tiesivät jo yli kymmenen vuotta sitten etten halua uutta parisuhdetta koskaan! Se tulee aina olemaan niin! Tällä hetkellä ajattelen etten enää koskaan halua uutta ikäistäni ystävääkään. Kun ajattelen että minun pitäisi jakaa ajatuksiani jonkun minulle tuntemattoman ihmisen kanssa, se ei tunnu minun näköiseltä elämältä. Minun on mahdotonta nähdä itseäni sellaisessa tilanteessa edes mielikuvissani! Näin ajattelee nepsyt ja minussa on nepsy piirteitä. Oma sisäinen maailma riittää ja omat lapset, joilla kaikilla on myös nepsypiirteitä ja osalla myös tutkittuna todettua.
Entiset työkaverit
5
102
Vastaukset
- Anonyymi
Minä alkaisin voida pahoin, jos minun pitäisi viettää aikaani minulle vieraan ihmisen kanssa. Siksi monet lähestymiset saivat minut ahdistumaan hyvin syvästi!
- Anonyymi
Erityispiirteiset tunnistavat nuo tunteet itsessään ja siksi on väärin vaatia heiltä sellaista, mikä ei ole nepsyille luontaista. Se voi aiheuttaa syviä traumoja, koska he kokevat silloin olevansa eihyväksyttyjä omina itsenään! Siksi projekti ie ole koskaan tuntunut sopivan minulle, koska se aloitettiin sellaisten ihmisten toimesta jotka eivät ole nepsyjä. Siksi projektilla ei ollut koskaan minkäänlaisia mahdollisuuksia saada mitään hyvää aikaan! Minusta tuntuu, että ne jotka eivät ole nepsyjä, heidän on vaikea ymmärtää nepsyjen maailmaa. Niin koin aikoinaan töissä ollessani ja monet sanoivat minulle, että tulen todella hyvin toimeen pienten lasten kanssa. Tykkäsin tosi paljon niistä minulle rakkaista työkavereista, mutta projektin aloitus häiritsi meidän työtä, koska en ymmärtänyt yhtään mitään siitä mitä oli meneillään ja se loi kireyttä meidän välille! Kunpa olisitte kysyneet monia kysymyksiä ennen kuin aloititte sen minua suuresti vaurioittaneen projektin! Ainoa mitä se on saanut aikaan on nepsypiirteiden vahvistuminen. Ja se on varmistanut sen etten enää koskaan halua edes uutta ystävää. En voi muuttua muunlaiseksi, eikä sellaista saa vaatia minulta, koska silloin menettäisin elämänhaluni kokonaan. Sellaisia tuntemuksia minulle on ollut paljon viimeisten vuosien aikana. Masennuksen tunteet tulevat juuri siitä syystä, että olen kokenut että minun pitäisi olla erilainen kuin olen, koska muut haluavat löytää uusia ystäviä, mutta minulla ei ole siihen ole ollut minkäänlaista tarvetta! Siksi oli vaarallista aloittaa projekti kartoittamatta minun ajatuksiani ja haaveitani! Koko projektin ajan olen ollut todella ahdistunut ja stressaantunut ja se liittyy siihen, että olen kokenut minua kohdeltavan totaalisen väärin! En enää ole mukana projektissa, en enää jaksa leikkiä muunlaista kuin olen, antakaa minun olla oma itseni ja jättäkää minut omaan rauhalliseen elämään, koska se on juuri sellaista elämää mikä on minun näköistä elämää!Ja muunlaista elämää en halua elää koskaan!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Ilman projektia meillä olisi ollut tosi hyvä työporukka meidän kolmen kesken, koska ymmärsimme toisiamme ja työ sujui hyvin, mutta kun projekti aloitettiin ja koska en ymmärtänyt mitään siitä mikä sen tarkoitus oli, aloin ahdistua ja se stressaantua ja se vaikutti huonontavasti työyhteisöön, eli projekti vei minulta minulle rakkaimman työpaikan! Jo se oli sellainen isku mikä sai minut voimaan huonosti ja kaikki sen jälkeen tapahtunut eri työpaikoissa, koska se tuntui minusta olevan kiusaamista. Miltä tuntuisi jos olisit kiusaamisen kohteena kymmenen vuoden ajan! Kukaan ei ymmärtänyt sitä kuinka paljon se vaurioitti minua ja tuskin uskalsin lähteä ovesta ulos! Ei sellainen ole hyvää elämää, että väkisin yritetään pakottaa toisenlaiseksi kuin ihminen itse on! Se on mitä kauheinta henkistä väkivaltaa ja sellainen jättää syvät arvet sisimpään loppuelämän ajaksi!
- Anonyymi
Joo, en minäkään halua parisuhdetta.
Mutta mikä on nepsy?
Sun kans haluaisin kokea kaikkea jännittävää mutta en muuta.
Olet paljon mielessäni ja se tuo hyvän olon. - Anonyymi
Nepsy joku koirarotu?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude22915147Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t13210553Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy12210122Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1089351Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k539175Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump237079Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk566955Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1826517Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua1736197Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri335612