Heräsin aamulla pirinään. Se pirinä ei kuitenkaan tullut mistään, kenties omista aivoistani.
Sitä ennen näin unen. Olin nukkumassa omassa talossani. Kaikki oli hyvin..unen unessani jokin minua varoitti, mutta en tiedä mikä. Mutta kun heräsin (unessa) ja katsoin ikkunasta ulos, talomme piha oli asfaltoitu..hädissäni menin kysymään äidiltäni (joka ihan oikeasti asuu talossamme), mitä on tapahtunut.
Hän sanoi, että etkö muista, piha paloi viime yönä.
Kaikki mitä veljeni vaimo on pihallemme tehnyt tuhoutui. Pihamme oli ollut todella kaunis.
Samassa tulipalossa tuhoutui myös oikeanpuoleisen naapurin piha. Naapurit luovuttivat talonsa meille, jotta meille löytyisi yösijaa. Talossa oli monia huoneita, joista parhaimman sai äitini, siinä oli uudet ikkunanpielet ja upeat kalusteet. Todella hieno huone. Lapseni sai valita monista makuuhuoneista mieleisensä, ja minä otin sen joka jäljelle jäi. Se huone ei ollut huono, mutta edellisiä vaatimattomampi.
Pihalle tulipalon jälkeen oli jäänyt traktori, jota oikeassa elämässä emme koskaan tarvitse, ja farmariauto, jota meillä ei edes ole.
Kuka keksii selitystä tälle unelle ?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Sielunelämäsi on kokenut suuren mullistuksen. Tämä asia hakee nyt huomiotasi, että huomaisit mikä on tärkeää ja mikä ei. Ulkoinen kauneus ja omistaminen ovat muuttuneet palon takia ensin tuhkaksi ja sitten kovettunut asvaltiksi. Ulkoinen kauneus ja omaisuus on katoavaista. Uni näyttää, että siitä täytyy joskus luopua, kun vanhenemme ja se ei saa olla liian tärkeää. Tilaa löytyy sisimmästäsi, sieltä löytyy aina paikkoja, joissa olla ja olla tyytyväinen, aina juuri siihen mitä on. Kukin saa sen mitä kuuluukin saada. Sinulla on jo kaikki sydämessäsi. Et tarvitse ulkoisia kauniita asioita, se pysyvä kauneus ja tyytyväisyys voi löytyä vain sisimmästäsi.
Mielenkiintoistesta selityksestäsi kiitos. Et ole aivan hakoteillä, moni asia osui kohdalleen.
Mukavia kesäpäiviä sinulle !