Hyvää syksyä rakkauteni!

Se on syksy taas ja kuinka ytimessä se taas herää. Se tunne primitiivinen, joka ikävästi tökkii kylkeen ja herättelee, kuin kesän neidon joka nukahtanut on auringon lämmössä niitylle.

Tämä on taas se mitä olemme kokeneet joka vuosi, mutta nyt olemme valveutuneet. Hereillä tiedostaen, että pian se tulee. Tuo kylmä ja musta! Kuin vakava nainen tyräkässä ja pakkasessa. Hänen kasvoillaan ei lämpöä näy. Pelkkää vakavuutta, pelkkää totisuutta. Kuin armottomuutta, mutta silti vahvaa tahtoa selviytyä kuten aina ennenkin. Hänen nimensä on Talvi.

Mutta hän vasta koputtelee vielä nyt. Hän muistuttaa meitä olemassaolostaan, jotta voimme nostaa leukamme ja avata silmämme. Nähdä luonnon vielä väreissään. Havaita kesän vihreän vielä silmiemme edessä. Tuntea auringon lämmön ja maistaa luonnon hedelmän.

Ja siitä haluan sanoa sinulle, että tiedän kyllä mitä haluat tänä syksynä. Ja koska näen ja olen tuntenut ilosi, sen hämmästyksen ja ne hetket, kuinka ilmeesi on kuin vastasyntyneen. Kuvailisin sitä hyvällä tavalla järkyttyneeksi, ehkä hauraaksi? Katseesi on kuin marmoria kun mielesi täyttää tieto maailman hauraudesta. Kuinka hetket ovat niin tärkeitä ja tunteet niin aitoja. Ja minä annan sinulle luvan, koska minä rakastan sinua.

Hyvää syksyä! Syksyn sateet tuovat siunauksen ja sen sanan olemme saaneet kuulla. Nyt nauttikaamme tästä vuodenajasta. Yhdessä.

Minulta sinulle. Mieheltäsi, jonka olet saanut oppia tuntemaan. Ei omista voimastamme, vaan kiitos kuuluu Taivaalle.