Pieniä hyvän olon hetkiä

Anonyymi-ap

Mä tyydyn ihan vähäänkin. Nautin jo siitä, että ollaan läsnä samassa paikassa samaan aikaan. Välillä, kun puheillaan ja hymyillään, huomaan ajattelevani, ettei muiden kanssa puhuminen tunnu samalta eikä siinä synny samantuntuinen yhteys. Vähän kuin tiedettäisiin jotain salaista, jota ei edes kannattaisi yrittää muille jakaa. En osaa tarkemmin selittää, mutta jonkinlainen huomio kai se on siitä, että ajatuksenjuoksumme usein tuntuisi kulkevan samaa rataa ja samaa vauhtia?

Lisäksi lähelläsi on rauhallista. Kaikki suojamuurit sulavat ja on kuin läheisellekin tutulle puhuisi. Tai vain olisi. Vaikka emme vielä juurikaan tunne toisiamme millään tasolla. Vieraat on vieraita ja omat omia, ja sä oot jo oma. Sen oloinen. Sellainen kotoisuus. Silloinkin, kun samaan aikaan ajattelen sua romanttisesti tai seksuaalisesti. Hassua! Kuin vanha aviopari, jossa kupliva jännitys on kasvanut vakaaksi rakastamiseksi?

Näillä havainnoilla voisin kuvitella meille hyvää parisuhdetta. Mutta koska tiedän toivovani turhia sen suhteen, ja varmaan kaiken muunkin, nautin siitä mitä saan. Tuossa yllä mainitut ja paljon muuta, mitä koen lähelläsi. On etuoikeus tavata joku, jolle arkisetkin asiat saa sanoa pehmeästi ja lämpimästi. Ja nauttia hymystä, jonka ne joskus herättävät. Halusin vain kertoa.

13

319

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Super ihana kirjoitus! Mä en kestä! 🫠. Sun täytyy olla ihanista ihanin nainen kenet tänään näin. Haaveilen meistä! 😍🤩🥰

      Minulta mieheltä

    • Anonyymi

      Ja anna kun arvaan, jompi kumpi varattu?

    • Anonyymi

      Ihana kirjoitus. Oletko mies?

      • Anonyymi

        Aloittaja on nainen. Ja tuskin varattuja ollaan kumpikaan. Muut syyt jos mitkään.


    • Anonyymi

      Olipa mukava kirjoitus. Paljon samoja tunteita myös häntä kohtaan.

    • Anonyymi

      Kauniisti kuvailtu!! En tiedä mistä se tunne tulee, mutta joidenkin väliin se syntyy. Ehkä se on sitä oikeaan kiinnostusta toisesta, arvostusta ja pitämistä, on helppo luottaa ja keskustella ihmisen kanssa kenestä pitää ja jonka lähellä on mukava olla. Siitä voi joskus olla vielä pitkä matka muunlaiseen yhteyteen, on vaikea rikkoa luottamussuhdetta tai pelko hyvän kaveruussuhteet muuttumiseksi jännitteiseksi saattaa pyöriä mielessä. Mutta joskus siitä voi olla hyvinkin luonteva siirtyä askel eteen päin, ja osoittaa tunteitaan kun kaikki muut asiat ovat jo hyvällä tolalla. Joskus ihastuminen tapahtuu kuin vahingossa, joskus siihen riittää että kiinnostuu ohimenevästä ihmisestä, mutta ihastuminen jää rullaamaan paikalleen, ei synny luontevaa suhdetta jossa toiselle on helppo puhua asioitaan ja toinen kuuntelee niitä kiinnostuneena. Myös tuo "tiedetään jotain salaista" On yleensä tärkeä merkki että pidätte toisistanne, samat asiat hymyilyttää samaan aikaan ja katse etsii toista outojen hetkien koittaessa.
      https://www.youtube.com/watch?v=VGugzvOQNGs&list=RDVGugzvOQNGs&start_radio=1

    • Anonyymi

      Tunnet hänet jo jostain aikaisemmasta elämästä, jossa teillä on ollut luottavainen yhteys. Ei sitä silloin tarvitse alusta asti rakentaa tässä elämässä. 😊

      🕉️

    • Anonyymi

      Vetää sanattomaksi kokemuksesi…
      Itse olen ajatellut sellaista kaikella tapaa intiimiä yhteyttä, joka saa minut miettimään, etten ole koskaan sellaista kokenut. Se tulee niin lähelle ja läsnäolo on maailman luonnollisin asia, vaikka tekisi kaikkea muuta. Sanaton yhteys. Sellainen, ettei tarvitsisi edes puhua mitään. Nauttii vain, kun toinen on sellainen kuin on. Se on ihanaa. Aistin, että sellaista voi olla. Se on suurta ja sen edessä tuntee pieneksi. Ja kaikki tämä kummallisuus…

    • Anonyymi

      Mulla on murun kanssa samanlainen tunne. Helppo nykyään jutella, just sama, oma salaisuus mikä vaan meidän oma.
      Tykkään hänestä niin tosi paljon, hän on mulle kaikki kaikessa, Rakas muru.

      • Anonyymi

        Meilläkin on ikioma yhteinen salaisuus murumantelin kanssa!!! Tämä on niiiiiiiiin jännittävää!!! Haluttas jo kertoa, muttei voi!!! Menee ylläri muuten pilalle!!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meilläkin on ikioma yhteinen salaisuus murumantelin kanssa!!! Tämä on niiiiiiiiin jännittävää!!! Haluttas jo kertoa, muttei voi!!! Menee ylläri muuten pilalle!!!

        Mikä on vialla??


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meilläkin on ikioma yhteinen salaisuus murumantelin kanssa!!! Tämä on niiiiiiiiin jännittävää!!! Haluttas jo kertoa, muttei voi!!! Menee ylläri muuten pilalle!!!

        "Otsaan Tatuoitu piirakka" -sivusta


    • Anonyymi

      Upea kirjoitus🙏

      Erityisesti tämä:

      "Sellainen kotoisuus. Silloinkin, kun samaan aikaan ajattelen sua romanttisesti tai seksuaalisesti. Hassua! Kuin vanha aviopari, jossa kupliva jännitys on kasvanut vakaaksi rakastamiseksi?"

      Just ajattelin eräästä miehestä ja meidän tunnelmasta eilen tähän tapaan. On jokin vanhan parin rauha ja turva, mutta myös kuplivaa uuden jännitystä. Ja siis emme ole vanha pari, vasta alussa❤️

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      84
      7142
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      27
      7089
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      117
      6225
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5424
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5328
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5235
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      41
      5120
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4605
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      19
      3565
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3410
    Aihe