On ilo nähdä, että Äänekoskella on saatu aikaan päätöksiä, jotka todella parantavat kuntalaisten arkea. Kaupunginhallitus on ollut mukana kehittämässä ja viemässä eteenpäin pyöräteiden kunnostusta ja rakentamista.
Erityisesti uusi, Äänekoskelta Suolahteen johtava päällystetty pyörätie ansaitsee kiitoksen. Kun reitti vielä lämpenee alapuolella kulkevan putkiston ansiosta, voidaan pyörällä ja jalan kulkea turvallisesti ja mukavasti lähes ympäri vuoden. Tämä on esimerkki siitä, miten kestävää liikkumista voidaan edistää järkevällä ja innovatiivisella tavalla.
Tällaiset päätökset osoittavat, että politiikassa voidaan katsoa tulevaisuuteen ja tehdä ratkaisuja, jotka hyödyttävät kuntalaisia pitkälle. Nostan hattua ja toivon, että vastaavaa ennakkoluulottomuutta nähdään jatkossakin!
Hatunnosto Äänekosken kaupunginhallitukselle
6
418
Vastaukset 6
- Anonyymi
Sarkasmin kanssa tarkkana, täällä on myös kaupunginhjallituksen SDPläiset ja vasurit kyttäämässä, ja voi olla että ne eivät oikeasti ymmärrä hienovaraista kettuilua.
- Anonyymi
Vielä jos olisi saanut PV putkituksen pojat tekemään putket niin pysyisi viereinen tiekin sulana 👍
- Anonyymi
Ehdottomasti samaa mieltä ☺️☺️
- Anonyymi
Äläpä olematonta kehu.
Pj Lunttilakin hävinnyt kuin pieru Saharaan.
Ei tämä kyläpahanen muukdi muutu. Ikuinen kommunismin kehto. Ja p*rseennuolennan. - Anonyymi
"Tällaiset päätökset osoittavat, että politiikassa voidaan katsoa tulevaisuuteen ja tehdä ratkaisuja, jotka hyödyttävät kuntalaisia pitkälle. Nostan hattua ja toivon, että vastaavaa ennakkoluulottomuutta nähdään jatkossakin!"
No tähän ehkä sopii parempi myöhään kuin ei koskaan. Vuosiahan se pyörätie olikin hengelle vaarallinen, jos ei tiennyt missä kunnossa alamäet ovat.
Saisivat kunnostaa pyöräteitä muuallakin. Esim. Tokmannin kohdilla sellainen hyppyri, että jos siihen vanhus sähköfillaroi niin se on a) liikuntakyky pois b) henki.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1131403
- 45921
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r133704- 70676
- 67626
- 53607
- 55565
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.115525Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20500Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e101485Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32478- 34477
- 55468
- 5468
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118466Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 49447
- 52413
- 42410