Kemikaalirekat tervetulleita

Anonyymi-ap

Kemikaalirekkojen sijoittuminen Äänekoskelle on merkittävä askel alueellisen elinvoiman vahvistamisessa sekä kestävän kasvun ja kilpailukyvyn edistämisessä. Hanke tukee EU:n vihreän siirtymän sekä älykkään erikoistumisen strategioita, luoden synergiaetuja niin paikallisen kuin kansallisenkin tason kehitykselle.

Samanaikaisesti avautuu uusia mahdollisuuksia työmarkkinoille: alueen rakenteellinen työttömyys voidaan muuntaa osallisuudeksi ja yhteisölliseksi panokseksi tarjoamalla monipuolisia tehtäviä esimerkiksi saniteettipalvelujen hallinnoinnissa sekä turvallisuus- ja valvontasektorilla. Näin vahvistetaan sosiaalista koheesiota ja luodaan inklusiivisia työpolkuja, jotka edistävät yhdenvertaisuutta ja aktiivista kansalaisuutta.

Kemikaalirekkojen myötä Äänekoskesta tulee osa eurooppalaista logistista arvoketjua, jossa paikalliset ihmiset ovat aktiivisia toimijoita, eivät vain sivustakatsojia. Tämä on todellinen win-win -tilanne, jossa resilienssi, innovaatiopotentiaali ja alueellinen houkuttelevuus kytkeytyvät toisiinsa kestävästi.

44

1047

    Vastaukset 44

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuo saniteettiasia on kyllä hyvä, mutta koska on kyse monohaposta ja kakista ehdotan että alue siirretään suolahden alkulaan. T Kartsa

      • Anonyymi

        Monohaposta on viime aikoina puhuttu turhan raflaavasti, aivan kuin kyseessä olisi jokin salakavala myrkky. Totuus on kuitenkin paljon arkisempi – monohappo on luonnollinen ja välttämätön osa elämäämme. Sen liiallista mustamaalaamista voi pitää lähinnä väärinkäsityksenä, joka kumpuaa liioittelusta ja yksittäistapauksien paisuttelusta.
        Ensinnäkin: monohappo on läsnä kaikkialla. Ihmisen elimistö on siihen täysin sopeutunut, ja jokainen meistä saa sitä päivittäin ilman mitään haittavaikutuksia. Ei ole mitään tieteellistä näyttöä siitä, että kohtuullinen monohapon saanti aiheuttaisi sairauksia – päinvastoin.
        Terveyttä edistäviä vaikutuksia:
        Monohappo ylläpitää elimistön tasapainoa ja aineenvaihduntaa.
        Se edistää solujen uusiutumista ja kudosten korjaantumista.
        Säännöllinen monohapon saanti tukee kestävyyttä ja energisyyttä.
        Joissakin tutkimuksissa on havaittu yhteys monohapon ja parempien vastustuskykyominaisuuksien välillä.

        Kun siis kuulee varoituksia monohaposta, kannattaa muistaa mittasuhteet. Lähes kaikki aineet voivat olla haitallisia, jos niitä altistuu epänormaalin suurina määrinä – vesi, suola, jopa happi. Sama pätee monohappoon. Mutta normaaleissa olosuhteissa se ei ole uhka, vaan pikemminkin välttämätön tekijä, jota ilman emme olisi edes elossa.
        Lyhyesti: monohappo ei ole vihollinen, vaan ystävä, joka pitää meidät käynnissä.


      • Anonyymi

        Kannatetaan ja muuri suolahden ympärille. Se on jo täynnä paskaa niin vähän lisää ei muuttaisi siellä mitään.


    • Anonyymi

      Siinähän työ vastustajat näätte.monohappo on siunauksellista,ilman sitä ei olis äänekoskelaisia.

    • Anonyymi

      Pidän vaarallisempana asiana sitä, etyä nuo kemikaalirekat ovat tavallisen liikenteen seassa. Esim.monohappo ei ol räjähdysvaarallinen aine.Aitauksen sisällä säilytettynä ei ole kovin suuri mörkö.

    • Anonyymi

      Joo, totta.

      Monohappo on vaarallisin myrkly mitä äänekosken tehtailla käytetään

      • Anonyymi

        Olet todennäköisesti lähempänä kontaktia monohappoon liikenteessä, kuin tuolla porttien sisällä.


    • Anonyymi

      Onhan tämä merkittävä panostus alueen asukkaille.

      • Anonyymi

        Aivan, saadaan työllisyyttä ja tyhjä tontti hyötykäyttöön.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan, saadaan työllisyyttä ja tyhjä tontti hyötykäyttöön.

        Ainakin palokunnalle tulee lisätöitä kun happoa valuu pitkin myllyrinnettä. Rekkakuskit kun nukkuu,se ei liene lisää paljon työllisyyttä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan, saadaan työllisyyttä ja tyhjä tontti hyötykäyttöön.

        Taidat olla vammanen?


    • Anonyymi

      Katsokaapa kusilaariin eli Äänekosken viranhaltijapäätöksiin. Siellä lehmälle morsian ohjelmasta tuttu heinähattu on perunut jo pari tonttikauppaa tuon lähelle. Se on aika paljon (iso prosentti sdpläiset ketkä ette osaa laskea) vuoden kolmesta tonttikaupasta äänekoskella, tulevaisuuden monohappostadissa

    • Anonyymi

      Monohapon leviäminen ympäristöön ovela ympäristöteko. Yritystonttihan on "ympäristölle vaarattomien" listalla.

    • Anonyymi

      Vastustajien yksi kuluneimmista puheenvuoroista on ollut väite, että monohappo-rekkaparkki romahduttaisi alueen asuntojen hinnat. Tämä on silkkaa pelottelua, vailla todellisuuspohjaa. Asuntojen hinnat alueella ovat jo nyt niin alhaiset, ettei niistä ole enää juuri laskettavaa.
      Kun alueelle syntyy uusia mahdollisuuksia ja työpaikkoja, rekkaparkin vaikutus voi olla jopa positiivinen. Työssäkäyvät ihmiset tarvitsevat koteja, palveluja ja harrastusmahdollisuuksia. Tämä luo kysyntää ja voi pitkällä aikavälillä nostaa alueen houkuttelevuutta. Työpaikkojen ja investointien tuoma elinvoima on paras vakuutus sille, että alue ei jää jälkeen kehityksestä.

      On nurinkurista väittää, että kaikki kehitys olisi uhka. Oikeasti suurin uhka asuntojen hinnalle on näivettyminen jos mitään ei tapahdu, jos alueelle ei tule työpaikkoja ja uusia investointeja, silloin hinnat vasta laskevatkin. Rekkahuollon ja logistiikan tuomat mahdollisuudet voivat olla juuri se kipinä, joka saa asuntomarkkinatkin liikkeelle.

      • Anonyymi

        Olipa typerä kommentti vailla mitään tietämystä asiasta. Paikallehan on tulossa parkki jossa kuskit huilaa ja odottelee että happo sulaa ennen tehtaalle vientiä.
        Mitään työpaikkoja ei tule. Mutta riski ympäristökatastrofiin tulee. Ja riski siihen,että koululaiset jäävät rekan alle. Rekat kulkee rinnakkaistietä edestakaisin saarijärven liittymästä,koska pankkarin silta ei kestä. Mutta näillä tosiasioilla ei ole näköjään mitään merkitystä riskien arvioinnissa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olipa typerä kommentti vailla mitään tietämystä asiasta. Paikallehan on tulossa parkki jossa kuskit huilaa ja odottelee että happo sulaa ennen tehtaalle vientiä.
        Mitään työpaikkoja ei tule. Mutta riski ympäristökatastrofiin tulee. Ja riski siihen,että koululaiset jäävät rekan alle. Rekat kulkee rinnakkaistietä edestakaisin saarijärven liittymästä,koska pankkarin silta ei kestä. Mutta näillä tosiasioilla ei ole näköjään mitään merkitystä riskien arvioinnissa.

        Niin tuo ylempi kommentti on varmaan kunnanvirkamiehen kirjoittama, on niin kultivoitunut ylemmän herrasrodun kirjoittama = ei mitään ymmärrystä mistään


    • Anonyymi

      Siinä parkissa on varmaan pirusti työpaikkoja, en ole vielä nähnyt hakua auki vai menikö se kiiskelle?

    • Anonyymi

      Siinähän se on hyrrätakille työpaikka kun valvoo alueen turvallisuutta.
      Toisaalta se ei onnistu kun päivät päästään istuu kokouksissa juomassa kahvia ja syömässä.Siihen tarvitaan vielä ”tuuraajaa” joka teke Hyrrätakin työt ja vaatimuksena tietysti kuulua demareihin ,ei muita vaatimuksia.

    • Anonyymi

      Paikallislehdessä osuva mielipidekirjoitus:

      Äänekoskelle suunniteltu monokloorietikkahapon (MCAA) välivarastointi konteissa herättää huolta erityisesti sen vuoksi, että varastointipaikka sijoittuisi aivan asutuksen välittömään läheisyyteen. Kyseessä on kemikaali, jota käytetään teollisuudessa muun muassa lääkkeiden, kasvinsuojeluaineiden ja muiden kemikaalien valmistuksessa. MCAA on kuitenkin vaarallinen aine: se on syövyttävä ja myrkyllinen jo pieninäkin määrinä, ja päästessään ympäristöön se aiheuttaa merkittävää haittaa sekä ihmisille että luonnolle.

      On ymmärrettävää, että kemianteollisuus tarvitsee tehokkaita ja toimivia logistiikkaratkaisuja. Kysymys kuitenkin kuuluu, miksi varastointia pitäisi toteuttaa juuri asuinalueiden kupeessa paikassa missä pyörätietä ei ole tiellä mitä rekat tulisivat käyttämään, muutoinkin tie on kapea eikä ole suunniteltu raskaalle liikenteelle. Riskit on syytä arvioida avoimesti ja läpinäkyvästi. Kemikaalionnettomuuksien riski on pieni, mutta ei olematon – ja jos onnettomuus sattuisi, seuraukset olisivat erittäin vakavia.

      Asukkaiden näkökulmasta turvallisuus ja terveys ovat ensisijaisia. Pelkkä lupaehtojen täyttäminen ei riitä, jos ihmiset kokevat arjessaan jatkuvaa epävarmuutta. On myös huomioitava, että tällaiset ratkaisut vaikuttavat alueen viihtyvyyteen, imagoon ja kiinteistöjen arvoihin.

      Paras vaihtoehto olisi sijoittaa MCAA:n varastointi kauemmaksi asutuksesta, esimerkiksi teollisuusalueelle, jossa turvallisuutta voidaan hallita paremmin ja mahdolliset onnettomuudet eivät suoraan uhkaa ihmisten koteja. Jos tällainen vaihtoehto ei ole viranomaisille ja toimijalle mahdollinen, on vähintäänkin vaadittava perusteellisia riskiselvityksiä, kevyen liikenteen väyliä, hätätilasuunnitelmia ja tiukkaa valvontaa.

      Äänekoskella on jo vahva teollinen perinne, mutta sen ei pitäisi tarkoittaa sitä, että asukkaiden terveys ja turvallisuus asetetaan vaakalaudalle. Läheisyyden riskit on tunnustettava, ja asukkaiden huoli otettava todesta.

      Toivon, että päättäjät ottavat asian vakavasti. Kyse on meidän terveydestä ja turvallisuudesta, eikä siihen voi suhtautua välinpitämättömästi.

    • Anonyymi

      Suolahti ois hyvä varastoalue. Mittää vahinkoa ei satu, vaikka leviäis siellä.

    • Anonyymi

      Sama firma riitautunut edellisessä paikassa missä oli. Näin asiat ratkaistaan täällä.

    • Anonyymi

      Mitkää kirjoitukset auta yhtään mitään paikallisesti.
      Asukkaat yhdessä joita tämä asia koskee valitusrumba päälle.Tietoa julkisiin isoihin päivälehtiin miten Äänekoskella kohdellaan asukkaitakin, ei vaan henkilökuntaa kaupungintalossa.

      • Anonyymi

        Kaupunki kirjaimellisesti ulostaa päällesi jos olet täältä joskus erehtynyt asumuksen hankkimaan. Ei mitään rajaa ole virkamiesten touhuilla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaupunki kirjaimellisesti ulostaa päällesi jos olet täältä joskus erehtynyt asumuksen hankkimaan. Ei mitään rajaa ole virkamiesten touhuilla.

        Voi kun pelkästään ulostaisi,nyt on tulossa vahvemmat hapot ulosteen päälle!


    • Anonyymi

      Typerä ja tarpeeton koko tämä keskustelu, tehtaalla tarvitaan happoa ja Äänekoskella työpaikkoja. Kumpikin toteutetaan tässä, aina uusi pelottaa ei ketään oikeasti rekkaparkki häiritse. Rekat on vaan siellä parkissa ja kuskit nukkuvat.

      • Anonyymi

        Taidat olla vammanen? Mitä viiiiitun työpaikkoja joku polakkiparkki tuo? Pelkät riskit ja veroeurot muualle jos tarjolla. Vähän kuin kaupungin virkamiehet.


      • Anonyymi

        Sen huomaa että sinä tarvitset happoa.


      • Anonyymi

        näinpä.


    • Anonyymi

      Alueelle voitaisiin rakentaa rekkagrilli sellainen korkeampi grilli jonka luukku on rekan ikkunan korkeudella. Tulisi varmaan muutkin rekan kuljettajat syömään kun ruokailu olisi niin helppoa.

      • Anonyymi

        Tie rekkamiehen aivoihin käy tuota kautta. Vois toimia.


    • Anonyymi

      Uusi slogan: Monokloorihyrrät asuu täällä!

    • Anonyymi

      tämä on gamechanger Äänekosken sosiaalisen koheesion ja työvoimaresilienssin vahvistamisessa.

    • Anonyymi

      Mitä sieniä happoa kehuvat ovat syöneet?

    • Anonyymi

      Monohappo-tervetuloa. Asukkaat,tervemenoa. Monohapolla korvataan asukaskato!

    • Anonyymi

      Meissä jokaisessa asuu pieni monohappo.

    • Anonyymi

      Aavikolle vaan nämä happorekat. Polakit viskoo vielä kusipullojaan ympäriinsä. Siinä uusi vetonaula kylälle!

    • Anonyymi

      Suurin ongelma tässä on se, että kaupunki toimii normaaliin tapaan norsunluutornissaan ja pitää asukkaiden mielipiteitä tyhminä, eikä halua kuunnella heitä. Valituskierre tulee menemään tappiin saakka ihan vaan siksi, että päättäjät oppisivat tekemään yhteistyötä asukkaiden kanssa.

    • Anonyymi

      Kemikaaleilla kaikki rekat kulkee.

    • Anonyymi

      Irakissa oli kemikaali Ali. Kuka kosken vastaava?

      • Anonyymi

        Sointuva olisi tuohon Kemikaali Kari. Löytyisikö sen nimistä kaupungista?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sointuva olisi tuohon Kemikaali Kari. Löytyisikö sen nimistä kaupungista?

        Kemikaali Kari se kalifi ilman kruunua on. Oikein surströmmin koko kaveri.


    • Anonyymi

      Kyllä innostaa muuttamaan ja rakentamaan seudulle,kun se palkitaan monohapolla!

    • Anonyymi

      Kumma ettei ikinä osu kalaveljien takapihalle nämä jutut. Jos asuisin tuolla ehdottaisin kaupungille kalatalousjohtajien takapihaa.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1551
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      26
      1184
    3. 85
      1048
    4. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      42
      867
    5. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      826
    6. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      92
      794
    7. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      15
      759
    8. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      715
    9. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      715
    10. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      115
      686
    11. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      146
      621
    12. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      615
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      612
    14. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      601
    15. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      570
    16. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      74
      557
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      556
    18. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      44
      538
    19. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      523
    20. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      17
      487
    Aihe