Minut pakotettiin autokaupoille Keski-Suomeen

Näin viime yönä unta, jossa minut pakotettiin ostamaan käytetty 3-sarjan BMW. Kaupat tehtiin jossain Keski-Suomessa maaseudulla keskellä ei mitään. En olisi halunnut ostaa autoa, mutta jotenkin minun oli pakko ostaa sen. Auto ei ollut kovin hyvässä kunnossa, vaan vaati korjaamokäynnin, että sillä pääsi ajamaan halki Suomen takaisin kotiin.

Ajoin auton perjantai-iltana maatalossa toimivaan autokorjaamoon. Vanha lato oli muutettu autokorjaamoksi. Autoon oli pakko vaihtaa uudet jarrulevyt eteen. Huoltoneuvoja sanoi, että tähän BMW-malliin sopii Peugeotin jarrulevyt. Ovat saman kokoiset, mutta halvemmat.

Ottivat auton sisään klo 18:30 ja alkoivat vaihtaa jarrulevyjä. Katselin kelloa, että mahtaako tulla valmiiksi ennen korjaamon sulkeutumista klo 20. Laskeskelin myös ajoaikaa kotiin. Olisinko ennen puolta yötä kotona?

Sain vihaisen puhelun äidiltäni. Hän kysyi, miksi en ole vastannut WhatsApp-viesteihin. Sanoin, että on pitänyt sen verran kiirettä, etten ole ehtinyt. Tähän uni päättyi.
0299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Näin viime yönä unta, jossa minut pakotettiin ostamaan käytetty 3-sarjan BMW. Kaupat tehtiin jossain Keski-Suomessa maaseudulla keskellä ei mitään. En olisi halunnut ostaa autoa, mutta jotenkin minun oli pakko ostaa sen. Auto ei ollut kovin hyvässä kunnossa, vaan vaati korjaamokäynnin, että sillä pääsi ajamaan halki Suomen takaisin kotiin.

Ajoin auton perjantai-iltana maatalossa toimivaan autokorjaamoon. Vanha lato oli muutettu autokorjaamoksi. Autoon oli pakko vaihtaa uudet jarrulevyt eteen. Huoltoneuvoja sanoi, että tähän BMW-malliin sopii Peugeotin jarrulevyt. Ovat saman kokoiset, mutta halvemmat.

Ottivat auton sisään klo 18:30 ja alkoivat vaihtaa jarrulevyjä. Katselin kelloa, että mahtaako tulla valmiiksi ennen korjaamon sulkeutumista klo 20. Laskeskelin myös ajoaikaa kotiin. Olisinko ennen puolta yötä kotona?

Sain vihaisen puhelun äidiltäni. Hän kysyi, miksi en ole vastannut WhatsApp-viesteihin. Sanoin, että on pitänyt sen verran kiirettä, etten ole ehtinyt. Tähän uni päättyi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu