Rikosten Orimattila

Anonyymi-ap

Tapahtuuko Orimattilan kokoisella maaseutupaikkakunnalla edes rikoksia? Kyllä niitä on aina tapahtunut ja tapahtuu jatkossakin.
Vakavin rikos mikä Orimattilassa on koskaan tapahtunut lienee se jossa Isä, äiti ja viisi lasta löytyivät surmattuina Orimattilassa huhtikuussa 1918.
Eniten kuitenkin on keskusteltu kylillä vuoden 1995 lopussa tapahtuneesta taposta jossa vartiointiliikkeen mies surmasi kaverinsa paikallisessa baarissa. Se oli sen ajan Orimattilassa suuri uutinen.
80-luvulla ja vielä seuraavan vuosikymmenen alussa tapahtui paikkakunnalla paljon omaisuusrikoksia. Suurin osa näistä oli ihan pilipali keikkoja joissa kiinteistön murtovahingot oli suuremmat kun itse saalis.
Mutta eräs kultasepänliikemurto oli kuitenkin yli miljoonan markan keikka. SE oli jo ammattimaisemmin tehty, eikä selvinnyt koskaan.
Kyllä Orimattilassa rikoksia on siis tehty ja nykyisin nämä on ememmän tai vähemmän huumehouruisten touhuja.

28

460

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kaikissa ketjuissa tulee pysyä aloituksen aiheessa. Mikäli näin ei jatkossa tapahdu, niin höpöhöpö kirjoittajat tullaan bannaamaan täältä.

      Mitä orimattilan rikoksiin tulee niin henkirikoksia täällä on tapahtunut paikkakunnan koko huomioiden runsaasti.
      1980-luvulla 5
      1990-luvulla 3
      2000-luvulla 1
      2010 -luvulla 2
      2020 -luvulla 1

      • Anonyymi

        HYVÄ! Toivottavasti täällä jatkossa säilyy aiheessa pysyvä kirjoittelu eikä rönsyile omaisten ja muitten mollaamiseen.

        1980-luvulla Orimattila oli Suomessa väkilukuun suhteutettuna henkirikosten kärkeä.


    • Anonyymi

      Nuoriso on muuttunut eikä kipuile enää kylillä, ne on jonkun verran viisaampia kun kasarin/ysärin nyrkkisankarit.

      T: Keijo

      • Anonyymi

        Näin on käynyt. Entisaikaan kylillä oli iltaisin porukkaa. Oli nuoria ja varttuneempiakin. Keskikaljapaikat veti hyvin. Nyt on kaljabaarit iltaisin hiljaisia tai vallan kiinni.


      • Anonyymi

        Muistanko Keijo oikein, että sulla oli aika usein nenä kipeä viikonlopun jälkeen?

        T. Pena


    • Anonyymi

      80-luvun rikollisuus oli sellaista jossa oli tarkoitus tienata rahaa esim. liikehuoneistomurroilla tms. Nykyään rikollisuus on reppanoiden sekoilua jossa sekakäyttäjä tollot tyhmyyttään tekee jotain päätöntä.
      Silloin kasarilla murtomiehet oli selvänä vääntöä tekemässä.
      Henkirikoksia Suomessa tehtiin kasarilla eniten. Silloin suuret ikäluokat oli 30 - 40 vuotiaita ja alkoholi virtasi. Viina, puukko ja väärä sana oli paha yhdistelmä.

      • Anonyymi

        Ennää ei ole rahaa kaupoissa niinku oli ennen. Ei kannata yrittää niitä ryöstää. Pelataan niin paljo maksupäätteillä.


    • Anonyymi

      Mikä on paikkakuntaa eniten puhuttanut rikos?
      Oma veikkaukseni on että Sopinkulmassa 1995 tapahtunut tappo. Siitä liikkui juttua kuinka uhrin suku kostaa tekijälle, mutta eipä kostaneet. Ei Suomessa kosteta tuollaista.
      Sitä hieman ihmettelen ettei Olassa koskaan ryöstetty pankkia vaikka konttoreita oli lukuisia. Silloin pienissä sivukylien konttereissakin oli käteistä rahaa sen verran että sillä taparikollinen eläisi viikon pari herroiksi ja kiinni jäätyään lomailisi Sörkassa muutaman vuoden. Se olisi jätkälle hyvä diili. Muutama vuosi valtion täysihoitoa, eikä ne vankilat silloin menneinä vuosikymmeninä niin pahoja paikkoja olleet koska vankiaines oli jollakin tavalla järjissään olevaa sakkia. Muistelkaas vaikka Orimattilan tunnettuja linnakundeja- Oikeastaan ihan hauskoja heppuja joita elämä oli potkinut päähän tai lapsuudessa oli sattunut jotakin ja se johti epäsosiaaliseen elämäntapaan.

      • Anonyymi

        3 vuotta istui, että aika vähän. Mutta kai oikeus tietää.


      • Anonyymi

        Ketä niitä linnaukkoja oli?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketä niitä linnaukkoja oli?

        Vanhan liiton miehistä mainittakoon vaikka Assi ja Siri.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vanhan liiton miehistä mainittakoon vaikka Assi ja Siri.

        Nykyajan linnakundit vasta kovia onkin. Huijari koijarit.


    • Anonyymi

      Orimattilassa ei ollut edes vempeleen käyttötaitoisia rikollisia. Vempele oli Sörkassa kehitetty laite jolla sai tiirikoitua sen aikaiset lukot liki kaikki auki, ainakin Abloy merkkiset.
      Se oli kuitenkin sellainen laite jota piti osata käyttää että lukot aukesi. Jos tavalliselle jätkälle vempele annettiin . niin se ei sillä yhtäkään lukkoa saa auki vaikka 10 vuotta yrittäisi. Vempeleen käyttötaidon oppi vain teräväpäiset rikolliset ja opettajan piti osta opettaa sen käyttöä.

    • Anonyymi

      Orimattilan rikolliset oli sellaista väkeä että ne meni ovista sisään purkuraudalla vääntämällä tai ikkunan rikkomalla. Aikoinaan vanhan linja-autoaseman rakennuksessa joka jäi S-Marketin laajennuksen alle oli kultasepänliike. Sinne murtautuivat linja-autoaseman odotushuoneen seinän läpi. Sekin keikka tosin oli sellainen josta tekijät jäi lähes heti kiinni ja kiinteää tuomiota tuli.

      • Anonyymi

        Legendaarinen on ”keikka” missä kaksoset en muista nimiä mutta varmaan yhtä laihoja vieläkin, menivät videovuokraamon ikkunasta sisään kun oli hiukkasen auki. Se olinilmeisen akrobaattitåpu kun kaikki siitä puhuivat. Saalis:karkkia ja kiinni


    • Anonyymi

      Automankkavarkaudet oli etenkin 80-luvulla riesana. Sen aikakauden autoissa ei yleensä ollut hälyttimiä ja varastetuille mankoille oli markkinat. Etenkin jos ne oli laatumerkkejä kuten Pioneer tai Blaupunkt . Sivulasi rikkki ja siitä kädellä lukitusvipu ylös ja ovi auki. Nerokkaimmilla oli tiirikoita joilla ovet aukesi, tosin silloin osa lukoista aukesi jopa kahvilusikalla.

    • Anonyymi

      Tupakkaa sai kartonkikaupalla sitten noista huoltamoista kun kävi vaan hakemassa. Samalla saattoi sitten ottaa karkkia mukaan muovikassillisen. Sitä on itsekin tullut silloin aikoinaan syötyä varastettua karkkia ja ihan yhtä hyvää se oli kun ostettukin. Noilla huoltamokeikoilla joskus mursivat myös peliautomaatit ja saivat sieltä kolikkopusseja mukaan.

    • Anonyymi

      Orimattilassa ei ollut edes vartiointiliikettä ennen kun joskus 90-luvun alussa kun yläasteen entinen vaksi ja eräs toinen mies perustivat sellaisen. Myös hälytinlaitteet oli alkeellisia ja helposti ohitettavia. Suuremmilla paikkakunnilla Suomen teollisuuden vartiointi Oy ja muut vartiointiliikkeet oli öiseen aikaan aktiivisia.
      On tehty elokuva jonka nimi on " Täältä tullaan elämä" ja siinä elokuvassa on oikea prototyyppi sen ajan vartijasta kera koiransa. Noin hurjia ne silloin oli.

    • Anonyymi

      Orimattilalaiset rikolliset oli ainakin 70-luvulla - 90 luvulla pääosin nuoria kundeja, alle kolmekymppisiä. Nämä oli koulut kesken jättäneitä, mutta ei kuitenkaan tyhmiä tai toivottomia tapauksia. Peruskoulu oli käytynä, mutta ammatillista koulutusta ei monellakaan. Osa näistä oli autoista ja niiden korjaamisesta kiinnostuneita. Osaa taas kiinnosti kapakoissa istuminen. Pikkurikoksilla rahoittivat päihteidenkäyttöä ja kännissä sitten saattoi tapahtua jotakin jota ei selvänä olisi päässyt tapahtumaan, lisäksi porukassa tyhmyys tiivistyy.

    • Anonyymi

      Vanhaan hyvään aikaan aina tuonne 2000 luvun alkuun asti pienilläkin paikkakunnilla oli oma poliisilaitos ja sen konstaapeleilla hyvä paikallistuntemus. Paikallispoliisi tunsi alueensa rikolliset ja niiden toimintatavat.
      Kun tapahtui esim. liikemurto niin ei tarvinnut kun katsoa ketä oli vapaana ja ketä linnassa. Sen jälkeen alettiin tutkia tekotapaa ja todettiin että näinhän se ja se on aiemminkin näitä vastaavia keikkoja tehnyt. Sitten vaan jätkät koppiin ja pitkät pidätysajat, muistaakseni 14 vuorokautta laittoivat kyllä jätkät tunnustamaan. Vain kovapäisimmät joilla ei ollut mitään riippuvuutta kestivät tunnustamatta parin viikon koppihoidon. Mutta vaikka tunnustusta ei tullut niin kyllä joku rikoskumppani alkoi laulamaan ja tuomiota tuli.

      • Anonyymi

        Mm. Kalle Jokinen joka aloitti liikunn opettaja mutta sai sitten poliisista paikan, oli kunnon yhteisöpoliisi joka tykätty. Ja vaimonsa kuviksen opena. Oli oikein mukava.


    • Anonyymi

      Kyllä. Se porukka vietti villivarsassa suunnittelemassa asioitaan. Venäjän mafia mukana, joka pyöritteli bordellia ex kuntosalissa ja videvuokrausliikkeesä hetken. Silloin pyöri takakontissa aseet venäläisissä mersuissa ja pirtu virtasi (60 000 litran takavarikko)+ muuta. Sen aikaisen rogues galleryn prresidentinkin näin sen porukan kanssa villivarsassa ja mukanansa asianajaja. Se alakerran baari oli vielä räkäsempi ja kaikki jotka oli vihaisia ja pettyneitä siellä hengailivat suunnittelemassa ja tappelemassa.
      Tappo viereisessä baarissa oli turha. Hormonit näyttelivät luultavasti osaa. 3 vuodessa ulos. Useemman kertainen penkin tai veteraanipenkin joku iso voittaja tmv. Siitä ”nyt jo salilta” löytyikin sitten ”samanhenkistä” porukkaa ja roinan voimalla mentiin. Piireissä pyöri eräs Vuosaaren sataman kioskitappja. Myös muikkelit ja lapset veti sitä horkkaa (15vuotiaat). Hän ilmeisen karismaattinen henkilö. mutta sitä en osaa sanoa mistä ne tulivat. Ehkä venäläisiltä kun pyörivät kai johonkin 98 asti (mene tiedä)

      15v pojat veti 1990-luvulla kuuria ja sitten lähdettiin Lahteen vetämään turpaan jos omat oli jo telottu. Se oli vaarallista hommaa kun astalo mukana. Olalla oli Lahdessa aika huono maine ja ihmiset oikeasti pelkäsi niitä Orimattilan porukoita, joista monet alaikäisiä. Mitä tampiotoimintaa sekin. Vai jatkuuko kylätappelut vielä tällä vuosituhannella olassa ja lahessa?

      • Anonyymi

        Ei jatku kylätappelut enää.
        Tosiaan Rogues Galleryyn kuuluvaa väkeä täällä pyöri aikoinaan. Itsekin niitä olen nähnyt. Kenen lie kavereita ja millä asialla olleet. Aatulla oli venäläisten kanssa jotakin toimintaa, mutta Aatuhan sitten katosi Venäjän reissullaan.


    • Anonyymi

      Oli varmaan ihan hyvä homma olla poliisina silloin menneinä vuosikymmeninä Orimattilan tapaisella paikkakunnalla. Kaikki kyläläiset tiesi että kuka on poliisi ja poliisi tunsi kyläläiset. Poliisi nautti suurta luottamusta ihmisten keskuudessa.
      Jos teki vaikkapa työuransa pikkupaikkakunnan poliisina, niin suhteellisen helpolla pääsi. Juoppojen putkaan roudaamista, kotihälytyksiä pääosin samoihin osoitteisiin perjantai ja lauantai-iltaisin. Kylän nuorison paimentamista. liikennevalvontaa.
      Poliisi tiesi heti kuka ajaa kortitta ja kellä on taipumusta ajella kännissä. Sitten se rikollisten kiinniotto ja rikosten selvittäminen.

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      45
      7859
    2. Tulipalossa henkilövahinkoja, itsenäisyyspäivä alkoi huonosti, poliisi tiedottaa lisää

      Savonlinna https://www.como.fi/uutiset/savonlinna-henkilovahinkoja-tulipalossa-poliisi-tiedottaa-lisaa/
      Savonlinna
      87
      5419
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      59
      3859
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      91
      3829
    5. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      98
      3569
    6. 55
      3203
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      74
      3182
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      34
      2578
    9. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

      "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
      Maailman menoa
      211
      2252
    10. Heräsin taas ikävään

      Ja aivan valtavaan haluun. Tahdon sinua R. ❤️
      Ikävä
      52
      1688
    Aihe