Kieroilu liittyy alhaiseen älykkyyteen. Kun älykäs ja fiksu pärjää rehtiydellä niin kierot yrittää pärjätä kieroilulla. Kieroilu antaa ihmisestä typerän kuvan. Silti kiero onnistuttuaan kieroilemaan, luulee olevansa nokkela tai fiksu. Jälkeenjääneiden juttuja kieroilut.
Kieroilu ei ole älykkäiden ja fiksujen juttu.
Anonyymi-ap
23244
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Tuttu juttu eduskunnassa.
On myös vähemmän älykkäitä joilla on sydämen sivistystä ja siksi eivät kieroile tai juonittele. Henkinen epäkypsyys on kieroilussa aika selvää. Ajatellaan vain lyhytnäköisesti omaa hyötyä eikä asiota laajemmassa kontekstissa.
Tsot, tsot aloittaja. Kieroilu ei liity alhaiseen älykkyyteen. Sillä ei ole oikeastaan mitään tekemistä kognitiivisen kyvykkyyden kanssa, vaikkakin on totta, että älykäs osaa ehkä mm. puhua uskottavammin.
Näin ollen asia on juuri päin vastainen väittämäsi kanssa.
Otahan ensin selvää asiosta ja tule sitten huutelemaan. Onnesi on, ettet kirjoita omalla nimelläsi.
Kyllä asia on niin että karjalainen kieroilu ei ole merkki älykkyydestä.
Kirjoitit sillä asenteella kuin kieroilu olisi sinusta jotenkin hyvä tai puolusteltava asia. Epärehellisyys on yksi syy miksi maakunta on maan kehitysaluetta
"päin vastainen " Ja kyllä, minä tiedän että kieroilu on tyhmää.
Kieroilu on typerää koska:
Kieroileva pilaa maineensa
Kieroileva ajattelee epäviisaasti ja lyhytnäköisesti
Kieroileva on epärehellinen
Kieroileva ei omaa suoraa selkää ja periaatteita jotka on omanarvontunnon lähteitä
Kieroilevista ei pidetä
Onnistuneet yhteisöt perustuu rehellisyydelle. Epäonnistuneimmat alueet on kieroilevia
Kieroilu on tyhmää.
" Onnesi on, ettet kirjoita omalla nimelläsi"
Karjalassa tyypillinen tapa on uhkailla kun ei argumentit riitä Olen ihan omalla nimellä sanonut täällä hyvinkin monelle tästä kieroilusta ja pahanteosta mitä tämä lauma tässä maaunnassa harrastaa.
Älykäs kykenee kieroilemaan ja huiputtamaan helpommin mutta älykäs myös yleensä ymmärtää että kieroilu on tyhmää. Karjalainen kieroilu on lapsen tasoista kieroilua tyypillisesti
Miten suhtautuisit sanontaan: kun äly loppuu niin voima alkaa?
Kieroiluun ei tarvitse älykkyyttä, toista se on jos yrittää jokseenkin rehdillä pelillä selviytyä. Tokihan kierot pitää itseään hyvinkin älykkäinä ja etevinä.
Älykkäämmät ovat kautta historian kuset**neet tyhmiä :D
Sano nyt vielä että karjalainen on fiksu kun kieroilee. ei ole. aivan typerää kieroilulla estää kaiken kehityksen
Taisi jäädä elinikäinen trauma, kun kus***n silmään? :D
Voi, voi. Taidat olla se tyhmä :D
Kun on kustu silmään niin enemmänkin on hämmästyttänyt se, että eikö niin toimivat ihmiset pidä sieluaan missään arvossa. Jumala nimittäin on todellinen. Hän ei kylläkään pidä kieroilusta tai vääryyden tekemisestä ja siksi ihmettelenkin, että miksi vääryydentekijät haluavat vahingoittaa itseään.
Sinä ja sinun mielikuvitus jumalasi :D
Ihmissudet näyttäytyisikin kristallinkirkkailta olennoilta siinä valossa🤭
Niin ovat kiroilutkin.
Universaalisti arvostettavina piirteinä on pidetty rehellisyyttä.
Tyhmiä kusetetaan. Eli siis sinuakin;)
Kieroileva ja muita hyväksikäyttävä ihminen tekee ison vahingon sielulleen. Hän myy hetkellisen hyödyn takia sielunsa. Ellei sitten tee parannusta.
Sielulle? Taidat olla uskovainen hihhuli :D
Lestat on kaikkein kieroimpia ihmisiä!