Aloitan aivan alusta.
Iskin ensimmäistä ja viimeistä kertaa itse huumeneulan käteeni ja se meni ohi tietenkin. Siihen kasvoi viikossa paise, jonka sitten tänään itse puhkaisin. Sitten vasta tajusin käydä lukemaan lääkärinkirjaa netistä.
Entäs jos olen saanut verenmyrkytyksen?!
En nukkunut viime yönä ollenkaan(en tosin huumeiden vaan kuumuuden takia), siksi olo ollut heikko koko aamun.
Paiseen kohdalle jäi punainen turvoitus- nyt se on jo hieman laskeutunut ja paise tuntuu ilmavalta.
Sain mielestäni kaiken veren ja aineen pois "lypsettyä", sillä se jäi aluksi ihan matalaksi ja rupesi sitten vasta turpoamaan.
Luettuani juttuja netistä, rupesi minua ahdistamaan, aivan kuin en saisi happea.
Ambulanssia tms turha soittaa, en tahdo että kukaan tietää tästä, sillä se oli tyhmä kokeilu joka jäi lyhyeen.
Nyt olo jo hieman parempi, lohduttauduin ajatuksella että on vain niin kuuma ja säikähdin oireita, sillä pystyn ne kuvittelemaan itselleni.
Sekavuuskin johtui kai unenpuutteesta ja säikähdyksestä. Kävin suihkussa ja olo hieman parempi- toki pelottaa ja on hiostuttavan kuuma, mutta täällä on ukkosta ollut eilisestä asti.
Lähteekö tuo patti kädestäni itsestään vai kehkeytyykö siihen jokin tulehdus?
Odotan järkeviä vastauksia- mielellään mahdollisimman pian.
Onko kellään kokemusta missään muotoa asia?
Olen aivan hermona, väsyttäisikin jo vähän ja päätä särkee.
Voiko joku kertoa, auttaa mua äkkiä?!

Vastaukset 13
Vanhimmat
käymään näyttämässä paisetta lääkärille. Voithan käydä vaikka terveyskeskuskuksesi terveydenhoitajalla, joka katsoo kättäsi ja arvioi tarvitsetko lääkärin apua. Paisekohdan voit puhdistaa desinfiointiaineella. Voi olla, että paise laskee itsestäänkin, mutta suosittelen silti käymään lääkärissä, siilä verenmyrkytyksen vaara voi tosiaankin olla olemassa. Oletko mitanut onko sinulla kuumetta? Tulehdus yleensä nostaa kuumeen ja on syytä ehdottomasti mennä lääkäriin.
mutten uskalla mennä lääkärille, mitä ne ajattelisivatkaan minusta...
Ei mulla ole kuumetta, eikä oikeastaan mitään muutakaan- kohtauskin meni ohi, tunsin oikeasti kuolevani tänne kirjoittaessa.
Onko mitään sivustoja yms tällaisille tapauksille kuin minulla on näistä paiseista ja hoidosta? En osaa edes etsiä oikealla hakusanalla, saati sitten käydä narkkaamaan oikealla tavalla.
Ehkä hyvä niin. Kiitos neuvoista!
ei sinun tarvitse missään nimssä ajatellakun lääkäriin menet, että mitä sinusta ajatellan. Lääkärit tekevät vaan työtään, heidän tehtävänään on auttaa...ja heillä on kyllä ollut vaikka minkälaisia potilaita. Sinun terveytesi on etusijalla....! Luulenpa, että säikähdit kovasti, olisiko ollut kyseessä jonkinlainen paniikkikohtaus. Oletko käyttänyt viimeaikoina jotakin ainetta...huumeethan vaikuttavat suoraan psyykkeeseen. Kuulehan neuvoisin sua oikeasti lopettamaan kokonaan huumeiden kanssa värkkäämisen. Herkimmillä ihmisillä ne voivat laukasta jopa psykoosin yhdestä kerrasta. Netistä saat tietoa www.tohtori.fi tai www.google.fi hakusanalla paise tms...
Olen lopettanut 4 päivää sitten Xanoreiden syönin, söin niitäkin väärin. Eivätkä olleet itselle määrättyjä.
Minä mietin myös sitä kohtausta, ei tämä ollut mun ensimmäinen käyttökertani, ensimmäinen kerta kun itse itseäni piikitin...
Loppuu minulta nuo leikit.
Kiitos sinulle linkeistä ja neuvoista.
se tyttö joka söi poikakaverinsa lääkkeitä?
Jos olet niin yritin sanoa sinulle että käyt lääkärissä tai varaa aika mtt:hen.
Miten päädyit tuohon tilanteeseen?
Siis jos olet se, tyttö...?
Ehkäpä pääsit säikähdyksellä, ohilyönneistä voi tulla ilkeät jälkiseuraukset puhumattakaan jos menee ilmaa matkassa.
Jos kuumetta tulee niin lääkäriin, ja mielellään kiireesti. Hyvää jatkoa sinulle.
PS. Varaa aika lekurille kuiteski.. tai mtt:hen.
sassiin.
Mene vaikka tk:n paivystykseen.
HUOM!!!Ei sun tartte sanoo mista se patti tuli.
Sanot vaan, etta tossa on tommonen, onko se vaarallinen?
paihdelinkki.fi osotteessa on tollasia tapauksia ollu pilvin pimein, siellä kyl osataan neuvoa.
Neuvoisin mäkin sua kyllä kaikesta huolimatta EHDOTTOMASTI näyttämään lääkärille; niele häpeäs ja muut emmänyvoi tunteet, katos käteen voi tulla paha kuolio jos oikeen huonosti käy, ja jos oikeen huono tsäkä käy, niin sitte käsi amputoidaan. Älä jää odottelemaan mitään, vaan lekuriin siitä, ehkä saat antibioottikuurin ja silleen. Lääkäreillä on vaitiolovelvollisuus ja se on ehdoton, jos lääkäri jotain lavertelee niin se on sit poliisijuttu. Lääkäri saattaa alkaa ihmetteleen ja moralisoimaan, riippuu tyypistä, mut täs on nytkyse sun KÄDESTÄ!
Tosin en ole nukkunut yhtään, johtuisko siitä tää kalpeus ja heikko-oloisuus...?
En viitsisi enää tänään lähteä lääkäriin, jos unen kautta paranisi olo ja sitten tuo patti..
Se on kyllä taas samankokoinen kuin aiemminkin.
Ei ole yhtään kuumeinen olo, on kuuma ja hiostunut olo mut se nyt vaan johtuu tuosta säästä.
Mitkä olivat ne kohtalokkaat seuraukset ohilyönneistä?!!
Apuja...
jo käynyt lekurissa?
Voi jumankauta tyttö jos et ole niin tulen sinne ja raahaan sinut sinne tukasta.
No, leikki sikseen mutta ihan tosi. OLETKO KÄYNYT?
No ehkä olet jo osastolla? Olkoon tässä muille varoittava esimerkki vaikka hinta on kova.
Olisi kuitenkin kiva kuulla että olet ok.
Laita viestejä.
Pärjäile.
En uskalla! Enkä ole millään osastolla!!
Olen kaikinpuolin ihan ok, ahdistusta lukuunottamatta...
Hei s.p! Kuten muutkin tuossa edellä jo ovat ehdottaneet, niin minäkin ehdottaisin sinulle ihan vakavissani lääkärikäyntiä.
Lääkäri on varmasti asiallinen, vaikka kertoisitkin, mistä paise on tullut. On varmasti hyvä kertoa myös muista oireistasi, jotta sinut saataisiin kuntoon.
Mielestäni sinulla EI ole MITÄÄN pelättävää, koska olet jo tehnyt päätöksen lopettaa aineiden käytön. Se on hatunnoston arvoinen päätös, pysy siinä!
Itse olen käynyt erään hieman vastaavanlaisessa tilanteessa olevan nuoren kanssa lääkärissä ja hän sai monenlaistakin apua käynnistä. Silloin kerrottiin ja puhuttiin kaikki asiat niin kuin ne olivat.
Johtuiskohan tuo ahdistus jne. xanorien lopettamisesta. Oletko käyttänyt kauan x:iä?
Jos, niin äkillisestä lopettamisesta seuraa ko. oireita. Pelkotiloja, ahdistusta jne.
Mutta kato nyt että se paise(?) paranee, jos ei ni PAKKO mennä tk:een tai johki. Koita selvitä. Ota muutama x lisää, ni tohdit mennä lekurille......................
Käytin niitä muutaman kuukauden, mutta ei mulla nyt ole ollut mitään ahdistusoireita, tosin onhan tästä jo kohta pari viikkoa aikaa kun lopetin ne.
Paise on parantunut :) ja kaikki muutoinkin ok.
Jos tarkoituksesi oli piilovi...illa niin pahasti epäonnistuit. Mutta kiitti kuitenkin neuvoista!