On siis "hieman" noloa tämä lähteminen ja toisinaan satamaan tuleminen meidän IF-veneellämme. Meillä on Mercury-perämoottori joka (mukamas) oli huollossa talvella ja siinä on jopa muutama hevosvoimakin. Olevinaan.
Sitten tämä vene, IF, omaa mahtavan kölin. Yhdistettynä surkeaan perämoottoriin -tehokkaampi ei kuulemma tule kysymykseensään- paketti on valmis. Eli kapeassa satamassa on suoranainen haaste saada vene kääntymään ennenkuin se törmää muihin veneisiin jne. Sitten käy vielä niin, että jos onnistumme kääntämään veneen pakilla sellaiselle kurssille, ettei se törmää veneisiin, olemmekin suuntaamassa uhkaavasti kohti läheisiä kareja. Yleensä siinä kohtaa sammuu sopivasti moottori. Mies kiroaa ja kiskoo sitä p...aa aikansa käyntiin ja minä siinä samalla hosun, ja kompuroin jostain käsiini vanhan puisen melan. Kiroaminen kuuluu edelleen takaa kun mies naama punaisena riuhtoo moottoria käyntiin ja moottori kaiken käryn keskellä lupaa välillä mutta sammuu sitten taas. Minä upotan airon levää täynnä olevaan rantamatalikkoon, sillä matalallahan me jo alammekin olla, tunnen pohjan ja alan kammeta saadakseni veneen pysähtymään. Onneksi köli ottaakin jo itse suurimman vastuksen pohjasta..
Moottori lähtee käyntiin samassa. Olemme onnistuneet kääntämään veneen ihan päinvastaiseen suuntaan kuin oli tarkoitus eli nokka tulosuuntaan päin toisten veneiden kylkiä kohti. "Ihanaa" on taas tiedossa, koska meidän pitää ensin mennä pois karilta rantaan päin, sitten pakittaa ulos pienestä satamasta. Siis koska meidän venehän ei käänny. Noh, moottorille tapahtui uudelleenheräämisen ihme ja vauhti sen kun kiihtyy kohti venerivistöä. Juuri kun pitäisi laittaa pakki päälle, sammuu moottori. Voi perkele. Nyt sähellän jostain itselleni keksin ja venytän sen oikeaan pituuteen. Mieskin nousee jo takaa ja antaa ohjeita mitä minun pitäisi tehdä jottemme törmää veneisiin. En edes kuuntele häntä. Saan jostain poijusta kiinni ja kas - keksi sen kun venyy niin pitkäksi, että sitä on mahdotonta hallita. Sitten loppuu minulta voimat, minun kun pitäisi saada vene pysähtymään - - ja könyän sitten keksiä irti poijusta. Se irtoaa mutta samassa olemmekin jo iskuetäisyydellä Bavarian näköisestä veneestä. Mielessäni vilahtelee vakuutus että mahtaako se korvata tällaista tohelointia.. Mies sieltä "neuvoo" että työnnä vene airolla poispäin ettemme törmää.. En tee niinkuin hän sanoo vaan menen itse keulaan ja kun olemme tarpeeksi lähellä, otan jalalla vastaan toisesta veneestä ja onnistun muuttamaan kurssimme sekä hidastamaan vauhtia.
Mies on sitä mieltä, että helppoahan se on ollut pikku alkuvaikeuksien jälkeen jne. Minua ei naurata.
Sama taas tullessa. Nyt ei sammu perämoottori mutta minä saan taas tehdä kaikki raskaat hommat kuten kiinnittymiset ja mahd. kurssin korjaamiset melalla, keksillä, jaloilla jne.
En tiedä ,utta miten minusta tuntuu, että diesel olisi vähän helpompi..
Sitten tämä vene, IF, omaa mahtavan kölin. Yhdistettynä surkeaan perämoottoriin -tehokkaampi ei kuulemma tule kysymykseensään- paketti on valmis. Eli kapeassa satamassa on suoranainen haaste saada vene kääntymään ennenkuin se törmää muihin veneisiin jne. Sitten käy vielä niin, että jos onnistumme kääntämään veneen pakilla sellaiselle kurssille, ettei se törmää veneisiin, olemmekin suuntaamassa uhkaavasti kohti läheisiä kareja. Yleensä siinä kohtaa sammuu sopivasti moottori. Mies kiroaa ja kiskoo sitä p...aa aikansa käyntiin ja minä siinä samalla hosun, ja kompuroin jostain käsiini vanhan puisen melan. Kiroaminen kuuluu edelleen takaa kun mies naama punaisena riuhtoo moottoria käyntiin ja moottori kaiken käryn keskellä lupaa välillä mutta sammuu sitten taas. Minä upotan airon levää täynnä olevaan rantamatalikkoon, sillä matalallahan me jo alammekin olla, tunnen pohjan ja alan kammeta saadakseni veneen pysähtymään. Onneksi köli ottaakin jo itse suurimman vastuksen pohjasta..
Moottori lähtee käyntiin samassa. Olemme onnistuneet kääntämään veneen ihan päinvastaiseen suuntaan kuin oli tarkoitus eli nokka tulosuuntaan päin toisten veneiden kylkiä kohti. "Ihanaa" on taas tiedossa, koska meidän pitää ensin mennä pois karilta rantaan päin, sitten pakittaa ulos pienestä satamasta. Siis koska meidän venehän ei käänny. Noh, moottorille tapahtui uudelleenheräämisen ihme ja vauhti sen kun kiihtyy kohti venerivistöä. Juuri kun pitäisi laittaa pakki päälle, sammuu moottori. Voi perkele. Nyt sähellän jostain itselleni keksin ja venytän sen oikeaan pituuteen. Mieskin nousee jo takaa ja antaa ohjeita mitä minun pitäisi tehdä jottemme törmää veneisiin. En edes kuuntele häntä. Saan jostain poijusta kiinni ja kas - keksi sen kun venyy niin pitkäksi, että sitä on mahdotonta hallita. Sitten loppuu minulta voimat, minun kun pitäisi saada vene pysähtymään - - ja könyän sitten keksiä irti poijusta. Se irtoaa mutta samassa olemmekin jo iskuetäisyydellä Bavarian näköisestä veneestä. Mielessäni vilahtelee vakuutus että mahtaako se korvata tällaista tohelointia.. Mies sieltä "neuvoo" että työnnä vene airolla poispäin ettemme törmää.. En tee niinkuin hän sanoo vaan menen itse keulaan ja kun olemme tarpeeksi lähellä, otan jalalla vastaan toisesta veneestä ja onnistun muuttamaan kurssimme sekä hidastamaan vauhtia.
Mies on sitä mieltä, että helppoahan se on ollut pikku alkuvaikeuksien jälkeen jne. Minua ei naurata.
Sama taas tullessa. Nyt ei sammu perämoottori mutta minä saan taas tehdä kaikki raskaat hommat kuten kiinnittymiset ja mahd. kurssin korjaamiset melalla, keksillä, jaloilla jne.
En tiedä ,utta miten minusta tuntuu, että diesel olisi vähän helpompi..
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kaikkein helpoin asiahan tuolla pitkakolisella NF:lla ei ahtaassa satamassa kaantyminen ole. Varsinkin jos apukone ei ole luotettava, ja on viela hankalasti kaynnistettava ja matalalla peratuhdon tasalla, jossa sen kayttaminenkin on usein hankalaa.
Usein aloittelevat kipparit, ja joskus myos muka kokeneemmat sellaiset, hermoleivat satamamanoovereissa ja silloin arrapaat lentavat. Vanhan vitsin mukaan vaimon nimi muuttuu kesalla "hyppaa jo perkeleeksi".
Mutta etukateen rauhassa yhdessa satamamanooverin lapikaymalla ja valmistautumalla siihen ja vallitseviin tuuli/virtaolosuhteisiin niin se rupee sujumaan. Ja kokemuksen karttuessa kipparikin rauhoittuu kun tietaa keulagastin tekevan omat hommat ilman turhaa huutoa.
Mikaanhan ei ole rannassa olevilla parempaa viihdetta kun seurata rantautuvia/lahtevia veneita. Silloin kun hommat sujuu ilman sanoja ja ilman etta koko miehisto on kannella huseeramassa niin se on silman ilo. Taas jos joku aloitteleva veneilija tupeksii vanhalla veneella huonoilla taidoilla ja polttaa pareensa siina samassa, niin useimmiten eniten vahingoniloa tuntee se veneilija joka on juuri paassyt ko. aloittelija vaiheen ohi.
hauskaa kesaa ja purjehdusiloa.
"Taas jos joku aloitteleva veneilija tupeksii vanhalla veneella huonoilla taidoilla ja polttaa pareensa siina samassa, niin useimmiten eniten vahingoniloa tuntee "
Heh, jotenkin tuo on vielä luontevaa, mutta toisinaan näkee myös pahoja töppejä uusilla veneillä, kun on ehkä hankittu suurempi vene, mihin taidot riittävät. Ja sitten vielä mussuttavat kaijalla, että miksi eivät pääse matkapurjehdusyhdistykseen, vaikka heillä on näin ja näin iso vene.
viittaama matkapurjehdusyhdistys mahtaa olla johon ei pääse jäseneksi jos ei hallitse joka tilanteessa venettänsä.
Älä vaan sano että tämän seuran jäsenillä on se vihreä lippu saalingissa sillä viime viikonlopulla ollessani eräässä satamassa oli kaksi näitä tosi veneilijöitä ja toisen lähtiessä naapuri veneet kolisi ja tarvittiin kaikki apu että saatiin yksi vene pois satamasta niin että ei kaikkien kyljet kolhiintusi......
Niin, tämä todistaa sen, ettei millään konstilla ei pystytä varmistamaan sitä, että esim. tietyn sataman käyttäjillä on riittävä taito käsitellä turvallisesti venettään kaikissa olosuhteissa. Se, että vaaditaan muutaman vuoden veneilykokemusta, pienentää kuitenkin näiden töppien määrää huomattavasti. Eihän autokoulukaan estä liikenneonnettomuuksia, mutta uskoisin sen kuitenkin niitä vähentävän.
...tässäkin lajissa.
Perheessämme oli joskus folkkari perätuupparilla ja alussa homma oli ehkä kuvailemasi kaltaista.
Nyt alla on 35-jalkainen joka painaa sen verran että vaimo sen paremmin kuin minäkään ei pysäytä sitä omilla voimillaan.
Harjoittelun jälkeen homma menee niin että sanaakaan ei tarvitse vaihtaa, vaimo kyllä viittaa keulasta kädellään jos on asiaa ja minä tottelen. Hänhän näkee tilanteen keulasta monasti paremmin kuin minä perästä. Rantaan kuuluu mennä niin että vaimon raskain työ on napsauttaa köyden haka laiturin lenkkiin kiinni kun hän on astunut laiturille ... ei siis hypännyt, loikannut naapuriveneen kautta tms.
Lisäksi olisi hyvä että molemmat osaavat homman - mitä miehesi sanoisi jos ehdottaisit hänen menevän ensi kerralla keulaan riehumaan keksin, melan yms. vehkeitten kanssa?
Tai ehdota että hän hoitaa koko homman yksin ja sinä keskityt seisomaan, huutamaan ja kiroilemaan!
Meillä ainakin minä olen kannella kun tullaan rantaan. Vaimo on pinnassa ja minä kannelta annan ohjeet miten ajetaan. Toimii hyvin, sitä paitsi kannelta/keulasta näkee paremmin kuin perästä. Ja herrasmies ei naisia laita töihin! Taitaa vain olla niin, että useimmat miehet eivät osaa antaa ohjeita miten veneellä tullaan rantaan ja kuvittelevat arvovaltansa kärsivän, jos joutuu naruja kiinnittämään.
Sitten olisi hyvä vielä ymmärtää miten vene käyttäytyy, mistä tuulee yms. Eikä rantautumisessa edes välttämättä tarvita moottoria, riittää, että on ohjailuvauhtia.
käytä jalkaasi ottaessasi vastaan toista venettä tai laituria. Jos jalkasi lipsahtaa veneiden väliin fenkuksi, on se huonolla tuurilla entinen jalka. Luut kun eivät jousta. Edes halvin Bavaria ei ole jalkasi arvoinen.
Riittävään määrään riittävän isoja fenkkuja sen sijaan kannattaa satsata. Iso fenkku sopivaan väliin ottaa vastaan uskomattoman suuren törmäyksen ilman vaurioita...
Suosittelen, että käyt veneliikkeessä ostamassa uuden perämoottorin. Toki ensin kannattaa viedä vanha moottori huoltoon ja kysellä jospa siitä tulisi vielä toimiva.
Miehellesi ei asiasta kannata mitään puhua, sillä jos hän ei ole konetta ymmärtänyt korjauttaa, niin tuskin ymmärtää nytkään.
Jep. Vaihdoimme 8,5 -metrisen eväköliveneemme kolmen vuoden harjoittelun jälkeen 9,5 -metriseen vastaavaan, ja kyllä on verenpainelukemat jälleen kolmen vuoden takaisia! Juuri, kun parin kesän harjoittelun jälkeen homma alkoi sujua (siis nimenomaan tuo rantautuminen), vaikeudet unohtuivat ja päätimme vaihtaa isompaan. Nyt on massaa veneellä 1500 kiloa enemmän, ja koko rantautumisharjoittelu on alkanut uudelleen. Oikeastaan eniten vaikeuksia on tuottanut hitaan veneen ohjailu - vauhtia kun pitäisi olla aina sen verran, että vene tottelee peräsintä. Mutta kuitenkin sen verran vähän, että koneella saa vauhdin pysäytettyä! Kaikkein suurimmat verenpainelukemat on saatu voimakkaan sivutuulen aikana... Pakko vain luottaa siihen, että pari kesää on harjoiteltava. Kyllä se siitä. Mutta apumoottorin olisi kyllä ehdottomasti oltava kunnossa, jos sitä ylipäätään aiotaan käyttää.