Jeesus vihasi ihmisten sorvaamia omia perinnesääntöjä. Hän perusteli inhoaan niitä kohtaan sillä, että ne tekevät tyhjäksi Jumalan sanan.
Tutkitaanpa naisten kaunistautumista Jeesuksen perustelujen valossa.
Raamatun mukaan naisten pitää olla käyttämättä kalliita vaatteita, kultakoruja, ja hiuspalmikoita. Tämä on sinänsä selvää tekstiä (VL ei noudata näistä yhtäkään) mutta kaunistautumis - ohjeistus yleistetään samassa kohdassa siten, että naisten kaunistautumisen on oltava sisäistä eikä ulkoista (VL ei noudata tätäkään ohjetta).
Miksi VL ei noudata Raamattua naisten kaunistautumisen hillitsimisessä ja sisäisen kauneuden korostamisessa?
Siksi, koska juuri niinkuin Jeesus inhoten toteaa, ihmissäännöt jyräävät Jumalan sanan ohjeistukset. VL ei pidä korviksia eikä meikkaa. Tällä (puhtaalla itse keksityllä ihmissäännöllä) hommeli on hoidettu ja "omatunto pysyy puhtaana".
Pröystäillä saa sen jälkeen kuin sika vatukossa kenenkään paheksumatta. Kultakoruja saa olla ja niitähän on. Upeita luomuksia jotta vauraus kenellä sitä on saa näkyä. Kallita merkkivaatteita , kenellä niihin varaaa on, niitä saa olla ja niitähän on. Lapsesta nuoriin, keski-ik'isiin ja vahuksiin saakka. Eikä koske pelkästään naisiakaan. Kyllä viimeistä muotia seuraa miehetkin.
Näin ei toimi tietenkään kaikki, mutta yleistä se on.
Ihmissääntö kun on täytetty, Raamatun alkuperäisellä ohjauksella ei sen jälkeen ole enää niin väliä. Ketään ei oikein kiinnostakaan.
Tätä Jeesus tarkoitti, ja juuri näin se VL joukoissa tapahtuukin.
Muitakin esimerkkejä on, mutta kaunistautuminen on yksi hyvnkin näkyvä oppikirjaesimerkki isien perinnesääntöjen vaikutuksesta.
Jeesus vihasi isien perinnesääntöjä. Miksi vl rakastaa niitä?
4
129
Vastaukset
- Anonyymi
Just hiuksissa ei saa olla pal mikko ja kihaaroitakaan eikä lettejä ei mitään kulta kleduja ja puku pitää olla kuten mormoneilla koska heillä on elävä usko
- Anonyymi
Siis mormoni usko on elävämpää kuin VL usko
- Anonyymi
Jos mennään ihan oikeeseen uskoon muslimit on se joka on ainoassa oikeassa uskossa VL uskonto on sääntö uneen ja sian lihan syön tein een poikennut pakana uskonnoista joissa esim voi syödä hevosen lihaa joita ei joulu pöydässä kristillisen lampaan lihan vuoksi ole
- Anonyymi
Tällä palstalla on käsitelty kaikkia VL perinne sääntöjä ja kas kummaa. Raamatusta ei löydy yhdellekään niistä perusteita. Kovasti niitä se yksi wb teologi etsii - eikä löydy. Sitten hän vetoaa vanhojen kirkko isien käsityksiin. Kirjaimellisesti isien perinne sääntöjä siis. No lapsikin ymmärtää että vanhojen ihmisten mielipiteet eivät ole muuta kuin niitä. Raamatun kanta ratkaisee.aina.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2374185Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1132643Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412392Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161436Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811436- 481179
- 781097
- 59963
- 45946
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58931