Julkaistu 22.05.2019 07:48
MTV UUTISET – STT
Oulun moskeijalla ja sen imaamilla Abdul Mannanilla on tiiviit yhteydet Saudi-Arabiaan, kertoo Ilta-Sanomat. Lehden selvityksen mukaan Oulun keskustan moskeijan omistaa Pohjoismaiden säätiö, jolle Pohjois-Suomen islamilainen yhdyskunta maksaa vuokraa 1 500 euroa kuukaudessa.
Rekisteriotteen mukaan Pohjoismaiden säätiön hallituksen puheenjohtaja on helsinkiläinen Aladin Maher, joka on ollut yksi Helsingin suurmoskeijahankkeen puuhamiehistä.
Pohjoismaiden säätiö on merkitty säätiörekisteriin vuonna 2006. Sen tarkoituksena on islaminuskon edistäminen eri tavoin. Oulun moskeijan toimitilan lisäksi Pohjoismaiden säätiö omistaa Helsingin Malmilla tilan.
Lue myös: Oulun muslimiyhteisö asetti vartijat turvaamaan rukoushetkiä moskeijassa törkeän hyväksikäyttötapauksen jälkeen: ”Tuntuu, että emme ole turvassa täällä”
Mannanin mukaan Pohjoismaiden säätiön varat tulevat saudiarabialaisilta lahjoittajilta.
Imaami: Saudirahoitus ei vaikuta opetukseen
Mannan on lisäksi Pohjois-Suomen islamilaisen yhdyskunnan (PSIY) puheenjohtaja. PSIY:n toimintakertomusten mukaan PSIY on vuosien ajan suunnitellut uuden moskeijan ja kulttuurikeskuksen rakentamista Ouluun, lehti kertoo. Ilta-Sanomien mukaan vuoden 2012 toimintakertomuksessa mainitaan, että Saudi-Arabian suurlähettiläs lupasi Mannanille yrittävänsä hankkia vähintään puolen miljoonan euron rahoituksen.
Seuraavina vuosina Saudi-Arabian suurlähetystö lahjoitti Oulun moskeijalle muun muassa uskonnollista kirjallisuutta ja mattoja.
Mannanin mukaan Oulun moskeijahanke on tällä hetkellä jäissä ja Saudi-Arabiasta tuleva rahoitus ei vaikuta millään tavalla nykyisen moskeijan opetukseen.
Lisää aiheesta:
Pohjoismaiden säätiön hallituksen puheenjohtaja on helsinkiläinen Aladin Maher
3
149
Vastaukset
- Anonyymi
Lisää aiheesta:
Suomen Muslimifoorumi: Islam on osa suomalaista yhteiskuntaa – näin se ottaa kantaa "päiväkotiin" rakennettuun luvattomaan moskeijaan ja muihin yhteisön epäkohtiin
Kohutun islamilaisen säätiön johtaja: Sharia-laki sopii "mainiosti" Suomeen
IS: Sisäministeri Rantanen pohtii lakimuutosta, joka estäisi "radikaalia islamia ja sharia-lakia" edistävän rahoituksen ulkomailta – taustalla uutinen "päiväkodissa" toimivasta moskeijasta
Suurmoskeijahanke sai takapakkia – lautakunta torppasi yksimielisesti tonttivarauksen
Muslimijärjestöt jättivät tonttihakemuksen Helsingin kaupungille
LM: Suurmoskeijan rahoitus epäilyttää tutkijaa – Moskeijasäätiö vastaa: "Tässä on sekoitettu puurot ja vellit" - Anonyymi
Iran tulee
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa933631Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.292383Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1422039Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.34891- 44821
En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on30810Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen61785Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet4754- 40697
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies87676