kilot

mun ongelma on niinkin tyhmä, että olen lihonut. eipä siis haluta enää. ei, koska häpeän omaa kehoani, ällöttää omat muuttuneet mitat, selluliittimuhkurat ja kaiken ällön läskin hölskyminen kesken panon. vaikken ole edes niin paljon lihonut, että olisin aivan toisenlainen kuin ennen. 10 kiloa nyt kumminkin, ja näkyyhän se lyhyessä varressa. inhottaa, ja tietysti tästä olotilasta jumpalla pääsee - sanon tämän heti, ennen kuin joku vastaa, että "no jumppaa ja teippaa suu umpeen senkin läski ämmä äläkä valita".

vaan eipä se aina siitäkään ole kiinni.
korvien välissä on tääkin ongelma enemmän. mulla on ollut syömishäiriöitä, anoreksiaa ja bulimiaa yli puolet elämästäni, joten siinäpä se. en mielestäni ole pinnallinen, että kilojani sen takia kyttäisin, mutta syystä tai toisesta omat mitat on aina ollut ongelma. ajoittain enemmän, ajoittain vähemmän.

nyt, kun olen lihonut, kumppanini alkaa hermostua, kun aina sanon hänelle ei. hyvä jos saunaan suostun yhdessä menemään. hän ei näitä syömishäiriöitä tajua, vaikka varmaan yrittääkin. keitään muita samanlaisia, neuroottisia tai ihan oikeita kilotapauksia?
112322
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

sama ongelma täälläkin...aloin heti lihoa sen jälkeen ku alettiinn seurustelee..

Ei siinä mitään poikaystävä tykkää musta vieläkin kai?

Hänki on hermostunu ku en oikein lämpeä..on jopa uhannut mennä vieraisiin..kerran on heittäny sängystä pois ja sanonu et ei tarvi enää tulla tänne ja ettei halua enää nähdä mua!!
Hän luulee etten enää rakasta häntä.

Semmosta..pitäis sitten laihduttaa..jos sekin sitten maistuisi:)

Äänestä
  • luulee samoin, mutta se siinä tuntuu pahimmalta, kun hän ei näe minussa mitään vikaa, haluaisi kovasti koskea ja tulla lähelle koko ajan, mutta mä en kestä kosketusta. harmittaa hänen puolestaan, en haluaisi aiheuttaa hänelle pahaa mieltä. meillä ei oo onneksi tolla lailla suuttunut kuin mistä kerrot. meillä vain ajoittain hermostuu ja sanoo jotain et höh eihän sussa ole mitään vikaa. hän ei usko, ettei tällä asialla ole mitään sen kanssa, ettenkö hänestä yhä välittäisi. kyllä viduttaa kokoo tyhmä ongelma.

    Äänestä

  • maatuska? kirjoitti:

    luulee samoin, mutta se siinä tuntuu pahimmalta, kun hän ei näe minussa mitään vikaa, haluaisi kovasti koskea ja tulla lähelle koko ajan, mutta mä en kestä kosketusta. harmittaa hänen puolestaan, en haluaisi aiheuttaa hänelle pahaa mieltä. meillä ei oo onneksi tolla lailla suuttunut kuin mistä kerrot. meillä vain ajoittain hermostuu ja sanoo jotain et höh eihän sussa ole mitään vikaa. hän ei usko, ettei tällä asialla ole mitään sen kanssa, ettenkö hänestä yhä välittäisi. kyllä viduttaa kokoo tyhmä ongelma.

    ...jotenki se loukkaa et sanoo meneväsä vieraisiin..se 2 kertaa sanonu niin..en oikein tiedä mitä tosta ajatella, kun heti ollaan hyppäämässä toisen sänkyyn jos, ei suju...

    Sulla sentään on siinä mielessä hyvä ettei tommosia uhkaile..:)
    Tarkoitan sitä, että sun poikaystävä ymmärtää, mut mun ei!!

    Äänestä

  • Epätoivone kirjoitti:

    totta, ymmärrän mitä tarkoitat. tottakai se loukkaa. ja saakin loukata. mä en tiedä, mitä tosta pitäis ajatella, kun en tunne miestäsi ollenkaan. kyllä ite ainakin olisin todella vihainen vieraissa hyppimiskommenteista, sen myönnän.

    luuletko, että voisit istua alas miehesi kanssa ja puhua asiasta? siis silloin kun hän ei ole seksiä just sillä sekunnilla vailla ja asia ei ole samalla tavalla akuutti - meinaan jos keskustelu silloin sujuisi paremmin.

    ei meilläkään silloin tule mitään keskustelusta, jos torjun mieheni aloitteen sängyssä. silloin on ihan turha mun sanoa mitään, että niin mut kun se johtuu siitä ja siitä, hän toteaa yleensä vain että sä et nykyään halua enää mitään ja kääntää kylkeä. jeps... Sen sijaan jos ollaan yritetty keskustella vaikka seuraavana aamuna tai jonain muuna "neutraalimpana" ajankohtana, niin sit on jo ihan asiallistakin juttua saatu aikaan. olen kertonut, että mistä on kysymys, miksei huvita, ja mikä omassa itsessä ällöttää. ja sanonut, etten tätä kiusallani tee, ja että ymmärrän, että hänestä sit helposti tuntuu, etten ole enää yhtään kiinnostunut, mutta että siitä ei kyl ole kyse. toivottavasti teilläkin lähtee keskustelu käyntiin. :) sen voit mun mielestä kyllä ihan suoraan sanoa, et toi vieraissa käymisen väläyttely ei kauheesti edistä keskustelu- eikä seksihalukkuutta.

    vaik onhan noita itsekkäitä (?) tai onks ne sitten vaan turhautuneita miehiä, yks mun kaveri oli leikkauksessa vuosia sitten, ja hänen silloinen miehensä totesi muutama päivä leikkauksen jälkeen, kun kaverini ei ollut vielä innokas seksin suhteen kipeine leikkausarpineen (minkä kai pitäis olla ymmärrrettävää?), että pitääks täällä alkaa vetää käteen. kun ei palvelu pelaa. et sillee... toivottavasti sun miehesi ymmärtää vähän enemmän kuin tää kaverini aikaa päivää sitten lempattu exä. toivotan onnea teille!

    Näinhän se on...:)

    En tiedä sit auttaako..kun tämä mun mies on aika tempperamenttinen luonne, ni jos joku asia ei miellytä ni se kyllä huutaa ja mesoo minkä kerkee!! Et mun pitää todella varovasti yrittää puhua..

    Äänestä

Vaimoni oli jo yhteen muuttaessamme 19 vuotta sitten sellainen sopivan pyöreä ja lapsen saannin jälkeen pari vuotta myöhemmin alkoi tasaisen varma lihominen. Alussa se ei (ainakaan näkyvästi) vaikuttanut hänen seksikäyttäytymiseensä eikä se minuakaan haitannut.
Pikkuhiljaa kilojen lisääntyessä hän alkoi hävetä vartaloaan, mikä näkyi myös siinä seksissä.
Lievien henkisten ongelmien avittamana mopo on sittemmin karannut täysin käsistä. Ylipainoa on todella paljon, lihavuus on este monille arkisille toimille ja hän on tietenkin erittäin tyytymätön itseensä ja kierre senkuin jatkuu. Syöminen on enään yksi harvoja nautintoja.

Kodinhoito on jäänyt yksin minulle, hän aikoja sitten kieltänyt minulta kaiken läheisyyden. Ei ole vaikea kuvitella, miten tämä on vaikuttanut minuun.

No, näin suuri lihominen on harvinaisempaa mutta ihan vaan esimerkkinä, ettei kannattaisi päästää sitä lihomista väärällä tavalla sinne korvien väliin (tietty helpommin sanottu kuin tehty). Yritä unohtaa koko asia seksin ja muun läheisyyden ajaksi. Jos miehellesi kuitenkin kelpaat niin ei se läskien hyllyminen mitään haittaa.
Tässä tilanteessa ne rakkaudenosoitukset ja hyväksytyksi tulemisen tunne olisivat tärkeitä, ihan puolin ja toisin.

Äänestä
  • nyt menee näköjään hävettävän paljon tästä työpäivästä tähän viestittelyyn, mutta totta turiset. ongelma varmasti on sellainen, että jos se pääsee käsistä, niin sitten se on entistä vaikeampi saada aisoihin. minulla tosiaan pääosa asiasta on siellä korvien välissä. järkitasolla tiedän, etten ole nytkään lihava, tämä lihomani kymmenisen kiloa on tullut hyvin hoikan varren päälle, joten kukaan vastaantulija ei vieläkään mieltäisi minua liian pulskaksi. sikäli nyt vähän hävettää, kun kerrot, mihin mittakaavaan asia on teillä päässyt.

    ruoka on kyllä kumma juttu, kun sen pitäisi olla ihan luonnollinen asia, niin kuin nukkuminen, ja silti se on osalle meistä suuri vihollinen. joko siis anorektisessa mielessä, tai buliimisesti. tai molemmissa, vuoron perään.

    kiitos viestistäsi, se auttoi panemaan asioita mittakaavaan. voimia sinulle! toivon että teillä asia lähtisi korjaantumaan!

    Äänestä

  • maatuska? kirjoitti:

    nyt menee näköjään hävettävän paljon tästä työpäivästä tähän viestittelyyn, mutta totta turiset. ongelma varmasti on sellainen, että jos se pääsee käsistä, niin sitten se on entistä vaikeampi saada aisoihin. minulla tosiaan pääosa asiasta on siellä korvien välissä. järkitasolla tiedän, etten ole nytkään lihava, tämä lihomani kymmenisen kiloa on tullut hyvin hoikan varren päälle, joten kukaan vastaantulija ei vieläkään mieltäisi minua liian pulskaksi. sikäli nyt vähän hävettää, kun kerrot, mihin mittakaavaan asia on teillä päässyt.

    ruoka on kyllä kumma juttu, kun sen pitäisi olla ihan luonnollinen asia, niin kuin nukkuminen, ja silti se on osalle meistä suuri vihollinen. joko siis anorektisessa mielessä, tai buliimisesti. tai molemmissa, vuoron perään.

    kiitos viestistäsi, se auttoi panemaan asioita mittakaavaan. voimia sinulle! toivon että teillä asia lähtisi korjaantumaan!

    hävetä, kaikki on kuitenkin niin suhteellista.

    Sen verran vielä, että mielestäni syömishäiriöstä kärsivän naisen kumppanin (voi kai se olla toisinkinpäin) olisi hyvä vähän tietää tuosta sairaudesta. Itse olen aiheeseen jonkinverran tutustunut ja se auttoi huomattavasti ymmärtämään tuota vaimoakin.

    Hyvät jatkot vaan sinullekkin!

    Äänestä

Kyllä tälläkin mimmillä kiloja löytyy, ja yleensä menenkin saunaan yksinäni tai lasteni kanssa, miehen kanssa käyn harvoin, koska hän valittaa lapsellemmekin lihavuudesta varsinkin saunassa.

Tiedän kuitenkin että on miehiä jotka eivät inhoa pullukoita, vaan päinvastoin. Kerran keskustelupalstalla totesin olevani kokoa XL, johon joku fiksu mies vastasi: saisit olla ylpeä itsestäsi. Eihän kaikki voi mahtua samaan muottiin. En tiedä millainen oma miehesi on, joidenkin mielestä pullukka nainen on seksikäs. Oletko ottanut asian miehesi kanssa puheeksi?

Äänestä
  • joo olen ottanut puheeksi, paljonkin, ja hänen mielestään minussa ei ole mitään vikaa, siihen hän meinaa joskus turhautuakin, kun hän ei näe niitä kamalia vikoja ja ällötyksiä, jotka minä näen ja jotka ovat minulle todellisia. Se on siis lähinnä vain minun mielessäni. Olen samaa mieltä, ettei kaikkien tarvitse mahtua samaan muottiin. jotenkin itselläni on vaan tämä koko kehonkuva vääristynyt, eikä omalla kohdalla mitään realistista käsitystä asiasta.

    Kiitos muuten vielä Realist, olet fiksu mies.

    Äänestä

Hmm...mie olen vuosien varrella reilusti lihonut ja levinnyt ja rehevöitynyt. Siitä ei kuitenkaan erotiikan saralla ole kehkeytynyt ongelmaa, koska olen uskonut/tiennyt, että on olemassa miehiä, jotka suhtautuvat innostuneen myönteisesti runsaisiin muotoihin. Ja oikeassapa olinkin! Olen kohdannut useampikain tosi miellyttäviä ja fiksua miesihmisiä, joiden mielestä runsasmuotoinen luonnollinen nainen on haluttavampikin kuin kuivakka, muhkuroineen kaikkineen.

En siis häpeile, puolustele tai vähättele fyysistä olomuotoani, vaikka itse toisinaan tuskastuisin turvonneeseen ja raskaaeen olotilaan, etenkin näin kesällä. Mulle ei ole niin yksinkertaista "siitä vaan liikkumaan ja laihtumaan" -strategia, koska liikkumisessa on tiettyjä rajoitteita. Siksi on pystyttävä hyväksymään itsensä, vaikka ei tuntuvaa kevenemistä tapahtuisikaan ihan lähiaikoina.
Halukkuushan minulta taas ei olekaan mihinkään kadonnut; edellytän vain, että kumppani sitten TODELLA myös hyväksyy minut joka kohdastani sellaisena kuin olen.

Kumminkin olen minäkin joutunut paljon pohtimaan lisääntyneen painon vaikutusta elämiseen ja olemiseen. Kyllä sillä on tuntuvasti vaikutusta, jos takaraivossa kaihertaa koko ajan jonkinasteinen häpeänsekainen pettymys siitä, että on kerännyt sitä läskikerrosta lanteilleen, tai sitä on vaan jotenkin kertynyt. Minäkin nimittäin jotenkin KUMMASTI olen saanut kymmenkunta kiloa lisää painoa pienen ajan sisällä, eikä ole ollut sitten halua tai kykyä päästä eroon siitä vielä. Yritän kuitenkin suhtautua rauhallisen hyväksyvästi mittoihini, koska itsesyytökset eivät ainakaan elämäniloa lisää.

Heh...täytyypä kertoa eräästä miestuttavastani, joka palvoo TOSI tuhteja naisia, siis sellaisia reippaasti yli 130-kiloisia. Kun kuuntelen hänen kertomuksiaan ihannenaisistaan, tunnen kerrankin itseni (vain noin 110-kiloisena) kevyeksi keijukaiseksi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

maatuska? kirjoitti:

mun ongelma on niinkin tyhmä, että olen lihonut. eipä siis haluta enää. ei, koska häpeän omaa kehoani, ällöttää omat muuttuneet mitat, selluliittimuhkurat ja kaiken ällön läskin hölskyminen kesken panon. vaikken ole edes niin paljon lihonut, että olisin aivan toisenlainen kuin ennen. 10 kiloa nyt kumminkin, ja näkyyhän se lyhyessä varressa. inhottaa, ja tietysti tästä olotilasta jumpalla pääsee - sanon tämän heti, ennen kuin joku vastaa, että "no jumppaa ja teippaa suu umpeen senkin läski ämmä äläkä valita".

vaan eipä se aina siitäkään ole kiinni.
korvien välissä on tääkin ongelma enemmän. mulla on ollut syömishäiriöitä, anoreksiaa ja bulimiaa yli puolet elämästäni, joten siinäpä se. en mielestäni ole pinnallinen, että kilojani sen takia kyttäisin, mutta syystä tai toisesta omat mitat on aina ollut ongelma. ajoittain enemmän, ajoittain vähemmän.

nyt, kun olen lihonut, kumppanini alkaa hermostua, kun aina sanon hänelle ei. hyvä jos saunaan suostun yhdessä menemään. hän ei näitä syömishäiriöitä tajua, vaikka varmaan yrittääkin. keitään muita samanlaisia, neuroottisia tai ihan oikeita kilotapauksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu