Ja tunnusti totuuden vasta syksyllä? Saiko sillä monta lööppiä lehtiin. Kirjassaan hän kertoi, että on hyötynyt julkisuudesta paljon.
Miksi Martina vetkutteli häätiedotuksessaan
Anonyymi-ap
1701443
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 170
Vanhimmat
"Vetkutteli häätiedotuksessaan..", siis mitä? Et kai sä nyt niin ole julkkisjuoruelämässä kiinni, että ihmettelet jonkun TIEDOTUKSEN puuttumista omista häistään? Putoo nyt maan pinnalle ja tilaa itsellesi vaikka MaaseudunTulevaisuus!
Jos niitä häitään mainostaa vuotta ennen julkisesti ja niitä ei sitten tulekaan, on kai aivan normaalia, että lukijat haluaa tietää, miksi meni taas Martinaa lainaten vithuiksi vihkoon.
Eiks jokainen julkkis hyödy julkisuudesta mitä tollasta edes joku miettii tai arvostelee
Martina elää julkisuudesta, eikä voi olla ilman sitä.
Sitä saa mitä tilaa.
Martta on valehtelun ja salailun maailmanmestari!
Tarina kengurun kanssa päättyi jo aikoja sitten, miksi muuten olis nakannu ulos yhteisen yrityksen päättäjistä. Äijä tajusi lopultakin olevansa pelkkä allekirjoitus velkoihin, tuskin M muuten olis saanut rahoitusta Levin mökkiin, hevoiseen, kisareisduihin jne.
Koska on taas maran seuraavat häät ?? #Ikuinenrakkaus nro 9988763456
Martina vihittiin Eskon kanssa vuonna 2008. Stefun kanssa oli menossa naimisiin vuonna 2017 mutta ei mennytkään. Kesällä 2024 ilmoitti että on häät suunnitelmissa mutta ei sitten olleetkaan tänä kesänä. Aika harvakseen tuossa on asioita koska monilla naisilla on jopa kolmekin aviolitttoa takana kuten esim. Jutta Larmilla ja Katri-Helenalla ja sen lisäksi kihlauksia ja avoliittoja. Sofia Belorfillakin, jonka takia Martinaa vainotaan, on takana jo yksi avoliitto, sitten avioliitto, sitten kaksi avoliittoa ja ainakin kolmen miehen salarakkaana olo ja nytkin esittäisi että asuisi jonkun miehen asunnossa. Erään perheellisen jalkapalloilijan salarakkaana oli, Stefun salarakkaana ja tämän nykyisen elättäjän salarakkaana.
Sophia J Belorf (ent. Sofia Belórf) Thirty and fine (ent. 35) ja takana kolme avoliittoa, yksi avioliitto ja kolmen salarakkaana. Ei ollut koskaan oikeissa töissä ja nollatulot tälläkin hetkellä.
Totta juuri näin asia eteni.
Hienoa että edes joku ottaa suhteet vakavasti koskaanhan ei tiedä mitä tapahtuu
Kyllä nyt taas täältä näkee kuinka jotain korpee Eskon ja Martinan podcastin saama julkisuus ja tämä aloitus todistaa että kateutta on.
Voisi kysyä että miksi Komulainen järjesti Sofialle podcastin jossa Sofia sai haukkua Martinaa sydämensä kyllyydestä ja Sofia kertoi myös salaisuuden että hänelle tehtiin abortti kun avioliitossa Nousiaisen kanssa? Voisi myös kysyä että miksi Lotta Harala tarvitsi podcastin että sai kertoa että hänellä alkoi kerran kuukautiset kun oli sovittamassa bikineitä sovituskopissa ja jätti ne sinne ja karkasi kaupasta ulos? Miksi Sara Sieppi tarvitsi podcastin että kertoo että hän on ollut niin kännissä että putosi liikkuvasta taksista? Miksi jotkut toimittajat hakivat julkisuutta podcastilleen sillä että väittivät että Esko ja Martina etuilivat punaisella matolla?
No tuo gaalassa töissä ollut ja vieraista törkeitä väitteitä podcastissaan esittänyt ei paljon vetkutellut asian esilletuomisessa.
Oliko niin että oli meneillään vuoden radiojuontaja -äänestys ja siksi piti tulla esille aika nopeasti?
Toi podcast on floppi. Erikseen pitää mainostaa, että nyt tulee rehellisyysjakso. Kuitenkin koko podcastia on markkinoitu avoimen ja suoran, kaunistelemattoman puheen podcastina.
No kysypä. Ja vastaa sitten itsellesi. Voit aloittaa vaikka siitä, että kuka on otsikon aihe. Otsikon aihe ei ole nuo kuusi kommentissa mainittua henkilöä.
Ei ne mitään julkisuutta sillä hakeneet, vaan halusivat kertoa törkeästä käytöksestä. Ihan oikein.
Tuo äänestys alkoi 12.2.2024 ja sitten 21.2.2024 alkoi median pommitus kun tuo Emma gaalassa töissä ollut podcastin pitäjä esitti väitteitä Eskosta ja Martinasta etuilusta gaalassa. Siinä siis Emma gaalan työntekijä haki nostetta podcastilleen alkamalla haukkumaan gaalan vieraita ja sattumalta toinen heistä oli ehdolla vuoden radiojuontajaksi ja ehdolla monessa muussakin kategorissa ja äänestys oli meneillään.
Ei taksikuskikaan saa myydä Seiskalle tarinoita ja salakuvia asiakkaistaan. Eiku.
Otsikon aihe on että mitä ja koska otetaan esille podcasteissa.
Ja niin kaikkien naisten suosikki ja erinäisten miestenkin suosikki Niko Saarinen voitti taas.
Oletko jompi kumpi heistä koska noin osaat kertoa heidän puolestaan?
Niko Saarinen, joka tuli julkisuuteen kun strippasi Tuksutv:ssä, harrasti seksiä livenä Niksutv:ssä, poistettiin BB-talosta väkivaltaisuuden takia ja joka kuvasi livenä kun korona-aikana apteekissa haukkui kirosanojen säestämänä naisvartijaa lehmäksi.
Eihän tuo nyt ole mitään sen rinnalla että väitetään että joku etuili punaisella matolla. Ei tuosta väitteestä ole edes mitään todistettakaan esitetty.
Esko onnitteli instastoorissa tuota podcastin pitäjää että hyvä veto että noin saadaan nostetta omalle podcastille.
Kyllä tuosta törkeästä etuilusta etuli IL 21.2.24. Minkä teet, luulevat olevansa isojakin staroja.
Ja kolmannen kerran!
Eskon katkeruus tuli selväksi tuon "onnittelun" myötä. Luulee olevansa maailmannapa
En, mutta kyllähän tyrkyt tiedetään
Esillähän se on ollut kokoajan
Kyllä se oli vetkuttelua. Asiasta tiedusteltiin monta kertaa. Yksi lause olisi riittänyt: häitä ei tule. Se on sitten toinen asia tuleeko joskus tulevaisuudessa. Samaa mieltä olen Martinan kanssa, että pitää olla pitävä pohja.
Hussi ja Joel ovat asuneet jo kaksi vuotta erillään ja hakevat nopeaa avioeroa kahden vuoden erilläänasumisen takia. Miksi esittivät kaksi vuotta että ovat pari ja olivat avioliitossakin vaikka eivät olleet? Suoraan sanoen valehtelivat kaksi vuotta.
Sitä se oli se Jannin "kylmyys" koska olivat todellisuudessa eronneet joka kaksi vuotta sitten.
Joel taas instassa suri mutta oikeasti suri setänsä kuolemaa ja sitten serkkunsa kuolemaa ja sai päähätaputuksia kun ihmiset ajattelivat että suri eroa, joka oli todellisuudessa tapahtunut jo kaksi vuotta sitten.
Nyt kyllä keksit. Jolle ulkoilutti Harria Sipoon maisemissa. Mihin väitteesi perustuu?
Seiskan ja iltapäivälehtien juttuihin ja siihen että hakevat nopeaa avioeroa kahden vuoden erilläasumisen perusteella.
Kukas sinä sipoolainen olet täällä Martinan ketjussa?
Ovat yhdessä hakeneet avioeroa ja siihen on kirjattu että "avioero kahden vuoden erilläänasumisen perusteella". Siinä tapauksessa avioeron saa ilman harkinta-aikaa.
Miksi edes menivät naimisiin koska asumusero tuli parin kuukauden kuluttua häistä?
Jotain on siis tapahtunut kesällä 2023 että ero tuli noin nopeasti. Ovat esittäneet teatteria kaksi vuotta.
Martinan pitävä pohja = sulhon puolelta tarpeeksi sijoituksia yritykseen & rahaa matkoihin ym..
Taisi aussi sulhon rahavarannot lopahtaa kesken kaiken, joten erohan siitä tuli !
Joel on ollut koko ajan kirjoilla Hgissä , mutta Onko Janni sitten asunut ja ollut kirjoilla Sipoon huvilassa ?
Janni on kirjoilla Sipoossa ja Joel Helsingissä mutta ei avioeroa voi hakea erillään asumisen perusteella jos ero ei ole todellisuudessa ollut totta.
Ovat olleet kulissiavioliitossa kaksi vuotta?
Martina on ikänsä puolesta aikuinen ihminen. Hän meni kihloihin mahtipontisin menoin. Onko Martinalla silloin ollut se pitävä pohja mikä hävisi tässä välissä? Turha Martinaa pitää jonain harkitsevana tyyppinä. Tuuliviiri se on
**Palaci Capital on ollut taloudellisissa vaikeuksissa jo pitkään. Yritys todettiin kesällä varattomaksi, ja se jäi velkaa niin verottajalle kuin muille sidosryhmille.
Yritys perustettiin lokakuussa 2023, mutta jo muutamassa kuukaudessa se ajautui ulosottorekisteriin. Alma Talentin Tietopalvelut-sivuston mukaan Palaci Capitalilla on seitsemän maksuhäiriömerkintää, joista kuusi liittyy verovelkoihin ja yksi Patentti- ja rekisterihallitukseen.**
Hetikohta ylläolevan uutisoinnin jälkeen kengurun nimi katosi yrityksen tiedoista, ehkä parisuhdekin päättyi samaan aikaan.
Pari tonnia oli maksamattomia ja ne oli maksettu jo ennenkuin Ylimutka iski kyntensä tuohon firmaan. Firman perusti Martina vuoden 2023 lokakuussa ja mies tuli toimitusjohtajan keväällä 2024. Nuo laskut oli jotain perustamiskustannuksia jotka oli menneet vanhaan toimiston osoitteeseen josta toimistosta oli luovuttu. Firman lakimies asiasta kyllä yritti valistaa toimittaja Ylimutkaa. Miehellä hyvä työ ja joku juorulehti kirjoittelee ikäviä jostain parista tonnista, joka oli jo maksettu. Siksi kai halusi että Ylimutka lopettaa firman mustamaalaamisen eikä hänen nimeä enää mainittaisi. Nyt siellä on Martinan veli toisena firmassa ja mies omistaa edelleen 50 prosenttia. Aluksi Ylimutka valehteli että mies omistaisi koko firman.
Ylimutka yritti väittää Martinaa valehtelijaksi on kertoi Levin kiineistön ostosta. Avopari osti yhteisen firman nimissä kiinteistön eikä siinä ole mitään kummallista. Sen jälkeen mm. Sara Parikka ja miehensä ostivat firmansa nimiin kiinteistön Leviltä vuokratarkoitukseen. Ei siinä väitetty, vaikka Sara asian kertoi, että oikeasti ei ole Saran vaan miehen.
Jotkut tyhmemmät kuvittelevat että jos joku on firman toimitusjohtaja niin sitten se omistaa kokonaan. Esim. Sanna Marinan firman toimitusjohtaja oli nainen joka omisti firmasta vain 10 prosenttia ja Sanna itse hallituksen jäsen ja omisti 90 prosenttia. Mutta kun tyhmät häärää niin tulee tällaista että aletaan mustamaalaamaan jotain yksityshenkilöä aivan väärin perustein. Ei kukaan sellaista halua niskaansa.
On Seiska sitten myöhemmin kertonut että Martina ja miehensä omistavat firman puoliksi. Mutta nuo Ylimutkan jutut perustui siis täysin valheelliseen väitteeseen että firma olisi yksin miehen. Ja vielä pitää toistaa että lakimies otti yhteyttä Ylimutkaan ja kertoi että laskut meni vanhaan osoitteeseen. Ja se pari tonnia oli jo maksettu kun Ylimutka sen jutun teki. Eli tarkoituksena ei ollut mikään muu kuin mustamaalaaminen.
Martinan mies ne överiökyt kihlajaiset järjesti ja vielä aiheutti sen että Martina ei pystynyt harjoittelemaan täysillä heti edessä oleviin Trhiathlon-kisoihin.
Martina on joskus aikanaan kertonut että suosikkipaikkansa on Malediivit mutta ei ollut siellä koskaan käynyt. Tämä siis ennen kuin oli tätä miestä tavannut eli Stefun aikana tällaista kirjoitti. No, mies järjesti yllätyskihlaukset rakkaalleen juuri Malediiveille tietenkin, kuinkas muuten.
Jännä juttu, että suosikkipaikka on sellainen missä ei ole koskaan käynyt. Kuinkas muuten, ei se mikään yllätyskihlaus ollut.
Hohhoijaa. Kyllä se Martina tasan tarkkaan tiesi reissun ja kihlauksen. Tekosyy vain kun ei taaskaan pärjännyt kisoissa ps.malediivit on todella hyvä paikka treenata, jos halua löytyy
Kumma firma jos paperilaskuja tarvitsee. Toinen juttu se, että minkälainen firma ei hoida yhteystietoja ajan tasalle? Kolmas juttu, se lasku mikä oli menossa oikeuteen, oli noin vuoden vanha eikä ko pari sitä maksanut siihen mennessä. Joten älä selitä.
Tätä varmaan tarkoitit?
Palaci Capitalin talousongelmat pahenivat entisestään, kun yritys joutui käräjille helmikuussa 2025. Helsingin käräjäoikeuteen jätettiin haastehakemus, jossa lakitoimisto Bowa Legal Oy perii saataviaan yritykseltä.
Bowa Legal oli tarjonnut veroneuvontaa ja konsultointia, jonka tarkoituksena oli auttaa Martinan ja hänen kumppaninsa yritystä verosuunnittelussa. Ilmeisesti tarkoituksena oli hyödyntää samoja keinoja kuin monet somevaikuttajat, jotka hallinnoivat tulojaan holding-yhtiöiden kautta.
Konsultointi kuitenkin johti maksamattomiin laskuihin. Bowa Legalin mukaan Palaci Capital maksoi osan laskustaan, mutta jätti 4 944 euron osuuden maksamatta. Nyt lakitoimisto yrittää periä summaa oikeusteitse.
Onhan ne naimisissa olleet
Voihan sitä asua eri osoitteessa silti
Lopullinen päätös nosti surun ei siinä sen kummempaa tarvi olla
Pitkii suhteita joten ei ole tuuliviiri
Ei kai Kettusen poika ole mennyt laittamaan nimeään Martinan bisneksiin?! Tyhmistä tyhmin temppu, mutta perästä kuuluu...
Ja hehkuttaa tulevia tapahtumia joita ei sitten tapahdukaan.
Pitäisi asiansa alusta lähtien omanaan niin lopputulema ei aina oli yhtä nolo.
On se vaan niin hienoa omistaa yritys, jolle heiluu red flag eli kyntää syvällä miinuksella !
Nyt pitäisi tietää miten tuo Västerskog rajautuu Sipoossa ja lasketaanko Hjalliksen tila siihen. Leena Harkimo asuu lähellä tuota. Sehän on tiedetty, että Hjallis ja Jolle on Töölön asunnossa kirjoilla.
Mene sinä ja muut möyhääjät Jannin omaan ketjuun. Tämä ketju koskee Martinaa.
Seiskassa on tänään uutinen että Janni ja Joel ovat olleet asumuserossa jo kaksi vuotta ja myös uutinen että Mika Häkkinen tapaili tätä eroottista tanssijaa jo siihen aikaan kun Mikan ja Erjan nuorin lapsi syntyi. Että se niistä avioliitoista.
Kulissiavioliitto ja valheita valheiden perään.
Jannin kaveri hengaili Pikkaraisen kanssa ainakin kesällä 2022.
Levilläkin kävivät yhdessä sitten myöhemmin kun Pikkarainen jo siellä asusteli.
Levillä käy vuosittain 700 000 matkailijaa vuosittain, tuskin Pikkaraisen vuoksi🤣. Saahan sitä Pikkaraisenkin kanssa hengailla, vapaa mies. Ihme pakkomielle sulla Pikkaraiseen.
Martinan pahin vainoaja syyttää jostain syystä Martinaa siitä että jätti Pikkaraisen ja on jaksanut haukkua siitä. On hyvä tuoda esille että Pikkarainen ei ainakaan oman instansa ja lehtijuttujen ja salakuvien ja videoidenkaan perusteella jäänyt ollenkaan suremaan eroa Martinasta. Eli siis Martinan pahimman vainoajan takia näitä tuodaan aika ajoin esille.
Pikkarainenkin syytti Martinaa että onko raha, status ja materia tärkeämpää kuin rakkaus. Eli väitti että sen takia Martina hänet jätti. Ja samaa hokee Martinan vainoaja että Martinan olisi pitänyt pitää Pikkarainen vaikka työt menisikin sen takia että tukee raiskauksesta syytteessä olevaa. Ja tuomiokin tuli sen jälkeen kun Martina jätti. Nyt oli podcastiin tullut kysymys Martinalle että mikä on röyhkeintä mitä on tehnyt rahan ja statuksen takia. En tiedä mitä Martina vastasi mutta aika selkeästi tuo kysymys oli tuohon liittyvää. Siellä Levillä nyt sitten yhdessä muiden sinne muuttaneiden kanssa voivat hokea että onnellisuus ei tule rahasta ja materiasta.
On hyvä tuoda esille🤣🤣🤣
Ja aika ajoin tuodaan esille🤣🤣🤣
Anna nyt sen Pikkaraisen olla ja osta itselles🐛
Ja yksi mitä on hokenut tammikuusta 2023 lähtien on Martinan sijoitusyksiön vessa koska Pikkarainen sen aloitti ja Seiskaankin pääsi kun kirjoitti uutta asuntoaan esitellessään että "nyt vessassakin pääsee kääntymään eikä suihkussakaan tarvi käydä pöntön päällä". Eli jos joku kirjoittaa ja haukkuu Martinan sijoitusasuntoa niin se aloitti sen nimenomaan Pikkaraisen instakirjoituksen jälkeen tammikuussa 2023.
Mutta joo, tuo vainoaja ei lopeta koskaan joten sinänsä turhaan. Joku tiesikin että kun se ottaa jonkun hampaisiinsa niin ei ikinä päästä irti.
Pikkarainen huomioi instassaan ja pääsi Seiskaan. Oli laittanut jotkut blondit hiuslisäkkeet roikkumaan kasvojen sivuille, suorakaiteen muotoiset aurinkolasit ja lippiksen päähän. Ilmeisesti joltain oli jäänyt Pikkaraisen mökille ne vaaleat hiuslisäkkeet.
Eikös se nainen ollut myös muuttamassa Leville samaan aikaan kuin Pikkarainen mutta sitten muuttoa ei tullut kuitenkaan.
Kyllähän tuo 18,6 m2 luukku oli päässyt (kuvan kanssa) Kauppalehden keskustelupalstallekin.
Joku tiesikin 😀 sun mielikuvituksen kehittämiä "tietoja"
Miks Pikkaraisen olisi pitänyt surra eroa Martinasta? Eihän ne muutkaan miehet surreet, viimeisin häippäs eri mantereelle.
Unohdit koirannaamatarinan🐶
Sen näkee gekkoselta. Siellä on kuvakaappaus Hannun stoorista.
Gekkonen 27.1.2022 otsikko Hannu Pikkarainen latasi suorat sanat: Voittaako raha, status ja materia rakkauden?" ja sitten siinä pitkässä jutussa on kuvakaappaus Hannun stoorista jonka on tehnyt Nalan pennun Rambon kuvan päälle.
Hannu alkoi eron jälkeen hoitamaan ajoittain Nalan pentua Ramboa.
No mitä sitten?
Haittaako se sua vielä lähes neljän vuoden jälkeen? Voimia. Voimia saat, kun käyt tämän tästä Gekkosella.
Martinan koiran/Nalan pentu on vähän niinkuin hänenkin pentu, koska Martinan elämä on vähän niinkuin hänenkin elämä. Kun omaa elämää ei ole.
Tuollakin silloisella pennulla on uusi omistaja, mutta mummo on ominut senkin ja tarinoita pukkaa.
Uuden omistajan aikana Hannu sitä koiraa hoitikin ajoittain.
Ja sitten käytti koiran kuvaa ja laittoi sen päälle Martinan haukkumiset. Ja oli koiran kanssa asunnossaan ja kirjoitti että kuinka koira ei kysele että mistä ostit ja mitä maksoi.
Miten nelikymppinen mies voi olla noin lapsellinen?
Hannu asui Martinan sijoitusyksiössä ja oli siis Hannun vuokranantaja eli haukkui vuokranantajaansa ja vielä halveksivasti kirjoitti asunnosta muuttaessaan pois. Voi elämän kevät! Kyllä Martinalla oli pitkä pinna mutta ehkä sääli tietenkin ja otti piikittelyt vastaan.
Ja asia kutittaa sun häp huuliasi miten?
Mitä muuta Martina olisi voinut tehdä, viedä asia oikeuteen vai ????
Ei niitä asioita niin vaan oikeuteen viedä! Ensin tutkii poliisi siirtyykö edes syyttäjälle. Ja syyttäjä sitten päättää eteneekö käräjille. Meinaatko, että kun/jos Pikkarainen piikitteli asuntoa tulis käräjät?
Voi elämän kevät sentään teitä.
Kyllä pitää oman elämän olla vaan hemmetin tylsää kun jaksaa jotain ihmistä seurata niinkuin olis maailman tärkein asia.
Paljon lie lorahtanut keltaista sekaan teitäkin tehdessä 🥳
Samahan se on siellä sun peilikuvassa.
Pata kattilaa soimaa. Onko järkeä viisastella, kun oma elämäsi täyttyy Martinasta ja palstasta...
Tää Martinan asioita jauhava on kyllä niin sekaisin päästään, että mä olisin Martinana suuresti huolissani, jos joku olisi noin perillä mun asioista ja täällä juorupalstalla niitä selvittäisi yksityiskohtaisesti.
Hän on se yksi ja ainoa. Martinan vainoaja.
Onneksi sä et ole Martina 😉 onko taas pelottavaa...
Eipä ole maran elämä sitä mitä haluaisi sen olevan.
Haukkaa liian isoja paloja eri osa-alueilta ja luulee pystyvänsä mihin vaan. Olemaan asiantuntija kaikessa mihin ryhtyy.
Mainostaa projektejaan ja suhteitaan, joista sitten vaivihkaa vaietaan kun ei onnistu.
Yksi sana riittää kuvaamaan. NOLO.
Kyllä ne nolot löytyy täältä suolipalstalta.😂
Toinen on SÄÄLITTÄVÄ.
Kukas sinä olet näistä Martinan ex-miehistä kun tyylisi on sama kuin jätetyillä?
Kuka se jätetty on? Pikkarainen, jonka kanssa Martina oli vielä, vaikka raiskaussyyte oli julkisuudessa. Kaikki muuthan on jättäneet Martinan.
Just näin,hyvä kirjoitus 11:28. Kaikessa epäonnistunut. Ensin suuret puheet ja sitten kun pieleen menee taas,vaikenee. Nolo
12:30 Tsemppiä, ihan hyvä tyyppi olet, et nolo vaikka niin ajattelet itsestäsi
Ei se mikään exä ole koska tuollainen luuseri ei olisi koskaan edes Martinaa saanutkaan. Ja se sitä taitaa eniten ottaa pattiin.
Syytön kunnes lainvoimaisesti toisin todistetaan.
Esko, Stefu ja Pikkarainen on haukkuneet kun tulivat jätetyiksi. Martina jätti Kuvajan mutta sen verran fiksu mies että ei ole haukkunut jälkikäteen.
Tanskalainen, ruotsalainen ja palopoika ainakin jätti Martinan. Kuvajakin, löysi fiksumman. Ja kyllä se Stefukin jätti, kun valitsi Sofian.
Ei ole sellaista tietoa että tanskalainen olisi jättänyt Martinan joten esitä faktat! Hörkkö väitti että ruotsalainen olisi jättänyt sen jälkeen kun Hörkkö otti yhteyttä ruotsalaisen ex-vaimoon, eli mitä tuosta sitten pitäisi ajatella. Kenen muiden ex-vaimoon Hörkkö on siis ollut yhteydessä? Palopoika jätti ja sanoi että Martina on aivan ihana ihminen mutta ei kestänyt julkisuutta. Hörkkö jahtasi myös palopoikaa ja yritti löytää jotain menneisyydestä ja palopoika joutui Seiskan ja Martinan vainoajien pommittamisen takia laittamaan instansa yksityiseksi kuten tanskalainenkin ja Martinan nykyisen miehen ex-vaimo. Siitä on faktatietoa mediassa ja erään Martinan ex-miehen kirjassa että vainoajat alkavat lähettämään törkyviestejä miehen läheisille.
Olisiko niin että Hörkkö on joskus nuoruudessa itse halunnut Martinan ja sitten kun ei ole onnistunut niin on alkanut jahtaamaan tämän parisuhteita ja kaivelemaan miehistä kaikkea Seiskaan? Onhan tuo Martinan miesten jahtaaminen aivan nextillä levelillä ja nimenomaan Seiskan taholta. Kaikilla eri tavoilla. Nyt sitten tämä viimeinenkin mies joutui Seiskan jahtaamaksi ja mustamalaamaksi.
Stefun menneisyyttä Hörkkö ei ollut kaivellut koska vasta kun Stefu oli Sofian kanssa niin Seiska toi esille että Stefu on tapaillut parikymppisenä 15 vuotta vanhempaa Sievisen exää ja vasta lokakuussa 2020 Seiska kertoi ensimmäistä kertaa koskaan että Stefulla on parikymppisenä ehdonalainen törkeästä ratista. Tuo on kyllä erikoista koska Hannustakin heti kaiveltiin se muutaman vuoden takainen rattis, jota ei siihen aikaan ollut missään mediassa mainittu.
Todellakin NOLO on erityisen hyvä kuvaamaan tota suuri suista vouhottajaa.
Palaci Capitalin konkurssi-ilmoitusta dotellessa :)
Voi voi kun kalahti ja piti poistattaa juttu. Tyhjännnauraja ei ollut tarpeeksi MIEHINEN että olisi päässyt Hunkseissa tanssimaan.
Toukokuun alussa eli kuukausi siitä kun Martinan ja Hannun suhde tuli julki niin Seiskassa oli jo juttu tuosta rattiksesta. Veikkaan että Seiskalla oli myös tieto että Hannusta oli tehty rikosilmoitus mutta ei tuonut sitä julki toisin kuin Ylimutka toi julki Leppilammesta tehdyn rikosilmoituksen jo tuossa vaiheessa. Olisi ollut toivottavaa että Seiska olisi tuonut tuon esille koska tuskin Martinakaan siitä tiesi niin olisi suhde loppunut heti alkuunsa. Seiskalla oli tieto esim. Stefun ja Sofian tapailusta jo vuodenvaihteesta lähtien mutta eivät tuoneet sitä julki jostain syystä.
Hymyssä on eräs miestoimittaja tehnyt vuonna 2016 jutun otsikolla "Vi**umaisimmat julkkikset: Martina aitolehti tulee lankoja pitkin ja haukkuu toimittajat.." Me kaikki tiedämme että Martinan pahin vihollinen oli aikanaan AMB aivan samoin kuin myöhemmin Sofia. Ja tuo sama toimittaja oli tehnyt vuonna 2022 Hymyyn jutun otsiklla "Upea Anne-Mari Berg..."
Martinalla on satavarmasti ollut syy tulla lankoja pitkin ja haukkua toimittajat. Jo tuonkin toimittajan tekemä juttu osoittaa että syytä on ollut koska noin asenteellinen toimittaja kyseessä. Mutta siitä seuraa vain se että entistä enemmän joutuu toimittajien riepoteltavaksi, kuten myös lähipiirinsä.
Seiska teki journalistin ohjeiden vastaisesti tuodessaan tuon Leppilammen jutun esille jo tuossa vaiheessa. Leppilammen tapauksessa olisi ehkä ollut syytä tuoda esille jos olisi nostettu syyte mutta syytettä ei koskaan edes nostettu, koska ei ollut näyttöä syyttäjän mukaan. Yleensä jos ei ole merkittävässä yhteiskunnallisessa asemassa tai luottamustoimissa tai ei ole tapahtunut työtehtävissä niin asia tuodaan esille vasta sitten kun tulee tuomio. Esim. Hannun ja Leppilammen kohdalla Seiska teki poikkeuksen. Jos verrataan esim. jääkiekkoilija Lahtisen juttuun niin asia tuli mediaan vasta sitten ensimmäistä kertaa kun tuli tuomio. Ja hän sentään pelasi vielä jääkiekkoa siihen aikaan. Hannu oli pelkkä ex-kiekkoilija ja asia tuotiin esille jo kun oli vasta syyte.
Lähteeköhän Hannu heti Leville Ritun "hoiviin" kun vapautuu?
Ehkä Martina osasi sen verran hävetä (heh, heh)?! Noloa tosiaan että yli vuotta aiemmin hehkuttaa häitä ja sitten ei tule mitään...
Martti ja Escobar, Suomen noloimpia julkkiksia ihan kevyesti! Rumia tyhjäpäitä molemmat. Hahah!
👍🏻 Nuija ja tosi nuija.
Mummo on ollut taas vauhdissa heti aamu kuudesta kirjoittamassa Martinan miehistä. Järkyttävää miten joku voi olla noin sisällä Martinan elämässä. Pahin stalkkeri on.
Iltasanomissa hyvä iso haastattelu ja paljon sporttisia kuvia Martina Aitolehdestä.
Päästeli taas totuttuun tapaan sammakoita suustaan. Ozempic on diabeteslääke ensisijaisesti. Sen käyttämättä jättämisestä ne vasta pahat seuraukset olisi. Toisekseen iltapäivälehtien jutut ozempic naamoista perustuu joihinkin julkkiksiin. Martina puhuu lööppien perusteella. Siinä meillä on asiantuntija. Totuus sen sanoihin on katkeruus ettei sen pikakuurit käy kaupaksi. Pitäisi lääkkeistä mölyt mahassaan.
Älä vääristele. Kyllä huomioi tuon että jotkut käyttävät sitä sairauteen.
Eikä ottanut itse asiaa puheeksi vaan vastasi kysyttäessä.
Joo, ei tarvi alkaa lähettämään uhkaavia viestejä kuten sai kun kirjoitti sitruunasuolavedestä.
😀 onko todisteita uhkaavista viesteistä...
Meni lankaan kuten joku jo kirjoitti. Tietämättömyys ja lööppien varassa oleva "tieto" tuli hyvin esiin
Eipäs, puhui vain lihavuudesta. Martinan tiedon mukaan ozempic on pelkkä laihdutuslääke. Lääke joka vie 21 päivän pikakuurin jojoilijat 😀
Tyhjä pää on taas väännelyt asioita! Martina sanoi. Lääke on alunperin valmistettu diabeteslääkkeeksi.
Martina taisi lehdessä sanoa että laihdutuslääke?
Toimittaja kysyi ja Martina vastasi sillä tiedolla mitä se on lööpeistä lukenut. Ozempic naama, Ozempic kädet :) ja pahoja seurauksia. Oikea lääkäri pippa laukka on sanonut, että tottakai rasvaa lähtee jos laihtuu on se keino mikä tahansa. Martina päästelee mitä sattuu
Se on edelleen diabeteslääke. Sun älyn huomaa kirjoituksen vaikeudesta
Tottakai koska jotkut käyttävät sitä laihdutukseen ja sitähän Martinalta kysyttiin. Jutussa kyllä sanoi että ymmärtää että sillä hoidetaan sairauksia. Muuten, Hymyn jutussa oli jätetty pois tuo että Martina sanoi että ymmärtää kun käytetään sairauksiin. No, oli Hymy sentään linkittänyt Iltasanomien uutisen jossa näkee oikean totuuden. Katsotaan minkälaisia kommentteja tulee tuohon juttuun jossa oli jätetty tuo tärkeä asia pois, mitä Martina sanoi. Iltasanomissa ja jopa Iltalehdessä tuo asia on esitetty oikein.
Mistä tuo Hymyn toimittaja Jari Kupiainen oli tuollaisen kuvan Martinasta löytänyt yli 10 vuoden takaa?
Tietääkö Martina edes mikä on Diabetes 😳
Peruskoulun ala-asteen tiedoillako tuo Martina noita viisauksiaan suustaan päästelee ?
Taitaa olla lööppitietojen varassa hänen Ozempic käyttöön liittyvät tiedot !
Eikös tuo toimittaja ollut maikkarilla viihdepuolella joskus vuoden 2010 kieppeillä?
Tukiainen ei ole kuulunut tuon toimittajan inhokkeihin, vaikka niitäkin toimittajilla on.
Jotain faktaa peliin, en usko mihinkään uhkaaviin viesteihin, saati yhteydenottoa juristiin !
Tuo sinun kommenttisi huutomerkkeineenkin vaikuttaa jotenkin uhkaavalta.
Nuo uhkailijat on varmaankin pääasiassa miehiä. Vanhat mummot on kovia haukkumaan mutta tuskin ne alkavat sentään uhkailemaan ellei ole aivan jotain rikosllisjärjestöjen porukkaa ne naiset.
Minkälainen mies uhkaa esim. Akin perhettä siksi että puheensa käsitettiin sovinistiseksi. Eli joku mies on niin naisasiamies että alkaa uhkailemaan? Ja vielä kaiken lisäksi tuossa Akin jutussa ei ollut edes mitään kummempaa ja periaatteessa vielä oli totta mitä puhui. Seuraavassa jaksossa jotkut sanoikin että yritettiin että naiset voittaa.
Ja niin poistettiin kirjoitus missä kerrottiin minkälaisia uhkauksia julkisuuden henkiöt ovat saaneet ja mistä syistä ja niistä kertoneet julkisuudessa.
Mummot rikollisjärjestön porukkaa🤣🤣. Aivan. Pielaveden ompeluseura.
Hyvin sai iltasanomien toimittaja johdateltua Martinaa 😀
Martinan tiedot ovat juuri sitä v**un vihkoon. Noloa ja säälittävää julkisuudessa roikkumista.
Sinä olet nolo 😂
Kyllä se Martina on nolo
Nyt Iltapäivälehdessä lääkäri-ihminen kertoo miten ruokavaliolla ja liikunnalla saa itsensä kuntoon niin että voi jättää jopa lääkkeet pois. Onhan tuo tiedettykin mutta ihmettelen että jopa lääkäri sanoo tuon julkisesti. Yleensä lääkärit haluavat aina tuputtaa niitä lääkkeitä koska heillä on kai joku diili lääkefirmojen kanssa.
Niin yksinkertaista mutta niin vaikeaa monille. Alkoholi ja tupakka pois, ruokavaliomuutos terveellisempään ja liikunnan lisääminen.
Ei se ole kaikille yksinkertaista. Joskus kannattaisi ajatella laajemmin kuin pyöriä omassa umpiossaan
Joo, mutta ethän vain kuvittele, että Martinan väite perustui tietoon? Martina puhui ozempicista, lääkäri yleisesti veriarvoista. Lääkäri määrää lääkkeitä vain jos tarvitaan. Ei niillä mitään diilejä 😀
Martinalla onkin tieto lääke- ja ravintotieteestä. Hän on oppinut kaiken peruskoulussa ja se on paljon se.
Osaako Martina edes kunnolla lukea ? Kirjoitustaito on ainakin erittäin heikkoa !
Martinan tiedot ovat lööppi uutista luettua !
Kysymys- ja huutomerkkiä käytetään virkkeen lopussa ilman välilyöntiä!
Lööppiuutinen on yhdyssana.
Tämä sinun kirjoitustaidostasi!
😂😂
Escobar ja Martti, kaksi nolointa julkkista! Rumia luusereita molemmat! Hahah!
Katopa peiliin 😂
Ei muka. Ole naimisiin menevää tyypiä. Sulhaset häipyneet. Ollu naimisiin menossa joka kesä avioituva ennen lehdet hehkutti.
Onhan se noloa Martinalle, kun kukaan ei halua ! Viimeisin sulho häipyi vähin äänin, vaikka Martina muuta väittää !
No ei ole noloo Martinalle, yrität nyt jotain juttua vääntää.
Onkos noloa nämä kirjailija Sophian kootut kertomukset?
Jos Martina oli tuollaista älytöntä valehtelua itsestään julkaissut kuin SJB, sinäkin olisit mennyt ihan sekaisin, kun olis pitänyt antaa palautetta. .😂
Sofia on ikuinen patologinen vahtelija !
Törkeitä valheita omas nettisivustos. Osaako Sofia Belórf hävetä yhtään mitään?
Koska on ikuinen luuseri
Juuri näin! Escobar ja Martti on Suomen noloimpia luusereita! Hahah!
Sinä olet vielä nolompi. 🙄
Kaljunsa tatskannut Escobar voisi olla uusi sopiva aviomies Martille. Uusi lapsi myös alulle! Hahah!
Täysin totta!!!