Yksi n. 1000 s. tentti tulee maksamaan n. 23 €

Laskin, että ton verran menee musteeseen rahaa. Ei se paha summa ole, vaikka äkkiseltään tuntuukin, että koko ajan saa olla ostamassa mustetta ja rahaa kuluu.

Kopioin aina tenttikirjat itselleni, että voin tehdä heti kirjoihin alleviivauksia ja marginaalimerkintöjä. Jääpä sitten kirjallisuus kotiin käsikirjallisuudeksi, jos ja kun myöhemmin tarvitsee. Vituttaa vaan, kun vastaan tulee kirjaston sotkettuja kirjoja. Miksi opiskelijat ei tajua, ettei niitä saa sotkea. Kirjastojen pitäisi sakottaa kunnolla kirjojen sotkijoita.
91493
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Itsekin punkkaan uuden periodin alussa Karhu- tms. kopiossa, ja rahaa kieltämättä palaa. Tosin olen ostanut tuhannen kopion kortteja á 30 euroa, jolloin tuon 1000 s. tentin hinnaksi tulee "vain" 15 e: yhdellä kopiollahan saa kirjasta kaksi sivua.

Tähän summaan vielä alleviivaustussit, kansiot, suurempi vuokra vuosien paperivuorien aiheuttaman akuutin tilanpuutteen vuoksi..

Äänestä
  • lysti alkaa kun muutat ja et raaski heittää prujuja paperinkeräykseen siinä vaiheessa...paperi on perskuleen painavaa muuttokuormassa...nimimerkki raahasinpa tonnikaupalla paperia Rovaniemeltä Helsinkiin...

    Äänestä

  • Osta digikamera ja läppäri, ei kuluja kopioinnista ja kuvaaminen on huomattavasti helpompaa ja nopeampaa kuin kopioiminen... toki läppäriä ei viitsi ottaa esim. kylpyammeeseen...

    Äänestä

  • Nörtti kirjoitti:

    Osta digikamera ja läppäri, ei kuluja kopioinnista ja kuvaaminen on huomattavasti helpompaa ja nopeampaa kuin kopioiminen... toki läppäriä ei viitsi ottaa esim. kylpyammeeseen...

    Joo, läppäriä ei oteta kylpyammeeseen. Mutta voihan sitten tulostaa haluamansa osan.
    Vaikka ei ne paperitkaan välttämättä kylpemisestä pidä, kirjaston kirjoista puhumattakaan... :)

    Äänestä

Minä en ole yhtään tenttikirjaa ostanut enkä kopioinut, joten halvalla olen opinnoistani päässyt. Kirjaston kirjat ovat hyvin riittäneet minulle. Mutta kukin tietysti taplaa tyylillään.

Äänestä

Hmm, mieleeni tuli vain kysymys, että kuka jaksaa kopioida 1000 sivua kirjoista? Se on aika työläs homma. Eiköhän nyt kuitenkin olisi parempi vain lukea niitä kirjaston kirjoja, ja toisaalta toisten tekemistä alleviivauksista saattaa olla jopa hyötyäkin.

Äänestä
  • jaksanut. Kun netissä roikun muutenkin, niin siinä samallahan tulee kirjatkin kopiotua. Välillä vain vaihtaa sivua ja pistää tulosteen pinkkaan. Ja ikinä en ole samana päivänä kaikkia kirjoja edes saanut, joten ei se 1000 sivun pompsi yhdellä rykäyksellä mene. Sitä ei kyllä varmaan kukaan jaksaisi.

    Ja mitä sotkettuihin kirjoihin tulee, niin mielipidettäni en muuta. Läheskään kaikki alleviivaukset eivät hyödytä, sillä kirjoja on voitu käyttää jonkin tietyn aihepiirin metsästykseen ymv.

    Äänestä

  • muste maksaa kirjoitti:

    jaksanut. Kun netissä roikun muutenkin, niin siinä samallahan tulee kirjatkin kopiotua. Välillä vain vaihtaa sivua ja pistää tulosteen pinkkaan. Ja ikinä en ole samana päivänä kaikkia kirjoja edes saanut, joten ei se 1000 sivun pompsi yhdellä rykäyksellä mene. Sitä ei kyllä varmaan kukaan jaksaisi.

    Ja mitä sotkettuihin kirjoihin tulee, niin mielipidettäni en muuta. Läheskään kaikki alleviivaukset eivät hyödytä, sillä kirjoja on voitu käyttää jonkin tietyn aihepiirin metsästykseen ymv.

    "Välillä vain vaihtaa sivua ja pistää tulosteen pinkkaan." Hmm, ai että välillä? Heh, aika monta kertaa kuitenkin :)

    Äänestä

  • jaksaa kirjoitti:

    "Välillä vain vaihtaa sivua ja pistää tulosteen pinkkaan." Hmm, ai että välillä? Heh, aika monta kertaa kuitenkin :)

    Mutta kyllähän tuota kärsivällisyyttä on muissakin opiskeluun liittyvissä asioissa testattu. En pidä kopiointia oikeastaan lainkaan rankkana puuhana. Se menee jo rutiinilla siinä sivussa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


muste maksaa kirjoitti:

Laskin, että ton verran menee musteeseen rahaa. Ei se paha summa ole, vaikka äkkiseltään tuntuukin, että koko ajan saa olla ostamassa mustetta ja rahaa kuluu.

Kopioin aina tenttikirjat itselleni, että voin tehdä heti kirjoihin alleviivauksia ja marginaalimerkintöjä. Jääpä sitten kirjallisuus kotiin käsikirjallisuudeksi, jos ja kun myöhemmin tarvitsee. Vituttaa vaan, kun vastaan tulee kirjaston sotkettuja kirjoja. Miksi opiskelijat ei tajua, ettei niitä saa sotkea. Kirjastojen pitäisi sakottaa kunnolla kirjojen sotkijoita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu