20 vuotta sitten lattilaminaatit olivat sellaista pahvimaista. Leikatessa repeytyi hieman niin kuin pahvi ja paperi. Rakennekin oli sellainen paperimassamainen. Laminaattileikkurilla tuli sellaista paperisotkua.
Ja laminaatit natisivat, naksuivat ja taipuivat. Eivätkä ne kestäneet kosteutta saumojen kohdalta. Pinta oli jo silloin kova, mutta muut ominaisuudet eivät.
Nyt esim. Egger Pro -tason laminaatit ovat jo täysin eri maailmasta: Kovaa tavaraa, leikatessa selvästi puuta sisältävä rakenne. Jo laminaattileikkuria käyttäessä huomaa, että tavara on todella kovaa. Jäykkä, kantaa erittäin hyvin. Ei natise eikä naksu eikä elä. Kestää kosteuttakin esim. keittiössä nesteiden kaatuminen ei haittaa, kunhan vesilammikko ei seiso loputtoman pitkään sauman kohdalla. Egger Pron pontti napsahtaa todella tiukasti kiinni ja on siisti. Laatutavaraa alusta loppuun.
Lattialaminaatit ovat siis kehittyneet aivan valtavasti 20 vuodessa, kunhan pysyy pois aivan edullisimmista "vuokrayksiölaminaateista".
Lattialaminaatit ovat kehittyneet aivan valtavasti 20 vuodessa. / ! \ / ! \
6
143
Vastaukset
- Anonyymi
Pitää pysyä poissa jatkamassa näitä turhia aloituksia !
- Anonyymi
(Laadukas) vinyylilankku on parempi kuin laminaatti.
Kestää hyvin kulutusta, ei kopise eikä narise. Ei ole herkkä kosteudelle, eikä edes isommalle vesivahingolle. Helppo asentaa, työkaluiksi riittää mattoveitsi, suorakulma ja parin metrin vatupassi. - Anonyymi
Jos ostaa jotain kunnollista kannattaa ostaa mieluummin vinyyliä. Laminaatti on vähän mennyttä maailmaa.
- Anonyymi
Laminaatti on edelleen tosi arka kosteudelle. Tilalle on tullut vinyyli.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laminaatti on edelleen tosi arka kosteudelle. Tilalle on tullut vinyyli.
Muovimatot ovat tosiaan saaneet uudistuneen seuraajan.
Vinyyli on kyllä monessa tapauksessa hyvä ratkaisu, niin kuin oli rullalta otettu vinyylikin.
Muovista "lautoina" osataan nykyään tehdä aika laminaatin näköistä, toisin kuin rullalta otettuna. Mutta edelleen se on muovia.
Parketti, lautalattia tai lämmitetty laatta/kivilattia ovat niitä aitoja lattiamateriaaleja, laminaattikin luonnollisempi kuin vinyyli, mutta joo, laminaatin kosteuden arkuus on tosiasia, tosin ei sen esikuva, eli parkettikaan kestä vettä yhtään sen paremmin. Lakattu tai maalattu puulattia kestää lutraamista paremmin ja kivimateriaalit...no tarvitseeko kertoa. - Anonyymi
Ei ole mennyttä maailmaa, vaan laminaatti on tekemässä paluuta.
Varsinkin suuret "vastuulliset" rakennusliikkeet haluavat eroon muovista rakentemisessa ja muoviahan tuo vinyyli nimenomaan on ja oikeastaan vielä sitä kierrätyksen kannalta haastavinta muovilaatua. Toisena tekijänä, nyt pakollisessa hiilijalanjälkilaskennassa laminaatilla saa myös hiilijalanjäljen pidettyä paremmin kurissa kuin vinyylillä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai1089763Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki774982Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.664759Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.53243Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j92451Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1061696- 451487
Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.531451Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota591414Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?651331