Poliisi suojeli raiskaajaa!!!!!!!!!

Anonyymi-ap

X houkutteli Helsingin rautatieasemalla tapaamansa asunnottoman naisen kotiinsa
Hän tarjosi naiselle mahdollisuuden peseytyä, pestä pyykkiä ja yöpyä hänen asunnollaan. Naista odotti järkyttävä näky.

Asunnolla ei ollut kuin rähjäinen patja lattialla. X alkoi vaatia naiselta seksiä ja muuttui aggressiiviseksi, kun tämä kieltäytyi.

X esti naista poistumasta asunnolta ja raiskasi hänet väkivalloin.

Lopulta nainen pääsi pakenemaan. Hän säntäsi rappukäytävään ja pyysi naapuria soittamaan hätäkeskukseen. Naapuri piti naiselle seuraa, kunnes poliisit saapuivat.

JA HALOO:
Poliisit sanoivat raiskatulle naiselle, ettei kiinniottoon ollut perusteita!!!!

Mies sai siis jatkaa rikosten tekoa. Hänet otettiin kiinni vasta kolmisen viikon kuluttua. Tuolloin hänen uhrikseen joutui kaksi lasta.

X kosketteli 15-vuotiasta tyttöä takapuolesta Vetokannaksen uimarannalla. Kun tyttö käännähti katsomaan koskettelijaa, tämä nosti kätensä ylös ja sanoi ”sori sori”.
Tyttö oletti, että kyse oli vahingosta. Ei ollut.

Pian hän näki, että X teki samalla tavalla toiselle lapselle. 12-vuotias tyttö oli nousemassa portaita hypätäkseen järveen, kun Alaini puristi häntä kahdesti takapuolesta. Vanhempi tytöistä kertoi tapahtuneesta uimavalvojalle, joka hälytti paikalle poliisit. X otettiin kiinni, pidätettiin ja vangittiin.

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi X:n joulukuussa 2024 kahdesta raiskauksen yrityksestä, kahdesta seksuaalisesta kajoamisesta lapseen ja seksuaalisen kajoamisen yrityksestä. Yhteinen rangaistus teoista oli kaksi ja puoli vuotta vankeutta.

Reilu kuukausi myöhemmin X tuomittiin heinäkuisesta raiskauksesta. Käräjäoikeus katsoi Alainin käyttäneen hyväkseen asunnottoman naisen haavoittuvaista asemaa. Oikeudenmukainen seuraamus olisi ollut kolme vuotta ja kaksi kuukautta vankeutta.

Joulukuussa annettu tuomio kuitenkin alensi rangaistusta. Näin ollen X tuomittiin kahdeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen. X valitti kummastakin tuomiostaan hovioikeuteen. Helsingin hovioikeus ei elokuussa antamissaan ratkaisuissa muuttanut käräjätuomioita miltään osin.

4

243

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Todella törkeää eikä kunnioittanut naista yhtään ja vielä pahempi että valehteli kaikista asioista ja sanoi juttuja mitä itsellä ei edes ollut

      • Anonyymi

        Se kuuluu tekijän kulttuuriin ja näitä vihervasemmisto haluaa suomeen lisää.


    • Anonyymi

      JUU JA PESEE RAHAA RAISKAAJILLA......

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      115
      2403
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      37
      1453
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      641
      995
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      983
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      97
      878
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      700
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      696
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      686
    Aihe