Tilanne on se, että olen tehnyt pankista johon palkkani tulee tilisiirtoja toiseen pankkiini, jolta olen sitten tallettanut monille eri kasinosivustoille. Kotiutuksen saadessa olen sitten siirtänyt tältä tililtä taas pääpankkiini rahaa ja koska olen peliriippuvainen, niin taas toiseen. Tilisiirtoja on vuoden ajalta paljon pankista toiseen. Nyt pankki, johon palkkani tulee pyytää minulta selvitystä varojen alkuperästä noin vuoden ajalta. Onko kenelläkään kokemusta asiasta? Pitäisikö minun vain toimittaa kaikki tiliotteet toisesta pankista ja myöntää olevani peliriippuvainen. Voivatko sulkea tilini? Nöyrästi kysyn neuvoa.
Vastaukset 15
- Anonyymi
Parempi on antaa, muuten voivat sulkea tilisi. Ilmoita vain ensin epävirallisesti mistä ovat peräisin.
- Anonyymi
Onpa erikoista, jos omien tilien välisiä siirtoja pitää selitellä. Yleensä selvitystä pyydetään käteistalletuksesta tai toisen henkilön tilisiirrosta.
- Anonyymi
AP: Tätä itsekin ihmettelen. Siirrot ovat kaikki minun omalla nimelläni minun toiseen pankkiini. En kiellä, että olisi normaalia siirrellä joka kuukausi suurimman osan palkasta toiselle tilille ja pankkiin, mutta kun se ei ole millekään epäilyttävälle taholle, vaan minulle itselleen. Onkohan minun pakko laittaa tiliotteita toisesta pankista? Onko kenelläkään kokemusta asiasta. Vai riittääkö, että annan sanallisen lausunnon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

No kysy pankilta millaisen selvityksen se haluaa. Pankilla on lakisääteinen velvollisuus tähän. Sinulla ei ole mitään salattavaa niin kysy millanen se selvitys pitää olla ja mitä liitteitä täytyy toimittaa.
- Anonyymi
Suomessa ei saa tietyt ihmiset missään tapauksessa yrittää rikastua.Kaikilla ihmisillä on oikeus pelata rahapelejä.Älä anna aivopestä itseäsi.Peliriippuvuus on vasta silloin pahasta jos se aiheuttaa sinun elämässäsi terveysongelmia joko itsellesi tai läheisillesi ja silloin kun olet hävinnyt kaiken.
Vaihda pankkia. - Anonyymi

Vaihda pankkia.Miten rahanpesun estäminen on rikastumisen estämistä?
Vai meinaatko että pitäisi sallia huumerahojen peseminen että porukka rikastuisi?
Pankki kysyy rahasiirrosta sen takia että varmistaa että ne on laillista rahaa ja kun selviä että ne on laillista rahaa niin siirrot sallitaan.
Eli mikä on ongelma jos toimii rehellisesti.
Veljeni tekee klapikauppaa ja saa jatkuvasti suorituksia yksityisiltä henkilöiltä hänen yksityistililleen, ei mitään ongelmaa kun pankki tietää miksi rahaa tulee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
AP: Tätä itsekin ihmettelen. Siirrot ovat kaikki minun omalla nimelläni minun toiseen pankkiini. En kiellä, että olisi normaalia siirrellä joka kuukausi suurimman osan palkasta toiselle tilille ja pankkiin, mutta kun se ei ole millekään epäilyttävälle taholle, vaan minulle itselleen. Onkohan minun pakko laittaa tiliotteita toisesta pankista? Onko kenelläkään kokemusta asiasta. Vai riittääkö, että annan sanallisen lausunnon.
Eikö se pankin kiinnistus rahojen alkuperään riipu siiyä, mistä rahat ovat kotoisin? Näkyykö pelivoityojen maksaja sille pankille, josta, sekä sille pankille, johon siirtelet rahaa?
Ei pankki mitään muuta vahdi, kuin sitä ettei se halua välineen asemassa osallistua hämärän rahan pesuun.
Eli nimenomaan kaikki tuommoiset monen pankin kuviot rahan kierrätykseen kiinnittävät pankkien huomion oitis.
- Anonyymi
Luulis riittävän selvitys että omalta tililtä siirtänyt toiselle.
- Anonyymi
Pankit on valjastetty gestapo-meininkiin, Pelifirmat on valjastetty gestapo-meininkiin. Äänestäkää siis natseja, niin lisää saatte/saamme!!
- Anonyymi
Pankki kysyy rahojen alkuperää ja käyttötarkoitusta rahanpesun, terrorismin rahoittamisen ja muun taloudellisen rikollisuuden estämiseksi ja torjumiseksi, mikä on pankin lakisääteinen velvollisuus. Selvittämällä asiakkaiden ja heidän varojensa taustat pankki voi tunnistaa poikkeavat transaktiot, suojata asiakkaidensa varoja väärinkäytöksiltä ja varmistaa, etteivät pankkipalvelut joudu rikollisen toiminnan välineeksi.
- Anonyymi
Luulis riittävän pankille selvitys että pelaa.Pitäis toista tiliä vaan pelaamista varten ettei siirtele takaisin tai miksei palkkatililtä vaan pelaile.
- Anonyymi
Pankeille on asetettu velvollisuus selvittää onko rahasiirroissa kyse rahanpesusta.
Jos vähänkin asetat itsesi pankin asemaan niin heräisikö epäilykset jos rahaa siirrellään paljon tileiltä toisille ilman selitystä?
Pankeilta tulee aina silloin tällöin kyselyjä taustoista yms., niissä kysytään myös tilisiirroista ja jos olist sinne maininnut että siirtelet rahoja pelaamista varten niin tuksin olisi kysytty sen kummemmin.
Olet todennäköisesti ilmoittanut ettei tileillä siirreellä isoja summia tai etti tililesi makseta muuta kuin palkka yms. tuloja.
Mutta pankki on velvoitettu valvomaan tilisiirtoja ja tekoäly skannaa kaikkien tilit koko ajan eli siitä ei ole kyse huomaako joku tilisiirtosi. - Anonyymi
Mullekin kävi näin peräti kahdesti eli niiden pankkien kanssa olen tehnyt selvityksen joiden välillä raha on liikkunut.
Kerroin selvityksessä että rahat ovat omalta tililtäni toisesta pankista ja että varat on alunperin siirretty tältä pääpankkitililtä sinne ja sieltä taas takaisin. Ilmoitin myös tulonlähteeni, joka oli silloin palkka sekä mulla oli myös isompi kauppa takana. Toinen pankki kysyi käyttötarkoitusta ja sen sitten rehellisesti kerroin koska ne tiedot siellä näkyikin. Toiseen pankkiin en sanonut muuta kuin mistä rahat on peräisin.
Tää peliriippuvuus on kyllä hanurista. Tänään taas päätin etten enää pelaa. Toivottavasti nyt pitää ja ap: llekin toivon että pääset peliriippuvuudesta eroon. - Anonyymi
Kysyyhän pankki tätä jos sä talletat omalle tilille käteistä . Rahat on nostettu s-ryhmän kaupasta . ja minä kerroin pankissa että ovat s-bonuksista. Yksinkertaista. Jotkut vetää herneen kun pankki haluu selvityksen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1771610
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.106832En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58735Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203608- 129581
- 48556
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50538- 37526
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15510Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo60502