tiesivät sen, että halusin ystäväksi sellaisen ihmisen, jonka tunsin jo entuudestaan, miksi kukaan ei kysynyt siitä heiltä! Miksi kukaan ei kysynyt minun mielipidettä omaan tulevaisuuteeni liittyen! Se oli kaikkein pahin virhe minkä teitte! Miksi oletitte minuan haluavan uuden suhteen, tai miksi luulitte että minä tarvitsisin uuden ystävän! Eikö kolmenkymmenen vuoden ajan kestänyt parisuhde riitä yhdelle ihmiselle? Eikö ihminen joka viihtyy parhaiten yksin saa olla yksin ja nauttia siitä, ettei kukaan ole vaatimassa mitään! Elän mieluummin köyhänä, kuin aloittaisin jotain sellaista, mikä ei olisi minun näköistäni elämää! Koska jos en saa elää oman näköistäni elämää, en jaksa, enkä halua enää elää! Siksi olen ollut masentunut, koska kukaan ei ole tuntunut ymmärtävän minun tapaani ajatella! Miksi en saa elää omannäköistäni elämää, miksi minua yritetään pakottaa muuttumaan sellaiseksi kuin suurin osa ihmisistä on? Ehkä minun täytyy kävellä päin punaisia valoja päin, sellaisessa risteyksessä jossa bussit ajavat kovaa vauhtia mäkeä alas, eikä minulla ole mitään mahdollisuutta selviytyä hengissä! Miksi projektille luvan antaneet eivät ymmärrä sitä kuinka äärettömän väärin oli aloittaa projekti minulta lupaa kysymättä. Olisin kieltänyt sen aloittamisen, koska minua ei sillonkaan kiinnostanut tutustua keneenkään! Jos sitä ei olisi aloitettu olisin pystynyt tekemään töitä ja se olisi lisännyt eläkekertymää ja säästöjä! Ettekö vieläkään ymmärrä sitä kuinka paljon vahinkoa projekti sai aikaan.? Osaatteko yhtään edes hävetä sitä, miten kauhean paljon minä menetin hyviä vuosia, minua syvästi rikkovan projektin takia! Sitä ette ole tuntuneet ymmärtävän koskaan. luulitte olevanne ainoat oikessa olevat, mutta ainoat mitä olitte oil teidän typeryytenne ja ymmärtämättömyytenne siitä, että keskeisessä osassa olevalta henkilöltä olisi pitänyt kysyä lupa projektin aloittamiseen! Joka kerta kun ihminen asetetaan mihin tahansa projektiin häneltä kysytään siihen lupa, kaikki sen tietävät! Osaatteko edes yhtään hävetä! Pitääkö minun tehdä jotain sellaista jotta varmasti ymmärtäisitte, kuinka älytöntä oli aloittaa projekti. Teillä ei ollut siihen oikeutta. eikä tule koskaan olemaan!
Ihanat työkaverit
2
123
Vastaukset
- Anonyymi
Järkyttävää kautta palstain kerrontaa!
- Anonyymi
Ette ole millään mittakaavalla ajateltuna ole hyviä ihmisiä! Ihmisyys on sitä, että ymmärtää toista ihmistä ja haluaa hänen parastaan! Sen unohditte kokonaan kun aloititte projektin ilman lupaani! Kaikessa on kyse siitä, ettei ketään saa pakottaa mihinkään sellaiseen mitä hän ei halua ja sitä sääntöä rikoitte aivan liian monen vuoden ajan! Kysykym numero yksin olisi ollut, mitä juuri sinä pidät tärkeimpänä asiana elämässä, minulle se oli työntekeminen! Minulla ei ole koskaan elämässäni enää eroni jälkeen ollut saada yhtäkään uutta ihmistä elämääni ja näin se tulee aina olemaan, koska minä olen minä ja minulla on omat haaveeni! Työntekeminen ilman minkäänlaista kautta rantain kerrtontaa ja kaikki muu aika yksin olemista! Tämän kaiken olisin kertonut jo ennen projektia, mutta kukaan ei halunnut tietää minun ajatuksistani, koska he olivat niin ylimielisiä, että luulivat tietävävänsä paremmin kuin minä itse minkälaista elämää juuri minä haluan elää! Kauheaa ajatella, jos noin ajattelisi iso määrä ihmisiä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24745349Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3011233Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy20710873Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369711Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858528Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236511Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03210Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys282212- 371609
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261510