uutisissa pätkiä kevennyksenä Töölönlahden linnuista.. aikoinaan oli kaunis erikoinen valkoinen sorsa jota rakastettiin. - Anonyymi
IL uutisoi myös Kajaanin rikollisesta ruokinnasta .
”Loppuunkäsitelty”
Ympäristöteknisen lautakunnan nykyisen puheenjohtaja Antero Kyllösen (vas) mukaan lautakunta toki käsittelee asian, jos asia jotain kautta sen käsiteltäväksi vielä tulee, mutta toistaiseksi asia on loppuunkäsitelty.
– Ainakaan tällä hetkellä siihen ei ole tulossa mitään uutta. Siinä on ollut niin monta käännettä ja käynyt oikeudessa, mutta se kuuluu edellisen teknisen lautakunnan päätöksiin.
Kyllönen ei myöskään usko, että tilanne aiheuttaa lintujen joukkokuolemia, kuten ruokkijat pelkäävät.
– Suurin osa muuttaa pois. Jos ei ole ruokaa, niin jonnekin ne menevät. Ei ainakaan minun tietooni ole tullut lintukuolemia, joihin he vetoavat.
Samaa sanoo kaupungininsinööri Nousiainen.
– Suomessa on laki eläinten hyvinvoinnista ja siihen on määritelty tahot, jotka valvovat eläinten hyvinvointia. Jos näin kävisi, siihen olisi menettelytavat, mutta toimitaan lain mukaan.
Kyllösen mukaan lintujen ruokintaa ei voida rakentaa yhden tai kahden henkilön varaan kestävästi.
– Siinä on tiettyjä henkilöitä sitä hoitamassa, mutta kuka yksiselitteisen vastuun ottaa vastuun pitkässä juoksussa? Kyllönen kysyy.
– Tiedän monesta muusta asiasta, että innostutaan ja ollaan hoitamassa ja tekemässä kaikkea, mutta hyvin nopeasti se lopahtaa.- Anonyymi
Nyt sinä Antero Kyllönen et kyllä ymmärrä asiasta mitään. Silloin kun ei ymmärrä niin on parempi pitää suu kiinni.
- Anonyymi
Joensuussa oli tilanne että ehdoton ruokintakielto ja sitä noudatettiin. Keräiltiin kuolleet nääntyneet lintujen raadot pihoilta pitkin kaupunkia kun lähtivät hoipertamaan apua hakemaan. Tästä on virallinen uutinen. Asian on vahvistanut mediassa myös Jarmo Lautamäki joka auttaa ja hoitaa villieläimiä sekä ruokkii Mikkelin sorsat. Mikkelissä joka vuosi noin 70 vakiosorsaa palaa talvehtimaan. Siellä kaupunki auttaa siten että jopa on järjestetty systeemi jolla sorsien alue vedessä pysyy auki sulana! Siellä ei ole vastaavaa hysteriaa kuin Kajaanissa. Voi ihmetellä raavaiden junttiäijien hysteriaa lautakunnissaan. Mutta kysehän onkin tekosyiden latelusta. Pitää vain voida kiusata, häiritä ja käyttää valtaa kun kerran voi. Puretaan samalla omaa aggressioa, angstia ja suurempien todellisten ongelmien käsittelemättömyyttä viattomiin lintuihin ja humanistis- sydämellisiin lintujen auttajiin.. kun oma tunne- elämä on jo pystyynkuollut.

tosiaan Jarmo Lautamäki auttaa lintuja, on hoitola jonne voi toimittaa lintuja Mikkeliin.. sinne hoitoon tarvittaessa. Lautamäki myös ruokkinut kauan Mikkelin sorsaystävänsä.
Lautamäki oli presidentin linnan itsenäisyyskutsuillakin kerran - koska Jenni Haukio on eläinystävä ja suojelija ja halusi palkita ja kunnioittaa Lautamäkeä.
On fiksujakin ihmisiä olemassa...
Sanottakoon että itäinen Suomi on tunnettu muutoin siitä että on kaikkein eläinvihamielisin kolkka tässä maassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joensuussa oli tilanne että ehdoton ruokintakielto ja sitä noudatettiin. Keräiltiin kuolleet nääntyneet lintujen raadot pihoilta pitkin kaupunkia kun lähtivät hoipertamaan apua hakemaan. Tästä on virallinen uutinen. Asian on vahvistanut mediassa myös Jarmo Lautamäki joka auttaa ja hoitaa villieläimiä sekä ruokkii Mikkelin sorsat. Mikkelissä joka vuosi noin 70 vakiosorsaa palaa talvehtimaan. Siellä kaupunki auttaa siten että jopa on järjestetty systeemi jolla sorsien alue vedessä pysyy auki sulana! Siellä ei ole vastaavaa hysteriaa kuin Kajaanissa. Voi ihmetellä raavaiden junttiäijien hysteriaa lautakunnissaan. Mutta kysehän onkin tekosyiden latelusta. Pitää vain voida kiusata, häiritä ja käyttää valtaa kun kerran voi. Puretaan samalla omaa aggressioa, angstia ja suurempien todellisten ongelmien käsittelemättömyyttä viattomiin lintuihin ja humanistis- sydämellisiin lintujen auttajiin.. kun oma tunne- elämä on jo pystyynkuollut.
Eivätkö nämä lintujen ystävät voisi muuttaa pois Kajaanista?
- Anonyymi
on ihmisiä joille on todella tärkeää lintujen asiat.. ei jää hoitamatta..
paitsi koetetaan nyt valheilla aivopestä ihmisiä ja uusia sukupolvia vieraantumaan linnuista..
päinvastoin tulisi kasvattaa välittämään.. esimerkein..
toimitaan täysin väärin nyt. - Anonyymi
kaikkialla Suomessa hoidetaan vapaaehtoisvoimin sorsien talviruokinta ja hoidettu vuosikymmenet.,.. Kajaani ei ole poikkeus, siellä kaupungin hallinnot on ainoa ongelma asiassa, he tekevät kaikkensa vain estääkseen ruokinnan!
Kun tulisi hakemalla hakea vapaaehtoisväkeä auttamaan myönteisin viestein ..jos uhkaillaan ja syytetään ei todella ole innostamista vapaaehtoisauttamiseen..
- Anonyymi
IL uutisoi myös Kajaanin rikollisesta ruokinnasta .
”Loppuunkäsitelty”
Ympäristöteknisen lautakunnan nykyisen puheenjohtaja Antero Kyllösen (vas) mukaan lautakunta toki käsittelee asian, jos asia jotain kautta sen käsiteltäväksi vielä tulee, mutta toistaiseksi asia on loppuunkäsitelty.
– Ainakaan tällä hetkellä siihen ei ole tulossa mitään uutta. Siinä on ollut niin monta käännettä ja käynyt oikeudessa, mutta se kuuluu edellisen teknisen lautakunnan päätöksiin.- Anonyymi
kyllä on naurettavaa meininkiä..
voiko enää byrokraattisemmaksi mennä. Pykälä pykälän jälkeen. Päättäjillä on aivotkin pelkkiä muttereita.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kyllä on naurettavaa meininkiä..
voiko enää byrokraattisemmaksi mennä. Pykälä pykälän jälkeen. Päättäjillä on aivotkin pelkkiä muttereita..Totta eräs politiikko täällä kun oli sorsista ollut puhetta -kommentoi viestillään - ota undulaatti ja papukaija😂
- Anonyymi
Ohjeisto joka käy myös sorsien tarhaukseen kaupungeissa:
https://www.ruokavirasto.fi/elaimet/lemmikki--ja-harraste-elaimet/usein-kysyttya-harraste-elainten-pidosta/muistilista-kesa--ja-harrastekanat/
(sivu päivitetty 5.11..2025) - Anonyymi
Joka ikisessä SUomen kaunungissa ruokitaan niitä sorsia, jotka talvehtivät Suomessa.
Elänrääkkääjät ja lintuvihaajat eivät haluaisi tätä sallia. Eikö teillä ole muuta vihan kohdetta??!!- Anonyymi
Eräät eivät edelleenkään näe metsää puilta...
Luepas hitaasti, ajatuksen kanssa, tuo Ruokaviraston tiedote.
Se on tarkoitettu juuri estämään eläinrääkkäykset ja tautiepidemioiden siirtymiset niin eläimiin kuin myös ihmisiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eräät eivät edelleenkään näe metsää puilta...
Luepas hitaasti, ajatuksen kanssa, tuo Ruokaviraston tiedote.
Se on tarkoitettu juuri estämään eläinrääkkäykset ja tautiepidemioiden siirtymiset niin eläimiin kuin myös ihmisiin.Oli suuri epidemia fasaanitarhalla Janakkalassa jonne sullottu ahtaasti linnut vangiksi.
Lintujen keskitysleiri..
sitten niitä päästetään vapaaksi jotta aikuiset miehet pääsevät ajamaan niitä takaa pyssyjensä kanssa. Kyllä voi puistella päätä ihmisten typeryydelle..
- Anonyymi
"Hyvin" leviää lintuinfluenssa "joka kaupunkiin"
Yle tuoreimmat (10.11.2025):
https://yle.fi/a/74-20193201
...Virolahden lisäksi lintuinfluenssaa on todettu myös Pieksämäellä ja Oulussa. Pieksämäen tapaus varmistui toissa viikolla ja Oulun tapaus on varmistunut uusimpana. - Anonyymi
Virolahden suunnalta ei lennä nyt lintuja enää kohti pohjoista..
- Anonyymi
Todellakaan ei kuunnella kuntalaisia eikä kuntalaisaloitteita Kajaanissa.
Totean että kun oli Pohjanmaalla tarhoilla tautia ja lokeissa pohjoisessa
tapauksia ei tullut Kainuuseen vaikka ruokittiin sorsia. Kainuu ainoa paikka missä ei tapauksia lainkaan. Hämeessä oli laaja epidemia fasaanifarmeilla ja silti tapauksia ei ollut lainkaan talvehtivassa sorsapopulaatiossa vaikka etäisyys parikymmentä kilometriä välimatkana.
Helsingissä on ollut satunnaisia tautitapauksia joutsenissa, silti sorsien talviruokintaa ei ole lopetettu eikä kielletty.
Siksi viestintä Kajaanissa on epänormaalin hysteeristä ja hysteriaa ja pelkoa ja massapsykoosia tahallisesti lietsovaa.- Anonyymi
Unohdit Oulun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Unohdit Oulun.
nyt yksi ainoa sairas lintu, mutta siellä suunnalla oli lokeissa joukkoepidemia samaan aikaan kuin turkistarhoilla..
ei ainoaa tapausta kainuussa eikä ainoallakaan sorsaruokinnalla koskaan koko maassa..
- Anonyymi
Singaporen lait tulisi saada tännekin.
Pulujen syöttäminen
Puistossa istuskelu ja pulujen syöttäminen saattaa tuntua ajatuksen tasolla mukavalta lomatekemiseltä, mutta Singaporessa se kannattaa unohtaa. Pulujen syöttäminen on nimittäin lailla kiellettyä, ja siitä voi koitua jopa 300 euron sakot. - Anonyymi
Taas lisää tautisia lintuja, nyt jo Oulussa!!!
Virolahdella on todettu poikkeuksellisen laaja lintuinfluessatapaus. Kiiskijärveltä löytyi puolitoista viikkoa sitten joutsenia, joiden kuolinsyyksi on paljastunut H5N1-tyypin lintuinfluenssa.
Kotkan ja Haminan seudun valvontaeläinlääkäri Jenni Hyväkkä kertoo Ylelle, että Virolahdelta löytyi yhteensä 15 sairastunutta tai kuollutta lintua. Osa linnuista löydettiin kuolleina ja yksi jouduttiin lopettamaan.
Linnuista 14 oli laulujoutsenia ja yksi valkoposkihanhi.
Ruokaviraston lintuinfluenssasivustolta löytyy tieto, että myös Oulusta on löydetty lintuinfluenssaa joutsenelta.- Anonyymi
Kevättä ja vesilintujen, joutsenienkin, paluuta odotellessa...
https://yle.fi/a/74-20193529
Toisekeen hyvä merimetsojen, merikotkien, valkoposkihanhien, kasvatussääksien yms. vieraslajien "säännöstelyn" kannalta.
- Anonyymi
Suurin riski on keväällä taudeista kun lintuparvet palaavat muuttomatkoiltaan.
Saksassa, Tanskassa ja mannerEuroopassa eniten lintuinfluenssaa!
Ei ole hyvä juttu että vesilintumme sinne muuttavat.
Parempi pysyä kotiseudulla. Kainuussa ei ole ollut tautitapauksia ollenkaan, tosiasiassa ollut eniten tautivapaa kolla tässä maassa. Talvehtivat sorsat eivät ole riski vaan parempi kun ovat laumana paikoillaan suojassa. - Anonyymi
ollut täysin taudeista vapaa kolkka Suomessa Kainuu ja Kajaani,,,
sorsat eivät ole olleet minkäänlainen ongelma ja eivät ole.
Niiden talvipaikka ei ole asutuksen keskellä edes kuten monissa muissa Suomen kaupungeissa joita on ruokinta. Ja enemmän sorsia useissa muissa paikoissa.
En todella kykene tajuamaan näitä vaahtoajia linnuista ja niiden läsnäolosta.. eikö muuta ajateltavaa ole ja muita ongelmia jotka näkevät?
Kun uutisoidaan juuri muuntuneesta koronasta jota väestössä, ja lukuisia flunssaviruksia ja sotauutisia ja sodan uhka koko ajan, ympäristöongelmia, ilmastonmuutos, väkivaltaa, konkursseja, sosiaaliongelmia, todellisia rikoksia..
hallituksen ja Soten kriisit..
Kyllä on pieni pikkusieluinen pään sisältö joillakuilla. Sama kuin alkaisi kytätä naapureiden kissoja ja koiria ja ettei niitäkään saa ulkoiluttaa eikä ruokkia..
Mutta jotkuthan todella vain kyttää muita... - Anonyymi
Salmonellaa ja tauteja ei ole ollut sorsissa täällä. Jos on sairas lintu se toimitetaan asianmukaisesti hoitoon. Sama kaikkialla Suomessa. On ihmisiä jotka välittää linnuista ja seuraa niitä koko ajan.
- Anonyymi
esimerkiksi nyt ei näy yhtään sorsa kynskillä.
Terv Brahenkadun kaukoputkimies - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
esimerkiksi nyt ei näy yhtään sorsa kynskillä.
Terv Brahenkadun kaukoputkimiesPäivällä oli vaikka kuinka paljon kait nekin on yöpuuulla
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Päivällä oli vaikka kuinka paljon kait nekin on yöpuuulla
Kynskille kokoontunut jo n. 250 sorsaa. Huutavat ruokaa ohikulkevilta ihmisiltä. Pitäisiköhän lähteä ruokkimaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kynskille kokoontunut jo n. 250 sorsaa. Huutavat ruokaa ohikulkevilta ihmisiltä. Pitäisiköhän lähteä ruokkimaan?
Ehdottomasti
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
esimerkiksi nyt ei näy yhtään sorsa kynskillä.
Terv Brahenkadun kaukoputkimiesKyttäät nuoria tyttöjä sillä kaukoputkella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
esimerkiksi nyt ei näy yhtään sorsa kynskillä.
Terv Brahenkadun kaukoputkimiesSin kaukoputkessa on paha vika sorsia on vaikka kuinka paljon.
- Anonyymi
Kuntalais- ja kansalaisaloitteita ei kuunnella. Tusina jästipäätä lautakunnissa kiusaa kymmeniä tuhansia ihmisiä. On valtakunnallinen asia. Asun eteläisessä Suomessa ja kaikki lintujen ystävät ovat kauhuissaan! Joka syksy on tämä kidutus taakkana ihmisillä. Saa kärsiä Kajaanin lintuystävien takia, ihmisten ja lintujen. Lisäksi saa kärsiä koska on liian paljon barbaareja tämän lisäksi: metsästäjien harjoittava massamurhaaminen alkaa. Turun eläinsuojelu ilmoitti että pihoille tulee haavoittuneita sepelkyyhkyjä ja niiden poikasia jää pesiin nääntymään. Ruokinnoille tulee vammaisia sorsiakin. Koettavat luotisateen läpi lentää kotipaikoille talveksi, suojapaikkoihin. Olen ruokkinut 15 vuotta systemaattisesti sorsia, ensin eläinsuojelun vapaaehtoisena ja sitten omin varoin kun heillä ei resursseja. Vain vannoa ettei sorsaruokinnoilla tässä koko maassa missään ole ollut tauteja eikä rottia. Rotat viihtyvät viemäreissä ja ihmisten asumusten lähellä. Eivät kivikkoisilla jäisillä avorannoilla ja lintulauman jaloissa veden rajalla. Mitään ongelmia ei ole ollut koskaan ruokinnalla. Ainoa ongelma on ilkeät ihmiset ja lintuvihaajat.
- Anonyymi
Kyllä kirjoitat asiaa. Itsekkin asuneena Helsingissä, ei koskaan ollut tällaista, mitä täällä. Ikinä en nähnyt rottia asuessani Helsinginkadulla. Nämä sorsat ovat täällä vain ilkeiden ihmisten kiusaa (päättäjät) kun haluavat viimeisen niitin arkkuunsa. Täällä ei ole mitään ongelmia ollut näistä linnuista joutsenet ja sorsat ovat vuosikymmenet olleet ilo silmälle ja turisteille. Vapaaehtoiset ovat ruokkineet lintuja, sekin yritetään riistää pois. On tämä Kainuu sellainen takapajula , että pikkusieluiset hallitsijat tyhjentävät Kajjaanin/ Kainuun kokonaan. Yhteydenottoja tulee ympäri Suomea, joten valtakunnallisesti kaikkien tiedossa tästä hölmöilystä täällä. Muistakaapa seuraavissa vaaleissa - kenelle äänenne annatte. Meidän äänet ovat aina menneet Perussuomalaisille. Nyt ei enää - sillä täällä on sorsa vihaajia heidän joukossaan.

Se ettet nähnyt ei tarkoita etteikö rottia ole, erityisesti Helsinginkadun ympäristössä on.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/valtteri-avasi-roskiksen-videolle-tallentui-monen-pahin-painajainen/9114336 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se ettet nähnyt ei tarkoita etteikö rottia ole, erityisesti Helsinginkadun ympäristössä on.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/valtteri-avasi-roskiksen-videolle-tallentui-monen-pahin-painajainen/9114336Siitä ei olekkaan kysymys, etteikö niitä ole. Kysymys onkin -missä? Rotat Helsingissä viihtyvät hyvin , missä on roskikset js usein roskikset ylipursuavat, joten hyvät apajat rotille. Myös putkistot ja viemärit ovat niille mieleisiä paikkoja. Koskaan minä ja ystaväni ei nähty rottia kun käytiin sorsia syöttämässä.
Kaukaa haettuja tunnevammaisten hakusia puolutusmekanismia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se ettet nähnyt ei tarkoita etteikö rottia ole, erityisesti Helsinginkadun ympäristössä on.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/valtteri-avasi-roskiksen-videolle-tallentui-monen-pahin-painajainen/9114336syy ei ole sorsissa, ei ole ollut sorsaruokinnoilla meressä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se ettet nähnyt ei tarkoita etteikö rottia ole, erityisesti Helsinginkadun ympäristössä on.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/valtteri-avasi-roskiksen-videolle-tallentui-monen-pahin-painajainen/9114336rottia varmaan on vaikka ei olisi ainoaa vesilintua planeetalla..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä kirjoitat asiaa. Itsekkin asuneena Helsingissä, ei koskaan ollut tällaista, mitä täällä. Ikinä en nähnyt rottia asuessani Helsinginkadulla. Nämä sorsat ovat täällä vain ilkeiden ihmisten kiusaa (päättäjät) kun haluavat viimeisen niitin arkkuunsa. Täällä ei ole mitään ongelmia ollut näistä linnuista joutsenet ja sorsat ovat vuosikymmenet olleet ilo silmälle ja turisteille. Vapaaehtoiset ovat ruokkineet lintuja, sekin yritetään riistää pois. On tämä Kainuu sellainen takapajula , että pikkusieluiset hallitsijat tyhjentävät Kajjaanin/ Kainuun kokonaan. Yhteydenottoja tulee ympäri Suomea, joten valtakunnallisesti kaikkien tiedossa tästä hölmöilystä täällä. Muistakaapa seuraavissa vaaleissa - kenelle äänenne annatte. Meidän äänet ovat aina menneet Perussuomalaisille. Nyt ei enää - sillä täällä on sorsa vihaajia heidän joukossaan.
On kansalaisaloiteadressi netissä ja vetoajia on joka puolelta Suomea ja voimakkaita kannanottoja. Kansalaisia ei todellakaan kuunnella.
Eikö ole niin että ketkä vallassa heillä on sitten oma yksinvaliutensa. Katsokaa vaikka Herroja Trump ja Putin..
jos valta vaihtuisi moni asia kääntyisi äkkiä täysin vastakohdaksi..
Siksi näille kulloisillekin päättäjille voi viitata hevonkintaalla.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä kirjoitat asiaa. Itsekkin asuneena Helsingissä, ei koskaan ollut tällaista, mitä täällä. Ikinä en nähnyt rottia asuessani Helsinginkadulla. Nämä sorsat ovat täällä vain ilkeiden ihmisten kiusaa (päättäjät) kun haluavat viimeisen niitin arkkuunsa. Täällä ei ole mitään ongelmia ollut näistä linnuista joutsenet ja sorsat ovat vuosikymmenet olleet ilo silmälle ja turisteille. Vapaaehtoiset ovat ruokkineet lintuja, sekin yritetään riistää pois. On tämä Kainuu sellainen takapajula , että pikkusieluiset hallitsijat tyhjentävät Kajjaanin/ Kainuun kokonaan. Yhteydenottoja tulee ympäri Suomea, joten valtakunnallisesti kaikkien tiedossa tästä hölmöilystä täällä. Muistakaapa seuraavissa vaaleissa - kenelle äänenne annatte. Meidän äänet ovat aina menneet Perussuomalaisille. Nyt ei enää - sillä täällä on sorsa vihaajia heidän joukossaan.
.."ikinä ei rottia Helsingissä ..." ... missähän lasipalatsiissa mahdoitkaan asua .. vai oliko tuo jotain tekeytymistä stadilaiseksi ? ( Voe että oot ollu mahtava ... ? )
- Anonyymi
Teknisen lautakunnan( lue: epäinhimillisen lautapäälautakunniattoman)
puoli tusinaa kiusaajaa aiheuttaa tuskaa ja ahdistusta ja epätoivoa joka ainoa syksy sadoille tuhansille ihmisille!
Myös esimerkkinä pohjanoteeraus, lapsillekin. Lintu- ja eläinviha.
On sataprosenttisen varmaa että yksikään luonto- ja kulttuuri- ihminen ei voi tuollaisissa lautakunnissa olla vaikuttamassa tuollaisiin sairaisiin päätöksiin.
Siis, lautakunnat paljastavat pinnallisen kovan arvomaailmansa. Ei luonto- eikä eläinrakkautta ja kulttuuria halveksutaan. Voi vannoa että ruokkijoissa ja lintujen puolustajissa on viisaita älykkäitä syvällisiä ajattelevia eettisiä ja kultturelleja ihmisiä. Jokainen. Tämä on siis arvokysymys. Kajaanin imago ei ulospäin on todellakin mitättömän tyhmä ja sieluton päättäjien pilatessa sen.
Ei auta kesän runopäivät, eivät siellä käyvät. Teatterissa tuskin eivät tai vain fasadia. Lueta ei yhtään ainoaa kirjaa.- Anonyymi
Päinvastoin. Nämä ruokkijat oavt kuin pedofiileja, houkuttelevat herkuilla viattomia kun uhrien tulisi olla jo muuttomatkalla pois.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Päinvastoin. Nämä ruokkijat oavt kuin pedofiileja, houkuttelevat herkuilla viattomia kun uhrien tulisi olla jo muuttomatkalla pois.
Älä höpötä. Kajaaniin on vuosikymmenten saatossa kehittynyt sellainen sorsakanta, jolla ei ole enää muuttoviettiä. Pisin muutto näillä sorsilla on lento Vimpelinlammelta Linnanvirtaan. Jos talviruokintaa ei järjestetä niin takuuvarmasti linnut menehtyvät nälkään ja pakkaseen. Pitääkö tämäkin nähdä ennen kuin uskotte! Kukas sitten vastaa kun kuolemia alkaa tapahtumaan - sitten katsotaan eläinsuojelulain pykälien mukaisia vastuita.

Duoda duods, mitäs sitten kos linnut kuolevat?
Onko se mikään erityinen kaastrofi?
Uusia tulee keväällä taas tilalle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Duoda duods, mitäs sitten kos linnut kuolevat?
Onko se mikään erityinen kaastrofi?
Uusia tulee keväällä taas tilalle.Nyt on Nevarannan varastosta viety 50kg sorsille tarkoitettus viljaa. Täytyy todeta on täällä Kajaanissa mielenvikaisia ihmisiä. Väkisellä yrittävät tappaa sorsat ja kiusata ihmisiä. Tässä on varmasti talon asukkaalla sormet pelissä koska varasto on lukittu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Duoda duods, mitäs sitten kos linnut kuolevat?
Onko se mikään erityinen kaastrofi?
Uusia tulee keväällä taas tilalle.eläinrääkkäys ja niiden nälkiinnyttäminen on vastoin Suomen lakia. Eläinten ruokinta ei ole rikos Suomen laissa. Suomen lain mukaan ihmisen tulee auttaa apua tarvitsevia luonnonvaraisiakin eläimiä.
Tässä maassa on useita lintuhoitoloita. Orimattilan eläinhoitolassa ja muuallakaan ei ole hierarkiaa vaan otetaan hoidettavaksi vaikka varis. Niin kuuluukin olla.
Mikkelissä on Lautamäen hoitola, hän myös ruokkii Mikkelin noin 80 sorsan talvilauman. Kaupunki auttaa häntä siellä pitämällä sulana alueen järvessä lämmityksellä. Ystävällistä eikö. Lautamäki myös oli presidentin linnassa itsenäisyyspäivänä, kunnianosoituksena tärkeästä työstään luonnonvaraisten eläinten auttamiseksi epäitsekkäästi.
Tälläisten asioiden ymmärtäminen ei kuulu valitettavasti monenkaan ihmisen yleissivistyksen tason piiriin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä höpötä. Kajaaniin on vuosikymmenten saatossa kehittynyt sellainen sorsakanta, jolla ei ole enää muuttoviettiä. Pisin muutto näillä sorsilla on lento Vimpelinlammelta Linnanvirtaan. Jos talviruokintaa ei järjestetä niin takuuvarmasti linnut menehtyvät nälkään ja pakkaseen. Pitääkö tämäkin nähdä ennen kuin uskotte! Kukas sitten vastaa kun kuolemia alkaa tapahtumaan - sitten katsotaan eläinsuojelulain pykälien mukaisia vastuita.
Jyväskylässä asuvana tiedän että täällä sekä Birdlife että kaupunki ovat ruokkineet puoli vuosisataa noin tuhannen sorsan populaation talvella. Ei ongelmia. Vapaaehtoistyötä. Ei riitelyä eikä meuhkaamista. Sorsat eivät ole ongelma vaan pikemmin mukava asia..
joukkoon jää muitakin vesilintuja joita on kiinnostavaa katsella ja valokuvata.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Päinvastoin. Nämä ruokkijat oavt kuin pedofiileja, houkuttelevat herkuilla viattomia kun uhrien tulisi olla jo muuttomatkalla pois.
miksi niiden tulisi muuttaa Lahteen tai Helsinkiin..
missä jo ruuhkaa..
miksi siellä kotiseudulla eivät saa olla, kysynpä vain.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
miksi niiden tulisi muuttaa Lahteen tai Helsinkiin..
missä jo ruuhkaa..
miksi siellä kotiseudulla eivät saa olla, kysynpä vain..eli sielläkin kuten muuallakin on ihmisiä jotka tahtovat katsella kaamoksen ilona sorsia.. lapsetkin tykkää niistä..
kaupungin johto pakottaa lintuvihaan.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
miksi niiden tulisi muuttaa Lahteen tai Helsinkiin..
missä jo ruuhkaa..
miksi siellä kotiseudulla eivät saa olla, kysynpä vain..Hidalgot ei käytä järkeä vaan ruuvit kireällä vastustavat ja kiusaavat vapaaehtoisia auttajia
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt on Nevarannan varastosta viety 50kg sorsille tarkoitettus viljaa. Täytyy todeta on täällä Kajaanissa mielenvikaisia ihmisiä. Väkisellä yrittävät tappaa sorsat ja kiusata ihmisiä. Tässä on varmasti talon asukkaalla sormet pelissä koska varasto on lukittu.
No nuo viljathan voisi jakaa ulsteriukoille nokittavaksi...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No nuo viljathan voisi jakaa ulsteriukoille nokittavaksi...
Sinulla tunttuu olevan kova nälkä -käyhän jokirannassa ruokailemassa jyväsiä😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jyväskylässä asuvana tiedän että täällä sekä Birdlife että kaupunki ovat ruokkineet puoli vuosisataa noin tuhannen sorsan populaation talvella. Ei ongelmia. Vapaaehtoistyötä. Ei riitelyä eikä meuhkaamista. Sorsat eivät ole ongelma vaan pikemmin mukava asia..
joukkoon jää muitakin vesilintuja joita on kiinnostavaa katsella ja valokuvata..Kajaanissa on paljon muitakin ongelmia, mutta nyt sorsat tapetilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
eläinrääkkäys ja niiden nälkiinnyttäminen on vastoin Suomen lakia. Eläinten ruokinta ei ole rikos Suomen laissa. Suomen lain mukaan ihmisen tulee auttaa apua tarvitsevia luonnonvaraisiakin eläimiä.
Tässä maassa on useita lintuhoitoloita. Orimattilan eläinhoitolassa ja muuallakaan ei ole hierarkiaa vaan otetaan hoidettavaksi vaikka varis. Niin kuuluukin olla.
Mikkelissä on Lautamäen hoitola, hän myös ruokkii Mikkelin noin 80 sorsan talvilauman. Kaupunki auttaa häntä siellä pitämällä sulana alueen järvessä lämmityksellä. Ystävällistä eikö. Lautamäki myös oli presidentin linnassa itsenäisyyspäivänä, kunnianosoituksena tärkeästä työstään luonnonvaraisten eläinten auttamiseksi epäitsekkäästi.
Tälläisten asioiden ymmärtäminen ei kuulu valitettavasti monenkaan ihmisen yleissivistyksen tason piiriin.Luonnonvaraisia selkärankaisia eläimiä, kuten oravia tai lintuja, ei saa pitää lemmikkinä. Lähde Finlex.
Mitä kuvittelet muuttolintujen olevan? Lemmikkejäkö?
Sinä kesytät niistä ruokkimalla niitä vuodesta toiseen lemmikkejä.
Kun keväällä vesien auettua tukiruokinta lopetetaan ja sitä ei jatketa enää missään muodossa, se lintu kyllä lähtee muuton aikana pois, siis luontaisesti, kuten villieläimen kuuluukin.
Vahingoittuneet villieläimet joko lopetetaan tai toimitetaan eläinhoitolaan.
Ei ole vaikeaa käsitellä tätä asiaa
- Anonyymi
On rikos varastaa toisen omaisuutta!
Linnut ei muuta enää talvella keskellä lunta ja pakkasta, etelässäkään enää.
Siellä pohjoinen alue, kylmää ja järvet jäätyy, pitkät etäisyydet. Käyttäkää älyänne sekä sydäntä.
Tulin juuri ruokkimasta kauralla tuttuja rakkaita sorsia eteläisessä kaupungissa sulassa virrassa. Linnut tuntee minut, muistavat. Paikalla oli useita ihmisiä ihailemassa ja valokuvaamassa kuten useinkin. Sanottiin miten virkistävää kun linnut talvella tässä kun niin harmaata ja autioa muutoin. Oli ilo katsella hyvinvoivia iloisia lintuja jotka söivät viljaa. Olen valtavan pahoillani siitä millaisessa vihan ja kyttäyksen kidutuksessa Kajaanin hallinto pitää siellä kaupunkilaisia!
Ettei edes linnuista saa piristystä olla ja opetetaan lintuvihamielisyys jo lapsille. - Anonyymi
Ja täällä on myös ainakin kolme avointa hyvinhoidettua pikkulinturuokintaa Birdlifen hoitamana. Omakotitalojen pihoilla olen laskenut ainakin kymmenen ruokinta- automaattia parin kilometrin alueella, ja ruokin itsekin myös pikkulintuja.
Jos jotain todella hyvää sanon tästä kaupungista niin tämän.
Kulttuuriakin koetetaan täällä nostaa. Voiko olla takapajuisempaa paikkaa kuin Kajaani? Keskellä korpea itärajan lähellä, itäisessä Suomessa eläinviha ja taitaa olla ihmisvihakin. Venäjän ilmapiiri...viidakonlait. - Anonyymi
Kun luulisi että autioituvassa Kainuussa on enemmän tilaa ja maata kuin juuri missään muualla mutta eivät ole tervetulleet elämän merkeiksi edes linnut..
onko sisäinen elämä niin kolkko ja eloton että eloisat kauniit linnutkin ovat liikaa katsella.. samoin koetetaan nitistää ihmiset joilla vielä sisäistä elämää.. empatiaa, sydämellisyyttä, luovuutta, eettisyyttä.. - Anonyymi
Ja jos kaupunki olisi oikein fiksu ja kunnioitusta herättävä se järjestäisi lahjoituksena rahaa ruokkijoille( aiemmin seitsemän eri yritystä tuki ruokintaa)
ja tukisi hyväntekeväisyystoimintaa. Köyhät koettaa antaa vähästäänkin, rikkaat ovat kitsaimpia, myös henkisesti.
Suuria datakeskuksia ja suurta rahaa tahdotaan... ilmeisesti halutaan niin teknologista ja uutta konetodellisuutta että kaikki luonnosta muistuttavakin eliminoitava.
Linnut eivät sovellu teknobrändiin..
tosin Helsingissä juuri kansainväliset turistit innostuu ja ihailee valkoposkihanhiakin.
Näen juuri turisteja lintuja katsomassa ja kuvaamassa ruokinnoilla. - Anonyymi
Eränkävijöissä äsken kun junttimaiset kaljavatsaäijät pani rannalle ruokaa jotta tuli kilttejä luottavaisia suloisia sorsia.. sitten äijät latasi pyssynsä ja antoi paukkua.
Tämä oksettava murhaaminen livenä tuossa ohjelmassa, siksi aina suljen sen ja en tahdo katsoa livenä murhaamista. Huvitus joillekuille alhaisille olennoille. Eläimiin suurempi rakkaus kuin ihmisiin. Ihminen on luomakunnan alennustila. Harvoin voi kunnioittaa. Eläimillä lyhyt elämä ja edes sitä eivät saa rauhassa olla ihmispedon takia.
Ihmiset elää täällä jopa sata vuotta tuhoamassa planeettaa ja aiheuttamassa pelkkää kärsimystä ja häiriöä. Mikään ei saa olla rauhassa luomakunnassa. Kumma että natsileirien pahimmat kiduttajapsykopaatitkin elävät usein sata vuotta.
Eikä saada kuriin näitä todellisia barbaareja joiden vainon listalla ovat kaikkein viisaimmat ja kiltit ihmiset. Viidakonlaki ja voima. Putin rakastaa vain pakkoa ja voimaa. Tuntuu että Kajaanissakin kyse arvoista, vainotaan tiettyjä ihmisiä. - Anonyymi
Huom: ohjeita..
jos alkaa nälkäisiä sorsia hoiperrella pitkin kaupunkia
jokainen saa pihallaan ruokkia. Pihoille niitä tulee..
Lisäksi Suomen lain mukaan pitää toimittaa hoitoon hädässä olevat luonnonvaraiset eläimet eli on autettava. Jos on henkihieverissä, Suomessa on lukuisia eläin- ja lintihoitoloita, siellä saa ruokaa että virkoaa..
Tulee sitten paljon otsikoita valtakunnan mediaan. Tilanteen tietää jo kaikki Suomen eläinsuojeluyhdistykset Helsinkiä myöten ja kaikki Birdlife- yhdistykset sekä Elisa Aaltola eläinoikeusakatemiassa. Tosiasiassa voi haastaa oikeuteen Kajaanin päättäjät tämön seurauksena.Kyse tietoisesta tahallisesta kiusanteosta eikä tietämättömyydestä ja vahingosta.
Autolliset: ei ole iso homma kauempaa tulla ja heittää kauraa linnuille..
samoin ulkoilijat, vaikkapa kuorimattomat auringonkukan siemenet ei paljoa paina ja kelluvat vedessä..
Auttakaa. - Anonyymi
salmonellaa ei ole eikä ole ollut. Aloitus on totaalisen harhaanjohtava. Salmonellaa on eniten ollut Lidlin tuotteissa ihmisille.
Nälkiinnyttäminen on rääkkäystä aina. Tosin sitä aiheutetaan myös naudoille, hevosille ja kotieläimille ja vanhuksille. Törkeä rääkkäys ja rikos. - Anonyymi
missään muualla Suomessa ei ole ehdotonta ruokintakieltoa kuin Kajaanissa. Tutkin asiaa. Jos hoidetaan asianmukaisesti ja varsinkaan ellei ole aivan asutuksen keskellä.
On suosituksia muttei täyskieltoja ja uhkailuita! Varsinkaan ellei fodellisia perusteita todistettavasti.
Kajaanissa ei edes mitään haittaa ole ollut eikä ole. Korostetaan että linnut kestää pakkasta jos saavat energiaa. Lintuja tulee ruokkia talvella että selviävät. Jos jää ns. muuttolintuja sitä suuremmalla syyllä juuri niitä. Koska tiaisetkin tarvitsee talia, pähkinöitä ym jotta jaksavat selvitä. Tutkikaa asioita! On luonnotonta väittää että elolliset selviää ilman ravintoa. Kajaani on pohjoinen kolkka ja pitkät lennot seuraaviin suliin kun järvet jäätyy. Ei nälkäiset linnut jaksa muuttaa. Ei linnut muuta enää keskellä talvea. Muuttoaika aiemmin.
Kyllä on tosi huono esimerkki lapsille ja nuorille tuo lintuviha jota Kajaanin johto viljelee ja lietsoo. - Anonyymi
Vaadittiin myös ruokintalauttaa ehtona ruokinnalle. Se oltiin valmiit tekemään ja muistaakseni rakennettiinkin. Ei kelvannut. Tuntuu simputukselle ja valehtelulle. Oletettiin ettei saada lauttaa aikaiseksi. Kun saatiin tai saataisiin se ei autakaan asiaa.
Kaikki valheita ja tekosyitä. Ihmisten kiusaamista....- Anonyymi
Vapaaehtoiset tekivät ja rahoittivat materiaalit:)
- Anonyymi
Ruokintalautta meni ihan hukkaan; Veteen tarkoitettu lautta oli siinä rannan kivikossa koko talven.
Parempi olisi jättää luonnonelikot ihan vaan omaan rauhaansa. Luonto kyllä hoitaa itsensä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ruokintalautta meni ihan hukkaan; Veteen tarkoitettu lautta oli siinä rannan kivikossa koko talven.
Parempi olisi jättää luonnonelikot ihan vaan omaan rauhaansa. Luonto kyllä hoitaa itsensä.Kyllä se hoitaapi sinutkin karma istuupi oksalla oottaapi otollista hetkeä milloin iskeepi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ruokintalautta meni ihan hukkaan; Veteen tarkoitettu lautta oli siinä rannan kivikossa koko talven.
Parempi olisi jättää luonnonelikot ihan vaan omaan rauhaansa. Luonto kyllä hoitaa itsensä.Kajaani Petäisenniska, 1,6 km ennustepaikasta
Viimeisin säähavainto:
Ti 18.11. 2:40
Lämpötila
−10,2 °C
Annetaan luonnon hoitaa
- Anonyymi
Taitaa olla ensimmäiset rikosilmoitukset ulsteri ukoista tehty ja tuntomerkit otettu talteen!
- Anonyymi
Hyvä juttu, kuvatkaa ahkerasti näitä haittaukkoja!
- Anonyymi
Pittääpä huomenna tarkistaa poliisilaitokselta. Viimeksi kun kyssyin ei ala tämmöisiä etes tutkimaan kun mittään rikoksia ei ole tapahtunut. Olet sinä ihan toope ja luulet pelottelevasi näillä typerillä kirjoituksillasi ruokkijoita.
Ennemminkin sinä sinne joudut sillä ihmistä/ihmisiä to ei saa kuvata ilman lupaa. Tietysti salakuvaus voi toimia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä juttu, kuvatkaa ahkerasti näitä haittaukkoja!
Hyviä ukkoja sydän paikallaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pittääpä huomenna tarkistaa poliisilaitokselta. Viimeksi kun kyssyin ei ala tämmöisiä etes tutkimaan kun mittään rikoksia ei ole tapahtunut. Olet sinä ihan toope ja luulet pelottelevasi näillä typerillä kirjoituksillasi ruokkijoita.
Ennemminkin sinä sinne joudut sillä ihmistä/ihmisiä to ei saa kuvata ilman lupaa. Tietysti salakuvaus voi toimia.Julkisella paikalla saa kuvata. Ja ihan hyvä todiste poliisille laittomasta toiminnasta. Kun ruokinta on kielletty, niin se on kielletty.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Julkisella paikalla saa kuvata. Ja ihan hyvä todiste poliisille laittomasta toiminnasta. Kun ruokinta on kielletty, niin se on kielletty.
Olet todella metsässä ei sinulla ole säännöistä mitään käsitystä katsele sillä putkellasi vaan sieltä Brahenkadulta.
Eipä poliisit viime talvenakaan alkaneet millekkään kysyppä sieltä.
- Anonyymi
Kaikki kuvaamaan sorsien ruokintaa!
Ja kuvat samantien someen!- Anonyymi
Oikein hyvä se onkin hyvä teko - näkevätpä kaikki - miten hyvin vapaaehtoiset huolehtivst meidän sorsista.
Hienoa - kiitos sinulle🩷 - Anonyymi
Sairasta touhua:
Kajaanin kaupunginhallituksen kokouksessa tiistaina 18. marraskuuta päätettiin siirtää kuntalaisaloitteena tulleen sorsien ruokintakieltopäätöksen uudelleen arvioimisen jälleen ympäristöteknisen lautakunnan käsiteltäväksi.
Kuntalaisaloite koski luonnonvaraisten eläinten, eli pääosin Kajaaninjoessa talvehtivien sorsien ruokintakieltopäätöksen muuttamista. Kuntalaisaloitteen tekijä oli päivittänyt aloitetta marraskuun 11. päivä Kajaanin ympäristötekniselle lautakunnalle lähettämässään sähköpostikirjelmässä.
Päivitettyjen vaateiden mukaan kaupungin ei tarvitsisikaan maksaa alun perin vaadittua 2000 kg rehuviljaa ruokintaa varten, vaan että aloitteen tekijä maksaisi viljan itse. Lisäksi sorsien ruokintaryhmä lupasi siirtää ruokintalautan omakustanteisesti alkuperäiselle paikalleen Kynskin sillan kupeeseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sairasta touhua:
Kajaanin kaupunginhallituksen kokouksessa tiistaina 18. marraskuuta päätettiin siirtää kuntalaisaloitteena tulleen sorsien ruokintakieltopäätöksen uudelleen arvioimisen jälleen ympäristöteknisen lautakunnan käsiteltäväksi.
Kuntalaisaloite koski luonnonvaraisten eläinten, eli pääosin Kajaaninjoessa talvehtivien sorsien ruokintakieltopäätöksen muuttamista. Kuntalaisaloitteen tekijä oli päivittänyt aloitetta marraskuun 11. päivä Kajaanin ympäristötekniselle lautakunnalle lähettämässään sähköpostikirjelmässä.
Päivitettyjen vaateiden mukaan kaupungin ei tarvitsisikaan maksaa alun perin vaadittua 2000 kg rehuviljaa ruokintaa varten, vaan että aloitteen tekijä maksaisi viljan itse. Lisäksi sorsien ruokintaryhmä lupasi siirtää ruokintalautan omakustanteisesti alkuperäiselle paikalleen Kynskin sillan kupeeseen.Onhan tämä häpeällistä touhua, ns.päättäjät pitävät lujasti kiinni omista jo esiin tulleista munauksistaan.
Ei ihme, ettei tänne ole halukkaita tulossa asumaan pois lähtijöitä kylläkin.
Ihmisiltä viedään tämäkin ilo ”sorsat” ja linnut pois meitä ilostuttamassa. Haetaan jatkuvast syitä tälle mielivaltaiselle päätökselle - joista mikään ei ole pitänyt paikkaansa. Kyllä tämä on sairasta hommaa, yhteen asiaan meidän perhe+ ystävät voivat vaikuttaa on äänestys. Ikinä ei tule ääniä enää yhdellekkään heille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan tämä häpeällistä touhua, ns.päättäjät pitävät lujasti kiinni omista jo esiin tulleista munauksistaan.
Ei ihme, ettei tänne ole halukkaita tulossa asumaan pois lähtijöitä kylläkin.
Ihmisiltä viedään tämäkin ilo ”sorsat” ja linnut pois meitä ilostuttamassa. Haetaan jatkuvast syitä tälle mielivaltaiselle päätökselle - joista mikään ei ole pitänyt paikkaansa. Kyllä tämä on sairasta hommaa, yhteen asiaan meidän perhe ystävät voivat vaikuttaa on äänestys. Ikinä ei tule ääniä enää yhdellekkään heille.Luonnoneläimet eivät ole lemmikkejä eikä niiden elämän tarkoitus ole ilostuttaa ihmistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luonnoneläimet eivät ole lemmikkejä eikä niiden elämän tarkoitus ole ilostuttaa ihmistä.
Kirjoittaa ahdasmielinen , normi ihminen nauttii kaikista luonnon tuomista eläimistä ja kauneudesta .
Sinun näkemyksesi kuvastaa hyvin luonteen ja perimän tuoneet puutteet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirjoittaa ahdasmielinen , normi ihminen nauttii kaikista luonnon tuomista eläimistä ja kauneudesta .
Sinun näkemyksesi kuvastaa hyvin luonteen ja perimän tuoneet puutteet.Kyllä nauttii, mutta luonnon ehdoilla eikä luonnonvalintaan sotkeutuen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä nauttii, mutta luonnon ehdoilla eikä luonnonvalintaan sotkeutuen.
Sinun ymmärrys ei riitä kauneuteen:(
- Anonyymi
Näinhän siinä käy kun ulsteriukot ei muista ihmisistä ja asukkaista välitä. Rotta kanta räjähtää käsiin!!
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011619864.html- Anonyymi
Suurin rotta kommentoi ja kirjoittelee näitä jatkuvalla syötöllä. Meillä ei ole nelijalkaisista rotista ollut ongelmia -sen sijaan nämä kaksijalkaiset rotat ovat pahimpia ongelmien tuottajia. Kummastakin päästä tulee paskaa.
- Anonyymi
Kuinka tyhmä pitää olla jos väittää että jatkuva ruoka-aitan ylläpito ei houkuttelisi kasapäin rottia ilmaiselle ehtymättömälle aterialle?
- Anonyymi
Kun kerran villieläimet kesytetään lemmikeiksi, niin eikö niiden jätteiden kerääminen kuulu lemmikkien elintoimintojen, eli hallitsijan velvollisuuksiin?
Kyllä ne tulee takaisin joka kevät, kuten lähtevät lämpimään. Lintuja on paras mennä tarkkailemaan niiden ominaisimpiin ympäristöihin juurikin muuttojen aikaan. Se on niiden luonnollista toimintaa ja antaa havainnoitsijalle luonnon kauneudessa tapahtuvan spektaakkelin.
Huonostikin liikkuvat ja lapset pääsevät nykyään moniin tarkkailupaikkoihin, oikeaan luontoon. Hyvin liikkuvat pääsevät lähemmäs kohteita, kuten suuri osa luintokuvaajista toimii
- Anonyymi
Sorsan paskaa..
Laskelmat (vaiheittain)
Per-lintu juoksevasti:
Keskitaso: 120 g/vrk × 180 vrk =
21,6 kg /lintu puolessa vuodessa.
Koko poppoola:
Keskitaso: 21,6 kg × 500 = 10 800 kg
Paskaa= 10,8 tonnia sorsan jätettä /180 vrk. - Anonyymi
Kaupunginhallitus joutui lain edessä nöyrtymään - sorsien ruokinta-asia menee Ympäristöteknisen lautakunnan käsittelyyn ja on todennäköisesti joulukuun kokouksessa. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta.
- Anonyymi
missään muualla Suomessa ei ole sorsien ehdotonta ruokintakieltoa!
Missään sorsaruokinnoilla ei ole ollut ongelmia millä pelotellaan.
Suurempi ongelma todella on kun nälkäiset sorsat alkavat vaeltaa pitkin asutusta ja pihoja, siitä olen asiaa tutkineena kuullut... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
missään muualla Suomessa ei ole sorsien ehdotonta ruokintakieltoa!
Missään sorsaruokinnoilla ei ole ollut ongelmia millä pelotellaan.
Suurempi ongelma todella on kun nälkäiset sorsat alkavat vaeltaa pitkin asutusta ja pihoja, siitä olen asiaa tutkineena kuullut...Nälkäiset sorsat ovat aina lentäneet ruoan takia etelään, esimerkiksi Ahvenanmaalle. Ja niin nykyäänkin, ellei niitä ruokita matkan varrella kuten Kajaanissa. Lentoaika noin 8 tuntia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
missään muualla Suomessa ei ole sorsien ehdotonta ruokintakieltoa!
Missään sorsaruokinnoilla ei ole ollut ongelmia millä pelotellaan.
Suurempi ongelma todella on kun nälkäiset sorsat alkavat vaeltaa pitkin asutusta ja pihoja, siitä olen asiaa tutkineena kuullut...Asiaa et taida olla Kainuulainen kun kirjoitat viisaasti?
- Anonyymi
Viime aikoina laulujoutsenilla on todettu myös poikkeuksellisen paljon lintuinfluenssatapauksia.
- Anonyymi
Meillä on hyvä tilanne Kainuussa ei ole tauteja ilmaantunut
Ihmiset sairastava ja voivat huonosti -pahinta onki henkinen sairaus+fyysiset mukaan lukien. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meillä on hyvä tilanne Kainuussa ei ole tauteja ilmaantunut
Ihmiset sairastava ja voivat huonosti -pahinta onki henkinen sairaus fyysiset mukaan lukien.Virtaavaan veteen kuollut lintu jää tietenkin huomaamatta ja tutkimatta koska ajautuu voimalaitoksen suojaverkkoihin. Murto-osa kuolleista linnuista tutkitaan. Älkää ruokkiko sorsia sorsapopulaation hyvinvoinnin vuoksi vaan antakaa luonnon hoitaa luonnoneläimet kuten se on tehnyt satojatuhansia vuosia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Virtaavaan veteen kuollut lintu jää tietenkin huomaamatta ja tutkimatta koska ajautuu voimalaitoksen suojaverkkoihin. Murto-osa kuolleista linnuista tutkitaan. Älkää ruokkiko sorsia sorsapopulaation hyvinvoinnin vuoksi vaan antakaa luonnon hoitaa luonnoneläimet kuten se on tehnyt satojatuhansia vuosia.
Mene sinä Kalmankaltioon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mene sinä Kalmankaltioon.
Voe, monet kerrat tullut käytyä, hieno paikka.
- Anonyymi
siellä Kajaanissa on jo vakiolinnut, o vat jo olleet kuukausia ja uusia ei keskellä talvea muuta!
Suurin riski taudeista on kevään muuttolinnuista!
Näkee mikä asenne-ero on etelä- Suomessa ja itä- Suomessa suhtautumisessa eläimiin.
Itä- Suomessa ja ehkä pohjanmaallakin ei välitetä lainkaan eläinoikeuksista, suurimmat eläinoikeusrikokset ja salametsästys ja kauhea peto- ja eläinviha! Kuvastaa ihmisten psyykkistä tilaa?
Nyt uutinen miten Helsingissä koko junaliikenne kaikilla radoilla oli poikki tunnin että saatiin pelastettua radalla ollut loukkaantunut joutsen hoitoon Korkeasaareen.
Siellä myös on ruokittu talvehtivat vesilinnut vuodesta 1955 ja edelleen, ja kaupunki auttaa rahallisesti! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
siellä Kajaanissa on jo vakiolinnut, o vat jo olleet kuukausia ja uusia ei keskellä talvea muuta!
Suurin riski taudeista on kevään muuttolinnuista!
Näkee mikä asenne-ero on etelä- Suomessa ja itä- Suomessa suhtautumisessa eläimiin.
Itä- Suomessa ja ehkä pohjanmaallakin ei välitetä lainkaan eläinoikeuksista, suurimmat eläinoikeusrikokset ja salametsästys ja kauhea peto- ja eläinviha! Kuvastaa ihmisten psyykkistä tilaa?
Nyt uutinen miten Helsingissä koko junaliikenne kaikilla radoilla oli poikki tunnin että saatiin pelastettua radalla ollut loukkaantunut joutsen hoitoon Korkeasaareen.
Siellä myös on ruokittu talvehtivat vesilinnut vuodesta 1955 ja edelleen, ja kaupunki auttaa rahallisesti!Kajaanissakin autetaan loukkaantuneita lintuja, mutta muuttolintuja ei ruokita, jotta ne jatkaisivat matkaa luonnollisen ravinnon lähteille. Hiirenpaskan maustama rehuvilja ei ole sorsan ravintoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
siellä Kajaanissa on jo vakiolinnut, o vat jo olleet kuukausia ja uusia ei keskellä talvea muuta!
Suurin riski taudeista on kevään muuttolinnuista!
Näkee mikä asenne-ero on etelä- Suomessa ja itä- Suomessa suhtautumisessa eläimiin.
Itä- Suomessa ja ehkä pohjanmaallakin ei välitetä lainkaan eläinoikeuksista, suurimmat eläinoikeusrikokset ja salametsästys ja kauhea peto- ja eläinviha! Kuvastaa ihmisten psyykkistä tilaa?
Nyt uutinen miten Helsingissä koko junaliikenne kaikilla radoilla oli poikki tunnin että saatiin pelastettua radalla ollut loukkaantunut joutsen hoitoon Korkeasaareen.
Siellä myös on ruokittu talvehtivat vesilinnut vuodesta 1955 ja edelleen, ja kaupunki auttaa rahallisesti!Täällä onkin näitä asennevammaisia riitelevät kaikesta - mikä ei ole heille mieleen. Henkilökemiat osa syy ..minä, minä itse tyyliin periksi ei anneta. Siksipä täältä kansa lähtee pois. Politiikassa on jyrännyt muutama itseään täynnä oleva tyyppi -luurankoja kaapit täynnä.
- Anonyymi
Lintulentsu nyt Lappeenrannassa
Lappeenrannasta on löytynyt lintuinfluenssaa − tarttuu heikosti ihmisiin
Lappeenrannassa on löytynyt lintuinfluenssaan kuolleita vesilintuja.- Anonyymi
Täältähän ne etelää kohti lentäneet, Oulusta taisi joku löyty myös.
- Anonyymi
🏆🏆🎅🏼
- Anonyymi
Sulapaikat keräävät lintuja: Kun sorsat pysyvät talven sulissa vesissä, ne muodostavat tiheitä parvia. Tämä tekee niistä helpomman kohteen pedoille.
Ruokinta lisää keskittymistä: Ihmisten ruokinta voi houkutella sorsia epätavallisen suurina määrinä samoihin paikkoihin, mikä puolestaan houkuttelee petoja.- Anonyymi
Tämä on totta. Ympäristöteknisen lautakunnan perusteluissa sanotaan Linnanvirran sorsien ruokinnan houkutelleen sinne Ahmoja, susia, karhuja, hirviä, ilveksiä sekä suuria määriä haittalintuja sekä laumoittain rottia. Lisäksi on vielä suuri tautien riski kuten tippuri ja kuppa.
Tässä on riittävästi syitä miksi ruokintaa ei saa jatkaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä on totta. Ympäristöteknisen lautakunnan perusteluissa sanotaan Linnanvirran sorsien ruokinnan houkutelleen sinne Ahmoja, susia, karhuja, hirviä, ilveksiä sekä suuria määriä haittalintuja sekä laumoittain rottia. Lisäksi on vielä suuri tautien riski kuten tippuri ja kuppa.
Tässä on riittävästi syitä miksi ruokintaa ei saa jatkaa.Tämähän se. Ulsteriukoilla voi olla kuppaa, se tuhoaa aivot ja aiheuttaa sekavuutta kun sotkeutuvat luonnon kiertokulkuun.
Meningovaskulaarinen muoto: Päänsärky, niskajäykkyys, pahoinvointi, sekavuus ja aivohermo-oireet.
Parenkymaalinen muoto: Hermosolujen kuolema aivokudoksessa, joka ilmenee vasta vuosikymmenten jälkeen, ja voi johtaa liikehäiriöihin ja näkökenttäpuutoksiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä on totta. Ympäristöteknisen lautakunnan perusteluissa sanotaan Linnanvirran sorsien ruokinnan houkutelleen sinne Ahmoja, susia, karhuja, hirviä, ilveksiä sekä suuria määriä haittalintuja sekä laumoittain rottia. Lisäksi on vielä suuri tautien riski kuten tippuri ja kuppa.
Tässä on riittävästi syitä miksi ruokintaa ei saa jatkaa.Ei sanota. Terv Ympäristöteknisen lautakunnan asijoiden erityisasijantuntia
- Anonyymi
Tutkikaa asioita: kaikkialla Suomessa talvehtinut ja talvehtii suuria laumoja sorsia sulapaikoissa. Tutkin eri puolilta Suomea ja missään ei ole ruokintakieltoja, vain suosituksia miten ruokkia, korkeintaan. Ja ruokitaan. Nälkäiset sorsat seuraavat ihmisiä pitkin teitä ellei ole ruokintaa. Katsoin Salon seudun, Tampereen, Jyväskylän, Mikkelin, Lahden, Heinolan, Hämeenlinnan, Helsingin... kaikkialla on sorsia talvella laumoina. Ja ollut.
Toinen asia josta ei saa puhua koska rikkaat ja vaikutusvaltaiset kieltävät. Hesarin juttu arkistossa: " Metsästäjät houkuttavat miljoonilla tonneilla sorsia ammuttaviksi, kaatavat miljoonia kiloja viljaa vesistöihin." Kesäisinkin. Kesytetään saaliit. Ei tarvita niin paljon, mutta huvittelua. Menee rauhoitetut lajit samalla. Joukkolahtaus. Katsottu epäeettiseksi varsinkin koska suojelualueiden lähettyvilläkin usein!! Koetettu kieltää lailla mutta varsinkin ministeri Leppä ja Björn Wahroos ja vastaavat estäneet lakimuutoksen. Huvitappajat. Lisäksi sinisorsia kasvatetaan poikasista mm. fasaanitiloilla ym tarhaus jotta päästetään sitten vapaiksi ammuttaviksi. Totaalisen moraalitonta ja halpamaisen raakaa. Tästä ei puhuta, on rikollinen salaisuus. Haukutaan vääriä kohteita.- Anonyymi
Metsästäjä /metsästäjät tehneet todella iljettäviä asioita ja luontoa tärvelleet kaiken maailman raadoilla.
Eräs hyvinkin tuttu oli pantasusia tappanut?!!
Käyttänyt pantojen tuhoamiseen mikroaaltouunia ja tuhonnut kaiken, ettei jää jälkiä. Tämä on pitkä tarina -tässä osa siitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Metsästäjä /metsästäjät tehneet todella iljettäviä asioita ja luontoa tärvelleet kaiken maailman raadoilla.
Eräs hyvinkin tuttu oli pantasusia tappanut?!!
Käyttänyt pantojen tuhoamiseen mikroaaltouunia ja tuhonnut kaiken, ettei jää jälkiä. Tämä on pitkä tarina -tässä osa siitä.Tehnyt muitakin rikoksia ja kusettanut ns.kavereitaan hyvin tunnettu Kajjaanilainen tursake.
- Anonyymi
myös Suomen pahimmat tautitapaukset liittyvät julmaan ihmisen ylläpitämään tarhaukseen, niiden seurauksena ja takia. Fasaanien ja turkiseläinten keskitysleirit.
Jas metsästäjien kesäruokinta vesistöihin miljoonin kiloin - ottakaa selvää!!- Anonyymi
Puhut asiaa kerrankin hyviä kirjoituksia. Kainuun korvessa ei osata kuin jauhaa sorsista tällä hetkellä.
Joku kirjoitti täällä pikku ”hitlereistä” toimiessaan järjettömillä tempuillaan jne..??!!!
- Anonyymi
Toistan: etsikää tietoa. Arkistossa on mm. laaja juttu otsikolla:
" Metsästäjät houkuttelevat vesilintuja ammuttaviksi kaatamalla vesistöihin miljoonia kiloja viljaa vuosittain." - Anonyymi
Kilpisjärvellä teidän sorsat olisi jo syöty parempiin suihin.
- Anonyymi
Ei sorsia ruokinnalla houkutella, vaan sorsat tulevat sellaiseen paikkaan talvehtimaan missä vedet pysyvät sulana, kaupungit joissa näitä vesistöjä ei ole ei ole myöskään sorsia vaikka kuinka ruokaa olisi tarjolla. Sorsia on ruokittu vuosikymmeniä monilla paikkakunnilla eikä ne mitään tauteja ole levittäneet. Taudeilla pelottelu kuuluu lähinnä lääketehtaiden toimintakuvaan, kun koko tartuntatautien olemassa olo on hyvin kyseenalainen keinotekoisiin olettamuksiin perustuva uskomus.
Paljon todennäköisempää on ihmisten sairastuminen erilaisiin puutoksista johtuviin oireisiin ja D-vitamiinin saannin pieneneminen syksyisin altistaa ja näkyy eriasteisina oirehtimisina. Sorsilla tai millään muillakaan eläimillä ei ole tämän kanssa mitään tekemistä, mutta auringon valon vähäisyydellä sitäkin suurempi merkitys.
Ravinnolla ja sen laadulla on merkitystä niin sorsien kuin ihmistenkin terveyteen ja siihen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota ruokinnassa. Lähes kaikki kaupunki ympäristössä elelevät eläimet ovat riippuvaisia ihmisten toimista tavalla tai toisella.- Anonyymi
Sorsien elinympäristö ei ole kaupunki eikä ne pakkasella joella viihdy kovin kauaa, ellei niitä ruokita
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sorsien elinympäristö ei ole kaupunki eikä ne pakkasella joella viihdy kovin kauaa, ellei niitä ruokita
Kun vielä lisäät, että eivät kovin kauan joella viihdy nälkäisenä - siis ilman ruokintaa nälkiintyvät ja kuolevat pakkaseen - tätäkö sinä haluat?
- Anonyymi
Nämä sorsia syöttävät ulsteriukot eivät välitä ihmishengistä.
Professorilta varoitus pandemiasta – Voi olla koronaa pahempi
Jos lintuinfluenssa muuntuu ja alkaa levitä ihmisiin, seuraukset voivat olla kohtalokkaat. Suomi on yksi niistä maista, joissa muhii erityinen riski.
Toisin kuin korona, joka oli erityisen vaarallinen riskiryhmille, influenssavirukset voivat olla kohtalokkaita myös terveille ihmisille ja lapsille, kertoo Rameix-Welti.
– Lintuinfluenssapandemia olisi todennäköisesti varsin vakava, mahdollisesti jopa vakavampi kuin kokemamme pandemia.
Aiemmin on ollut useita tapauksia, joissa ihmiset ovat saaneet H5-lintuinfluenssaviruksen, myös H5N1-muodon. Nämä tartunnat ovat yleensä tulleet suorasta kontaktista sairastuneisiin eläimiin.- Anonyymi
Kuka on suoranaisessa yhteydessä sorsiin???
- Anonyymi
Linnanvirran sorsille saattaa olla onnenpaukku se, että eivät lähde muutolle etelään - näin ne säästyvät lintuinfluenssa-tartunnoilta ja pysyvät terveinä ja elinvoimaisina kun vain talviruokinta hoidetaan. Minä toivon, että myös nuorempiakin tulisi mukaan ruokintarinkiin - meinaa käydä näille vanhoille liian raskaaksi kun vielä kaupunki vaikeuttaa tahallaan ruokintaa.
- Anonyymi
Totta, nuoret eivät uskalla kun uhkailevat.
- Anonyymi
500 Sorsan paskaa 10 800 kg puolessa vuodessa. Vastuutonta toimintaa.
- Anonyymi
Siitä huolimatta kelpaa oululaisille juomavedeksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siitä huolimatta kelpaa oululaisille juomavedeksi.
Oululaiset sanovat - "on makeeta!"
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oululaiset sanovat - "on makeeta!"
Sanovat 'on makiaa'
- Anonyymi
Ratkeaako Kajaanin sorsien kohtalo 17.12.2025 Ympäristöteknisen lautakunnan kokouksessa. Todennäköisesti listalla on sorsa-aloite, jolla ratkaistaisiin nk. ruokintakiista. Aloitteen tekijät ehdottavat, että kaupunki poistaa ruokintakiellon perinteiseltä Linnanvirran ruokintapaikalta ja tuo Kynskin parkkipaikalle konttivaraston viljan säilytystä varten. Ruokinta hoidettaisiin talkoilla ja vilja saadaan lahjoituksilla.
- Anonyymi
Vapaaehtoiset ovat todella arvokkaita ja sydän paikallaan.
Pyytetöntä työtä täydellä sydämellä. - Anonyymi
Toivottavasti kielto pysyy voimassa ja sorsien luonnonmukainen elämä jatkuu ja salaruokkijat saatetaan vastuuseen lyonnonjärjestykseen puuttumisesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vapaaehtoiset ovat todella arvokkaita ja sydän paikallaan.
Pyytetöntä työtä täydellä sydämellä.Kyllä, mikään kielto ei estä huolehtimasta eläimistä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, mikään kielto ei estä huolehtimasta eläimistä
Ei estä - täällä kun on omat lait joka asiassa, joilla hankkivat hankaluuksia ja vaikeuttavat sorsien syöttämistä. Se ei haittaa ruokintarymää huolehtimasta linnuista. Kukaan ei ole uhoiluista huolimatta ole joutunut putkaan eikä mihinkään muuhunkaan viranomaisten käsittelyyn.

Vastuutonta toimintaa ruokkiminen, jos se on kielletty kaupungin omistamalla alueella. Jos tekee mieli ruokkia, niin omalla pihalla se passaa oikein hyvin, mutta älä aloita ruokintaa kuin hätätilassa. Nyt ei ole ilmojen puolesta hätätila, lähelläkään.

Tunnehäiriöinen syntymälahjanaan saanut ajattelee kirjoittamallasi tavalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tunnehäiriöinen syntymälahjanaan saanut ajattelee kirjoittamallasi tavalla.
Tai sitten fiksu, lintuja ajatteleva luonnonsuojelija.
https://www.vantaansanomat.fi/paikalliset/6496493 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tai sitten fiksu, lintuja ajatteleva luonnonsuojelija.
https://www.vantaansanomat.fi/paikalliset/6496493Ei vaikuta fiksulta päinvastoin tuntien tämän köörin.
- Anonyymi
Joko ensimmäiset ulsteri-ukot on kutsuttu poliisilaitokselle kuulusteluihin laittomuuksista?
- Anonyymi
Ei kuule ei kutsuta sinun sinne pitää mennä.
- Anonyymi
Oulun poliisi tietää ja tajuaa, että puuttumalla hätäruokintaan, heistäkin tulee osapuolia mahdolliseen eläinsuojelurikokseen. Olisihan se todellinen paukku jos poliisi olisi syytettynä luonnoneläimien heitteillejätöstä ja nälkään kuolemisesta. Kajaanin kaupungin päättäjät ovat ottaneet tämän riskin.
- Anonyymi
Riskejä ne eivät kaihda- joskus nekin joutuvat tuomiolle.
Tuore tapaus käräjöinnistä ps. ja tuomiosta. - Anonyymi
Ei se ole heitteillejättöä, jos ei sorsalaumaa ruoki. Virtaava vesi on aina nolla-asteen tuntumassa ( voi olla vähän negatiivinen) ja sorsa puolisukeltajana kaivaa syömiset joen pohjasta. Fiksut sorsat ovat jo etelässä.
- AnonyymiUUSI

Kyllä. Vain laiskanpulskeat vasemmistosorsat huutavat enää ruokaa.
- AnonyymiUUSI
Etelä-Hämeen alueelta on löytynyt lintuinfluenssaa. Lintuinfluenssaa löytyi viime kuussa kahdesta laulujoutsenesta Janakkalassa.
Etelä-Hämeen ympäristöterveydenhuolto kertoo tiedotteessaan, että löydetty virus on tyypiltään H5N1-virusta. Se voi aiheuttaa vakavia lintuinfluenssaepidemioita ja suuria menetyksiä siipikarjataloudelle.
Ruokavirasto suosittelee siipikarjan pitämistä sisällä lintuinfluenssa-alueilla. Myös siipikarjan vointia ja kuolleisuutta on syytä seurata.
Lintuinfluenssa voi levitä herkästi luonnonvaraisista linnuista siipikarjaan. Virus voi levitä myös ihmisten tai saastuneiden välineiden mukana.
Jotkin lintuinfluenssavirukset voivat tarttua myös ihmisiin. Tartunnat ovat kuitenkin hyvin harvinaisia. Kuolleisiin lintuihin ei saa koskea paljain käsin.
Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin2253245Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.3522915Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.771822Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e601738Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?591632Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,101480MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,121443- 1221426
Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4561328Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee171310