Kaikkien on

Anonyymi-ap

tiedostettava se, etten voi tehdä mitään sellaista kenenkään toisen takia. koska sisin on pirstaleina rankkojen vuosien takia! Nuo vuodet eivät ole koskaan olleet sellaisia jotka olisivat olleet minun näköistäni elämää ja siksi pyysin jo vuosia sitten, että kautta rantain kertominen lopetettaisiin, koska se vain pahentaisi ahdistusta ja stressiä mitä kauemmin se jatkuisi! Ihan samoin kuin aikoinaan kävi vaikeassa parisuhteessa, josta ei näyttänyt olevan minkäänlaista ulospääsyä, ahdistuin ja masennuin aika totaalisesti ja heräilin yöllä siihen tunteeseen, että seinät kaatuvat päälle, nyt olen ihan samanlaisessa tilanteessa, koska kautta rantain kertominen ei ole loppunut vieläkään! Se on mitä suurimmassa määrin pelkkää tarkoituksellista kiusaamista, niin minä sen koen, koska sitä ei ole lopetettu toistuvista pyynnöistä huolimatta! Jos se jatkuu menetän elämänhaluni lopullisesti! Mieluummin köyhä ja tasapainossa omassa elämässään, kuin että pitäisi viettää aikaa sellaisen ihmisen kanssa joista en ole pitänyt koskaan sillä tavalla, että olisin pystynyt näkemään itseni samassa tilassa hänrn kanssaan. Ahditus on seuraus siitä, että minua yritetään pakottaa johonkin sellaiseen tilanteeseen, joka on minusta tuntunut aina mahdottomasta toteuttaa liittyen itseäni paljon nuorempaan henkilöön!

0

100

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kuolemanrangaistus

        Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
        Laki ja rikos
        76
        5914
      2. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

        Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
        Maailman menoa
        278
        5204
      3. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

        Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
        Maailman menoa
        45
        3284
      4. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

        joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
        Maailman menoa
        105
        2703
      5. Lopetan ikävöinnin

        Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
        Ikävä
        9
        2649
      6. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

        Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
        Filosofia
        4
        1635
      7. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

        Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
        Maailman menoa
        15
        1585
      8. Vihervassarit

        Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät
        Maailman menoa
        29
        1428
      9. Sinä olet minun forEver

        Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,
        Ikävä
        21
        1370
      10. Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan

        Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei
        Ikävä
        131
        937
      Aihe