Tämä tositarina tapahtui viime syksyn kylmimpinä öinä:
Lokakuun kylmä yö oli laskeutunut taimenpuron ylle, ja sen kuiskaukset kantoivat mukanaan syksyn kosteaa henkeä. Paksu sumu kietoutui puiden ympärille kuin salaperäinen viitta, ja ainoastaan kuun kalpea valo pilkahti sen läpi. Joki solisi hiljaa, sen vesi oli kirkasta ja jäätävän kylmää.
Puron varrella, tiheän kuusikon suojassa, seisoi mies. Hänen nimensä oli Eero, ja hän oli tunnettu salakalastaja. Hänen parrakas leukansa ja karkeat, mutta taitavat kädet paljastivat vuosien kokemuksen jokien ja järvien salaisuuksista. Eero oli tullut hakemaan parhaita taimenia, niitä, jotka olivat kerääntyneet kutemaan puron matalampiin kohtiin.
Yhtäkkiä, metsän reunasta kuului risahdus. Eero pysähtyi, hänen sydämensä alkoi hakata nopeammin. Hän oli yksin, mutta jokin tuntui olevan vialla. Varjo liikahti puiden välissä, ja pian Eero näki hahmon lähestyvän. Se oli mies, myös parrakas, ja hänen univormunsa paljasti hänen olevansa kalastusvalvoja.
Kalastusvalvoja, nimeltään Mika, lähestyi hitaasti, hänen silmänsä tarkkailivat Eeroa ja hänen varusteitaan. Sumu teki tilanteesta entistäkin jännittyneemmän. Mika pysähtyi muutaman metrin päähän Eerosta, ja he katsoivat toisiaan pitkään.
"Hyvää iltaa", Mika sanoi matalalla äänellä, hänen katseensa ei irronnut Eeron kasvoista. Hänen partansa oli tiheä ja tumma, ja sen alta kuultava hymy sai Eeron tuntemaan oudon värinän.
Eero vastasi: "Hyvää iltaa. Tulin vain nauttimaan yöstä ja joen äänistä."
Mika astui lähemmäs, hänen askeleensa olivat hiljaiset. Hän tunsi Eeron tuoksun – sekoitus metsää, kylmää vettä ja jotain villiä, jota hän ei osannut selittää. "Kaunis yö todellakin", Mika jatkoi, hänen äänensä oli nyt pehmeämpi, melkein kuiskaava. Hän pysähtyi aivan Eeron eteen, niin lähelle, että heidän parransa melkein koskettivat.
Eeron hengitys muuttui raskaammaksi. Hän tunsi Mikan kuuman hengityksen kasvoillaan. Heidän katseensa kohtasivat uudelleen, ja tässä hiljaisessa, sumuisessa hetkessä, jotain muuttui. Salakalastajan ja valvojan välinen raja alkoi hämärtyä.
Mika ojensi kätensä ja kosketti kevyesti Eeron poskea. Eeron iho tuntui kuumalta hänen kylmien sormiensa alla. "Sinulla on jotain...", Mika kuiskasi, hänen katseensa harhaili Eeron parran alta paljastuvaan kaulaan.
Eero ei sanonut mitään, hän vain sulki silmänsä hetkeksi, antaen itsensä tunteiden vietäväksi. Kylmä yö oli yhtäkkiä täynnä odottamatonta lämpöä. Heidän parrakkaat kasvonsa olivat vain senttien päässä toisistaan, ja puron hiljainen solina tuntui olevan ainoa todistaja heidän kasvavalle halulleen.
Lokakuun kylmä yö oli laskeutunut taimenpuron ylle, ja sen kuiskaukset kantoivat mukanaan syksyn kosteaa henkeä. Paksu sumu kietoutui puiden ympärille kuin salaperäinen viitta, ja ainoastaan kuun kalpea valo pilkahti sen läpi. Joki solisi hiljaa, sen vesi oli kirkasta ja jäätävän kylmää.
Puron varrella, tiheän kuusikon suojassa, seisoi mies. Hänen nimensä oli Eero, ja hän oli tunnettu salakalastaja. Hänen parrakas leukansa ja karkeat, mutta taitavat kädet paljastivat vuosien kokemuksen jokien ja järvien salaisuuksista. Eero oli tullut hakemaan parhaita taimenia, niitä, jotka olivat kerääntyneet kutemaan puron matalampiin kohtiin.
Yhtäkkiä, metsän reunasta kuului risahdus. Eero pysähtyi, hänen sydämensä alkoi hakata nopeammin. Hän oli yksin, mutta jokin tuntui olevan vialla. Varjo liikahti puiden välissä, ja pian Eero näki hahmon lähestyvän. Se oli mies, myös parrakas, ja hänen univormunsa paljasti hänen olevansa kalastusvalvoja.
Kalastusvalvoja, nimeltään Mika, lähestyi hitaasti, hänen silmänsä tarkkailivat Eeroa ja hänen varusteitaan. Sumu teki tilanteesta entistäkin jännittyneemmän. Mika pysähtyi muutaman metrin päähän Eerosta, ja he katsoivat toisiaan pitkään.
"Hyvää iltaa", Mika sanoi matalalla äänellä, hänen katseensa ei irronnut Eeron kasvoista. Hänen partansa oli tiheä ja tumma, ja sen alta kuultava hymy sai Eeron tuntemaan oudon värinän.
Eero vastasi: "Hyvää iltaa. Tulin vain nauttimaan yöstä ja joen äänistä."
Mika astui lähemmäs, hänen askeleensa olivat hiljaiset. Hän tunsi Eeron tuoksun – sekoitus metsää, kylmää vettä ja jotain villiä, jota hän ei osannut selittää. "Kaunis yö todellakin", Mika jatkoi, hänen äänensä oli nyt pehmeämpi, melkein kuiskaava. Hän pysähtyi aivan Eeron eteen, niin lähelle, että heidän parransa melkein koskettivat.
Eeron hengitys muuttui raskaammaksi. Hän tunsi Mikan kuuman hengityksen kasvoillaan. Heidän katseensa kohtasivat uudelleen, ja tässä hiljaisessa, sumuisessa hetkessä, jotain muuttui. Salakalastajan ja valvojan välinen raja alkoi hämärtyä.
Mika ojensi kätensä ja kosketti kevyesti Eeron poskea. Eeron iho tuntui kuumalta hänen kylmien sormiensa alla. "Sinulla on jotain...", Mika kuiskasi, hänen katseensa harhaili Eeron parran alta paljastuvaan kaulaan.
Eero ei sanonut mitään, hän vain sulki silmänsä hetkeksi, antaen itsensä tunteiden vietäväksi. Kylmä yö oli yhtäkkiä täynnä odottamatonta lämpöä. Heidän parrakkaat kasvonsa olivat vain senttien päässä toisistaan, ja puron hiljainen solina tuntui olevan ainoa todistaja heidän kasvavalle halulleen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.