lestadiolaisia

ensinnä on kunnon lestadiolaisia, jotka ei puutu muitten tekemisiin ja käyvät kirkossa noudattaen tarkkaa elämäntapaa.

sitten on niitä meirän kuntalaasia, jotka ovat niin olevinaan pyhiä ja uskovia.
ja paskat sanon mää!

tämä toinen mainihtemani ryhmä on tungettelevaa itsekästä sakkia, jotka elävät kuin pellossa ja pahoinpitelevät muiden ihmisten omaisuutta.

lisäksi vanhemmat opettavat siinä ryhmässä lapsensa vihaamaan (vääräuskoisia) ja kiistävät kaiken ja vetoavat uskovaisuuteen.

elikkä kysyn kaikilta onko tämä enää lestaadiolaisuutta.
61183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Heipsan!
Elin avoliitossa lestadiolaisperheessa kasvaneen miehen kanssa 6 vuotta. Perhe oli minua kohtaan ystävällinen ja toivotti aina tervetulleeksi perhejuhliinsa yms. Mutta, kääntöpuolena: he eivät koskaan kutsuneet minua poikansa avopuolisoksi/elämänkumppaniksi,elikka en koskaan ikäänkuin kuulunut joukkoon. Olin vain kaveri.
Miehen käytös meitä, minua ja lapsiani kohtaan johtui hyvin pitkälti lestadiolaiskasvatuksesta.
En syytä heitä siitä, vaan he eivät ehkä silloin nuorina vanhempina tajunneet, että senkaltaisella kasvatuksella voi olla moninaiset seuraukset todella pitkälle...meillä se näkyi siis henkisenä väkivaltana. Nämä jo iäkkäät vanhemmat eivät varmaankaan tiedä poikansa tekemisistä.
Et näin meillä oli, ei enää, vaan erosin ja päätin että ei enää lestadiolaisuutta ikinä minun elämääni...pinnan alla kytee, nääs ; )

Äänestä
  • ja kuka haluaa nähdä läheltä lessujen elämää ja minkälaisen käytösen esim.lapset omaavat,tervetuloa oulunsaloom katoon,aivan sika sakkia ,joka asiassa.

    Äänestä

  • kummakaan kirjoitti:

    ja kuka haluaa nähdä läheltä lessujen elämää ja minkälaisen käytösen esim.lapset omaavat,tervetuloa oulunsaloom katoon,aivan sika sakkia ,joka asiassa.

    ne on just niitä pahimpia keinottelijoita!

    ne on tekopyhiä ne!

    Äänestä

  • lessut kirjoitti:

    ne on just niitä pahimpia keinottelijoita!

    ne on tekopyhiä ne!

    Kerro mikä meissä on vikana niin ainakin minä voin alkaa vältteleen niitä vikoja ja olemaan parempi ihminen... Kiitos :)

    Äänestä

  • lessut kirjoitti:

    ne on just niitä pahimpia keinottelijoita!

    ne on tekopyhiä ne!

    Sinä oikeen laajennit nettipalstalle! Oulunsalo on oikein hyvä paikka. Kun vaan loppuis turha vihanpito.

    Äänestä

Muistuu mieleeni, että lestadiolaisia on ainakin 17 eri sorttia.

Kaiki ovat mielestään saaneet Pyhän Hengen. Pääosaltaan he kaikki tuomitsevat kaikki muut - sekä epäukoiset että eriseuralaiset helvettiin.

Sat sapienti!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


on kahenlaisia kirjoitti:

ensinnä on kunnon lestadiolaisia, jotka ei puutu muitten tekemisiin ja käyvät kirkossa noudattaen tarkkaa elämäntapaa.

sitten on niitä meirän kuntalaasia, jotka ovat niin olevinaan pyhiä ja uskovia.
ja paskat sanon mää!

tämä toinen mainihtemani ryhmä on tungettelevaa itsekästä sakkia, jotka elävät kuin pellossa ja pahoinpitelevät muiden ihmisten omaisuutta.

lisäksi vanhemmat opettavat siinä ryhmässä lapsensa vihaamaan (vääräuskoisia) ja kiistävät kaiken ja vetoavat uskovaisuuteen.

elikkä kysyn kaikilta onko tämä enää lestaadiolaisuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu