Uusi tutkimus paljastaa lupaavia tuloksia masennuksen hoidosta psilosybiinin avulla

Anonyymi-ap

Kyseessä on luonnossa esiintyvä psykedeelinen yhdiste, jota tavataan esimerkiksi niin sanotuissa taikasienissä.

Tuoreen tutkimuksen mukaan taikasienien hyödyt psykoterapiaan yhdistettynä on tarjonnut pitkäaikaisia hyötyjä potilaille, joilla on diagnosoitu vaikea masennus.

Tulosten perusteella vuonna 2021 julkaistuun kliiniseen tutkimukseen osallistuneista kaksi kolmasosaa oli viiden vuoden kuluttua edelleen täysin oireettomia. Tutkijoiden mukaan potilaiden ahdistus ja masennusoireet olivat pysyneet matalalla tasolla.

Moni kertoi kokeneensa hoidon yhdeksi elämänsä merkittävimmistä kokemuksista. Joidenkin mukaan se oli rinnastettavissa uskoon tulemiseen tai lasten syntymään.

Tutkimusta johtanut professori Alan Davis Ohion yliopistosta kertoo, että vaikutukset näkyivät laajasti. Hoitoon osallistuneilla on parempi toimintakyky, vähemmän lääkitystä sekä vahvempi kyky tuntea iloa ja innostusta.

– Suurin osa osallistujista piti hoitoa edelleen turvallisena ja elämää parantavana kokemuksena, Davis tiivistää.

Seurannassa oli mukana 18 alkuperäisen tutkimuksen osallistujaa. Osa potilaista ei ollut saanut mitään muuta masennukseen liittyvää hoitoa tutkimuksen jälkeen. Suurin osa oli jatkanut lääkitystä tai psykoterapiaa.

Ennen hoitoa monet heistä elivät lamaannuttavan masennuksen kanssa, joka esti arjessa jaksamisen. Tulokset julkaistiin syyskuussa Journal of Psychedelic Studies -lehdessä.

https://www.stara.fi/2025/09/21/tutkimus-psilosybiinihoito-pitaa-masennuksen-loitolla/

14

167

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olisi hienoa saada jo Suomessakin tämä masennuksen ja ahdistuksen hoitomuoto kokeiluun mutta taitaa nykyinen lainsäädäntö edelleen kieltää sen?

      • Anonyymi

        Suomi nyt on takapajula monessa muussakin asiassa. Asiat ja uudistukset etenevät hirvittävän hitaasti.

        Sitäpaitsi vaikka kyseinen psilosybiinipohjainen lääke tulisikin markkinoille, niin sen antamiselle, tai määräämiselle laitettaisiin hyvin tiukat rajat, ja seulonta, kenelle niitä annetaan. Esim. vaikka psykoosisairaudessakin on masennusta ja ahdistuneisuutta, niin heille ei sitä tultaisi koskaan määräämään. Ei, vaikka heille tehty diagnoosimääritelmäkin olisi päin puuta, eli väärä. Osalle esim. skitsofrenian diagnoosin saaneista käytöksen taustalla on saattanut olla oikeasti introverttipersoonallisuus, tai traumatausta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmisellä voi olla taipumusta psykoosiin, vaikka ei olisi ikinä psykoosia sairastanutkaan.
        Sellaisetkin olisi seulottava pois, ennen mahdollista psilosybiinihoitoa, koska se voi laukaista psykoosin, periaatteessa kenelle vain, ja vielä herkemmin sellaiselle, jolla on alttius olemassa.
        Itse aikoinaan pahoissa psyykkisissä ongelmissa olleena en suostuisi ottamaan mitään hoitoa, joka sotkee aivotoimintaa, ja jossa on mielenterveyttä pahentavia riskejä olemassa.

        Sitä itsekkin pelkään että ei tällaisien hoitomuotojen laillistamisesta tulla edes keksustelemaan Suomessa seuraavan parin vuoden sisällä pikemminkin siihen voi mennä 10-15-vuotta. Eli jos haluaa hoitaa itseään on pakko rikkoa lakia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmisellä voi olla taipumusta psykoosiin, vaikka ei olisi ikinä psykoosia sairastanutkaan.
        Sellaisetkin olisi seulottava pois, ennen mahdollista psilosybiinihoitoa, koska se voi laukaista psykoosin, periaatteessa kenelle vain, ja vielä herkemmin sellaiselle, jolla on alttius olemassa.
        Itse aikoinaan pahoissa psyykkisissä ongelmissa olleena en suostuisi ottamaan mitään hoitoa, joka sotkee aivotoimintaa, ja jossa on mielenterveyttä pahentavia riskejä olemassa.

        Eikös nuo psykoosit mene useimmiten itsestään ohi, harvemmin ne pysyvästi päälle jää?

        Tiettävästi en ole koskaan ollut psykoosissa mutta on se varmaan hyvin ahdistava kokemus.

      • Anonyymi

        No miten sen nyt ottaa ammattivalittajat valittaa että SSRI lääkkeistä ei ole vielä riittävästi tietoa, koska niitä on laajamittaisesti käytetty vasta kolmekymmentä vuotta. Eli paljonko psilosybiiniä pitäisi sitten tutkia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi nyt on takapajula monessa muussakin asiassa. Asiat ja uudistukset etenevät hirvittävän hitaasti.

        Sitäpaitsi vaikka kyseinen psilosybiinipohjainen lääke tulisikin markkinoille, niin sen antamiselle, tai määräämiselle laitettaisiin hyvin tiukat rajat, ja seulonta, kenelle niitä annetaan. Esim. vaikka psykoosisairaudessakin on masennusta ja ahdistuneisuutta, niin heille ei sitä tultaisi koskaan määräämään. Ei, vaikka heille tehty diagnoosimääritelmäkin olisi päin puuta, eli väärä. Osalle esim. skitsofrenian diagnoosin saaneista käytöksen taustalla on saattanut olla oikeasti introverttipersoonallisuus, tai traumatausta.

        Itseasiassa suomessa asiat kehittyy ihan kohtalaista vauhtia. Se on totta että täällä ei välttämättä ole kaikista asioista saatavana sitä alan huippua, mikä maksaa kymmeni tai jopa satojatuhansia euroja, mutta se kuvitelma että tavan tallukka saisi sitä samaa hoitoa ilmaiseksi ulkomailla on absurdia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös nuo psykoosit mene useimmiten itsestään ohi, harvemmin ne pysyvästi päälle jää?

        Näin minäkin olen asian käsittänyt, että harvemmin psykoosit jäävät pysyvästi päälle. Tosin, jos tätä mennään kysymään itse alalla olevilta, tai asiantuntijoilta, niin kyllä heiltä useimmiten tulee vastaukseksi, että niitä "psykooseja tulee sitten tulevaisuudessa jatkossakin". Tällä edellä mainitulla, ja "sairauden hyvässä tasapainossa pysymisellä" perustellaan ja oikeutetaan niitä säännöllisesti ja koko elämän ajaksi käyttöön määrättyjä lääkityksiä. Siis ainakin skitsofreniadiagnoosin saaneiden kohdalla.

        Itse olen lopettanut kyseisten lääkkeiden säännöllisen käytön noin viisi vuotta sitten. Ainakin omasta mielestäni vointi ja olotila on huomattavasti parempi. Kun ne lääkkeiden haittavaikutukset jäävät pois, niin on henkinen terveyskin paremmassa balanssissa. Itsetuhoisuus on ja alkoholin käyttö kadonnut, joten siinäkin mielessä. Mutta niissä piireissä ei tätä ikinä myönnetäisi ja tunnustettaisi, että se johtuu psyykelääkkeiden lopettamisesta. Varmaan puhuisivat "osittaisesta paranemisesta", tai sairauden menemisestä remissioon. Itse olen aika skeptinen sen suhteen, onko se minulle aiemmin tehty diagnoosi edes oikea. Etenkin, kun sitä tehtäessä on niitä oireita, omia ominaisuuksia ja käytöstä aika tavalla liioiteltu ja ylitulkittu. Siihen päälle kun on vielä ollut traumataustaa ja vaikeita kotiolosuhteita ja introverttipersoonallisuus, niin herää vahva epäilys, että diagnoosi on alunperinkin väärä. Sikäli ikävää, koska siitä luottamisesta systeemissä toimiviin on joutunut maksamaan todella kovan hinnan. Kymmenen vuotta elämästä on mennyt kuin unessa, lääkkeiden takia, ja alkoholisoitunut. Että siinä mielessä olisi kannattanut ennemmin olla menemättä koskaan tk: seen valittelemaan omia vaivoja, ja ei olisi koskaan kannattanut avata psykiatrisen sairaalan ovia. Ennemmin olisi kannattanut matkustaa Etelä-Amerikkaan ja hankkia itselleen taikasieniä!

        Minulla on psykoosisairaus ollut remissiossa yli 20 vuotta.
        Vielä kymmenen vuotta sitten lääkäri väitti, että olisi syötävä psykoosilääkkeitä ennaltaehkäisyksi. En syönyt, eikä ole psykooseja tullut eikä ollut.
        Pärjään sen verran hyvin psyykeni kanssa, etten alkaisi hoitamaan itseäni millään sienillä, tai millään muullakaan, josta menee pää tokkuraan.
        Euforiasta yleensä haetaan jotain helpotusta tuskaiseen oloon, ja ahdistaviin ajatuksiin, mutta se ei poista kuitenkaan sitä syytä, minkä takia mielenterveys on alkanut heittelemään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmisellä voi olla taipumusta psykoosiin, vaikka ei olisi ikinä psykoosia sairastanutkaan.
        Sellaisetkin olisi seulottava pois, ennen mahdollista psilosybiinihoitoa, koska se voi laukaista psykoosin, periaatteessa kenelle vain, ja vielä herkemmin sellaiselle, jolla on alttius olemassa.
        Itse aikoinaan pahoissa psyykkisissä ongelmissa olleena en suostuisi ottamaan mitään hoitoa, joka sotkee aivotoimintaa, ja jossa on mielenterveyttä pahentavia riskejä olemassa.

        Eikö psilosybiinin aiheuttamat hallusinaatiot ole psykoottisia jo itsessään? Niistä tulee mieleen psykoositasoinen mania. Ainoana erona on se, ettei niitä ole patologisoitu sairaudeksi, koska niitä kokevat useimmiten keskiluokkaiset toimeentulevat ja hyvän sosiaalisen toimintakyvyn omaavat ihmiset boheemin harrastuksensa yhteydessä. Ajattele, jos maanis-depressiivisten ihanat kokemukset jumalallisesta yhteydestä tulkittaisiinkin pyrkimyksenä nousta ylös masennuksen syövereistä? Koko psykiatria on naurettavaa lääkärileikkiä, puhdasta pseudotiedettä. Ei ole mitään keinoa erottaa psilosybiinihoitoon liittyviä uskomusvaikutuksia lääkkeen aktiivisesta vaikutuksesta, eivätkä tunnetusti uskonnolliset ja hengelliset kokemukset edellytä kemiallisia aineita. Pelkästään masennuslääketutkimuksissa puolessa meta-analyysien mukaan sokkoutus epäonnistuu, ja psilosybiinin erottaa varmasti vähintään yhtä selkästi kalkkitableteista kuin SSRI-lääkkeen.

    • Anonyymi

      Homeopaattisilla lääkkeillä pääsee helposti eroon masennuksesta pysyvästi. Yleisimpiä ovat Ignatia, Aurum met, Natrum mur joita voi ottaa kerralla 200 potenssissa. Toki on muitakin, jos on jotain erityispiirteitä niin kannattaa miettiä. Nimittäin itsekin voi löytää netistä lääkkeet, kun homeopaatit Suomessa uskoo vain yksi lääke kerralla menetelmään ja sitten hoito kestääkin paljon pitempään.

      • Anonyymi

        Eikä tule sivuoireita

    • Anonyymi

      Me yliksellä ollaan jumalia ja parhaita

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      84
      7152
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      27
      7089
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      117
      6225
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5424
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      88
      5341
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5235
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      41
      5130
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4615
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      19
      3565
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      301
      3420
    Aihe