Tuntuu, että olen masentunut. Pystyn/ jaksan kuitenkin hoitaa asioita esim. hakea työtä, siivota. Olenko siis riittävän masentunut, että voisin saada jostakin jotain apua?
Tapumusta masennukseen minulla on ollut vanhempieni eron jälkeen eli noin. 12-vuotiaasta saakka. Nyt olen 20-vuotias. Masennus alkaa yleensä juuri silloin, kun olen yksin. Silloin minua alkaa ahdistaa, nykyisin useinta kertoja viikossa myös itken. Välillä itkuun on joku syy, mutta tuntuu, että syy voisi olla mikä vaan. Minulla on kyllä paljon läheisiä ihmisiä, mutta silti tunnen olevani yksinäinen (siis silloin, kun masennus iskee).
Toisaalta tuntuu, että olen koko ajan masentunut, esim. työnteko vain häivyttää masennuksen hetkeksi. Toisaalta pelkään, että olen itse kehittänyt ongelmani ja minun pitäisi vain hankkia tarpeeksi tekemistä, etten ajattelisi ikäviä asioita.
Ikävintä on se, että ollut jo muutaman kuukauden jatkuvasti ahdistunut, pelkään tulevaisuutta vaikka ei ole mitään pelättävään. Samalla myös itsetuntoni on matalalla. Minusta alkaa tuntua, että olen rasitteeksi ystävilleni, pelkään koko ajan että menetän heidän.
Kuulisin mielelläni kokemuksia/ tietoa mistä saisi apua juuri tällaisessa tilanteessa.
Tapumusta masennukseen minulla on ollut vanhempieni eron jälkeen eli noin. 12-vuotiaasta saakka. Nyt olen 20-vuotias. Masennus alkaa yleensä juuri silloin, kun olen yksin. Silloin minua alkaa ahdistaa, nykyisin useinta kertoja viikossa myös itken. Välillä itkuun on joku syy, mutta tuntuu, että syy voisi olla mikä vaan. Minulla on kyllä paljon läheisiä ihmisiä, mutta silti tunnen olevani yksinäinen (siis silloin, kun masennus iskee).
Toisaalta tuntuu, että olen koko ajan masentunut, esim. työnteko vain häivyttää masennuksen hetkeksi. Toisaalta pelkään, että olen itse kehittänyt ongelmani ja minun pitäisi vain hankkia tarpeeksi tekemistä, etten ajattelisi ikäviä asioita.
Ikävintä on se, että ollut jo muutaman kuukauden jatkuvasti ahdistunut, pelkään tulevaisuutta vaikka ei ole mitään pelättävään. Samalla myös itsetuntoni on matalalla. Minusta alkaa tuntua, että olen rasitteeksi ystävilleni, pelkään koko ajan että menetän heidän.
Kuulisin mielelläni kokemuksia/ tietoa mistä saisi apua juuri tällaisessa tilanteessa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tutulta kuulostaa.
Mä selvisin pitkäaikaisesta depressiosta psykoterapian ja lääkkeiden avulla. Olin kärsinyt masennuksesta 14-vuotiaasta ja pääsin siitä pikku hiljaa kuiville n.20-vuotiaana. Kolme viimeistä vuotta on mennyt ihan hyvin. Välillä ahdistaa, mutta olen ollut opiskelukykyinen ja vuodessa on ollut reippaasti enemmän hyviä kuin huonoja päiviä (tämä on hyvä pitkäaikaisen masiksen mittari).
Silti, tämä heinäkuu on ollut tuskaista. Tiedän, että syynä on se, etten ole töissä. Kirjoitan gradua vieraalla paikkakunnalla, vain mies seuranani. Kaipaan kavereiden seuraa, ihmisiä ja muutakin tekemistä kuin opinnot. Tämä yksinäisyys on nostanut pintaan masennusta ja huomaan jo toivovani elämäni päättymistä. Kaikki meni hyvin, kun olin kiinni opiskeluissa ja gradun kokeellisen osuuden tekemisessä. Ajatukset eivät olleet itsessä. Niin se on minun elettävä, niin ettei ehdi ajattelemaan ja hautomaan ikäviä asioita. Yksinäisyys ja tekemisen puute tuovat mukanaan masennuksen.