Yli-ikäset

Elikkä miks vanhukset joilla olisi jo oma muistojenhuone(60 70 80 )ette mene sinne vaan kuvittelette olevanne vielä toimivia.Minusta ja monesta muusta olette ruuan,lastenlasten,ja mitä nyt vanhempana niitä eteen tuleeki.Se ainainen nuorempien arvostelu saisi 50 huoneesta jo loppua ja antaa elämää haluavien ihmisten jatkaa sitä.Olette etupäässä pahansuopia(etupäässä)naisia joiden suu käy vaikka yhdelläsormella virheineen yllättävän paljonkin.Menkää teille sopiviin jooko.
1054534
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 105

Vanhimmat

niille jotka ovat ALLE 50 ja paremmallakin syyllä koska 70-vuotiaathan OVAT 50 !!!

Äänestä
  • Olen yli-ikäinen. Yhteystietoni olen tänäänkin antanut. Luulen, että keskustelupalstoilla on vallan muut ongelmat kuin ikäkysymys.

    Päivittäiset live-keskustelukumppanini ovat ikähaaruklaltaa jokeltelvista vauvoista sadan vuoden tietämille. En voi käittää, että yleisellä julkisella palstalla voitaisiin asettaa jooitain ikärajoja keskusteluun osallistumiselle.
    Tuo ikäpalstajako on ymmärtääkseni ohjeellinen niin, että tiedämme millaisia asioita siellä keskusteluissa on esillä.
    Kun keskustelu menee intiimimmäksi niin menemme chattiin, perustamme yhteisön, soittelemme, tapailemme.

    Äänestä

  • Ajomies kirjoitti:

    Olen yli-ikäinen. Yhteystietoni olen tänäänkin antanut. Luulen, että keskustelupalstoilla on vallan muut ongelmat kuin ikäkysymys.

    Päivittäiset live-keskustelukumppanini ovat ikähaaruklaltaa jokeltelvista vauvoista sadan vuoden tietämille. En voi käittää, että yleisellä julkisella palstalla voitaisiin asettaa jooitain ikärajoja keskusteluun osallistumiselle.
    Tuo ikäpalstajako on ymmärtääkseni ohjeellinen niin, että tiedämme millaisia asioita siellä keskusteluissa on esillä.
    Kun keskustelu menee intiimimmäksi niin menemme chattiin, perustamme yhteisön, soittelemme, tapailemme.

    mitä,jos opettelisit kirjoittamaan ja sitten vasta julkistaisit hölmöjä juttujasi.virheitä on enemmän kun ala-asteella.

    Äänestä

miehellä on munat,hän ei tuollaista tekstiä päästä missään olosuhteissa.

Taidat olla KERTOMIELITAUTINEN,koska luulet täällä edustavasi muitakin palstalaisia.
Älä sentään unta näe,että saat taustatukea,kaada vain itselle,ole hyvä.

Äänestä

lastenhuoneessa vielä.
Kehittele itseäsi ja järkeäsi, tule sitten uudestaan aikuisten palstoille, jookos!!!

Ps. Kirjoitustakin voisit harjoitella, imaisepa netistä typing master ja ala harjoitella.

Äänestä
  • Palsta on vallattu ( 80)

    "Nyt häiriköt ovat tulleet tänne vanhojen sekaan riehumaan. Vanhoja ihmisiä nykyään ahdistellaan. Täälläkin on vallattu heille osoitettu tila tyhjänpäiväisiin jankutuksiin."

    Viimeksi hääti tappo- ja murhauhkauksin 60 palstalta. Ainoatakaan häirintätapausta ei ole kuitenkaan milloinkaan osoitettu asiallisesti yksilöiden se keskustelu ja puheenvuoroo, jossa näin olisi tapahtunut pyynnöistä huoolimatta.

    Minusta tuntuu, että tällaiset maalaismiehet ja monet muut toimivat vain siksi ettette ole ymmärtäneet nostaa "Tarzania puuhun kun kuvaus alkaa."
    Pientä flirttiä - pyydän !

    Äänestä

  • maalaismiehissä kirjoitti:

    Palsta on vallattu ( 80)

    kyykkii pusikossa.

    Äänestä

  • se siellä kirjoitti:

    kyykkii pusikossa.

    En ole koskaan kyykytellyt. Joskus vain olisi hyvä kun asia puhuisi eikä sen esittäjä.

    Äänestä

  • Ajomies kirjoitti:

    En ole koskaan kyykytellyt. Joskus vain olisi hyvä kun asia puhuisi eikä sen esittäjä.

    on 4-5 eri vakinikkiä joka on aika harhauttavaa niille uusille jotka eivät ole tietoisia saman henkilön olevan kyseessä!

    Äänestä

  • mutta sinulla kirjoitti:

    Siitä tulikin mielee että riittäiskö yksi nikki per kirjoittaja jäis turhat pulinat ja kehuskelut vähemmälle vaikka keskustelukin avartaa kuin matkustelukin.

    Äänestä

  • mutta sinulla kirjoitti:

    on 4-5 eri vakinikkiä joka on aika harhauttavaa niille uusille jotka eivät ole tietoisia saman henkilön olevan kyseessä!

    Ooloet merkillinen höpisijä todellinen puskasta huutelija kun et kykene itse olemaan rekatun nikkisi takana. Ajomies-nikin yhteystiedot olen tänäänkin antanut palstalla ja rekatuissa nikeissäni ovat myös yhteystiedot.

    Siitä vaan kertomaan omia yhteystietoooooooja. Vaikka itse olen avoin niin en vaadi sitä toisilta,
    jokainen toimii kuin parhaaksi näkee.
    Minusta aina kun tehdään henkilöön meneviä syytöksiä on yhteystiedot syytäö ilmaista.

    Äänestä

  • Ajooomies kirjoitti:

    Mies sanoo vain sen mikä pitääki.PISTE

    Äänestä

  • Mies kirjoitti:

    Mies sanoo vain sen mikä pitääki.PISTE

    Äitis käyttää halpisvaippoja ja kun se on täynä närästää. Saat kohta rintaa ja rauhoitut. Ei sinusta koskaan sitä miestä tule! Hyvä niin!

    Äänestä

  • Ajooomies kirjoitti:

    Ooloet merkillinen höpisijä todellinen puskasta huutelija kun et kykene itse olemaan rekatun nikkisi takana. Ajomies-nikin yhteystiedot olen tänäänkin antanut palstalla ja rekatuissa nikeissäni ovat myös yhteystiedot.

    Siitä vaan kertomaan omia yhteystietoooooooja. Vaikka itse olen avoin niin en vaadi sitä toisilta,
    jokainen toimii kuin parhaaksi näkee.
    Minusta aina kun tehdään henkilöön meneviä syytöksiä on yhteystiedot syytäö ilmaista.

    syyttää ketä tahansa,joka nikin takana on kirjoittaja!

    Äänestä

  • maalaismiehissä kirjoitti:

    Palsta on vallattu ( 80)

    "Nyt häiriköt ovat tulleet tänne vanhojen sekaan riehumaan. Vanhoja ihmisiä nykyään ahdistellaan. Täälläkin on vallattu heille osoitettu tila tyhjänpäiväisiin jankutuksiin."

    Viimeksi hääti tappo- ja murhauhkauksin 60 palstalta. Ainoatakaan häirintätapausta ei ole kuitenkaan milloinkaan osoitettu asiallisesti yksilöiden se keskustelu ja puheenvuoroo, jossa näin olisi tapahtunut pyynnöistä huoolimatta.

    Minusta tuntuu, että tällaiset maalaismiehet ja monet muut toimivat vain siksi ettette ole ymmärtäneet nostaa "Tarzania puuhun kun kuvaus alkaa."
    Pientä flirttiä - pyydän !

    Ihminen näkee oitis omat virheensä toisessa, muttei ikäpäivänään
    - itsessään !

    Tuossakin tapauksessa maalaismies käytti yksitoista puheenvuoroa jankuttaen hajun ilkeyttä, yhden pyrkien tekemään itseään tykö keskustelukumppanini kanssa
    - muuta asiaa hänellä ei ollut moneen viikkoon millään palstalla. Hän ei ole milloinkaan avannut ainoatakaan keskutelua ko. palstalla.
    - Se siitä janmkuttamisesta !

    Äänestä

myönnän olevani väärällä palstalla, ja aika usein tuolla nelikymppisissä olenkin, mutta kyllä täällä on sen verran hauskaa poukkaa, että ihan mielellään tänne poikkeaa näin alaikäisenäkin.

Uskoisin että palsta on avoin kaikille, ei tarvitse olla juuri viidenkymmenen kymmenluvuissa.

Ja sama koskee vanhempia, miksi he eivät saisi tulla tänne, jossa keskustellaan yleensä hyvinkin vireästi.

Kuinkahan paljon porukaa paikalle jäisi jos noin tarkat kriteerit tänne tulisi.

Taitaa olla provo koko juttu....

Äänestä

Pojalla parku, kun vaipanvaihto venynnyt pitkäksi. Äitee unohtunut terasille. No poju joskus tulet ehkä kuivaksi!

Äänestä
  • Tuota just meinasin ette edes kirjoittaa malta kun lapset ostannu vanhuksille tietsikan.Mutta olkaa omalla reviirillä niin kaikki toimii.

    Äänestä

  • Mies kirjoitti:

    Tuota just meinasin ette edes kirjoittaa malta kun lapset ostannu vanhuksille tietsikan.Mutta olkaa omalla reviirillä niin kaikki toimii.

    Kyllä täällä tilaa on kaikille, myös sinulle ;D

    Äänestä

  • Mies kirjoitti:

    Tuota just meinasin ette edes kirjoittaa malta kun lapset ostannu vanhuksille tietsikan.Mutta olkaa omalla reviirillä niin kaikki toimii.

    Ehkä sieltä tuttipullontäyttäjä joskus tulee. Ne jotka on Lipposen leikkauksen jälkeen olemassa!

    Äänestä

  • Mies kirjoitti:

    Tuota just meinasin ette edes kirjoittaa malta kun lapset ostannu vanhuksille tietsikan.Mutta olkaa omalla reviirillä niin kaikki toimii.

    Tuo oli huono veto.Jos minä edellisessä keskustelussa jotenkin loukkasin sinua,niin us-
    kallan ja ilkeän myös esittää sinulle julkisen
    anteeksi pyynnön.Mutta kerro myös sinä mikä asia
    sai sinut tuomaan esille ilkeällä tavalla minun
    ja poikieni välit.Oli todella tökerö temppu.
    En pidä siitä että edessä ollaan lipeviä,mutta kun selkänsä kääntää,niin sama kaveri työntää
    puukkoa selkään.

    Äänestä

  • Mies kirjoitti:

    Tuota just meinasin ette edes kirjoittaa malta kun lapset ostannu vanhuksille tietsikan.Mutta olkaa omalla reviirillä niin kaikki toimii.

    tuntuu, että se olet sinä, MIES, joka olet väärällä palstalla. Oliskohan tuo 17 sinulle se oikea. Kirjoituksestasi päätellen on vielä peruskoulukin kesken.
    Joten sinne vaan, HUS, HUS:))))

    Äänestä

  • Mies kirjoitti:

    Tuota just meinasin ette edes kirjoittaa malta kun lapset ostannu vanhuksille tietsikan.Mutta olkaa omalla reviirillä niin kaikki toimii.

    lapsilla on ollut hyvät vanhemmat,koska muistavat myös heitä ´hankkimalla'jotain kiitoksena saamastaan mahdollisuudesta kasvaa "aikuisiksi".

    Minun äiti sai viikonloppuna taloonsa uuden maalin.Lapsia/lastenlapsia niin paljon,että kahdessa päivässä tuli valmista.
    Vielä pitää todeta,että en itse ollut "kykenevä"talkoisiin,eikä siitä muut talkoolaiset varmasti mieltään vaivanneet,saati pahoittaneet.

    jk. Ja taatusti työ tuli pyytämättä ja maalien kustannus tietysti kuului lapsille.

    Äänestä

  • viisnollaviis1 kirjoitti:

    Minä en ymmärrä miksi tuolla asenteella tulet tänne asiahan on päivänselvä, toiset vanhukset terrorisoi muutoin mukavia huonekeskusteluja muistellessaan, tai kun aikaa on, jokaiseen asiaan ja asianviereen ottaessaan kantaa etteivät muista edes huilaamassa käydä.Minustakin vanhukset ylipäätään mukavia muttaa sättiä heille ei olis pitäny opettaa noin vanhalla iällä enää, nyt siitä kärsii viattomatkin!!

    Äänestä

  • viisnollaviis1 kirjoitti:

    lapsilla on ollut hyvät vanhemmat,koska muistavat myös heitä ´hankkimalla'jotain kiitoksena saamastaan mahdollisuudesta kasvaa "aikuisiksi".

    Minun äiti sai viikonloppuna taloonsa uuden maalin.Lapsia/lastenlapsia niin paljon,että kahdessa päivässä tuli valmista.
    Vielä pitää todeta,että en itse ollut "kykenevä"talkoisiin,eikä siitä muut talkoolaiset varmasti mieltään vaivanneet,saati pahoittaneet.

    jk. Ja taatusti työ tuli pyytämättä ja maalien kustannus tietysti kuului lapsille.

    "ihanneperheilijä" päässyt vauhtiin ;DDDD

    Äänestä

  • taas on kirjoitti:

    "ihanneperheilijä" päässyt vauhtiin ;DDDD

    Rannilalan täyskate,jotta kyll sitt käypp katteeks,vai?

    Mitä pahaa muuten on jos lapset,myös aikuisena va varsinkin silloin pitävät omista vanhemmistaan,vanhuksista huolta sekä taloudellisesti,että olemalla läsnä.
    Oma äiti 86-v.ja asuu ok-'rintamamiestaloa'ja sen rakentaja isäni eli sen vaiheen Suomen historiaa että kaveria jätetty,eikä myöskään hänen lapsensa jätä omaisiaan tai kavereitaan.

    Onko syy katkeruuteesi mikä?Kerro?

    En vain kehu perheeni menestyksestä nettipalstoilla,lapsellista touhua ;DDDDDDDD

    Äänestä

  • aina olla kateellinen? kirjoitti:

    En vain kehu perheeni menestyksestä nettipalstoilla,lapsellista touhua ;DDDDDDDD

    kysymystä;siis uudestaan mikä on syy kat-ke-ruu-tee-si,kerro?

    Äänestä

  • viisnollaviis1 kirjoitti:

    kysymystä;siis uudestaan mikä on syy kat-ke-ruu-tee-si,kerro?

    ei vaikuta olevan minkäänlaista huumorintajua kun aina heti suutut ja alat nimittelemään/puskattamaan,sääliksi käy vaaria....

    Äänestä

  • mutta itselläsi kirjoitti:

    ei vaikuta olevan minkäänlaista huumorintajua kun aina heti suutut ja alat nimittelemään/puskattamaan,sääliksi käy vaaria....

    Mielelläni kyllä olisin.

    Sääliäkin kyllä minua saat,empaattisuuttahan se sinussa osoittaa.

    Ps.en kyllä ole suuttuvaa tyyppiä.Nytkin syön omenaa ja pulssi on niin alhaalla,kuin se minulla yleensäkin on.
    Sori ja anteeksi,jos sinua loukkasin,en kyllä tarkoituksellisesti,mutta meidän kemiat eivät yksinkertaisesti taida olla kovin kohdallaan.
    Se miten tilanne voidaan vältää on yrittää olla ottamatta kantaa sitä ensimmäistä kertaa.
    Sen suhteen vastuu kyllä valitettavasti jää sinun kontollesi,koska sinä näet kelle vastaat.
    Minä en näe meidän välisessä ja saatan vahingossa silloin tulla juttusille.

    Toki voidaan jatkaa entiseen malliin,ehän tässä mitään sen kummempaa.

    Ps.taas kyllä elvistelen,mutta vaimo pakottaa lähtemään mukaansa kauppaan hakemaan tarpeita mansikkakakun aikaansaamiseksi.
    Tämä on joka kesäinen perinne ja vanhin tyttö/avokumppani kutsutaan sitä tuhoamaan.
    Mitäs tähän sanot,nyt saat ollakin reilusti kateellinen.Minä lyön vielä vettä kiukaalle ja sanon,Nam.

    koska olen täällä virtuaalihenkilö,sitäpaitsi netissä leveilkeminen on useimmiten henkilön omaa utopiaa ;DDD

    Äänestä

  • minä en kirjoitti:

    koska olen täällä virtuaalihenkilö,sitäpaitsi netissä leveilkeminen on useimmiten henkilön omaa utopiaa ;DDD

    Laitappa sp-osote niin otan kuvan utopiasta ja laitan tulemaan.

    Taas ei voi muuta kuin ihmetellä vaimon taitoa ja tarmoa tehdä arkipäivästäkin juhlaa.
    Hän sentään on jo tehnyt normaalin työpäivän pääosin kuumassa ilmastoimattomassa autossa.
    Silti energiaa riittää kaikkeen pieneen elämän eliksiiriin.

    Kiitän ja huomioin häntä myös täällä live-elämässä,mutta ei kai ole paha,jos häntä myös näin virtuaaliystävien/-tuttujen joukossa kehun.

    Äänestä

Pimeitä on nähty ennekin. Ookko nää tosistas?

Äänestä
  • Muistanet huutelusi runsas vuosi sitten 80 palstalla. 60 palstalla riehuit tappo- ja murhauhkauksin suurten joukkojen nimissä.
    Ne 11 puheenvuoroa aikanaan osoittivat mikä olet miehiäsi.
    Törkeintä oli rikossyytteet joista viimeisin Alvar K:n kuolema, josta sain melkoista nuhdetta.
    Kun yritin vakuuttaa asiaa et itse eikä kukaan uskonut kun sanoin
    - maalaismieshän se itse höpisi omasta kuolemastaan !

    Sinuun en luottaisi viiden sentin edestä.

    Äänestä

  • Ajomies kirjoitti:

    Muistanet huutelusi runsas vuosi sitten 80 palstalla. 60 palstalla riehuit tappo- ja murhauhkauksin suurten joukkojen nimissä.

    Eräs uhkauksaista palstalla, muitakin on.
    Maalaismies ei ole osoittanut edes "katumisen" merkkejä, uhooo sen kun jatkuu.
    Palstan ( 60-80) shefukin on jo rientänyt mukaan puskasta huutelemaan. Ei ole ensimmäinen kerta
    - tuskin viimeinenkään. Sheriffin nyt luulisi edes jotenkin noudattavan "liikennesääntöjä" kun on ihan korttikin.

    "Kirjoittanut: Maalaismies* 25.6.2005 klo 11.20 On helppo sanoa, että älä välitä! Kun koulussa tai työpaikalla yksi on ottanut oikeudekseen hyppiä pöydillä sekoittaen kaikki kuviot, on turha kuvitella ettei se häiritsisi.

    Älkää välittäkö, sanotaan, älkää olko huomaavinanne! Minä haluaisin tappaa ja murhata sellaisen häirikön. Yhteisö ei voi sallia yhden mollata kaikkia. Ei tämä eikä mikään muukaan yhteisö"

    SILMÄÄN, JOKA VANHOJA MUISTELEE!

    riitoja?

    Äänestä

  • muiden palstojen kirjoitti:

    riitoja?

    Saanhan toki vastata kun kysytään ?
    Olisi somaa kun asiat voitaisiin keskustella muualla
    - se on ollut tavoitteeni alun alkaen jo vusia sitten. Se kun ei vain näytä kaikille sopivan.

    Äänestä

  • Ajomies kirjoitti:

    Saanhan toki vastata kun kysytään ?
    Olisi somaa kun asiat voitaisiin keskustella muualla
    - se on ollut tavoitteeni alun alkaen jo vusia sitten. Se kun ei vain näytä kaikille sopivan.

    riidat!!!!

    Äänestä

  • TIKULLA kirjoitti:

    SILMÄÄN, JOKA VANHOJA MUISTELEE!

    Roskat maton alle-tyyli ei toimi eikä ole toiminut vielä näillä millään palstoilla koskaan.

    Äänestä

  • Ajomies kirjoitti:

    Roskat maton alle-tyyli ei toimi eikä ole toiminut vielä näillä millään palstoilla koskaan.

    jankutus ikivanhoista asioista,me täällä olemme 50 mutte emmme dementoituneita ;DD

    Äänestä

  • teidän palstan kirjoitti:

    riidat!!!!

    Tällä palstalla ollaan ja keskustellaan tällä palstalla keskustelevien kanssa meidän asioistamme.
    Kirjoitin juuri "Skeptikolle" miten tällaiset asiat voitaisiin hoitaa. Se, ettei se jollekin käy niin sitten on jatkettava peliä
    tai käännettävä korttinsa.
    Kun palstoilla on säännöt niin niitä olisi hyvä myös valvojien noudattaa kuten kaikkien keskustelijain.

    Äänestä

  • Ajomies kirjoitti:

    Roskat maton alle-tyyli ei toimi eikä ole toiminut vielä näillä millään palstoilla koskaan.

    jankutus toimii. Sulla on useamminkin jäänyt levy pyörimään yhteen kohtaan. Juttusi ovat muutenkin tyhjänpäiväistä höpinää. Mitäs jos ensi alkuun perkaisit vähä noita o-kirjaimia pois? On kohteliasta muita kirjoittajia kohtaan hieman tarkistaa tekstiään ennen lähetystä.

    p.s. mites kun sä joskus oot (useammankin kerran) maininnut ettet kirjottele kuin omiin avausketjuihisi?

    Äänestä

  • Ajomies kirjoitti:

    Tällä palstalla ollaan ja keskustellaan tällä palstalla keskustelevien kanssa meidän asioistamme.
    Kirjoitin juuri "Skeptikolle" miten tällaiset asiat voitaisiin hoitaa. Se, ettei se jollekin käy niin sitten on jatkettava peliä
    tai käännettävä korttinsa.
    Kun palstoilla on säännöt niin niitä olisi hyvä myös valvojien noudattaa kuten kaikkien keskustelijain.

    tällä oli sen kanssa tekemistä että jankutat täällä vanhoja muilla palstoilla sattuneita riitoja?

    Äänestä

  • mutta mitä kirjoitti:

    tällä oli sen kanssa tekemistä että jankutat täällä vanhoja muilla palstoilla sattuneita riitoja?

    Kun lukisit niin luulisit vähemmäön. Eilenkin annoin useamman kerran yhteystietoni palstalla
    ja ne ovat julkipantuja. En voi mitään ellen saa avallisia vastauksia.
    Riitely onmuitten lempipuuhaa
    - olet sittä hyvä esimerkki.

    Äänestä

  • Ajomies kirjoitti:

    Kun lukisit niin luulisit vähemmäön. Eilenkin annoin useamman kerran yhteystietoni palstalla
    ja ne ovat julkipantuja. En voi mitään ellen saa avallisia vastauksia.
    Riitely onmuitten lempipuuhaa
    - olet sittä hyvä esimerkki.

    vanhoja riitoja kaivelee jollet juuri sinä!!
    Ja tänne 50 palstalle EIVÄT kuulu riitasi muilla palstoilla,tajua jo!!!

    Äänestä

  • Ajomies kirjoitti:

    Tällä palstalla ollaan ja keskustellaan tällä palstalla keskustelevien kanssa meidän asioistamme.
    Kirjoitin juuri "Skeptikolle" miten tällaiset asiat voitaisiin hoitaa. Se, ettei se jollekin käy niin sitten on jatkettava peliä
    tai käännettävä korttinsa.
    Kun palstoilla on säännöt niin niitä olisi hyvä myös valvojien noudattaa kuten kaikkien keskustelijain.

    skeptikon sekoitat omiin horinoihisi. Viestisi ovat todella sekavia ja sinkoilet niitä ihan ulkopuolisten silmille. Huiskit päämäärättömästi kuin mieltä vailla. Älä sotke koko palstan porukkaa tuohon yhden miehen loppumattomaan sotaasi.

    Äänestä

  • Ajooomies kirjoitti:

    Eräs uhkauksaista palstalla, muitakin on.
    Maalaismies ei ole osoittanut edes "katumisen" merkkejä, uhooo sen kun jatkuu.
    Palstan ( 60-80) shefukin on jo rientänyt mukaan puskasta huutelemaan. Ei ole ensimmäinen kerta
    - tuskin viimeinenkään. Sheriffin nyt luulisi edes jotenkin noudattavan "liikennesääntöjä" kun on ihan korttikin.

    se murhauhkaus!
    Se, että sinut haluttaissiin upottaa suohon, ei ole uhkaus.
    Kukapa sinua ei niin paljon inhoaisi, ettet herättäisi murhanhimoa, mutta ei se ole uhkaus.
    En uhkaa sinua, vaikka sanonkin, että halveksin ja inhoan sinua enemmän kuin ketään koskaan aikaisemmin.

    Äänestä

  • kopsari kirjoitti:

    "Kirjoittanut: Maalaismies* 25.6.2005 klo 11.20 On helppo sanoa, että älä välitä! Kun koulussa tai työpaikalla yksi on ottanut oikeudekseen hyppiä pöydillä sekoittaen kaikki kuviot, on turha kuvitella ettei se häiritsisi.

    Älkää välittäkö, sanotaan, älkää olko huomaavinanne! Minä haluaisin tappaa ja murhata sellaisen häirikön. Yhteisö ei voi sallia yhden mollata kaikkia. Ei tämä eikä mikään muukaan yhteisö"

    uhkaakin sinua...entä sitten?
    Entä jos toteuttaakin uhkauksensa?
    Vielä ei kukaan ole uhannut...korkeintaan kertonut mitä haluaisi tehdä äärimmäisen pahalle ja ilkeälle tyypille.Minäkin haluaisin pieksää sinut sairaalakuntoon, mutta en ole uhannut.
    Olenko?
    Haluaisin myöskin naida naapurin komeaa rouvaa mutta olenko mennyt ja uhannut tekeväni sen.
    Sinä olet, paitsi harhainen,...vainoharhainen, myöskin tyhmä.

    Äänestä

  • Ronssoni kirjoitti:

    se murhauhkaus!
    Se, että sinut haluttaissiin upottaa suohon, ei ole uhkaus.
    Kukapa sinua ei niin paljon inhoaisi, ettet herättäisi murhanhimoa, mutta ei se ole uhkaus.
    En uhkaa sinua, vaikka sanonkin, että halveksin ja inhoan sinua enemmän kuin ketään koskaan aikaisemmin.

    Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoisata.
    Oletko huomannut, että niitä puita kivitetään, joissa on kypsiä hedelmiä.

    Äänestä

  • Ronssoni kirjoitti:

    se murhauhkaus!
    Se, että sinut haluttaissiin upottaa suohon, ei ole uhkaus.
    Kukapa sinua ei niin paljon inhoaisi, ettet herättäisi murhanhimoa, mutta ei se ole uhkaus.
    En uhkaa sinua, vaikka sanonkin, että halveksin ja inhoan sinua enemmän kuin ketään koskaan aikaisemmin.

    Miksei maalaishiiri viihtynyt 70 palstalla eikä kuuskymppisten kanssa?

    Noh!

    Siellä oli vain kaupunkilaishiiriä!

    Äänestä

  • Kukas se täällä kirjoitti:

    vanhoja riitoja kaivelee jollet juuri sinä!!
    Ja tänne 50 palstalle EIVÄT kuulu riitasi muilla palstoilla,tajua jo!!!

    Jo vuosia on yhteystietoni olleet rekattujen profiileissa. Ajomiehenä kirjoittaessani eka kertaa tälle palstalle niin ilmoitin myös täällä yhteystietoni, joten
    - väärää puuta haukut !

    Äänestä

  • kuin sama kirjoitti:

    jankutus ikivanhoista asioista,me täällä olemme 50 mutte emmme dementoituneita ;DD

    Aikoinaan ensi kerralla kirjoittaessani tälle palstalle niin esitin toivomuksen tällaisten asioitten kirjoittelun palstakeskustelujen ulkopuolella aluksi
    - m e i l a t e n !

    Ainoatakaan asiallista huomautusta ei ole milloinkaan tuyllut miltään taholta
    - ei ylläpidolta enempää kuin keskustelijoilta tai muilta valvojiltakaan.

    Äänestä

  • sinä kirjoitti:

    skeptikon sekoitat omiin horinoihisi. Viestisi ovat todella sekavia ja sinkoilet niitä ihan ulkopuolisten silmille. Huiskit päämäärättömästi kuin mieltä vailla. Älä sotke koko palstan porukkaa tuohon yhden miehen loppumattomaan sotaasi.

    Minulla on sellainen käsitys, ettei meillä skeptikon kanssa ole ollut, ei ole nyt eikä ilmeisesti lähiaikoinakaan ole mitään erimielisyyksiä. Palstakeskustelujen perusteella olen saanut käsityksen, että on keskustelija parhaasta päästä.

    Äänestä

  • mutta kirjoitti:

    jankutus toimii. Sulla on useamminkin jäänyt levy pyörimään yhteen kohtaan. Juttusi ovat muutenkin tyhjänpäiväistä höpinää. Mitäs jos ensi alkuun perkaisit vähä noita o-kirjaimia pois? On kohteliasta muita kirjoittajia kohtaan hieman tarkistaa tekstiään ennen lähetystä.

    p.s. mites kun sä joskus oot (useammankin kerran) maininnut ettet kirjottele kuin omiin avausketjuihisi?

    Olisi mukavampaa keskustella meilaten ja omilla nikeillään. Itse olen antanut yhteystietoni
    - on tykkänään toisten asia miettiä miten käyttäytyvät. Fiksut palstalaiset tunnistaa nikistä ja siitä, että ottavat suoraan yhteyttä kirjoittajaan.
    Parhaillaan palstalaisilta saan toistasataa meiliä päivässä, että se siitä sitten !

    Äänestä

  • Ajomies kirjoitti:

    Kun lukisit niin luulisit vähemmäön. Eilenkin annoin useamman kerran yhteystietoni palstalla
    ja ne ovat julkipantuja. En voi mitään ellen saa avallisia vastauksia.
    Riitely onmuitten lempipuuhaa
    - olet sittä hyvä esimerkki.

    ###

    Äänestä

paas vaikka kaxi. Sillä saat suusi mageammaxi. xD
No on jutut.

Äänestä

tämä ketju taitaisi tänään voittaa. Ei tule ikävä vaikka poistuisi kokonaan.

Äänestä
  • Kyllä aikuiset ihmiset voivat olla lapsellisia,tässä palstassa ei yhtään järkevää asiaa.Moi!

    Äänestä

  • Risuparta kirjoitti:

    Kyllä aikuiset ihmiset voivat olla lapsellisia,tässä palstassa ei yhtään järkevää asiaa.Moi!

    järkevä asia?

    Äänestä

Onpas porukka herkällä tuulella. Lisää samanlaista.

Äänestä
  • kuupat.

    Äänestä

  • on herkistänyt kirjoitti:

    kuupat.

    räjähdysherkkää porukkaa :))

    Taitaa tuo helle alkaa kuumentamaan tunteita oikein tosissaan :D

    Äänestä

  • Marion.T kirjoitti:

    tulevan sota siitä,minkä ikäinen ihminen milläkin palstalla kirjoittaa....minäkin pompin ku pallo palstalta toiselle,
    sen mukaan missä on kiinnostavimmat jutut.
    mutta kukapa minua estäisi....:)

    Äänestä

  • on herkistänyt kirjoitti:

    kuupat.

    oluen sille, että toisetkin osaa arvostaa kunnon tappeluksia! Hah!

    Äänestä

  • Marion.T kirjoitti:

    räjähdysherkkää porukkaa :))

    Taitaa tuo helle alkaa kuumentamaan tunteita oikein tosissaan :D

    tätä tunnelmaa täällä palstalla ja naureskele muitten edesottamuksille! Kjäh!
    (Privana tälleen laitan, että eikös ollut räyhäkkä otsikko??)

    Äänestä

  • miia-kisu kirjoitti:

    tulevan sota siitä,minkä ikäinen ihminen milläkin palstalla kirjoittaa....minäkin pompin ku pallo palstalta toiselle,
    sen mukaan missä on kiinnostavimmat jutut.
    mutta kukapa minua estäisi....:)

    rauhaa täällä palstalla. Parasta naureskeltavaa saat, kun kerrot olevasi onnellinen. Silloin tulee viimeistään vastauksessa kaksi sontaa niskaan ja kunnon tappelus on valmis...siis jos tykkäät tappeluksista. Älä koskaan ota näitä juttuja vakavasti, vaan asetu niiden yläpuolelle. Silloin voit räkäistä niitten luusereitten niskaan, jotka ei ymmärrä tämmösten palstojen tarkoitusta oikeesti...Joka siis oli....Ajanvietto.

    Äänestä

  • Jermu kirjoitti:

    oluen sille, että toisetkin osaa arvostaa kunnon tappeluksia! Hah!

    alkoholia sanoit kerran ;D

    sit minunki puolesta... :D

    Äänestä

  • muka juo kirjoitti:

    alkoholia sanoit kerran ;D

    ja myöskin kohtuudessa. En koskaan ole sanonut, ettenkö ottaisi alkoholia. En vain koskaan juo sitä paljon. Pitkän työpäivän ja suihkun jälkeen otin ison oluttölin esiin. Aikamoista ryyppäämistä siis, vai mitä?

    Äänestä

  • miia-kisu kirjoitti:

    sit minunki puolesta... :D

    että hörppään tän tölkin tästä nyt pois poikkeen, kun toiset jo haukkuu ihan valehtelevaksi ryyppääjäksi. Kauheeta sellainen, eikö?
    Huomaatkos, miten helposti saa kateelliset liikkeelle?

    Äänestä

  • Jermu kirjoitti:

    että hörppään tän tölkin tästä nyt pois poikkeen, kun toiset jo haukkuu ihan valehtelevaksi ryyppääjäksi. Kauheeta sellainen, eikö?
    Huomaatkos, miten helposti saa kateelliset liikkeelle?

    se ole yks suomalaisten perisynneistä,se
    kateus....

    Äänestä

  • miia-kisu kirjoitti:

    se ole yks suomalaisten perisynneistä,se
    kateus....

    Yhden oluttölkin avasin, niin heti oli joku jo naukumassa..Ja vielä ylempänä heittelevät toisilleen kaikenlaisia murhettelujuttuja. Eihän tollaset ole kunnon tappeluksia ollenkaan, vaan pehmoluuserointia. Kateellisia ne on vaan toisilleen. Sellaista mää eppäilen...

    naukua.... :)kippis

    Äänestä

  • miia-kisu kirjoitti:

    naukua.... :)kippis

    Nyt tarttee ruveta katseleen elokuvaa. Olehan iisisti. Cool!

    Äänestä

  • Jermu kirjoitti:

    että hörppään tän tölkin tästä nyt pois poikkeen, kun toiset jo haukkuu ihan valehtelevaksi ryyppääjäksi. Kauheeta sellainen, eikö?
    Huomaatkos, miten helposti saa kateelliset liikkeelle?

    lapsellista Jermua,hohhoijaa...
    Och JAG HAR TALAT!

    Äänestä

  • tyypillistä kirjoitti:

    lapsellista Jermua,hohhoijaa...
    Och JAG HAR TALAT!

    Potkis ja lennossa takaisin puskaasi..Hopi hopi!

    Äänestä

  • Jermu kirjoitti:

    Potkis ja lennossa takaisin puskaasi..Hopi hopi!

    tänne asti ;DDDDDDDDD

    JAG HAR TALAT eli OLEN PUHUNUT=sanonut mitä mieltä olen ,ei siis jatkokommentteja,CAPICE????

    Äänestä

  • tulee kirjoitti:

    tänne asti ;DDDDDDDDD

    Paskon tuoksu.olet vanha sammunu talikynttilä

    Äänestä

  • omasko kirjoitti:

    Paskon tuoksu.olet vanha sammunu talikynttilä

    alaikäisten mielestähän paskan ja pierun mainitseminen ovat todella hupia ;DDDD

    Äänestä

  • mielestäsi, kirjoitti:

    alaikäisten mielestähän paskan ja pierun mainitseminen ovat todella hupia ;DDDD

    Minusta tuntuu että näinkö sinä enää pystyt lämpysee paskoo siis vääntää sitä.

    Äänestä

  • kuvuu kirjoitti:

    Minusta tuntuu että näinkö sinä enää pystyt lämpysee paskoo siis vääntää sitä.

    Taidatkin olla eestiläinen ;DDDD

    Äänestä

  • se lämpyse pasko ;D kirjoitti:

    Taidatkin olla eestiläinen ;DDDD

    sinä ees se lämpyne pasko vetästä(jollet suomalaista osaa)mutta sulla mielikuvitus laukkaa jo liika vanhuuttaa lopetetaa jookos.Vaikutat senverta pöhköltä.moi

    Äänestä

  • koita kirjoitti:

    sinä ees se lämpyne pasko vetästä(jollet suomalaista osaa)mutta sulla mielikuvitus laukkaa jo liika vanhuuttaa lopetetaa jookos.Vaikutat senverta pöhköltä.moi

    enkä ole kuullut verbiä kuvuu????Paskakin meilläpäin on paska,ei pasko ja lämpyä lämmin,,eikö ole ihanaa kun saat taas lukea sen sanan ;DDDD

    Äänestä

  • tiedoksi: kirjoitti:

    JAG HAR TALAT eli OLEN PUHUNUT=sanonut mitä mieltä olen ,ei siis jatkokommentteja,CAPICE????

    Niin juuri! Huahahahahahahahahaaaa! Kyykähdit jälleen pellenraakile!

    Äänestä

"antaa elämää haluavien jatkaa sitä..." ja sitten..."Se ainainen nuorempien arvostelu saisi loppua 50 huoneesta"..!!!

Olihan tässä nyt kahtaalle suunnattua opetusta; kyllä myö nyt viimesttään uskottaa..:))

ps.
Sitten kun minä "joooooooooooskus" täytän 60, niin olenkohan minä muuttunut ihan siinä silmänräpäyksessä yli-ikäiseksi ja muka seniiliksi, voisitko hieman valottaa tätä asiaa minulle?

Ja voisitko sinäkin käydä hieman opettelemassa niiden kahden sormesi käyttöä, jooooooooooooooooookooooooooooooooosta?..:))
ja ps. alaikäiset kakrut menkääpä välillä ulos aurinkoon leikkimään, se on terveellistä, saatte sitä D-vitamiinia talven varalle..

Äänestä

ne yli-ikäiset on juuri naisia?

Miten suu käy vaikka yhdellä sormella?

Koska täällä on nuorempia arvosteltu?

Eikö 60, 70 ja 80 vuotiaskin ole toimiva ihminen?

Mitä tarkoittaa "Minusta ja monesta muusta olette olette ruuan, lastenlasten,, ja mitä nyt vanhempana niitä eteen tuleeki" Siis mitä tuo tarkoittaa lauseena, olen sen verran seniili 40 etten oikein ymmärtänyt tuota ihailtavaa lauserakennetta.

Ei muuten - mutta ajattelin että selittäisit minulle ja monelle muullekin tällä palstalla kirjoittavalle, että mitä tuo omituinen höpinä tarkoitti - siis suomennettuna:)))

Provona voisin ajatella kyllä kuka tämän on kirjoittanut, mutta eihän täällä parane mitään arvailla :))
Ihan hyvä provo - onneksi olkoon siitä, jatka nyt hyvä ihminen ja vastaa myös :))))

Äänestä
  • Osaa toimia.Mutta juuri niinkuin sinä suunapäänä ottamassa joka asiaan kantaa.Siis 40 ja naiset vielä tekevät muutakin kun palstoilla vastailee typeryykksiä!!!

    Äänestä

  • urkku urkki kirjoitti:

    Osaa toimia.Mutta juuri niinkuin sinä suunapäänä ottamassa joka asiaan kantaa.Siis 40 ja naiset vielä tekevät muutakin kun palstoilla vastailee typeryykksiä!!!

    roikkua persuksissa hampainesi!

    Se on erittäin hyvä, että meillä täällä on kaltaisesi viehättävästi ja selväsanaisesti kirjoittava 50-59 vuotias herrasmies.

    Mitenkäs tuo flirttipuoli teiltä onnistuu?

    Olet sen verran minua vanhempi henkilö, että päätin varmuuden vuoksi teititellä:))

    Äänestä

  • jaksat kirjoitti:

    roikkua persuksissa hampainesi!

    SAMOIN itsekin etkä vahingossakaan ilkeile omalla nikilläsi

    Äänestä

  • Kyllä kai se tarkoittaa meitä kaikkia yli ikäi-
    siä.Ehkä minä tässä jo vanhuuttani horisen,niin
    ettei kannata ottaa kovin vakavasti.Mutta eiköhän
    meillä ole oikeus elämiseen.Olemmehan Parhaan
    elämämme paiskineet töitä puutteellisemmissa
    oloissa kuin tämä sukupolvi,joka vähän kyseen alaisesti on nyt meitä osoittelemassa.Jossakin se
    meidänkin sormen jälki näkyy tässä armaassa koti-
    maassa.Eiköhän se tämä valittava porukka vielä
    siihen aikaan taputellut kusi lätäkköä kammarin
    nurkassa,kun meidän ikä luokka paiski töitä.
    Eikä varmasti ollut niitä etuja, mitä nyt on.
    Jos olen väärässä,perun joka sanan.

    Äänestä

Onpa mukava aihe taas...HÖ!!

Saiskohan tätä liikkeelle yhtään.
Yleisilmoitus:
mulla upee olo ja tosi kivaa kesän kulkua...=)

Äänestä
  • Vanhat mummit ja jokunen pappa terrorisoi kyllä ainakin 50 huonetta.Minua äklöttää niitten "makuut"huoneessa(taustalla seuraavat)mutta heti kun jotain mihinkä voisi puuttua ilmenee ovat suunapäänä väliin huutamassa.

    Äänestä

  • Asia kirjoitti:

    Vanhat mummit ja jokunen pappa terrorisoi kyllä ainakin 50 huonetta.Minua äklöttää niitten "makuut"huoneessa(taustalla seuraavat)mutta heti kun jotain mihinkä voisi puuttua ilmenee ovat suunapäänä väliin huutamassa.

    uudestaan.

    En oikein päässyt jyvälle mitä tarkoitit.

    Kannattais varmaan laittaa muihinkin alkon pulloihin etiketit suosilla ylösalaisin,niinkuin salmiakkikossussa.
    Sillä "selväähän"on,jos pullon suusta suoraan naukkailee,niin teksti on tämäntästä auttamattomasti väärinpäin ja se taas puolestaan saa aikaan sekavuutta ja kommunikointivaikeuksia muiden kanssa.

    Lisäksi taisit kohdentaa lausumasi väärään kohtaan ketjua.
    Tai sitten olen vallan hakoteillä kirjoituksesi suhteen.

    yleensäkin ;DDD

    Äänestä

  • Asia kirjoitti:

    Vanhat mummit ja jokunen pappa terrorisoi kyllä ainakin 50 huonetta.Minua äklöttää niitten "makuut"huoneessa(taustalla seuraavat)mutta heti kun jotain mihinkä voisi puuttua ilmenee ovat suunapäänä väliin huutamassa.

    meitä "poikasia" täällä kiusaavat vanhat kääkät!!!!!
    Kun ei meikällä enää seiso, niin ei seiso, mutta hittoako siitä virnuilemaan.

    Äänestä

  • Asia kirjoitti:

    Vanhat mummit ja jokunen pappa terrorisoi kyllä ainakin 50 huonetta.Minua äklöttää niitten "makuut"huoneessa(taustalla seuraavat)mutta heti kun jotain mihinkä voisi puuttua ilmenee ovat suunapäänä väliin huutamassa.

    mä en oikein ymmärrä sun kommenttiasi,mut mun viesti taisi täyttää tehtävänsä.

    Äänestä

kiinostaa,puhu miehele älä vaateille,funtsi
enenmin mite sais mäyräkoirat kuleksii itestää
himaa ei tarttis tällasella helvvv ti helteelä
niitä pulkalla raijaa...

Äänestä

Siis "kelpaanko" tänne 50 -palstalle??? Aivan uskomattoman tökero avaus!
Ei voisi olla kuin joltain seksihaluiselta miehenkuvakkeelta...? Sitä vartenhan on seksilinjat!
Hei haloo kaikki NUORENMIELISET NAISET JA MIEHET!! Mehän ei aleta mummoilemaan vaan riiputaan kiinni elämässä ja kaikessa kivassa! HUOLIMATTA tämän keskustelun avaajan kaltaisista pökkelöistä!

Äänestä
  • ekaa kertaa tulla tänne kirjoittamaan...tai sellaista.
    Tästä juuri on kysymys. Peukut pystyyn sulle!

    Äänestä

Kirjoitat näin:

”Se ainainen nuorempien arvostelu saisi 50 huoneesta jo loppua ja antaa elämää haluavien ihmisten jatkaa sitä.”

Siis mitä? Miksi elämää haluavat ihmiset haluavat jatkaa nuorempien arvostelua ja estää sen ei-elämää-haluavilta? Mitä, mitä, mitä? Onko arvostelu jokin elämän korvike sinulle ”elämää haluava”?

Äänestä

- vai näenkö unta - kun on niin sopuisa tää seurakunta? Mikä lie sovun tuonut, ja rauhan riitojen tilalle suonut?

Tainnut olla karkkipäivä porukalla? Mikä on muuten lempikarkkinne? Fazerin parhainko?;-)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mies. kirjoitti:

Elikkä miks vanhukset joilla olisi jo oma muistojenhuone(60 70 80 )ette mene sinne vaan kuvittelette olevanne vielä toimivia.Minusta ja monesta muusta olette ruuan,lastenlasten,ja mitä nyt vanhempana niitä eteen tuleeki.Se ainainen nuorempien arvostelu saisi 50 huoneesta jo loppua ja antaa elämää haluavien ihmisten jatkaa sitä.Olette etupäässä pahansuopia(etupäässä)naisia joiden suu käy vaikka yhdelläsormella virheineen yllättävän paljonkin.Menkää teille sopiviin jooko.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu