Olin unessa Los Angelesissa. Takapihabileissä nauttimassa hyvää ruokaa ja juomaa. Aurinko alkoi laskea. Halusin nähdä Santa Monican palmut auringonlaskua vasten. Lähdin kevelemään rantaa kohden. Sinne päästäkseni minun oli kiivettävä pitkiä tikapuita pitkin ja käveltävä korkealla maanpinnan yläpuolella olevilla rampeilla. Reitti rannalle oli kuin yhdistelmä käveltävää huvipuiston vuoristorataa ja rakennustyömaan telineitä. Vaarallista korkealla kulkemista, josta olisi voinut pudota katastrofaalisin seurauksin. Normaalia tietä pitkin ei rannalle päässyt. Oli kiipeltävä telineillä.
Olin menossa pitkä tikkaita pitkin vielä vaan ylemmälle tasolla, kun alemmalla tasolla olevat paikalliset viittoivat, että rannalle pääsee alempana olevaa reittiä pitkin. Liityin heidän seuraansa. Emme koskaan päässeet rannalle, mutta menimme heistä jonkun autoon ja lähdimme ajamaan. Porukassa ollut lyhythiuksinen nuori nainen tuli syliini istumaan. Kalifornian kuumassa kesäillassa paljaat reitemme koskettivat toisiaan. Halasin ja koskettelin tätä juuri kohtaamaani nuorta naista. Hän tuntui pitävän siitä. Koskettelin hänen ihoaan.
Sitten uni hyppäsi jonnekin asuntoon. Oltiin edelleen Los Angelesissa, Hollywood kukkuloilla. Aloin vaihtaa petivaatteita. Vedin lakanan ja pussilakanan WC-pytystä alas, jotta niitä ei tarvinnut pestä pesukoneessa. Viemäri imaisi ne kuin lentokoneen wc. Oli kiire lähteä jonnekin. Pakkasin tavaroita. Auto oli tulossa noutamaan minua määrättyyn aikaan. Tähän uni päättyi.
Unessa seikkailemassa Los Angelesissa
Anonyymi-ap
1
322
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2663302Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell201829Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.241499- 811334
- 1371038
- 81994
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.61799Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.86746Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61677Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗50626