Pojat juttelee pienistä vehkeistään ja erektiovaikeuksistaan. Antakaas kun iskä kertoo omastaan!
Jolla jalkojen välissä heiluu
se on saunassa niin epäreiluu
Melkein polvissa asti se heiluu
Suvun perinnön näkyä antaa
mökillä kolme sankoa kerralla kantaa
Melkein polvissa asti se heiluu
Hän on metsurin poika, löylyä viskoo kuin salomoita
Voi kuka nainen vaan koittaa hänen nahkaista huiluaan soittaa
Ei koskaan kohtaloaan valinnut, otti geeninsä nöyränä vastaan
Hän on lauteille reteesti asettunut ja on ylpeä valtikastaan
Hän on saanut sen lahjana isältään, sen moni on löytänyt sisältään
Se siunausta tuonut on kirouksen lisäksi, monesti päätynyt itsekin isäksi
On siveysvyöllä se lukittu, sillä monet aukot on tukittu
siit on kuhistu, puhistu, mutistu kun se ei avannossakaan kutistu
Hän ei häpeile toisien nähden, sama faijastakin teki tähden
Hän tietää isän pahnoihin päätyneen, ei kauneimmankaan edessä jäätyneen
Tuntee hetkensä koittavan vielä, se hänen kulkuaan ohjaa
Kaakelit halkee kun köli raapii uidessa altaan pohjaa!
Jolla jalkojen välissä heiluu
se on saunassa niin epäreiluu
Melkein polvissa asti se heiluu, se heiluu
Joka selällään valtikkaa kantaa
Josta sekoaa Hotelli Vantaa
Melkein polvissa asti se heiluu
Hän ei koskaan välitä siitä mitä ajatellaan, panee pökköä pesään ja puita hellaan
Hän tulee ja tullessaan sytyttää liekin, soihtu pystyssä minne tie viekin
Legenda kertoo hänen kaadoistaan, jälkeensä jättämista raadoistaan
Tutkijat riippumasta alasta, kirjoittaa lisäjalasta
Naisten parissa aina on digattu, mutta on langettu ansaan
Ensiavussa sitten on tikattu heitä jotka ovat olleet kanssaan
Mutta hän jaksaa valtikan kantaa, ei sitä kuulu poiskaan antaa
Löylyä heittää ja saunassa näyttää, nahkaista vihtaa käyttää
Jolla jalkojen välissä heiluu
se on saunassa niin epäreiluu
Melkein polvissa asti se heiluu, se heiluu
Sukukalleuden näkyä antaa
Kolme sankoa kerralla kantaa
Melkein polvissa asti se heiluu
2010
PS: Terveisiä Hotelli Vantaasta, tänään lähdetään kavereiden kanssa yöelämään ja otetaan varmaankin sitä VIINAA sitten oikein kunnolla. Kaverit ei tunnetusti lasiin sylje, enkä aio itsekään aloittaa.
Kovaa kuntoa Lahdessa isolla egolla
Anonyymi-ap
1
114
Vastaukset
- Anonyymi
Tee parvekehyppy Lahden suurmäen tornista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos4486474Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http1703842Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1042496Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit251979Moraaliköyhä S-ryhmä
S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko1231333Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?751275- 671124
- 631085
Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te771029- 44993