Syntynyt huippu-urheilijan näköiseksi turvamieheksi, jolle rauta on nöyrää, sekä on naisten märkä päiväuni.
Markat on muuttunut hänen hyppysissään miljoonaksi ja eurot useaksi miljoonaksi.
Menee hän minne tahansa niin hän on siellä arvostettu henkilö.
Julkisuuden henkilön tavoin hänellä on runsaslukuinen meseseuraajafanikaarti, jotka hänelle kiitosta ja kannustusta antaa.
Urheilullisena lähes raivoraittiina, sekä ikiterveenä hänen satavuotissynttäritkin on selviö.
Hänen ylivertaisten perillistenkin taloudellinen turva on testamentilla turvattu heidän koko elämän ajaksi jakautuen viidelle lapselle, mutta joutuvat kyseistä turvaa odottamaan vielä ainakin 40 vuotta, koska täydellinen patikoi ja viidakkoa pelloksi raivaa vielä satavuotissuklaaleivoksensa jälkeen.
Tuolloin vanhin ylivertainen on jo noin 75 vuotias ja nuoremmatkin varsin iäkkäitä.
Tuskin elämä voisi täydellisempää ja onnistuneempaa olla.
https://ibb.co/tTp9H2kv
https://ibb.co/nMsngnpN
Edellä olevilla valokuvilla on vähintäänkin 10 vuoden väli räpsäytyksillä.
Seuraavan vollotuksen johdosta:
“Ei näkynyt Senssua tälläkään kertaa Chiang Maissa. Laitoin tusinan verran kuvia ja kolme videota, hotellivarauksen sekä päivämäärät. Lisäksi laitoin videon lennolta ja kuvan prätkästä. Et tiennyt mihin suuntaan koneet laskeutuu Chiang Main kentälle”.
Hyvä Tyttö2010Neitinen99,9%ExAnopin perijä, älä näe noin paljon vaivaa tusinoitten kuviesi kanssa, vaan räpsäytä yksi kuva kainalossasi ollen tinderhorosi ja vierellä korealaisesi ja rakkisi, sekä taustalla ranskalaisen arkkitehdin suunnitteleman rakennuksen julkisivu päivänvalossa jonka vierellä hotellin uima-altaasi sekä taustalla iso temppelilintulauta, niin Senssu näkyy seuraavalla visiitilläsi kun jälleen tulet tänne huumeiden savuiseen tyyssijaan tapaamaan BMW invahompsukaveriasi.
Hauskaa, bemarihintti ja bygminaiset harrikoilla, sekä yksi keltasilmäinen vyötärölihava joka vahingossa hoksannut.
Todentotta tosiaan me motoristit olemme varsin keltasilmäisiä ajoviiman johdosta, on se niin harmillista.
Kovasti olet ottanut itseesi alkoholiongelmistasi, se tosin on ymmärrettävää kun kyseessä on kaltaisesi omanapanarsisti, täydellinen yksilö.
Kovin on kuitenkin alkoholi lähellä mielenkiintojasi, montakohan fotoa olet aijannut viinapulloistasi ja drinkkilaseistasi, arvelen että satakunta ja tuhat tarinaa jotka tavalla tai toisella liittyy alkoholiin.
Täydellinen yksilö.
1
141
Vastaukset
- Anonyymi
Hauska vollotus tai sanoisinko ... No sanon ... Piipityspärräys tämä alla oleva.
Taas satoja hissipierun arvoisia näkemyksiä kun ei kykene yhteen räpsyyn eedenistä.
Omien ongelmiensa välttely, kiertely ja ulkoistaminen on mennyt äärimmilleen Pasasen tapauksessa. DID-sivupersoona paikkaa tilannetta aina kun tulee ikävä fiilis. "Senssulla" kaikki on siten kuin Pasanen toivoisi omien asioidensa olevan.
Ei tunnusta epäonnistumistaan ihmissuhteissa, vaan uskoo hoitaneensa niitä hyvin ja tulevansa kaikkien kanssa juttuun ja ihmiset tykkää mennä hänen juttusille. Totuus on että hän ei ole ikinä tullut kenenkään kanssa juttuun, vaan on erakoitunut täysin. Vikaa on tietenkin muissa, eikä hänessä itsessään. Molemmat vaimot on häippässeet mutta "Senssun" liitto voi hyvin kitaranmallisen kanssa.
Ei tunnusta epäonnistumistaan työelämässä, vaan keksii mitä ihmeellisimpiä uraputkia jotka ovat tuottaneet hänelle liki neljän tonnin nettoeläkkeen. Nämä työurat ovat kestäneet 128 vuotta. Totuus on että dokasi itsensä sairaseläkkeelle ja eläkkeensä jäi kansaneläkkeen tasolle.
Ei ole koskaan harrastanut eikä tehnyt mitään, ei edes ruokaa, mutta usean danin karatesensei "Senssu" sen sijaan on huippuluokan hunajakokki, miljoonajahtien kippari, ravintoloitsija, motoristi, ylpeä isä ja huikea aviomies, joka ostelee merenrantahuviloita kuin ne olisi vain karkkirahoja hänelle.
Pasasen maailmassa Senssu on sankari. Senssulla ei ole pallomahaa eikä rahahuolia, Senssun ei tarvitse myydä polkupyöriään vaan Senssu porskuttaa menemään vaan ja auttaa tytärtään kultakaupoissa Abu Dhabissa ja etsii laituripaikkaa Espanjasta.
Pasasen maailmassa Pattayan rakkailla on ne pallomahat, ihmissuhdeongelmat, rahahuolet, maksakirroosit, heikko koulutus, sukupuolitaudit, heikkotasoiset naiset, huonot autot ja vuokrakämpät. Näin on sitten saatu kaikki ongelmat ulkoistettua muille ja tulee mielettömän voittoisa fiilis kun kelapäivänä ottaa viina lääkkeiden kanssa.
=============
> § <
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen633914Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,2053496Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD
Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 172492949Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta
joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina712499Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta
"Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S3211889Lopetan ikävöinnin
Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään51622Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut
Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.121537Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t21496Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk181496Muovipusseista pitäisi saada panttimaksu takaisin
Ostan joka päivä yhden muovipussin, ja niistä palautuu keskimäärin takaisin kaupan pullomaatin yhteydessä olevaan roskik511471
