Ajat ovat muuttuneet niistä ajoista, kun 2000-luvun alussa iloiteltiin
Suomi24:llä Ellinpoksissa.
Kun nyt pitkän poissaolon jälkeen palasin kesällä katsomaan, vieläkö
löytäisin tuttuja nimimerkkejä ja kauhistuin, minkälaiseksi kaikista
iäkkäimpien ihmisten kirjoitusalusta on muuttunut. Se on kuin mii-
noitettu sotakenttä, et koskaan tiedä, mikä saa T-miinan räjähtä-
mään. (T-miina on ns polkumiina Pikku-Hyppy).)
Minua alettiin seurata heti ja "korvamerkittiin". Erikoiseshuomio
alkoi heti, kun eräs henkilö alkoi huomautella ilkeästi ja seurasi kuin
hai laivaa.
Hänen vihankohteensa tuntemattomasta syystä on toinenkin Ruotsissa asuva kirjoittaja. Huvittavaa on, että kiusaaja itse asuu Ruotsissa!
Sattui silmiini vanha lehtiartikkeli, joka on lukemisen arvoinen. -
https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/lue/suorat_sanat/psykologi_vesa_nevalainen_kiusaaja_on_tahallaan_ilkea
Psykologi Vesa Nevalainen: Kiusaaja on tahallaan ilkeä, se on hänen luonteensa
Kiusaaja keskellämme
197
1403
Vastaukset
Näkyy olevan.
Hän on minunkin kimpussani jatkuvasti, mutta en anna sen häiritä.mdk.mdk kirjoitti:
Hipaisu riitti.
Onko taas käteni käynyt hipaisemassa koneesi näytöllä, vai mistä nyt kiikastaa?
- Anonyymi
Maailmassa on paljon luulotautiakin.
- AnonyymiUUSI
Teellähän omistautuminen globalisti juttuihin herättää huumoria ja paheksuntaa.
Kirjaimia hehkuttaja yrittää liian paljon oma lehmä ojassa ja tukee itseään. Kun ei kiinnosta. Ei hän eikä,ne kuut Neves heardit. Nykyisin kirjat ei merkitse mitään silmät rasitti. Kaikki on luettu rannan nettiä. N 29 v aikana olen lukenut vain joitain dekkareita ja itsellä n 10 ,kirjaa ollut lukematta hyllyssä. Tunnettuja.
En lue globalisti natsi agenda kirjoja ja juttuja. Aevotobånta moskaa. Kuten ns nykytaide joka pitää hävittämää ja se rotisko Hki keskustasta on täysi ruma häiritsevä turhake.
ON RASKASTA ELÄÄ SEKOPÄIDEN ympäröimässä maailamssa!
- Anonyymi
Muuttuihan tämä juu nopeesti.
Ite heilunut tässä portaalissa sirkuksen ajoista lähtien. Silloin vuostuhannen alussa netti kasvoi ja kehittyi nopeesti. Suosio räjähti.
Noh, hankala ehkä uskoa, alkuunsa suoli oli niinkuin sivistyneistön portaalin maineessa. Johtui käyttäjistä, opiskelijoita jne. Yleensäkään netti oli aika harvojen hupia. Noh se sivistysportaalin maine rapisi sitä mukaa, kun koneet yleistyivät. Aika varhoin jo alkoi yleistyä kaikenlainen päänaukominen ja vittuilu.
Siinä jotenkin tapahtui iso käyttäjäkunnan vaihto. Suuri osa pioneeriporukoista etsi muita foorumeita. Ja tilalle nyt tuli, ketä tuli. Se oli hupaa, kun hoitsut hokas aikanaan, että töistä pääsee nettiin. Oli melkoosen levotonta meininkiä joskus öisin. Silloin kai tätä alettiin mainitsemaan suomen suurimpana seksilinjana:D
Mutta juu nykymeno on mitä on. Mä olen niin kauan roikkunut täällä, että seurailen edelleen keskusteluja, tullut tapa. En välttämättä jaksa kaikkiin trollauksiin enää lähteä ja usein jutut vain toistaa itseään. Mutta juu, aina kun portaalin aukaisee, elää toivo, jahka sattuis oleen jotain kiinnostavaa.
Yks juttu. Mun mielestä yks netin hienoimmista puolista on anonyymiteetti. Periaatteessa siis asiat riitelee, ei ihmiset. Vaan, kuten kaikki hokanneet, ei asioista oikeestaanväliä, kunhan pääsee riiteleen... Ihmisluonne on omanlaisensa.
Kyllä tää vois olla kiintoisakin paikka. Ongelma on moderointi. Jos on tiukka linja, kukaan ei viitsi kirjoittaa. Ja koska täällä foorumit kaikuu käyttäjien puutteessa yp ei noderoi oikein ollenkaan. Siis että edes met vähät käyttäjät pysyttäis täällä.
Aikanaan suomen suurin pulinapoksi, nykyisin kyllä lähempänä netin kaatopakkaa. Noh aina voi piipahtaa ylilaudassa tai hommafoorumilla :D
=DW=Asiaa puhut DW. - Mielestäni pitäisi kuitenkin asettaa sen verran rajoja, että kaikista vanhimmat ja hauraimmat kirjoittelijat, jotka eivät arvosta sitä kirjoitustyyliä, mikä
täällä vallitsee, eivätkä jaksa puolustautua alituisesti suunpieksäjiä vastaan, pitäisi
jollakin tavalla saada turvaan. Vanhat ihmiset eivät enää omaksu tapaa "asiat riitelee,
ei ihmiset". Jos saa todella ilkeitä kommentteja, niin niitten takana on riitelynhaluinen
ihminen.
Vanhat ihmiset haluaisivat nimimerkit palstalla käyttöön, niin että tietävät kenen
kanssa keskustelevat. Eivät he halua kuulua johonkin AA-kerhoon, jossa huudellaan
ja pilkataan toisiaan. - Nuorten palstoilla on toinen meininki, vanhat tyytyvät rauhalli-
sempaan menoon.
Ylläpito voisi ainakin kokeilla nimimerkkipakkoa kaikista vanhimpien palstalla.
/MdK- Anonyymi
mdk.mdk kirjoitti:
Asiaa puhut DW. - Mielestäni pitäisi kuitenkin asettaa sen verran rajoja, että kaikista vanhimmat ja hauraimmat kirjoittelijat, jotka eivät arvosta sitä kirjoitustyyliä, mikä

/MdKKeitä tarkoitat vanhimmilla ja hauraimmilla, jotka haluavat nimimerkit pakollisiksi? Mikä tekee hauraaksi, 80 v ikäkö?
Anonyymi kirjoitti:
Keitä tarkoitat vanhimmilla ja hauraimmilla, jotka haluavat nimimerkit pakollisiksi? Mikä tekee hauraaksi, 80 v ikäkö?
Ei se hauraus taida iästä olla kiinni.
Onhan yksikin kanssani samaa jaloa vuosikertaa oleva jo vuosikausia huhuillut sen pakollisen rekkautumisen perään.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keitä tarkoitat vanhimmilla ja hauraimmilla, jotka haluavat nimimerkit pakollisiksi? Mikä tekee hauraaksi, 80 v ikäkö?
Vanhusten hauraus-raihnausoireyhtymällä tarkoitetaan yleensä ikääntyneen henkilön tilaa, johon liittyy yleinen heikkous, väsymys, painonlasku ja fyysinen toimettomuus. Tällainen tila heikentää ikääntyneen toimintakykyä, lisää ulkopuolisen avun tarvetta ja lisää tapaturmien, kuten kaatumisen, riskiä.
Auttaako nikkipakko tähän oireyhtymään? - Anonyymi
mdk.mdk kirjoitti:
Asiaa puhut DW. - Mielestäni pitäisi kuitenkin asettaa sen verran rajoja, että kaikista vanhimmat ja hauraimmat kirjoittelijat, jotka eivät arvosta sitä kirjoitustyyliä, mikä
täällä vallitsee, eivätkä jaksa puolustautua alituisesti suunpieksäjiä vastaan, pitäisi
jollakin tavalla saada turvaan. Vanhat ihmiset eivät enää omaksu tapaa "asiat riitelee,
ei ihmiset". Jos saa todella ilkeitä kommentteja, niin niitten takana on riitelynhaluinen
ihminen.
Vanhat ihmiset haluaisivat nimimerkit palstalla käyttöön, niin että tietävät kenen
kanssa keskustelevat. Eivät he halua kuulua johonkin AA-kerhoon, jossa huudellaan
ja pilkataan toisiaan. - Nuorten palstoilla on toinen meininki, vanhat tyytyvät rauhalli-
sempaan menoon.
Ylläpito voisi ainakin kokeilla nimimerkkipakkoa kaikista vanhimpien palstalla.
/MdKEihän täällä ikää kysellä. Kuinkahan monta 80 vuotta täyttänyttä kirjoittaa 80 plus palstalla.
Veikkaan korkeintaan viittä Anonyymi kirjoitti:
Keitä tarkoitat vanhimmilla ja hauraimmilla, jotka haluavat nimimerkit pakollisiksi? Mikä tekee hauraaksi, 80 v ikäkö?
The sky is the limit.
Mutta eiköhän järkikin jo sano tavalliselle kuolevaiselle, että Suomi24:llä
alkaa 80+ olla se "limit" ja tulevaisuus on takanapäin. Ikäihmisillä ei ole
enää fyysisiä mahdollisuuksia harrastaa mitään, mutta on vielä halua
osallistua keskustelemaan toisten ikäihmisten kanssa.
Sekin mahdollisuus alkaa olla poissuljettu, jos riidanhaluiset eivät suostu
antamaan vanhuksille kirjoitusrauhaa.
Onhan täällä miljoonia mahdollisuuksia avata aivan oma riitelypalsta.- Anonyymi
mdk.mdk kirjoitti:
The sky is the limit.
Mutta eiköhän järkikin jo sano tavalliselle kuolevaiselle, että Suomi24:llä
alkaa 80 olla se "limit" ja tulevaisuus on takanapäin. Ikäihmisillä ei ole
enää fyysisiä mahdollisuuksia harrastaa mitään, mutta on vielä halua
osallistua keskustelemaan toisten ikäihmisten kanssa.
Sekin mahdollisuus alkaa olla poissuljettu, jos riidanhaluiset eivät suostu
antamaan vanhuksille kirjoitusrauhaa.
Onhan täällä miljoonia mahdollisuuksia avata aivan oma riitelypalsta.Etkös sinäkin vedä pitkiä lenkkejä ihan fyysisesti, vaikka olet melkein 90? Kenestä sinä oikein puhut?
- Anonyymi
mdk.mdk kirjoitti:
Asiaa puhut DW. - Mielestäni pitäisi kuitenkin asettaa sen verran rajoja, että kaikista vanhimmat ja hauraimmat kirjoittelijat, jotka eivät arvosta sitä kirjoitustyyliä, mikä
täällä vallitsee, eivätkä jaksa puolustautua alituisesti suunpieksäjiä vastaan, pitäisi
jollakin tavalla saada turvaan. Vanhat ihmiset eivät enää omaksu tapaa "asiat riitelee,
ei ihmiset". Jos saa todella ilkeitä kommentteja, niin niitten takana on riitelynhaluinen
ihminen.
Vanhat ihmiset haluaisivat nimimerkit palstalla käyttöön, niin että tietävät kenen
kanssa keskustelevat. Eivät he halua kuulua johonkin AA-kerhoon, jossa huudellaan
ja pilkataan toisiaan. - Nuorten palstoilla on toinen meininki, vanhat tyytyvät rauhalli-
sempaan menoon.
Ylläpito voisi ainakin kokeilla nimimerkkipakkoa kaikista vanhimpien palstalla.
/MdK"Ylläpito voisi ainakin kokeilla nimimerkkipakkoa kaikista vanhimpien palstalla".
PAKKO ei sovi tällaisille alustoille. Arimmat kirjoittajat häviäisivät kokonaan. Anonyymi kirjoitti:
Etkös sinäkin vedä pitkiä lenkkejä ihan fyysisesti, vaikka olet melkein 90? Kenestä sinä oikein puhut?
Minulla on päämääränä saavuttaa 100 v. Mutta minulla on ikätovereita
täällä sivustolla, jotka eivät jaksa asettaa toivoa niin pitkän ajan päähän.
Jollekin se voi olla huomiseen, ensi viikkoon, jouluun tai toivoa että vielä
näkisi kesän.
Kaikki toivovat, että saisivat kirjoittaa riidattomalla palstalla. Oli se sitten
lyhyen tai pitemmän ajan mittaan.- Anonyymi
Kirjoititko oman sairaskertomuksesi nyt Suomi24 80+ palstalle?
En ole nähnyt kuin MdK:n ja Pa loman ajavan tuota "Nikkipakkoa". Mikähän on todellinen syy sen takana? - Anonyymi
ADHD on neurologinen häiriö, ei psykiatrinen.
Nikkiä vaativat voivat mennä vaikka paloman boomereihin kirjoittamaan tai perusta joku oma ryhmä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhusten hauraus-raihnausoireyhtymällä tarkoitetaan yleensä ikääntyneen henkilön tilaa, johon liittyy yleinen heikkous, väsymys, painonlasku ja fyysinen toimettomuus. Tällainen tila heikentää ikääntyneen toimintakykyä, lisää ulkopuolisen avun tarvetta ja lisää tapaturmien, kuten kaatumisen, riskiä.
Auttaako nikkipakko tähän oireyhtymään?Olet oikeilla jäljillä. Kun on tilassa, jossa on kaikki mainitsemasi oireet, niiin ei vain fysiikka, vaan myös henki ja mieli eivät enää jaksa. Silloin ymmärrys ei enää yllä siihen, mitä lukee - tai luulee lukevansa.
Anonyymi kirjoitti:
Vanhusten hauraus-raihnausoireyhtymällä tarkoitetaan yleensä ikääntyneen henkilön tilaa, johon liittyy yleinen heikkous, väsymys, painonlasku ja fyysinen toimettomuus. Tällainen tila heikentää ikääntyneen toimintakykyä, lisää ulkopuolisen avun tarvetta ja lisää tapaturmien, kuten kaatumisen, riskiä.
Auttaako nikkipakko tähän oireyhtymään?Miksi ihmeessä ei tähän saa liittää tietoja oireyhtymästä, joka vaivaa häirikköjä?
Viestini on poistettu jo kaksi kertaa ja oli varmasti asiallinen.Anonyymi kirjoitti:
Etkös sinäkin vedä pitkiä lenkkejä ihan fyysisesti, vaikka olet melkein 90? Kenestä sinä oikein puhut?
Meinaatko että 90 ei ole ikä eikä mikään?
Menisit itsekin lenkille. Saattaisi tehdä hyvää niille pienille harmaille...Anonyymi kirjoitti:
Kirjoititko oman sairaskertomuksesi nyt Suomi24 80 palstalle?
En ole nähnyt kuin MdK:n ja Pa loman ajavan tuota "Nikkipakkoa". Mikähän on todellinen syy sen takana?Olette kirjoitelleet paskatunkionne vahdista. Kysykääpä häneltä!
- Anonyymi
mdk.mdk kirjoitti:
Meinaatko että 90 ei ole ikä eikä mikään?
Menisit itsekin lenkille. Saattaisi tehdä hyvää niille pienille harmaille...Ei ole auttanut sinullekaan.
Anonyymi kirjoitti:
Etkös sinäkin vedä pitkiä lenkkejä ihan fyysisesti, vaikka olet melkein 90? Kenestä sinä oikein puhut?
Onko ymmärrysvaikeuksia?
Ei yksi, vielä liikuntakykyinen kohta 90-kymppinen ole sama asia,
kuin kaikki täällä olevat vanhukset.
Tajuatko, että kaikki eivät voi lähteä lenkille, vaan yrittävät saada
keskustelukavereita mielensä virkistykseksi esim. 80 + palstalla?
Jos olisittekin joksikin virikkeeksi vanhoille ihmisille, niin sehän
olisi aivan ihana asia! Toivotaan parasta, pelätään pahinta.Anonyymi kirjoitti:
Kirjoititko oman sairaskertomuksesi nyt Suomi24 80 palstalle?
En ole nähnyt kuin MdK:n ja Pa loman ajavan tuota "Nikkipakkoa". Mikähän on todellinen syy sen takana?"En ole nähnyt kuin MdK:n ja Pa loman ajavan tuota "Nikkipakkoa". Mikähän on todellinen syy sen takana?"
Siinä se onkin kymmenen taalan kysymys.... Hierokaapa nyt niitä älynystyröitä,
jos niitä ylipäätään enää löytyy!- Anonyymi
mdk.mdk kirjoitti:
Asiaa puhut DW. - Mielestäni pitäisi kuitenkin asettaa sen verran rajoja, että kaikista vanhimmat ja hauraimmat kirjoittelijat, jotka eivät arvosta sitä kirjoitustyyliä, mikä
täällä vallitsee, eivätkä jaksa puolustautua alituisesti suunpieksäjiä vastaan, pitäisi
jollakin tavalla saada turvaan. Vanhat ihmiset eivät enää omaksu tapaa "asiat riitelee,
ei ihmiset". Jos saa todella ilkeitä kommentteja, niin niitten takana on riitelynhaluinen
ihminen.
Vanhat ihmiset haluaisivat nimimerkit palstalla käyttöön, niin että tietävät kenen
kanssa keskustelevat. Eivät he halua kuulua johonkin AA-kerhoon, jossa huudellaan
ja pilkataan toisiaan. - Nuorten palstoilla on toinen meininki, vanhat tyytyvät rauhalli-
sempaan menoon.
Ylläpito voisi ainakin kokeilla nimimerkkipakkoa kaikista vanhimpien palstalla.
/MdKEi tulisi mieleenikään laittaa mitään nimimerkkiä. Ihan reipasta olla anonyymi.
- Anonyymi
Tuossa linkissä sanotaan että kiusaaja häpäisee kiusatun, sekä saa hänet tuntemaan itsensä huonommaksi ja tyhmemmäksi kuin muut,?
- Anonyymi
Meikäläinen on paljon sietänyt mitä erilaisempaa kiusaamista. Ja miksi sietänyt?
Jossain vaiheessa kylläkin katkaissut tuttavuudet sellaisiin "ystäviin" joilla ollut paljolti tuo kiusaamis- tai muutoin hyötymistarkoitus.
Joskus täällä netissä voi joutua kiusaajan hampaisiin, silloin vain jätän vastaamatta ja mahd. vaihdan ketjua sekä jatkossa kartan kyseistä henkilöä. Nauttikoon hylättynä omasta yksinäisyydestään, jos muutkin tekisivät näin.Oikein tehty!
Vanha sanonta: Ei kannata tuhlata ruutia variksiin, pitää paikkansa!
Energiansa voi käyttää parempiin asioihin.- Anonyymi
mdk.mdk kirjoitti:
Oikein tehty!
Vanha sanonta: Ei kannata tuhlata ruutia variksiin, pitää paikkansa!
Energiansa voi käyttää parempiin asioihin.Ota siis oppia tuosta anosta 13.23 !
- Anonyymi
On teillä ongelmat! Minua ei ole ikinä kiusattu ,ei livenä ,eikä netissä. Miksiköhän?
Mutta sitä olen aina kummastellut ,kun tiedän muutaman ihmisen,jotka sanoo, että niitä on kiusattu alakoulusta kasikymppiseksi saakka ja siitä ylikin.
Tarkoittaa ,että on kiusattu alakoulussa, yläkoulussa , opiskellessa, työelämässä, eläkkeellä ja harratuksissa!!!
Tuota olen aina ihmetellyt Missähän vika?
Ettei vaan olisi siellä ns kiusatun korvien välissä.- Anonyymi
Ei ole mitenkään sen kiusaantuneeksi korvien välissä , onhan toki kaikki nähneet Mika on aina ilkeilemässä ja sotkemassa jokaisen ketjun, ja hönellä näyttää olevan vaki kiusattu. Niin äkkiä kun hönen kiusaamisensa kohde on netissä niin alakaa ivaamaan , ja aitten toinen joka on puolustamassa vielä hänen ilkeyksiään
Joten ei ole mitenkään korvien välissä vaan ihan vain monen todistettavissa
Sitten on niitä jotka ymmärtävät väärin jonkun kirjoituksen , ja hyökkää välittömästi, lukija vaan ihmiettelee , tahallaanko ymmärtää väärin että saisi aikaan rähinän .
Joten minä pidän kirjoituksista joissa esim ihmiset ovat maalla mökillä ja kertovat siellä olostaan . Myös uutuuksista kirja markkinoilla vaikka ei niitä kaikkia tietysti voi ostaa .
Joku on humoristinen ja osaa ilmaista asiat nappiin, ja silloin tulee hyökkääjä kuvaan mukaan. Ivallisella kommentilla ,
Joten asioista ja tapahtumista oli kaikilla tietenkin halu kertoa samoin kun yhteiskunnallisista tapahtumista ja hallituksen päätöksistä , jotka myöskin aiheuttavat skismaa , lapsetkaan eivät halua puhua politiikasta koska eivät siitä mitään ymmärrä , joten jos ei ymmärrä niin ei tarvitse hyökätä liioin , vaan antaa toisen ihmisen kirjoitta siitä mikä on todella ihan vaan tapahtunut, siis hallituksen päätökset , joista puhuu koko suomi , myös ihmiset palstoilla
Jos seuraa ikaansa niin huomaa että sekin väännetään rautalangaksi - Anonyymi
Tätä toista nyt niin haurasta 80kymppistä (melkein)on kiusattu jo tuolla 50, 60 ja 70 palstoilla, kun eivät vielä niin hauraita olleet. Miksihän? Eikä täällä edes Hilla vingu kiusaamisesta ja nimeä syntipukkeja , vaan jättää ne vinoilut omaan arvoonsa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole mitenkään sen kiusaantuneeksi korvien välissä , onhan toki kaikki nähneet Mika on aina ilkeilemässä ja sotkemassa jokaisen ketjun, ja hönellä näyttää olevan vaki kiusattu. Niin äkkiä kun hönen kiusaamisensa kohde on netissä niin alakaa ivaamaan , ja aitten toinen joka on puolustamassa vielä hänen ilkeyksiään
Joten ei ole mitenkään korvien välissä vaan ihan vain monen todistettavissa
Sitten on niitä jotka ymmärtävät väärin jonkun kirjoituksen , ja hyökkää välittömästi, lukija vaan ihmiettelee , tahallaanko ymmärtää väärin että saisi aikaan rähinän .
Joten minä pidän kirjoituksista joissa esim ihmiset ovat maalla mökillä ja kertovat siellä olostaan . Myös uutuuksista kirja markkinoilla vaikka ei niitä kaikkia tietysti voi ostaa .
Joku on humoristinen ja osaa ilmaista asiat nappiin, ja silloin tulee hyökkääjä kuvaan mukaan. Ivallisella kommentilla ,
Joten asioista ja tapahtumista oli kaikilla tietenkin halu kertoa samoin kun yhteiskunnallisista tapahtumista ja hallituksen päätöksistä , jotka myöskin aiheuttavat skismaa , lapsetkaan eivät halua puhua politiikasta koska eivät siitä mitään ymmärrä , joten jos ei ymmärrä niin ei tarvitse hyökätä liioin , vaan antaa toisen ihmisen kirjoitta siitä mikä on todella ihan vaan tapahtunut, siis hallituksen päätökset , joista puhuu koko suomi , myös ihmiset palstoilla
Jos seuraa ikaansa niin huomaa että sekin väännetään rautalangaksiMediaa pitää oppia lukemaan valikoiden.
Vääriä tietoja jaetaan, omia oletuksia jaetaan kuin lakitekstiä, kuulopuheista syntyy suuria otsikoita ja juorulehdillä on omat lemmikkinsä, joita seurataan "sängystä toiseen sänkyyn."
Totuus on aina jossain, mutta parempi on olla aina varuillaan, yhden totuus on toisen oletus, tai suorastaan valheellinen selitys.
Sitä on julkisessa keskustelussa, sitä harrastaa lehdistö ja sitä on täällä, vapaata keskustelua jossa saa puhua, vaikka totuutta ei olisi kuin pisteen paikoissa.
Tämä on osa sitä mediaa jota ihmiset tuottavat ja jakavat oman harkintansa mukaan.
Pettymykset on aina otettava huomioon, sanojan ja lukija omalla kohdallaan. Ei ole minuakaan ikinä kiusattu. Kerran olen 7-vuotiaana vetänyt
koulun pisimmältä kaverilta etuhampaat pois, kun tuli sotkemaan
leikkejä välitunnilla. Eipä ole sen jälkeen meikäläistä kiusattu.
Sitten tulen tänne vanhusten palstoille ja täällä on valittu kuulemma
kukko tunkion vahdiksi, joka ilmeisesti alkoi jo pelätä että tuo voi
viedä kukon paikan, mutta voit Tellukka olla aivan huoleti! Minua ei
sinun kukkoilusi hetkauta puoleen eikä toiseen.
Voi ottaa hieman rennosti. Elä ja anna toistenkin elää!- Anonyymi
mdk.mdk kirjoitti:
Ei ole minuakaan ikinä kiusattu. Kerran olen 7-vuotiaana vetänyt
koulun pisimmältä kaverilta etuhampaat pois, kun tuli sotkemaan
leikkejä välitunnilla. Eipä ole sen jälkeen meikäläistä kiusattu.
Sitten tulen tänne vanhusten palstoille ja täällä on valittu kuulemma
kukko tunkion vahdiksi, joka ilmeisesti alkoi jo pelätä että tuo voi
viedä kukon paikan, mutta voit Tellukka olla aivan huoleti! Minua ei
sinun kukkoilusi hetkauta puoleen eikä toiseen.
Voi ottaa hieman rennosti. Elä ja anna toistenkin elää!Toivottavasti vanhempadi joutuivat korvaamaan nuo hampaat. Järkyttävää sggressiota ja väkivaltaa.
- Anonyymi
mdk.mdk kirjoitti:
Ei ole minuakaan ikinä kiusattu. Kerran olen 7-vuotiaana vetänyt
koulun pisimmältä kaverilta etuhampaat pois, kun tuli sotkemaan
leikkejä välitunnilla. Eipä ole sen jälkeen meikäläistä kiusattu.
Sitten tulen tänne vanhusten palstoille ja täällä on valittu kuulemma
kukko tunkion vahdiksi, joka ilmeisesti alkoi jo pelätä että tuo voi
viedä kukon paikan, mutta voit Tellukka olla aivan huoleti! Minua ei
sinun kukkoilusi hetkauta puoleen eikä toiseen.
Voi ottaa hieman rennosti. Elä ja anna toistenkin elää!Eipä näy hetkauttavan :)))
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toivottavasti vanhempadi joutuivat korvaamaan nuo hampaat. Järkyttävää sggressiota ja väkivaltaa.
Oli se niin hauska tapaus, että opettajaakin nauratti, kun tuli tappelupaikalle
katsomaan, Metrin pituinen MdK vs 175 cm Lasse.
Opettaja sanoi, että Mdk on niin pieni että eihän se edes yletä lyömään!
- Mutta sepä hyppäs kannon nokkaan, niin yletti! :))
Lasse on varmaan saanut rippilahjaksi tekarit.
- Anonyymi
MDK.
Sinä viittaat kiusatuiksi itsesi, ja toisen Ruotsissa asuvan Euomi24 80+ palstalla kirjoittavan.
Tottavie,
meitä on täällä varmasti kymmeniä kertoja suurempi määrä
kirjoittajia, joita ei KIUSATA.
Me kirjoitamme moniin aloituksiin, riitelemättä! Minun kirjoitusrauhani ei ole kadonnut, miksi sinä puolustat sitäkin?
Joskus noihin aloituksiin osuu näsäviisas vinoilija, pilkkuja pyytävä ja muuten suulas, mutta hänet vain ohitetaan.
Pitää olla herkkä hipiä, jos kaikesta vastaväitteestä alkaa käräjöimään.
Puolustat vanhuksia, joilla ei ole mitään hätää!
Samalla, häiritset heitä, kaikkein "hauraimpia" kokoaikaisella jankuttamisella ja uusilla aloituksilla, joissa aiheena on pelkkä
OMA pyrkimyksesi,
omaa rauhaa haet, mutta onko tapasi oikea?
'
Onko oikein, en tiedä, mutta voithan harkita, jos et tiedä muuta tapaa, jatkat ja me katsomme, kuinka MDK laukoo kovilla.
Korkeimmalta tasolta/taholta.
Esitän aran toiveen, pidä taukoa ja tule mukaan uudella asenteella.- Anonyymi
Kai huomaat, että Eestä oli tullut varamieS ässälle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kai huomaat, että Eestä oli tullut varamieS ässälle.
Kun lukee 80 plus erästä ketjua, ällistyttää se työn määrä mitä siellä päivittäin tehdään.
Oikein listat pitää olla
Ei ne kovin hauraita vanhuksia tunnu olevan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kai huomaat, että Eestä oli tullut varamieS ässälle.
Kuka on E? Eliaanako?
Entäs S , Skillanko? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka on E? Eliaanako?
Entäs S , Skillanko?Ota kuinka haluat ,mutta oikein otettuina korjatusta tulee Suomi24. eikä Euom24.
etpäs päässyt kirjoittajaa huomauttamaan lyöntivirheestä paljastit vain oman ??? kykysi.
Mutta jätit viestiin vastaanatta.
Onhan se vaikeaa vastata, kun pitäis myöntyä.
Suomi24 kiittää! Niinhän se on että luokkahuoneessakin riitttää, kun on yksi riivaaja,
joka pilaa 30 muun oppilaan päivän. Niin on Tellukankin kanssa.
Jos lukee hänen historiikkiansa, niin ei kivalta näytä. Ehkä siihen
on syynä ilmeisesti rankka alkoholin käyttö, josta on viestejä.
Nyt on vaan riivaajaltanne lähtenyt "lapasesta". Hän piiritti minua
ensimmäisinä päivinä, teki vähän researchia, seurasi joka paikkaan
kuin hai seuraa laivaa.
Kun aloitin omia ketjuja, niin omat utelunsa ja vastaukseni hän on
ottanut pois. Jäljellä on omituisia keskustelun pätkiä. Onpa hän jopa
seurannut liikkeitäni kokonaisen päivän ajalta, kun luin vanhoja
ketjuja vuosien poissaolon jälkeen.
Teki siitä jopa pilkallisen noteerauksenkin ketjussaan. Ja niinkuin
tässäkin ketjussa on nähty, niin kriittiset, silti asialliset vastaukset
häntä kohtaan eivät ehdi vanheta.
Mistä muistetaan Tellukan kirjoittelut ja mistä muistetaan MdK:n kirjoittelut
vuosien saatossa? Kirjoituksiani voi seurata v:lta 2001 lähtien tällä palstalla.- Anonyymi
mdk.mdk kirjoitti:
Niinhän se on että luokkahuoneessakin riitttää, kun on yksi riivaaja,
joka pilaa 30 muun oppilaan päivän. Niin on Tellukankin kanssa.
Jos lukee hänen historiikkiansa, niin ei kivalta näytä. Ehkä siihen
on syynä ilmeisesti rankka alkoholin käyttö, josta on viestejä.
Nyt on vaan riivaajaltanne lähtenyt "lapasesta". Hän piiritti minua
ensimmäisinä päivinä, teki vähän researchia, seurasi joka paikkaan
kuin hai seuraa laivaa.
Kun aloitin omia ketjuja, niin omat utelunsa ja vastaukseni hän on
ottanut pois. Jäljellä on omituisia keskustelun pätkiä. Onpa hän jopa
seurannut liikkeitäni kokonaisen päivän ajalta, kun luin vanhoja
ketjuja vuosien poissaolon jälkeen.
Teki siitä jopa pilkallisen noteerauksenkin ketjussaan. Ja niinkuin
tässäkin ketjussa on nähty, niin kriittiset, silti asialliset vastaukset
häntä kohtaan eivät ehdi vanheta.
Mistä muistetaan Tellukan kirjoittelut ja mistä muistetaan MdK:n kirjoittelut
vuosien saatossa? Kirjoituksiani voi seurata v:lta 2001 lähtien tällä palstalla.Miten sinä jo 24 vuotta sitten olit täällä vanhojen ja hauraitten palstalla.
Vastahan olet ollut vähän yli 60v. - Anonyymi
mdk.mdk kirjoitti:
Niinhän se on että luokkahuoneessakin riitttää, kun on yksi riivaaja,
joka pilaa 30 muun oppilaan päivän. Niin on Tellukankin kanssa.
Jos lukee hänen historiikkiansa, niin ei kivalta näytä. Ehkä siihen
on syynä ilmeisesti rankka alkoholin käyttö, josta on viestejä.
Nyt on vaan riivaajaltanne lähtenyt "lapasesta". Hän piiritti minua
ensimmäisinä päivinä, teki vähän researchia, seurasi joka paikkaan
kuin hai seuraa laivaa.
Kun aloitin omia ketjuja, niin omat utelunsa ja vastaukseni hän on
ottanut pois. Jäljellä on omituisia keskustelun pätkiä. Onpa hän jopa
seurannut liikkeitäni kokonaisen päivän ajalta, kun luin vanhoja
ketjuja vuosien poissaolon jälkeen.
Teki siitä jopa pilkallisen noteerauksenkin ketjussaan. Ja niinkuin
tässäkin ketjussa on nähty, niin kriittiset, silti asialliset vastaukset
häntä kohtaan eivät ehdi vanheta.
Mistä muistetaan Tellukan kirjoittelut ja mistä muistetaan MdK:n kirjoittelut
vuosien saatossa? Kirjoituksiani voi seurata v:lta 2001 lähtien tällä palstalla.Minulla oli profiili 60-70 -vuotiaiden palstoilla, noin kuuden vuoden ajan. Poistuin ja poistin nimimerkkini muuttuneen elämäntilanteen takia. Viime aikoina olen lukenut ajoittain taas 80+ - palstaa niitä helmiä etsien.
Nimimerkillä "Tellukka", on suloinen tausta; se on hänen isänsä hellittelynimi tyttärelle! Luin hänen teräviä sanailujaan jo entisen, hieman proosallisemman, rekisteröimättömän nimimerkkinsä aikana.
"Tellukka" on älykäs ja huumorintajuinen kirjoittaja - siis minun kokemukseni mukaan :) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten sinä jo 24 vuotta sitten olit täällä vanhojen ja hauraitten palstalla.
Vastahan olet ollut vähän yli 60v.Miten se matikan taito on? Otapa helmitaulusi esille! :))
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten se matikan taito on? Otapa helmitaulusi esille! :))
" Kirjoituksiani voi seurata v:lta 2001 lähtien tällä palstalla."
Nyt on vuosi 2025. Siis jo24 vuotta sitten olet jo pyörinyt tällä hauraitten vanhusten palstalla.
Ilman helmitaulua laskettuna. - Anonyymi
Vahinko että sinun piti käyttää tätä arvokasta palstatilaa analysoimalla
minua, joka on ollut hyökkäyskohteena päivästä nr 1.
Voin vastata, että minä itse päätän, milloin otan taukoa, eikä tauon jäl-
keenkään asenteeni muutu, vaan jos näen, että jollekin aiheettomasti
annetaan sakinhivutusta, niin melkoisella varmuudella tulen käyttämään
sananvapauttani yhtä ronskisti kuin te toisetkin. Tuliko tämä selväksi?
/MdK - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulla oli profiili 60-70 -vuotiaiden palstoilla, noin kuuden vuoden ajan. Poistuin ja poistin nimimerkkini muuttuneen elämäntilanteen takia. Viime aikoina olen lukenut ajoittain taas 80 - palstaa niitä helmiä etsien.
Nimimerkillä "Tellukka", on suloinen tausta; se on hänen isänsä hellittelynimi tyttärelle! Luin hänen teräviä sanailujaan jo entisen, hieman proosallisemman, rekisteröimättömän nimimerkkinsä aikana.
"Tellukka" on älykäs ja huumorintajuinen kirjoittaja - siis minun kokemukseni mukaan :)Onpa vahinko että tuo suloinen Tellukka on pistänyt kynttilänsä
vakan alle ja myrkyttää vanhojen kanssaihmistensä päivät myr-
kyllisillä kommenteilla. Hänelle on täytynyt tapahtua jotakin kau-
heaa, jota hän nyt makselee syyttömille kanssaihmisilleen. Ja
voi ainakin vähän aikaa itse hyvin.
Sattumalta itselläni on sisar, joka on nimeltään Tellervo, sanoi
itseään Tellvulliksi pienenä. Hän oli myös suloinen pikkusisko,
mutta hänestä tuli aikuisiässä myrkyllinen, skorpioni kun on,
eikä kukaan lähiperheessäkään ole ikinä saanut tietää syitä
hänen myrkyllisyyteensä. Suku on kyllästynyt ja jättänyt hänet
rauhaan.
/MdK - Anonyymi
mdk.mdk kirjoitti:
Niinhän se on että luokkahuoneessakin riitttää, kun on yksi riivaaja,
joka pilaa 30 muun oppilaan päivän. Niin on Tellukankin kanssa.
Jos lukee hänen historiikkiansa, niin ei kivalta näytä. Ehkä siihen
on syynä ilmeisesti rankka alkoholin käyttö, josta on viestejä.
Nyt on vaan riivaajaltanne lähtenyt "lapasesta". Hän piiritti minua
ensimmäisinä päivinä, teki vähän researchia, seurasi joka paikkaan
kuin hai seuraa laivaa.
Kun aloitin omia ketjuja, niin omat utelunsa ja vastaukseni hän on
ottanut pois. Jäljellä on omituisia keskustelun pätkiä. Onpa hän jopa
seurannut liikkeitäni kokonaisen päivän ajalta, kun luin vanhoja
ketjuja vuosien poissaolon jälkeen.
Teki siitä jopa pilkallisen noteerauksenkin ketjussaan. Ja niinkuin
tässäkin ketjussa on nähty, niin kriittiset, silti asialliset vastaukset
häntä kohtaan eivät ehdi vanheta.
Mistä muistetaan Tellukan kirjoittelut ja mistä muistetaan MdK:n kirjoittelut
vuosien saatossa? Kirjoituksiani voi seurata v:lta 2001 lähtien tällä palstalla.Osaavat valehdella nämä kiusaajat,tekeytyvät kiusatuiksi,kiusaavat ja satuttavat myös tuolla oikeessa elämässä,tuohonkin pitäis saada jotain tolkkua vai mitä E ja O,.......
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onpa vahinko että tuo suloinen Tellukka on pistänyt kynttilänsä
vakan alle ja myrkyttää vanhojen kanssaihmistensä päivät myr-
kyllisillä kommenteilla. Hänelle on täytynyt tapahtua jotakin kau-
heaa, jota hän nyt makselee syyttömille kanssaihmisilleen. Ja
voi ainakin vähän aikaa itse hyvin.
Sattumalta itselläni on sisar, joka on nimeltään Tellervo, sanoi
itseään Tellvulliksi pienenä. Hän oli myös suloinen pikkusisko,
mutta hänestä tuli aikuisiässä myrkyllinen, skorpioni kun on,
eikä kukaan lähiperheessäkään ole ikinä saanut tietää syitä
hänen myrkyllisyyteensä. Suku on kyllästynyt ja jättänyt hänet
rauhaan.
/MdKSiinä nähdään syy miksi olet ottanut tellukan vihasi kohteeksi.
Nimimerkki tellukka on sijaiskärsijä eripurassasi sisaresi Tellukan kanssa.
- Anonyymi
mdk.mdk
2025-09-23 13:57:46 Oikein tehty!
Vanha sanonta: Ei kannata tuhlata ruutia variksiin, pitää paikkansa!
Korppilinnut ovat äkykkäämpiä kuin tuo akka tyhmää puhetta- Anonyymi
Korppilintu on eri asia kuin älyllisesti lahjaton henkilö, joka ottaa sen nimimerkikseen.
- Anonyymi
Aloittajan tänne tultua riitaisuus lisääntyi huomattavasti.
- Anonyymi
Niin teki. Koko 80+ palstan ilmapiiri muuttui riitaisaksi.
Näitä riitaketjujakin aloittaa tuon tuosta. Ei vissiin saa Tellukalta muutoin tarpeeksi huomiota. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin teki. Koko 80 palstan ilmapiiri muuttui riitaisaksi.
Näitä riitaketjujakin aloittaa tuon tuosta. Ei vissiin saa Tellukalta muutoin tarpeeksi huomiota.On ruutia mummolla
- Anonyymi
Hän ei päässyt kokoksi tunkiolle!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hän ei päässyt kokoksi tunkiolle!
Tunkiolle ei mahdu kuin yksi kukko
Jos on lisääntynyt, niin tunkiokukkonne hermostui. Hän se nyt
kaakattaa ympäriinsä ja saa kaaosta aikaan.mdk.mdk kirjoitti:
On kunnia olla tunkion ulkopuolella!
Ja mitähän kunniaa siitä kuvittelet saavasi ja keneltä.
Pysyisit edes harhoinesi vain tällä tunkiolla, etkä levittäisi haisevaa sontaasi täältä Maailman menoa palstallekin.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19097023/tyottomyys-20-v-sitten---onko-kasitykset-muuttuneetmdk.mdk kirjoitti:
Jos on lisääntynyt, niin tunkiokukkonne hermostui. Hän se nyt
kaakattaa ympäriinsä ja saa kaaosta aikaan.Niinpä näkyy kaakattavan ympäriinsä. Tuskin mitään kaaosta saa aikaan kuitenkaan.
Jokainen järkevä kyllä ymmärtää missä mennään ja aika surullista, kun vaikuttaa itse uskovan kaakatuksiinsa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19087405/kyseenalaiset-itsevaltiaat-viestien-poistattajat-ja-dataturvallisuus
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19097289/avoin-kirje-yllapidolle- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Niinpä näkyy kaakattavan ympäriinsä. Tuskin mitään kaaosta saa aikaan kuitenkaan.
Jokainen järkevä kyllä ymmärtää missä mennään ja aika surullista, kun vaikuttaa itse uskovan kaakatuksiinsa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19087405/kyseenalaiset-itsevaltiaat-viestien-poistattajat-ja-dataturvallisuus
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19097289/avoin-kirje-yllapidolleLaitoin äsken myös oman lyhyen viestini tuohon "avoin kirje ylläpidolle".
Sen jälkeen välittömsti kaksi viestiäni tämän 80+ foorumin musiikkiketjussa poistettiin muka "sääntöjenvastaisina". Tapsa R:n Hummassa ei ole mitään sääntöjenvastaista.
Eli: sain yp-kiusaajan kimppuuni. Muuta todistetta kiistassanne en tarvitse.
Osaan kyllä laskea 1+1. Ei muuta. Anonyymi kirjoitti:
Laitoin äsken myös oman lyhyen viestini tuohon "avoin kirje ylläpidolle".
Sen jälkeen välittömsti kaksi viestiäni tämän 80 foorumin musiikkiketjussa poistettiin muka "sääntöjenvastaisina". Tapsa R:n Hummassa ei ole mitään sääntöjenvastaista.
Eli: sain yp-kiusaajan kimppuuni. Muuta todistetta kiistassanne en tarvitse.
Osaan kyllä laskea 1 1. Ei muuta.Käykö ylläpito edes koskaan lukemassa noita ketjuja?
Jos haluaa ylläpidolle osoittaa valituksensa, niin miksi ei laita sen heille suoraan palautelomakkeella. Laita nyt palautetta ja vaadi se Hummasi takaisin.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin teki. Koko 80 palstan ilmapiiri muuttui riitaisaksi.
Näitä riitaketjujakin aloittaa tuon tuosta. Ei vissiin saa Tellukalta muutoin tarpeeksi huomiota.Miksi Tellukan huomion saaminen on tärkeätä?
- Anonyymi
Huomaatteko Hän vastaa valikoidusti, ettei tarvitse myöntää olevansa itse yksi häirikkö!
Voi jo sanoa, että Suomi24 valitukset/ viestit/ palautukset, tai miksi sitä pelkkää Suomi24 palstaa sanotaankaan, on monta valitusvirttä, mutta täällä ryhmässä puhuu korkeimmista voimista ja torvista.
Siellä ei ole kukaan ottanut nähtävästi mitään kantaa, vaikka yön näkemät on sinnekin selitetty.
Tuttava kertoi ihmetelleensä siellä olevia tekstejä. Hänelle selvisi vasta 80+ palstalla lukemansa jälkeen, että joku on nyt pim... pisteessä.
Tellukka on rohkea ja suopea, ei ole millään palstalla nimitellyt, eikä kirjoittanut kohdistettuja pilkkaviestejä. Pitäisi oikeastaan kiittää Tellukkaa.
Hän säilyttää asiallisuutensa, vaikka vastaa kärkevästi, ja se on ainoa tapa pitää oma tasonsa asiapitoisena,
Juu. täällä saa näpäyttää sormille! eli huumorinkin kukkia.
Taitaa tuo ukko Jumala olla korkein ja se ei auta näkyihin uskovaa,
sehän on noituutta.
Jos on asiaton saa pyytää poistoa.- Anonyymi
Erittäin outo käsitys "rohkeudesta, suopeudesta ja asiallisuudesta", jota henkilö käyttää
nostaakseen itsetuntoaan. Terveitsetuntoinen ihminen ei nälvi muita jokaisessa
kommentissaan kuten "rohkea ja suopea". - Anonyymi
Missään tapauksessa kommenttiasi ei pidä poistaa, koska se on mainio ironinen analyysi nimeltä mainitun nimimerkin luonteesta ja käyttäytymisestä Suomi24:n palstoilla.
kylmätotuus - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Erittäin outo käsitys "rohkeudesta, suopeudesta ja asiallisuudesta", jota henkilö käyttää
nostaakseen itsetuntoaan. Terveitsetuntoinen ihminen ei nälvi muita jokaisessa
kommentissaan kuten "rohkea ja suopea".Asiallisempia kommentteja on Tellukka kirjoittanut keskinäisissä keskusteluissanne, etkä voi sille mitään.
Edelleenkin pojot T.lle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missään tapauksessa kommenttiasi ei pidä poistaa, koska se on mainio ironinen analyysi nimeltä mainitun nimimerkin luonteesta ja käyttäytymisestä Suomi24:n palstoilla.
kylmätotuusSinun ironiasi, ei minun.
ERÄÄNLAINEN AHDISTUS TULEE KUN NÄKEE allekirjoituksesi.
(Molemmilla on tunniste ja nikki, kumpaa ajattelit?)
Pisteet T:lle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asiallisempia kommentteja on Tellukka kirjoittanut keskinäisissä keskusteluissanne, etkä voi sille mitään.
Edelleenkin pojot T.lle.Onpa salaperäistä likapyykin pesua. Eivätkö asianomaiset voisi tehdä
sitä keskenään muualla, koska ilmeisesti tuttuja ovat ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onpa salaperäistä likapyykin pesua. Eivätkö asianomaiset voisi tehdä
sitä keskenään muualla, koska ilmeisesti tuttuja ovat ?Tämä on niin huvittavaa.
Tunnistettava(t) torailee, ivailee, pilkkaa ja piikittelee T:tä.
Sitten kehtaa väittää päinvastaista. Hinkuu nikkipakkoa hauraille vanhuksille. Eikö yksi kohde riitä, pitäisikö hauraat vanhuksetkin saada maalitauluksi moiselle käyttäytymiselle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinun ironiasi, ei minun.
ERÄÄNLAINEN AHDISTUS TULEE KUN NÄKEE allekirjoituksesi.
(Molemmilla on tunniste ja nikki, kumpaa ajattelit?)
Pisteet T:lle.Kirjoituksessa, jota kommentoin, oli ainoastaan yksi nimimerkki mainittu nimeltä.
Jos sinä näit kaksi, niin käväisehän optikolla tai silmälääkärillä tarkistuttamassa näkösi!
Huutaminen voi pahentaa ahdistustasi, joten lopeta se ja yritä hengitellä vaan rauhallisesti.
Unohditko allekirjoituksen?
kylmätotuus Ettekö te vielä ole tajunnut että Tellukka on se poistaja? Hitsi, herätkää jo!
Hänen arviointinsa viestien sisällön asiattomuudesta tai asiallisuudesta
selvitettiin lauantaiyönä 6.9, kun moderaattori katseli poistettuja viestejä
ja ihmetteli miksi aivan asiallisia viestejä katoaa.
Tellukka ei katso kirjoitusten sisältöä, hän ei edes ymmärrä kirjoitettua
tekstiä. Hän tuomtsee ihmisen kirjoituksen takana, tuntematta ihmistä.
Sellainen apulainen Suomi24:llä on.
Jos hänen pilkkoihinsa vastaa, niin hän kasvattaa ketjua, poistaa sitten
omat pilkkansa, jäljelle jää yksi rimssu vastapuolen tekstiä, ja on jäljellä
kuin yksinpuhelu. Voihan se olla niinkinm että jäljellä oleva on ainoa
asiallinen teksti.- Anonyymi
mdk.mdk kirjoitti:
Ettekö te vielä ole tajunnut että Tellukka on se poistaja? Hitsi, herätkää jo!

asiallinen teksti.Lopeta jo tuo höpinä. Täyttä höpöä kirjoitat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lopeta jo tuo höpinä. Täyttä höpöä kirjoitat.
Samaa mieltä. Älytöntä kirjoitusta. Tule nyt järkiisi ja myönnä se.
- Anonyymi
mdk.mdk kirjoitti:
Ettekö te vielä ole tajunnut että Tellukka on se poistaja? Hitsi, herätkää jo!
Hänen arviointinsa viestien sisällön asiattomuudesta tai asiallisuudesta
selvitettiin lauantaiyönä 6.9, kun moderaattori katseli poistettuja viestejä
ja ihmetteli miksi aivan asiallisia viestejä katoaa.
Tellukka ei katso kirjoitusten sisältöä, hän ei edes ymmärrä kirjoitettua
tekstiä. Hän tuomtsee ihmisen kirjoituksen takana, tuntematta ihmistä.
Sellainen apulainen Suomi24:llä on.
Jos hänen pilkkoihinsa vastaa, niin hän kasvattaa ketjua, poistaa sitten
omat pilkkansa, jäljelle jää yksi rimssu vastapuolen tekstiä, ja on jäljellä
kuin yksinpuhelu. Voihan se olla niinkinm että jäljellä oleva on ainoa
asiallinen teksti.Kuulehan nyt ja kerro kaikki mitä tioedät.
Kuka on kertonut Sinulle, että sataan kertaan mainitsemasi henkilö,
josta käytän vain T......a merkintää
on Suomi24 palkkalistoilla?
Kuka Sinulle on niitä tietoja antanut?
Kerro se, jos olet koko ajan häntä syyttämässä, ja meistä iso joukko
täällä kirjoittajia ja lukijoita, on sitä mieltä,
että puhut - muunneltua totuutta - joka on - vain sinun totuutesi-
Me emme kaikki sitä totuuttasi ja tarinaasi usko, vaikka piirrät sen punakynällä
ja soitat torveasi vaikka maailman korkeimmalla katolla.
Jos Suomi 24 uskoisi tarinaasi, ei Sinulla olisi tarvetta näkyjäsi todistella!
Uskonpa, että Suomi24 on hyvinkin tarkka siitä, kuinka palkatut henkilöt toimivat.
Se asia on nyt kyllä enemmän kuin sinun syytöksiesi varassa, ellei ko. henkilöä ole sieltä suunnasta arvosteltu.
Näit mitä tahansa, se ei kuulu muille kuin Sinulle. koska ei kukaan nähnyt!
Hanki hyvä ihminen joku ajamaan asiaasi, että saat edes pari päivää irtautua
täsät pakkorakosestasi. Elämälläsi voisi olla muutakin merkitystä.
Älä yritä ketään pakottamalla puolellesi!
Jokaisella on oikeus ajatella ihan omilla aivoillaan. - Anonyymi
mdk.mdk kirjoitti:
Ettekö te vielä ole tajunnut että Tellukka on se poistaja? Hitsi, herätkää jo!
Hänen arviointinsa viestien sisällön asiattomuudesta tai asiallisuudesta
selvitettiin lauantaiyönä 6.9, kun moderaattori katseli poistettuja viestejä
ja ihmetteli miksi aivan asiallisia viestejä katoaa.
Tellukka ei katso kirjoitusten sisältöä, hän ei edes ymmärrä kirjoitettua
tekstiä. Hän tuomtsee ihmisen kirjoituksen takana, tuntematta ihmistä.
Sellainen apulainen Suomi24:llä on.
Jos hänen pilkkoihinsa vastaa, niin hän kasvattaa ketjua, poistaa sitten
omat pilkkansa, jäljelle jää yksi rimssu vastapuolen tekstiä, ja on jäljellä
kuin yksinpuhelu. Voihan se olla niinkinm että jäljellä oleva on ainoa
asiallinen teksti.Viime kädessä Ylläpito päättää mitä poistetaan.
Omien viestiensä poistopyyntö ei aina toteudu.
Voi olla, että, tässäkin on joku muu aktiivisempi kuin Tellukka!
Kukahan se olisi? Aloittajako?
Näitäpä voi miettiä kukin tahollaan.
Eivät kaikki usko Raamatunkaan sanomiin, mutta siellä sentään on jotain tietoakin takana. - Anonyymi
mdk.mdk kirjoitti:
Ettekö te vielä ole tajunnut että Tellukka on se poistaja? Hitsi, herätkää jo!
Hänen arviointinsa viestien sisällön asiattomuudesta tai asiallisuudesta
selvitettiin lauantaiyönä 6.9, kun moderaattori katseli poistettuja viestejä
ja ihmetteli miksi aivan asiallisia viestejä katoaa.
Tellukka ei katso kirjoitusten sisältöä, hän ei edes ymmärrä kirjoitettua
tekstiä. Hän tuomtsee ihmisen kirjoituksen takana, tuntematta ihmistä.
Sellainen apulainen Suomi24:llä on.
Jos hänen pilkkoihinsa vastaa, niin hän kasvattaa ketjua, poistaa sitten
omat pilkkansa, jäljelle jää yksi rimssu vastapuolen tekstiä, ja on jäljellä
kuin yksinpuhelu. Voihan se olla niinkinm että jäljellä oleva on ainoa
asiallinen teksti.Kuvailit tuossa itseäsi.

asiallinen teksti.Mitä väliä sillä on poistuuko ja kuka poistaa. Tuommoista moskaa, potaskaa ei olisi tarvinnut kirjoittaa ollenkaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä väliä sillä on poistuuko ja kuka poistaa. Tuommoista moskaa, potaskaa ei olisi tarvinnut kirjoittaa ollenkaan.
Vai Tellukkakin ? Petolintu se on myös ollut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viime kädessä Ylläpito päättää mitä poistetaan.
Omien viestiensä poistopyyntö ei aina toteudu.
Voi olla, että, tässäkin on joku muu aktiivisempi kuin Tellukka!
Kukahan se olisi? Aloittajako?
Näitäpä voi miettiä kukin tahollaan.
Eivät kaikki usko Raamatunkaan sanomiin, mutta siellä sentään on jotain tietoakin takana.Mainitsemasi nimimerkki viittaa usein Raamatun teksteihin. Käytännössä hän ei Raamatun opetusten mukaan toimi, vaikka onkin kirjoitustensa mukaan lähes pappi.
kylmätotuus Anonyymi kirjoitti:
Mainitsemasi nimimerkki viittaa usein Raamatun teksteihin. Käytännössä hän ei Raamatun opetusten mukaan toimi, vaikka onkin kirjoitustensa mukaan lähes pappi.
kylmätotuusUskot siis sinäkin niihin houreisiin, että olisin varastanut jonkun kommentin?
No, uskosi on tehnyt sinut autuaaksi.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mainitsemasi nimimerkki viittaa usein Raamatun teksteihin. Käytännössä hän ei Raamatun opetusten mukaan toimi, vaikka onkin kirjoitustensa mukaan lähes pappi.
kylmätotuusUskovaiset on usein kaikkein kieroimpia ja julmempia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Erittäin outo käsitys "rohkeudesta, suopeudesta ja asiallisuudesta", jota henkilö käyttää
nostaakseen itsetuntoaan. Terveitsetuntoinen ihminen ei nälvi muita jokaisessa
kommentissaan kuten "rohkea ja suopea".Ihan niin, että ivaa toisia ihmisiä työkseen ei todista mitenkään älykkyyttä , tai kuten joku sanoi ”terävyyttä” . Mitä terävyyttä sellainen alituinen haukkuminen osoittaa.
Työpaikoilla kun on tälläisiä räkyttäjiä , niin he saavat usein jättää työpaikan käytöksensä vuoksi .
Se että valitsee aina jonkun. Ihmisen. Ivaamisensa kohteeksi kertoo kaikesta muusta kun älykkyydestä Siihen on diagnoosikin olemassa. .
Tekstiensä määränpää on ainoastaan haavoittaa sitä jota kulloinkin haukkuu ja ivaa., siis kuka sivistynyt ihminen käyttäytyy siten toista ihmistä kohtaan.
Siis paras keino pitää hänet loitolla on ettei edes vastaa niihin ilkeisiin heittoihin mitä hän pitää oikeutenaan tekstailla.
Ja että ilmoittaa asiattoman viestin seurantaan välittömästi .
Ei ole oikein että ihmiset lopettavat palstalla siksi kun kammoksuvat sitä ilkeilyä , tunnen kaksi jotka olisivat mielellään olleet mukana vaan pahoittivat mielensä kun saivat ilkeyttä osakseen , hekin kuuluisivat 80+ ryhmään vaan katsoivat parhaaksi mennä ketjuihin missä sentään voi keskustella eri tasolla ikäistensä kanssa koska ovat hekin yksin jääneet puolison kuoleman vuoksi . Se että haavoittaa koko ajan milloin ketäkin Ei ole älykkyyttä haavoittaa toista ihmistä , keskustella voi ilman sellaistakin tapaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onpa salaperäistä likapyykin pesua. Eivätkö asianomaiset voisi tehdä
sitä keskenään muualla, koska ilmeisesti tuttuja ovat ?Kun Tellukka lopettaa kommentoimasta Paloman tekstejä jotka ovat ihan vaan asiallisia.
Nin eiköhän palsta puhdistu. Jos Paloma ketoo vaikka mitä on valmistanut ruuaksi, niin T on heti ilkeilemässä . Ei ole Paloma aloittanut riitoja vaan se on joka kerta Tellukka joka sotkee ! Ja joku vielä kannattaa sellaista käyttäytymistä sitä ihmettelen .
Alentaa hänen työtään kirjailijana. , onko se jotenkin hänen oikeutensa. Me muut ollaan toki hyvillämme kun suomalsi nainen kirjoittaa ja häntä huomioidaan siitä muuallakin töittensä johdosta . Aika monta kirjaa on kirjoittanut ,
Mutta. Tellukka se vähättelee , siis miksi, ja joku samanlainen on mukana hänen ilkeilssään
Joten kun Tellukka vaan lopettaa se ilkeilyn niin paljon paremmaksi vois palstan henki muuttua - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä on niin huvittavaa.
Tunnistettava(t) torailee, ivailee, pilkkaa ja piikittelee T:tä.
Sitten kehtaa väittää päinvastaista. Hinkuu nikkipakkoa hauraille vanhuksille. Eikö yksi kohde riitä, pitäisikö hauraat vanhuksetkin saada maalitauluksi moiselle käyttäytymiselle.Siellähän ne tappelee parhaillaankin, vanhusten palstalla. T ylimmäisenä
"kukkokanana". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lopeta jo tuo höpinä. Täyttä höpöä kirjoitat.
Juurihan tämä on todistettu että yli 400 tyhjänpäiväistä viestiä
on syntynyt juuri Tellukan hörhöilyn ansiosta. niistä poistettu
60 viestiä. TT= Tyhjäntoimittja Tellukka - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juurihan tämä on todistettu että yli 400 tyhjänpäiväistä viestiä
on syntynyt juuri Tellukan hörhöilyn ansiosta. niistä poistettu
60 viestiä. TT= Tyhjäntoimittja TellukkaMdk
- Anonyymi
Hymyilkää tai itkette ja hymyilette.
Pakkohymy- Anonyymi
Alkaa jo pissahätä vaivata kun pitää juoda vettä, että riittää kyyneliä,
vaikka en ymmärrä miksi täällä itkettää.
Suruani itken ja ikävää, ruoka ei nyt maistu, pitää juoda vettä,
vatsassa hapot muuten rähjäävät ja nousevat kurkkuun.
Huvittavaa muu.
- Anonyymi
Älkää jatkako kiusaajan kanssa kiistelyä.
On muitakin, sympaattisempia ketjuja ja ihmisiä, joille vastata. - Anonyymi
Oletteko te kaikki ihan terveitä? Käsittämätöntä. Uskomatonta. 'Vanhoja' ja 'viisaita'. Hah.
- Anonyymi
"eräs henkilö alkoi huomautella ilkeästi ja seurasi kuin
hai laivaa.
Hänen vihankohteensa tuntemattomasta syystä on toinenkin Ruotsissa asuva kirjoittaja. Huvittavaa on, että kiusaaja itse asuu Ruotsissa!"
Siis Tellukka vai .... ?
Kun tänne julkiselle palstalle kerran kirjoitat kirjoita sitten avoimesti
äläkä vihjaile. Siitä syntyy vaan lisää myrkkysoppaa.- Anonyymi
Osa kirjoittajista luulee ja kuvittelee tuntevansa toiset kommentoijat ihan vain tekstin perusteella. Luulotauti on paha pipi.
- Anonyymi
Et osoittanut kommenttiasi minulle, mutta esitän oman näkemykseni siitä, kuka jahtaa ja ketä.
Kukaan, joka on Hil-lan aloituksia lukenut, ei ole voinut olla huomaamatta, että jokaiseen Paloman kirjoitukseen Tellukka vastaa ilkeällä kommentilla. Kukaan terve ihminen ei toimi niin.
Jos joku väittää, että kirjoitukseni ei pidä paikkaansa, niin hän pettää itseään.
kylmätotuus - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et osoittanut kommenttiasi minulle, mutta esitän oman näkemykseni siitä, kuka jahtaa ja ketä.
Kukaan, joka on Hil-lan aloituksia lukenut, ei ole voinut olla huomaamatta, että jokaiseen Paloman kirjoitukseen Tellukka vastaa ilkeällä kommentilla. Kukaan terve ihminen ei toimi niin.
Jos joku väittää, että kirjoitukseni ei pidä paikkaansa, niin hän pettää itseään.
kylmätotuusNo ei tuolla nyt ole tellukka mitään vastannut palomalle. Ei kukaan muukaan.
Anonyymi kirjoitti:
Et osoittanut kommenttiasi minulle, mutta esitän oman näkemykseni siitä, kuka jahtaa ja ketä.
Kukaan, joka on Hil-lan aloituksia lukenut, ei ole voinut olla huomaamatta, että jokaiseen Paloman kirjoitukseen Tellukka vastaa ilkeällä kommentilla. Kukaan terve ihminen ei toimi niin.
Jos joku väittää, että kirjoitukseni ei pidä paikkaansa, niin hän pettää itseään.
kylmätotuusSellaistakin huomattu?
Minä olen huomannut jonkun kylmätotuus nimimerkin jahdanneen Hil-lania (ja muutamaa muutakin).
No, "isot ne toisensa tuntee".Joo, minä olen nähtävästi se yksi hänen vihansa kohde.
Mutta kuka se toinen Ruotsissa asuva mahtaa olla?- Anonyymi
" Huvittavaa on, että kiusaaja itse asuu Ruotsissa!"
Itägötanmaalla on sanonut asuvansa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et osoittanut kommenttiasi minulle, mutta esitän oman näkemykseni siitä, kuka jahtaa ja ketä.
Kukaan, joka on Hil-lan aloituksia lukenut, ei ole voinut olla huomaamatta, että jokaiseen Paloman kirjoitukseen Tellukka vastaa ilkeällä kommentilla. Kukaan terve ihminen ei toimi niin.
Jos joku väittää, että kirjoitukseni ei pidä paikkaansa, niin hän pettää itseään.
kylmätotuusKukahan siellä jahtaa?
Katso oeiliin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et osoittanut kommenttiasi minulle, mutta esitän oman näkemykseni siitä, kuka jahtaa ja ketä.
Kukaan, joka on Hil-lan aloituksia lukenut, ei ole voinut olla huomaamatta, että jokaiseen Paloman kirjoitukseen Tellukka vastaa ilkeällä kommentilla. Kukaan terve ihminen ei toimi niin.
Jos joku väittää, että kirjoitukseni ei pidä paikkaansa, niin hän pettää itseään.
kylmätotuusUskon kaikkien huomanneen, että Tellu vainoaa palomaa, mutta
Tellu on julmuudessaan aika tasapuolinen, hän on ilkeä lähes kaikille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukahan siellä jahtaa?
Katso oeiliin.kylmä totuus.
Kuka on Hillan pahin kiusaaja?
Oletko vilkaissut peiliin, vai onko sekin liian korkealla?
Eikö tässä olisi jo ollut tarpeeksi tätä huvinäytelmää, ja piikkien lähettämistä
rajalta toiselle, tai rajojen sisällä?
Kummallista halua hakea riitaa.
Ei ole haluja kulkea jäljissäsi! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskon kaikkien huomanneen, että Tellu vainoaa palomaa, mutta
Tellu on julmuudessaan aika tasapuolinen, hän on ilkeä lähes kaikille.Mikä sinun mielestäsi on ilkeyttä?
Onko ilkeyttä hyvä muisti vai mikä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskon kaikkien huomanneen, että Tellu vainoaa palomaa, mutta
Tellu on julmuudessaan aika tasapuolinen, hän on ilkeä lähes kaikille.Tellukka on ihana. En ole nähnyt hänessä julmuutta. Mielestäni Tellukan oivaltaminen ja kyseenalaistaminen itsestään suuria luulevien kirjoituksia kohtaan on erinomaista hupia.
Nyt Pa loma on saanut alaisensa MdK:n ajojahtiin Tellukkaa vastaan.
Nämä suuria itsestään luulevat, luulevat voivansa muuttaa Suomi24:n sääntöjä, nikkipakon käyttöön otto.
En jaksaisi edes lukea noiden "ruosujen" jorinoita ellei siellä välissä olisi Tellukan oivalluksia ja joidenkin anojen. Silloin se muuttuu viihteeksi.
Mitä tulee tuohon kylmätotuuteen. Eihän hänellä ole oivalluskykyä. Henkistä väkivaltaa kohdistaa vanhukseen jankkaamalla tyhjänpäivyyksiä. Säälittävä hahmo. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tellukka on ihana. En ole nähnyt hänessä julmuutta. Mielestäni Tellukan oivaltaminen ja kyseenalaistaminen itsestään suuria luulevien kirjoituksia kohtaan on erinomaista hupia.
Nyt Pa loma on saanut alaisensa MdK:n ajojahtiin Tellukkaa vastaan.
Nämä suuria itsestään luulevat, luulevat voivansa muuttaa Suomi24:n sääntöjä, nikkipakon käyttöön otto.
En jaksaisi edes lukea noiden "ruosujen" jorinoita ellei siellä välissä olisi Tellukan oivalluksia ja joidenkin anojen. Silloin se muuttuu viihteeksi.
Mitä tulee tuohon kylmätotuuteen. Eihän hänellä ole oivalluskykyä. Henkistä väkivaltaa kohdistaa vanhukseen jankkaamalla tyhjänpäivyyksiä. Säälittävä hahmo.Tellunko kirjoitus tämä on anonyyminä vai kenen pölhön provo ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tellukka on ihana. En ole nähnyt hänessä julmuutta. Mielestäni Tellukan oivaltaminen ja kyseenalaistaminen itsestään suuria luulevien kirjoituksia kohtaan on erinomaista hupia.
Nyt Pa loma on saanut alaisensa MdK:n ajojahtiin Tellukkaa vastaan.
Nämä suuria itsestään luulevat, luulevat voivansa muuttaa Suomi24:n sääntöjä, nikkipakon käyttöön otto.
En jaksaisi edes lukea noiden "ruosujen" jorinoita ellei siellä välissä olisi Tellukan oivalluksia ja joidenkin anojen. Silloin se muuttuu viihteeksi.
Mitä tulee tuohon kylmätotuuteen. Eihän hänellä ole oivalluskykyä. Henkistä väkivaltaa kohdistaa vanhukseen jankkaamalla tyhjänpäivyyksiä. Säälittävä hahmo.Tuskin Tellukka alentuu anoilemaan. Ei hänellä ole tarvettakaan itseään kehua, teot puhuvat puolestaan. Provoko, voihan sen niinkin halutessaan ottaa. Ihan on palstakävijän oma näkemys liittyen aloitukseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tellunko kirjoitus tämä on anonyyminä vai kenen pölhön provo ?
Tellukka siinä itseään ylistää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tellukka siinä itseään ylistää.
Taasko sinä Tellukan näet näytölläsi.
Ota kuvakaappaus ja laita profiiliisi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tellukka on ihana. En ole nähnyt hänessä julmuutta. Mielestäni Tellukan oivaltaminen ja kyseenalaistaminen itsestään suuria luulevien kirjoituksia kohtaan on erinomaista hupia.
Nyt Pa loma on saanut alaisensa MdK:n ajojahtiin Tellukkaa vastaan.
Nämä suuria itsestään luulevat, luulevat voivansa muuttaa Suomi24:n sääntöjä, nikkipakon käyttöön otto.
En jaksaisi edes lukea noiden "ruosujen" jorinoita ellei siellä välissä olisi Tellukan oivalluksia ja joidenkin anojen. Silloin se muuttuu viihteeksi.
Mitä tulee tuohon kylmätotuuteen. Eihän hänellä ole oivalluskykyä. Henkistä väkivaltaa kohdistaa vanhukseen jankkaamalla tyhjänpäivyyksiä. Säälittävä hahmo.Vain tuo ”Suuria itsestään luulevat ” kertoo sen yksinkertaisen ajattelu tavan. En ole nähnyt ketään joka luulee itsestään suuria kuten teikä sen ilmaisee. Palstalla on kaksi ihmistä jotka ovat niitä älykkäitä ja joiden kimppuun hyökätään .; juuri tuolla tyylillä että he muka luulevat itsestään suuria . Eivät luule vaan ovat aikaansaaneet asioita elämässä mihin kiusaajan äly ei riitä .
Joten hyvä itseluottamus näillä ihmisillä tekee teikäläisen sanomaan että joku luulee itsestään liikoja! Vaan kun ei luule mutta tietää oman kapasiteettinsa alueella joka on heidän elämäänsä
Joten eikö olisi paras kun ilkeydet loppuisivat niin että arat ihmisetkin uskaltaisivat olla mukana ikäistensä palstoilla . Ei ihmisiä tarvitse alentaa palstalla. Sen voisi tämä kiusanhenkikin. Tajuta sillä ns ”älykkyydellä ” - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vain tuo ”Suuria itsestään luulevat ” kertoo sen yksinkertaisen ajattelu tavan. En ole nähnyt ketään joka luulee itsestään suuria kuten teikä sen ilmaisee. Palstalla on kaksi ihmistä jotka ovat niitä älykkäitä ja joiden kimppuun hyökätään .; juuri tuolla tyylillä että he muka luulevat itsestään suuria . Eivät luule vaan ovat aikaansaaneet asioita elämässä mihin kiusaajan äly ei riitä .
Joten hyvä itseluottamus näillä ihmisillä tekee teikäläisen sanomaan että joku luulee itsestään liikoja! Vaan kun ei luule mutta tietää oman kapasiteettinsa alueella joka on heidän elämäänsä
Joten eikö olisi paras kun ilkeydet loppuisivat niin että arat ihmisetkin uskaltaisivat olla mukana ikäistensä palstoilla . Ei ihmisiä tarvitse alentaa palstalla. Sen voisi tämä kiusanhenkikin. Tajuta sillä ns ”älykkyydellä ”"Palstalla on kaksi ihmistä jotka ovat niitä älykkäitä ja joiden kimppuun hyökätään"
Ovatko he jotain "haamukirjoittajia", koska en ole törmännyt näiden älykkäiden tekstiin täällä.
- Anonyymi
Kyllä on "muoreissa" vielä virtaa - jatkakaa vaan samaan tyyliin, pysytte virkeinä.
- Anonyymi
Tellukka tallukka tollukaaa, molukka mallukka mustikkaa, hilukka lillukka hillakkaa, ,kaikki ne ämpäriin sopiikaa. Kas kun alkoi sanat viriämään uuteen lauluun🤣
- Anonyymi
Maddukkalla wlanni pännii,
Välillä Wifillä hipiä hiipii
Laitetaan tässä ihan kokeilumielessä vielä kolmas kommentti samasta aiheesta, koska ne kaksi ensimmäistä katosivat kuin orkaani bittiavaruuteen: testaan nyt vain vähän eri sanoilla muotoiltua tekstiä, jospa robocop on ohjeistettu niin herkäksi että reagoi ilman viivettä tiettyihin sanavalintoihin.
Minä vain ihmettelin sitä että mitäköhän ne Tellun aikuiset tyttäret oikein ajattelesivat jos tietäisivät että morsan kummittelee kaiket yöt keskustelupalstoilla keljuilemassa tuntemattomille ihmisille?- Anonyymi
Ihmetteletkö koskaan sitä, kuinka itse olet tällä foorumilla?
- Anonyymi
Teillä Ruotsissa on niin edistykselliset tietokoneet, että niillä näkee jopa toisen kommentoijan koneellaan.
Sinä siis olet nähnyt saman kummituksen kuin mdk.
Näetkö nyt minut kun kirjoitan tätä tekstiä? - Anonyymi
Onhan jonkun aviomieskin yöllä tietsikalla eli mitä mahtaa hänen vaimonsa ja poikansa siitä ajatella. Ihmettelevät varmaan suuresti moista.
- Anonyymi
Suosioitasi ei yhtään lisää tellukkaan kohdistamasi viha. Mitähän varten se sinun ukkosi kyylää kaiket yöt kadulla kulkevia, mitähän sanoisivat kun tietäisivät?
- Anonyymi
Yrittänyttä ei laiteta!
Pitää osata kirjoittaa asiallisesti ja vit tuilematta!
Herkkä nahkaiset isien hakkaamat tyttäret ovat niin arkoja, että parempi olis olla
kaukana tietokoneista ja hifit ja Wifit kiinni.
Koti on hyvä paikka, kun vielä pitää ovet lukossa.
Minulta, ei vielä ole viestejä kadonnut,
se voikin koskea vain noita häiritsijötä ja seuraajia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suosioitasi ei yhtään lisää tellukkaan kohdistamasi viha. Mitähän varten se sinun ukkosi kyylää kaiket yöt kadulla kulkevia, mitähän sanoisivat kun tietäisivät?
Saahan Hän näkyvyyttä, kun muuten ovat keskustelut hiljentyneet ja Hän on jäänyt jalkoihin johtonipun ja käsien näyn kiihkossa. Näkikö muut?
Anonyymi kirjoitti:
Ihmetteletkö koskaan sitä, kuinka itse olet tällä foorumilla?
Minä olen täällä aamupäivästä, muiden hommien lomassa. En kyylää täällä yökausia. Saatan vilkaista joskus iltapäivällä tai illalla onko johonkin aloitukseen tai ketjuun jota seuraan tulluut mitään uutta ja kiinnostavaa, mutta kyllä minut täältä tavoittaa aamusta parhaiten :)
Mutta minä en ole täällä piikittelemässä, ivaamassa ja keljuilemassa muille, vaan rupattelemassa nettituttujen kanssa eri aiheista. Huomio siinä suuri ero.
Olen kuitenkinnyt lopultakin saanut tarpeekseni 15 vuoden ajojahdista jota edellä mainittu nimimerkki on minuun kohdistanut ja ilmanettä minä olisin sen itse jollain tapaa aiheuttanut, muuten kuin ajattelemalla eri tavalla kuin hän.Anonyymi kirjoitti:
Suosioitasi ei yhtään lisää tellukkaan kohdistamasi viha. Mitähän varten se sinun ukkosi kyylää kaiket yöt kadulla kulkevia, mitähän sanoisivat kun tietäisivät?
En minä etsi mitään "suoisiota" täällä. Suosioni on "oikeassa elämässä" riittävän suuri että minun tarvitsisi sitä kompensoida. Toinen kommenttisi taas oli niin ala-arvoinen että en viitsi siihen edes vastata.
- Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
Minä olen täällä aamupäivästä, muiden hommien lomassa. En kyylää täällä yökausia. Saatan vilkaista joskus iltapäivällä tai illalla onko johonkin aloitukseen tai ketjuun jota seuraan tulluut mitään uutta ja kiinnostavaa, mutta kyllä minut täältä tavoittaa aamusta parhaiten :)
Mutta minä en ole täällä piikittelemässä, ivaamassa ja keljuilemassa muille, vaan rupattelemassa nettituttujen kanssa eri aiheista. Huomio siinä suuri ero.
Olen kuitenkinnyt lopultakin saanut tarpeekseni 15 vuoden ajojahdista jota edellä mainittu nimimerkki on minuun kohdistanut ja ilmanettä minä olisin sen itse jollain tapaa aiheuttanut, muuten kuin ajattelemalla eri tavalla kuin hän.En minäkään näitä lue vaikka vastaan
ja tuskin olisin koko palstalla ellen olisi huomannut
että sinä eksoottisine hispaanisine koke muksinesi olet täällä
on poikkeuksellista että joku huomioita tekevä on asunut aidosti latinomaassa
kauan ja kirjoittaa näillä palstoilla
mutta eivät nämä ajojahtaajat pysty käyttämään hyväkseen henkilön kokemuksia
vaan kirjoittelu menee kateuden tapaiselle tms. puolelle (tämä pikkuasioihin tarttuminen on juuri luusereiden tapa sotkea keskustelua kun muuhun ei pystytä, ei sillä tavalla mikään oikea asia edisty ja keskustelusta oppiminen. Tällaisista pitää pysyä erillään aina tosielämässä)
tottakai sosdemiassasi olet myös ärsyttävä ja vielä elämässä menestyjä ja tottakai sinun pitää pitää
sekakulttuurisen perheesi puolta, se on ihan selvä, ei sitä voi kyseenalaistaa
Siten vielä olet hankkinut kirjailijan uran mikä on aivan poikkeuksellista eli sinulla on selvästi ollut sanottavaa ja valtava tarve saada sanoa, se pitää silloin toimia sanoa juuri niin kuin teet esiintyä ja vierailla tavata kollegoja ... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En minäkään näitä lue vaikka vastaan
ja tuskin olisin koko palstalla ellen olisi huomannut
että sinä eksoottisine hispaanisine koke muksinesi olet täällä
on poikkeuksellista että joku huomioita tekevä on asunut aidosti latinomaassa
kauan ja kirjoittaa näillä palstoilla
mutta eivät nämä ajojahtaajat pysty käyttämään hyväkseen henkilön kokemuksia
vaan kirjoittelu menee kateuden tapaiselle tms. puolelle (tämä pikkuasioihin tarttuminen on juuri luusereiden tapa sotkea keskustelua kun muuhun ei pystytä, ei sillä tavalla mikään oikea asia edisty ja keskustelusta oppiminen. Tällaisista pitää pysyä erillään aina tosielämässä)
tottakai sosdemiassasi olet myös ärsyttävä ja vielä elämässä menestyjä ja tottakai sinun pitää pitää
sekakulttuurisen perheesi puolta, se on ihan selvä, ei sitä voi kyseenalaistaa
Siten vielä olet hankkinut kirjailijan uran mikä on aivan poikkeuksellista eli sinulla on selvästi ollut sanottavaa ja valtava tarve saada sanoa, se pitää silloin toimia sanoa juuri niin kuin teet esiintyä ja vierailla tavata kollegoja ...Oikeat KIRJAILIJAT eivät ole täällä.
He keskustelevat paremmissa, heitä ymmärtävissä ryhmissä ja joukoissa.
Hän haluaa vain näyttää olevansa parempi kuin muut.
Oman käytöksensä mukaan meistä ihan jokaista joko vihataan tai jätetään rauhaan, jos me emme vaikuta liian varallisilta omalle menestykselle!
Älymystölle on omat sivustonsa, ei täällä monikaan seuraa noita ? tiedemiestason aloituksiaan. Kun niitä vilkuilee, näkee että jokainen on jo sanottavansa sanaonut ja aloittaja aloittaa kuselun, kerjää kommentointeja, kun suoraan sanoo.
Siihen on hänellä oikeus, en minä kiellä, mutta jos olisin oikea KIRJAILIJA, menisin kyllä,
ja keskustelisin Suomi 24 älykköjen ryhmissä, täällä hänelle on muodostunut vastarinta!
Johtuu aina omasta vastaanotosta ja vastaamisesta.
Keskustelun taso on kysyjän ja vastaajan välissä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikeat KIRJAILIJAT eivät ole täällä.

Keskustelun taso on kysyjän ja vastaajan välissä!Eihän enqvist ole oikea tiedemies, ei oppilaita virkakin lopetettiin
Silti toimittajat jauhoivat kuin esasaarista ikään, joka ei ole oikea tiedemis
molemmilla on titteli
mistä sen tietää pitkään aikaan, kuka on oikea jollain alalla?
Kysyin kerran sunnuntaimaalarilta, joka isä on ammattimaalari, jopa tunnettu
mistä johtuu että ei-oikean taitelijan (ei tuloja) tauluista maksetaan nyt (noin 120 miljoonaa dollaria kappale, van Gogh) niin hän vastasi että ... - Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
Minä olen täällä aamupäivästä, muiden hommien lomassa. En kyylää täällä yökausia. Saatan vilkaista joskus iltapäivällä tai illalla onko johonkin aloitukseen tai ketjuun jota seuraan tulluut mitään uutta ja kiinnostavaa, mutta kyllä minut täältä tavoittaa aamusta parhaiten :)
Mutta minä en ole täällä piikittelemässä, ivaamassa ja keljuilemassa muille, vaan rupattelemassa nettituttujen kanssa eri aiheista. Huomio siinä suuri ero.
Olen kuitenkinnyt lopultakin saanut tarpeekseni 15 vuoden ajojahdista jota edellä mainittu nimimerkki on minuun kohdistanut ja ilmanettä minä olisin sen itse jollain tapaa aiheuttanut, muuten kuin ajattelemalla eri tavalla kuin hän.mutta aamupäivällä sitten kyyläät kuka on ollut yöllä.
Tuo mainitsemasi "ajojahti" on moneen kertaan sinulle selitetty, vaan ei mene perille. - Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
En minä etsi mitään "suoisiota" täällä. Suosioni on "oikeassa elämässä" riittävän suuri että minun tarvitsisi sitä kompensoida. Toinen kommenttisi taas oli niin ala-arvoinen että en viitsi siihen edes vastata.
Vielä ala arvoisemmam kommentin heitit tellukalle liittyen hänen valvomiseensa yöllä.
Paloma.se01 kirjoitti:
Minä olen täällä aamupäivästä, muiden hommien lomassa. En kyylää täällä yökausia. Saatan vilkaista joskus iltapäivällä tai illalla onko johonkin aloitukseen tai ketjuun jota seuraan tulluut mitään uutta ja kiinnostavaa, mutta kyllä minut täältä tavoittaa aamusta parhaiten :)
Mutta minä en ole täällä piikittelemässä, ivaamassa ja keljuilemassa muille, vaan rupattelemassa nettituttujen kanssa eri aiheista. Huomio siinä suuri ero.
Olen kuitenkinnyt lopultakin saanut tarpeekseni 15 vuoden ajojahdista jota edellä mainittu nimimerkki on minuun kohdistanut ja ilmanettä minä olisin sen itse jollain tapaa aiheuttanut, muuten kuin ajattelemalla eri tavalla kuin hän."""Olen kuitenkinnyt lopultakin saanut tarpeekseni 15 vuoden ajojahdista jota edellä mainittu nimimerkki on minuun kohdistanut"""
Huoh! Onneksi ei ole kysymys minusta, säikähdin jo. Minä olen ollut näillä palstoilla vasta noin 12-13 vuotta, enkä sitäkään tällä nimimerkilläni.Tellukka kirjoitti:
"""Olen kuitenkinnyt lopultakin saanut tarpeekseni 15 vuoden ajojahdista jota edellä mainittu nimimerkki on minuun kohdistanut"""
Huoh! Onneksi ei ole kysymys minusta, säikähdin jo. Minä olen ollut näillä palstoilla vasta noin 12-13 vuotta, enkä sitäkään tällä nimimerkilläni.Kyllä se oli sinulle tarkoitettu, ent. siivoojaparka nykyinen Tellukka.
Se 15 vuotta olivain karkea arvio.
Tunnistit kuitenkin itsesi jahtaajaksi.Paloma.se01 kirjoitti:
Kyllä se oli sinulle tarkoitettu, ent. siivoojaparka nykyinen Tellukka.
Se 15 vuotta olivain karkea arvio.
Tunnistit kuitenkin itsesi jahtaajaksi.Aika karkeaa. Ent.siivoojaparka minusta tuli vasta jäätyäni eläkkeelle noin 11 vuotta sitten.
Taidat olla samanlainen näkyjen näkijä kuin tuo ystävättäresi. Onko sinun tietskarisi näytöllä näkynyt kättäni viuhtomassa johtoja sivuun ja olematonta poikaani antamassa komentoja?
Ainakin puskassa ja toisessa olit minut nähnyt silloinkin, kun olin viikon matkoilla, eikä tullut mieleenkään edes vilkaista näitä palstoja. Takaisin tultuani huomasin minua nähdyn täällä milloin missäkin.Anonyymi kirjoitti:
Suosioitasi ei yhtään lisää tellukkaan kohdistamasi viha. Mitähän varten se sinun ukkosi kyylää kaiket yöt kadulla kulkevia, mitähän sanoisivat kun tietäisivät?
Ehkä hänet on määrätty öisin vahtimaan ikkunasta, ettei mökin ympärillä pyöri stalkkaajia ja rouva saa nukkua rauhassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En minäkään näitä lue vaikka vastaan
ja tuskin olisin koko palstalla ellen olisi huomannut
että sinä eksoottisine hispaanisine koke muksinesi olet täällä
on poikkeuksellista että joku huomioita tekevä on asunut aidosti latinomaassa
kauan ja kirjoittaa näillä palstoilla
mutta eivät nämä ajojahtaajat pysty käyttämään hyväkseen henkilön kokemuksia
vaan kirjoittelu menee kateuden tapaiselle tms. puolelle (tämä pikkuasioihin tarttuminen on juuri luusereiden tapa sotkea keskustelua kun muuhun ei pystytä, ei sillä tavalla mikään oikea asia edisty ja keskustelusta oppiminen. Tällaisista pitää pysyä erillään aina tosielämässä)
tottakai sosdemiassasi olet myös ärsyttävä ja vielä elämässä menestyjä ja tottakai sinun pitää pitää
sekakulttuurisen perheesi puolta, se on ihan selvä, ei sitä voi kyseenalaistaa
Siten vielä olet hankkinut kirjailijan uran mikä on aivan poikkeuksellista eli sinulla on selvästi ollut sanottavaa ja valtava tarve saada sanoa, se pitää silloin toimia sanoa juuri niin kuin teet esiintyä ja vierailla tavata kollegoja ...No empä sanoisi tarhatätiä elämässä menestyjäksi. Ei taida kirjatkaan myydä.
"""Minä vain ihmettelin sitä että mitäköhän ne Tellun aikuiset tyttäret oikein ajattelesivat jos tietäisivät että morsan kummittelee kaiket yöt keskustelupalstoilla keljuilemassa tuntemattomille ihmisille?"""
Uskotko sinäkin siis tosiaan minun käyneen oikeasti kummittelemassa ystävättäresi tietskarin näytöllä vetelemässä wlania ja johtoja?
Jos heille kertoisin, niin yhtä hersyvästi nauraisivat kuin sillekin, miten naapurin mummon yöpaidan oli naapurin nuorimies varastanut ja sitten salaapäiten tuonut likaisena takaisin.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihmetteletkö koskaan sitä, kuinka itse olet tällä foorumilla?
Paloma ei v*ttuile ihmisille, samaa ei voi sanoa Tellukasta .Paloma kertoo asioista . Tellukka ihmisistä
Ja palstan tarkoitus ei ole kiusata ihmisiä kuten T tekee , ja joku sanoo sellaista vielä muka älykkääksi Siitä on älykkyys hyvin kaukana . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikeat KIRJAILIJAT eivät ole täällä.
He keskustelevat paremmissa, heitä ymmärtävissä ryhmissä ja joukoissa.
Hän haluaa vain näyttää olevansa parempi kuin muut.
Oman käytöksensä mukaan meistä ihan jokaista joko vihataan tai jätetään rauhaan, jos me emme vaikuta liian varallisilta omalle menestykselle!
Älymystölle on omat sivustonsa, ei täällä monikaan seuraa noita ? tiedemiestason aloituksiaan. Kun niitä vilkuilee, näkee että jokainen on jo sanottavansa sanaonut ja aloittaja aloittaa kuselun, kerjää kommentointeja, kun suoraan sanoo.
Siihen on hänellä oikeus, en minä kiellä, mutta jos olisin oikea KIRJAILIJA, menisin kyllä,
ja keskustelisin Suomi 24 älykköjen ryhmissä, täällä hänelle on muodostunut vastarinta!
Johtuu aina omasta vastaanotosta ja vastaamisesta.
Keskustelun taso on kysyjän ja vastaajan välissä!Hahhaa myt päästit vitsin. Kumpa vaan tietäisi missä ne oikeat kirjailijat ovat. Kirjailijatovat vaan ihan tavallisia ihmisiä , onko niitä muuten vääriäkin kirjailijoita ? Kyllä oikea5 kirjailija ovat ihan oikeita kun ovat kirjoittaneet monta kirjaa. Niin ei heitä vääriksi ole todettu.
On sinulle sentään ihmeellinen tapa kuvitella miten kirjailijat ovat eri paikoissa . Kumpa tietäisit vaan et tiedä missä ne ns ” oikeat” kirjailijat ovat. Etkä uskoisi edes jos sanoisi. Ja kirjoitat oikein sana kirjailija versaaleilla. Painosten sanomaasi . . Voi ressukka sinua ! Paljon et tiedä suuresta maailmasta . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hahhaa myt päästit vitsin. Kumpa vaan tietäisi missä ne oikeat kirjailijat ovat. Kirjailijatovat vaan ihan tavallisia ihmisiä , onko niitä muuten vääriäkin kirjailijoita ? Kyllä oikea5 kirjailija ovat ihan oikeita kun ovat kirjoittaneet monta kirjaa. Niin ei heitä vääriksi ole todettu.
On sinulle sentään ihmeellinen tapa kuvitella miten kirjailijat ovat eri paikoissa . Kumpa tietäisit vaan et tiedä missä ne ns ” oikeat” kirjailijat ovat. Etkä uskoisi edes jos sanoisi. Ja kirjoitat oikein sana kirjailija versaaleilla. Painosten sanomaasi . . Voi ressukka sinua ! Paljon et tiedä suuresta maailmasta .Tiedän toki.
Tunnen kirjailijoita jotka ovat saaneet apurahoja, joiden kirjoja jonotetaan kirjakaupoissa, kun aina uusi villitys nousee ja vanhat kirjat saavat uutta nostetta!
Olen ressukka, kun en lue itseäni kirjailijaksi.
Kirjailijat keskustelevat laajemmilla foorumeilla, vertaistensa kanssa.
Suuressa maailmassakin ole käynyt, en tosin tuhoutuneissa torneissa NewYorkissa.
Pystyssä olivat silloin, kun siihen kaupunkiin ensi kerran matkustin ja ovat valokuvissa mukana.
Kirjailijoita en siellä tavannut, valitettavasti.
Yritetään mahtua samalle sivulle! Mukavaa syksyä Sinulle! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hahhaa myt päästit vitsin. Kumpa vaan tietäisi missä ne oikeat kirjailijat ovat. Kirjailijatovat vaan ihan tavallisia ihmisiä , onko niitä muuten vääriäkin kirjailijoita ? Kyllä oikea5 kirjailija ovat ihan oikeita kun ovat kirjoittaneet monta kirjaa. Niin ei heitä vääriksi ole todettu.
On sinulle sentään ihmeellinen tapa kuvitella miten kirjailijat ovat eri paikoissa . Kumpa tietäisit vaan et tiedä missä ne ns ” oikeat” kirjailijat ovat. Etkä uskoisi edes jos sanoisi. Ja kirjoitat oikein sana kirjailija versaaleilla. Painosten sanomaasi . . Voi ressukka sinua ! Paljon et tiedä suuresta maailmasta .Olen tavallinen ihminen, mutta silti en lukeudu kirjailijoiden ryhmään.
Joka päivä tulee kirjoitettua jotain.
Eilenkin kolme allekirjoitusta pöytäkirjoihin. Anonyymi kirjoitti:
Eihän enqvist ole oikea tiedemies, ei oppilaita virkakin lopetettiin
Silti toimittajat jauhoivat kuin esasaarista ikään, joka ei ole oikea tiedemis
molemmilla on titteli
mistä sen tietää pitkään aikaan, kuka on oikea jollain alalla?
Kysyin kerran sunnuntaimaalarilta, joka isä on ammattimaalari, jopa tunnettu
mistä johtuu että ei-oikean taitelijan (ei tuloja) tauluista maksetaan nyt (noin 120 miljoonaa dollaria kappale, van Gogh) niin hän vastasi että ...Voi, voi! Täällä on suurempiakin julkkiksia kuin kirjailijoita.
Nimiä ei kerrota, mutta joukossa on myös tv-porukkaa, täällä
on koko kansan kirjo.Anonyymi kirjoitti:
Tiedän toki.
Tunnen kirjailijoita jotka ovat saaneet apurahoja, joiden kirjoja jonotetaan kirjakaupoissa, kun aina uusi villitys nousee ja vanhat kirjat saavat uutta nostetta!
Olen ressukka, kun en lue itseäni kirjailijaksi.
Kirjailijat keskustelevat laajemmilla foorumeilla, vertaistensa kanssa.
Suuressa maailmassakin ole käynyt, en tosin tuhoutuneissa torneissa NewYorkissa.
Pystyssä olivat silloin, kun siihen kaupunkiin ensi kerran matkustin ja ovat valokuvissa mukana.
Kirjailijoita en siellä tavannut, valitettavasti.
Yritetään mahtua samalle sivulle! Mukavaa syksyä Sinulle!Tämäkin ketju on aivan verraton inspiraation antaja!
- Anonyymi
mdk.mdk kirjoitti:
Voi, voi! Täällä on suurempiakin julkkiksia kuin kirjailijoita.
Nimiä ei kerrota, mutta joukossa on myös tv-porukkaa, täällä
on koko kansan kirjo.Olisi tuo mielenkiintoista tietää, kuka nyt on hypännyt näytöllesi kesken Suomi24:n ketjun lukemisen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hahhaa myt päästit vitsin. Kumpa vaan tietäisi missä ne oikeat kirjailijat ovat. Kirjailijatovat vaan ihan tavallisia ihmisiä , onko niitä muuten vääriäkin kirjailijoita ? Kyllä oikea5 kirjailija ovat ihan oikeita kun ovat kirjoittaneet monta kirjaa. Niin ei heitä vääriksi ole todettu.
On sinulle sentään ihmeellinen tapa kuvitella miten kirjailijat ovat eri paikoissa . Kumpa tietäisit vaan et tiedä missä ne ns ” oikeat” kirjailijat ovat. Etkä uskoisi edes jos sanoisi. Ja kirjoitat oikein sana kirjailija versaaleilla. Painosten sanomaasi . . Voi ressukka sinua ! Paljon et tiedä suuresta maailmasta .Voi sinuakin ressukkaa! Eikö sinun mielestäsi esim. Jan Guillou, Liza Marklund
ja moni muu kuuluisa nimi ole kirjailijoita. Heillä on oma kustantamo.
Oma kustantamo on hyvä vaihtoehto, missä itse voi ohjata koko prosessia
ja välttyy luovuttamasta palkkiostaan suurimman osan jollekin vieraalle
kustantamolle.
Karistelkaapa pölyt vanhanaikaisista käsityksistänne, että vasta kun "oikea"
kustantamo on kyninyt kirjoittajasta kaiken mitä pystyy , niin sellainen kirjailija
on "oikea" kirjailija. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisi tuo mielenkiintoista tietää, kuka nyt on hypännyt näytöllesi kesken Suomi24:n ketjun lukemisen.
Täällä on hyviä "hupityyppejä". Mitähän jos alkaisi ruvetä vääntämään
komiikkaa noille stand up-koomikoille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiedän toki.
Tunnen kirjailijoita jotka ovat saaneet apurahoja, joiden kirjoja jonotetaan kirjakaupoissa, kun aina uusi villitys nousee ja vanhat kirjat saavat uutta nostetta!
Olen ressukka, kun en lue itseäni kirjailijaksi.
Kirjailijat keskustelevat laajemmilla foorumeilla, vertaistensa kanssa.
Suuressa maailmassakin ole käynyt, en tosin tuhoutuneissa torneissa NewYorkissa.
Pystyssä olivat silloin, kun siihen kaupunkiin ensi kerran matkustin ja ovat valokuvissa mukana.
Kirjailijoita en siellä tavannut, valitettavasti.
Yritetään mahtua samalle sivulle! Mukavaa syksyä Sinulle!Mutta kai Suomessakin on tajuttu että oma kustantamo on paras vaihto-
ehto, missä saa itse ohjata ja päättää prosessissa ja hankkia ne rahat, jota
tavallisesti "oikea" kustantaja vie.
- Anonyymi
Aloituksen tekijällä on apuri!
Tottakai hänkin näkee käsiä ja johtoja ja on nähnyt jopa matkoilla olleen T.....an.
On se hyvä, että olen pysynyt Suomessa.
Merinaava pee ja ämmä (m) että parina hyökäten onnistuu paremmin. Suosikkejako?
Kenties on heitäkin jotka kiittävät tästäkin vähästä, toisen apuri.
Pitäkää mielenne kurissa. Kukaan ei ota kantaa juttuihinne, tai jos, niin harvat.
Ne jotka ottavat, ovat neutraaleja, tai pelkäävät riitojen syttyvän pahemmiksi.
Suosikin asemaan pääsee kehumalla itseään, pitämällä yllä kulissit, mutta kun ne kaatuvat, kuin 6.9. yöllä,
siinä menee karmien mukana maine ja kunnia, jos ei osaa pitää varaansa.
Onneksi kaikilla ei ole elämä noin karvan pystyyn nousemisen varassa.
Rauhoittukaa jo!- Anonyymi
MdK:n kulissitko kaatuivat 6.9.? Tellukan käsikö kaatoi? Tuo oli uutta tietoa. Wlan ja olemattoman pojan ääni oli tiedossa.
Kyllä se wifi meni kiinni Uudellamaalla kokeilumielessä. Muuten... Saanko kertoa salaisuuden?
Samantapainen näky, kuin lauantai-iltana/yönä 6.9, tapahtui
tänä aamuna klo 10 aikaan.
Istuin tässä tietokoneen ääressä. Laitoin riviin näytön reunaan Ruotsin radio
P4-ohjelma, Musikkrysset, sitten poikani Chatt.
Musiikkiristikon ratkominen alkoi. Poikani ja vaimonsa ilmaantuivat chatille,
heillä oli kamera päällä, minäkin näppäsin oman kameran päälle.
Niin me sitten ratkoimme yhdessä musiikkiristikkoa, äänet (ja KUVA) päällä,
juttelimme viikon tapahtumista. Näin aivan selvästi miniäni käden, kun hän
täytti ristikkoa, näin myös poikani ja heidän ragdoll-kissansa. Ja heidän läppä-
rinsä! Aivan uskomatonta! Kuinka tämän voi selittää? Ehdotuksia?
Ajattelin, että uskaltaakohan tästä mainita Suomi24:llä ollenkaan.
Tulee varmaan irvailuja että Ruotsin tv lähettää, vai oliko se vallan
Taka-Hikiän paikallisuutiset.
Mutta kaikki tänä aamuna tapahtunut tapahtui saman tietokoneen
äärellä kuin lauantaiyönä 6.9, joka oli aivan pieni lähetys, mutta pystyin
kuitenkin "chattailemaan" ketjuun koko ajan. Ne "puheenvuorot" ovat
ketjussa vieläkin tallessa, niitä ette voi kiistää, että kirjoitin samaan
aikaan kun viestejä katosi. Moderaattori luki paperista erästäkin viestiä
ja heitti sen sitten kädestään menemään. Totesi vaan, että siinäkään ei
ollut mitään vikaa, mutta nyt se katoaa. Ja se lappu oli A5-arkki.
Tellukalla on suuri osuus juuri noihin kadonneisiin viesteihin.
Juuri nyt ei poistoja tapahdu niin tiuhaan, mutta v---uilu palstoilla on
lisääntynyt.Rauhoitupa itse, kuka sitten oletkin naamiosi takana.
Lue alempana olevia viestejä, ei savua ilman tulta.Anonyymi kirjoitti:
MdK:n kulissitko kaatuivat 6.9.? Tellukan käsikö kaatoi? Tuo oli uutta tietoa. Wlan ja olemattoman pojan ääni oli tiedossa.
Kyllä se wifi meni kiinni Uudellamaalla kokeilumielessä.Kiitos tiedostasi! 😊
Taisi Tellukan & Co parta jäädä nyt postiluukkuun! 😊- Anonyymi
mdk.mdk kirjoitti:
Muuten... Saanko kertoa salaisuuden?
Samantapainen näky, kuin lauantai-iltana/yönä 6.9, tapahtui
tänä aamuna klo 10 aikaan.
Istuin tässä tietokoneen ääressä. Laitoin riviin näytön reunaan Ruotsin radio
P4-ohjelma, Musikkrysset, sitten poikani Chatt.
Musiikkiristikon ratkominen alkoi. Poikani ja vaimonsa ilmaantuivat chatille,
heillä oli kamera päällä, minäkin näppäsin oman kameran päälle.
Niin me sitten ratkoimme yhdessä musiikkiristikkoa, äänet (ja KUVA) päällä,
juttelimme viikon tapahtumista. Näin aivan selvästi miniäni käden, kun hän
täytti ristikkoa, näin myös poikani ja heidän ragdoll-kissansa. Ja heidän läppä-
rinsä! Aivan uskomatonta! Kuinka tämän voi selittää? Ehdotuksia?
Ajattelin, että uskaltaakohan tästä mainita Suomi24:llä ollenkaan.
Tulee varmaan irvailuja että Ruotsin tv lähettää, vai oliko se vallan
Taka-Hikiän paikallisuutiset.
Mutta kaikki tänä aamuna tapahtunut tapahtui saman tietokoneen
äärellä kuin lauantaiyönä 6.9, joka oli aivan pieni lähetys, mutta pystyin
kuitenkin "chattailemaan" ketjuun koko ajan. Ne "puheenvuorot" ovat
ketjussa vieläkin tallessa, niitä ette voi kiistää, että kirjoitin samaan
aikaan kun viestejä katosi. Moderaattori luki paperista erästäkin viestiä
ja heitti sen sitten kädestään menemään. Totesi vaan, että siinäkään ei
ollut mitään vikaa, mutta nyt se katoaa. Ja se lappu oli A5-arkki.
Tellukalla on suuri osuus juuri noihin kadonneisiin viesteihin.
Juuri nyt ei poistoja tapahdu niin tiuhaan, mutta v---uilu palstoilla on
lisääntynyt.Miten se todistaa Tellukan olevan poistojen takana, että sinulla on ollut videopuhelu poikasi ja miniäsi kanssa?
mdk.mdk kirjoitti:
Kiitos tiedostasi! 😊
Taisi Tellukan & Co parta jäädä nyt postiluukkuun! 😊Vai että oli koeajo, josta sain nähdä osan, mutta Tellukka ei vaan voinut
antaa periksi, vaan alkoi tehtailla toinen toistaan kummempia teorioita
hallusinaatioista, nukahtamisesta, käden huitaisuista (joka oli totta, kun
wlan siirrettiin, niin myös johto). Nyt sitten tiedetään, kuinka kaikki on
tapahtunut. Wifi laitettiin kiinni Uudellamaalla.
3 viikkoa on Tellukka lietsonut kumppaneineen vihaa.
Ihanaa kun asian oikea laita on tullut ilmi!- Anonyymi
mdk.mdk kirjoitti:
Kiitos tiedostasi! 😊
Taisi Tellukan & Co parta jäädä nyt postiluukkuun! 😊Näkyikö sekin näytölläsi. Jänskää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten se todistaa Tellukan olevan poistojen takana, että sinulla on ollut videopuhelu poikasi ja miniäsi kanssa?
Onko omassa "tietojenkäsittelyssäsi" jotain vialla?
/MdK - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko omassa "tietojenkäsittelyssäsi" jotain vialla?
/MdKEi, videopuhelut toimii sujuvasti niinkun ennenkin ilman kenenkään sivullisen hosumatta johtoja sivuun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei, videopuhelut toimii sujuvasti niinkun ennenkin ilman kenenkään sivullisen hosumatta johtoja sivuun.
No nyt voit siis räksyttää edelleen, onhan se sinun työtäsi!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten se todistaa Tellukan olevan poistojen takana, että sinulla on ollut videopuhelu poikasi ja miniäsi kanssa?
Tämä onkin nyt teille aivan uusi tarina pähkäiltäväksi!
/MdK - Anonyymi
Vaan eikös ollukki kiva kun se arvotus selvis? Tellukka yritti peittee
ja piilottoo ja poist "kuumia" viestejä, mutta rehellinen kaveri ei
kestänyt, että syytöntä ihmistä yritettiin jujuttoo, niin poika sano
miten se asia ol.
Tellukka on nyt kohta mänössä nurkkaasa häppeemään. Ja aeko ottoo
tapletit. Kaet se sinne nurkkaan jiä makkoomaan. Ja ottaa Ylläpion kyltin alas.,
jossa lukkoo että asiallisia ja kilttiä viestiä sua kirjottoo, voepi laettoo vaekka
rauhanmerkin, peace. - Anonyymi

rauhanmerkin, peace.Unohtu allekirjotus
/MdK - Anonyymi
"Aloituksen tekijällä on apuri!
Tottakai hänkin näkee käsiä ja johtoja ja on nähnyt jopa matkoilla olleen T.....an.
On se hyvä, että olen pysynyt Suomessa.
Merinaava pee ja ämmä (m) että parina hyökäten onnistuu paremmin. Suosikkejako?
Kenties on heitäkin jotka kiittävät tästäkin vähästä, toisen apuri"
-------------------------------------------------------------------------------------------------------
Aloituksen tekijällä ei ole apuria. Olen ollut palstalta pois kauan, mut kesän aikana
tilapäisesti vieraillut ja jostakin kumman syystä joutunut heti tarkastelun kohteeksi,
aivan kuin olisin hakemassa armeijan leipiin. En ole kenellekään vaarallinen jos minua
ei härnätä vartavasten. Mutta jos ne Tellukan näyttämät esimerkit ovat jokapäiväistä leipää,
niin ei ole toiminut ennen, enkä toimii nytkään. Olen tehnyt töitä erilaistentapausten kanssa, joten minulle on turha alkaa näytellä ja yrittää keksiä sen sortin ansoja kuin nytkin
on kohdalleni yritetty järjestää. - Palomalla on oikeus kirjoitella täällä. Hänellä on lupaava tulevaisuus . Te, ketä nyt edustattekin, teette töitänne ohjeitten mukaisesti, kirjoittelette mielellään Ylläpidon sääntöjen mukaan.
Kaikki muuttuisi taas kaikkien Ilonlähteeksi.
- Anonyymi
Aloitan tällä kertaa näin.
Vanha värssy, tänne sopiva, kun kukaan ei lopulta tiedä mikä sana olisi missäkin hyvä, kun kaikki alkaa olla sekaisin.'
Kuka sen aloitti?
En minä, se oli se, hän se oli, sinä se olit, vaiko kumpainenkin, vai se joku, joka oli Pirkka.
Voi valita; minä, sinä, hän, me, te, he, tämä, tuo, se, nämä, nuo, ne, kuka, mikä, joku, eräs, kumpainenkin, ei kumpikaan.
Meidän kielemme on sanoista rikas!Sanahelinää, joka ei oikeastaan tarkoita mitään.
Satunnainen vierailija, vain vähän aikaa palstalle kirjoittelija ei tiedä, mutta kaikki rekisteröityneet ja anot jotka olivat täällä kun ent. siivoojaparka nyk. Tellukka tuli palstalle (myönnän, tarkkaa vuosilukua ei ole muistissa, mutta siitä on kauan, ainakin kymmenen vuotta tai yli) ja alkoi mitätöimään minun puheitani, koska hän mukamas tiesi paremmin, osasi enemmän, ymmärsi paremmin. Sen jälkeen se on ollut samaa ja enemmän samaa; luonteenpiirteiteni mollaamista, vääristelyä, oletuksia ja sitten vielä kun tulin jakamaan iloani esikoiskirjani julkaisusta, niin hänen muskaavat arvostelunsa irjoittamisesta, vaikka hän ei edes lukenut yhtään kirjaani! Ei minun kirjoistani tarvitse edes tykätä, mutta ivaaminen ja irvisteleminen julkisella foorumilla tekee kipeää. Etenkinkunse jatkuu ja jatkuu ja jatkuu.
Tämä henkilö on pahantahtoisesti ollut kimpussani kaikki nyämä vuodet, ei se ole kenellekään mikään arvoitus kuka aloitti tai miten se on mennyt.- Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
Sanahelinää, joka ei oikeastaan tarkoita mitään.
Satunnainen vierailija, vain vähän aikaa palstalle kirjoittelija ei tiedä, mutta kaikki rekisteröityneet ja anot jotka olivat täällä kun ent. siivoojaparka nyk. Tellukka tuli palstalle (myönnän, tarkkaa vuosilukua ei ole muistissa, mutta siitä on kauan, ainakin kymmenen vuotta tai yli) ja alkoi mitätöimään minun puheitani, koska hän mukamas tiesi paremmin, osasi enemmän, ymmärsi paremmin. Sen jälkeen se on ollut samaa ja enemmän samaa; luonteenpiirteiteni mollaamista, vääristelyä, oletuksia ja sitten vielä kun tulin jakamaan iloani esikoiskirjani julkaisusta, niin hänen muskaavat arvostelunsa irjoittamisesta, vaikka hän ei edes lukenut yhtään kirjaani! Ei minun kirjoistani tarvitse edes tykätä, mutta ivaaminen ja irvisteleminen julkisella foorumilla tekee kipeää. Etenkinkunse jatkuu ja jatkuu ja jatkuu.
Tämä henkilö on pahantahtoisesti ollut kimpussani kaikki nyämä vuodet, ei se ole kenellekään mikään arvoitus kuka aloitti tai miten se on mennyt.Älähän käytä sanaa ”kaikki”, kun et kuitenkaan hyväksy noiden ”kaikkien” eriävää mielipidettä esillä olevasta asiasta.
- Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
Sanahelinää, joka ei oikeastaan tarkoita mitään.
Satunnainen vierailija, vain vähän aikaa palstalle kirjoittelija ei tiedä, mutta kaikki rekisteröityneet ja anot jotka olivat täällä kun ent. siivoojaparka nyk. Tellukka tuli palstalle (myönnän, tarkkaa vuosilukua ei ole muistissa, mutta siitä on kauan, ainakin kymmenen vuotta tai yli) ja alkoi mitätöimään minun puheitani, koska hän mukamas tiesi paremmin, osasi enemmän, ymmärsi paremmin. Sen jälkeen se on ollut samaa ja enemmän samaa; luonteenpiirteiteni mollaamista, vääristelyä, oletuksia ja sitten vielä kun tulin jakamaan iloani esikoiskirjani julkaisusta, niin hänen muskaavat arvostelunsa irjoittamisesta, vaikka hän ei edes lukenut yhtään kirjaani! Ei minun kirjoistani tarvitse edes tykätä, mutta ivaaminen ja irvisteleminen julkisella foorumilla tekee kipeää. Etenkinkunse jatkuu ja jatkuu ja jatkuu.
Tämä henkilö on pahantahtoisesti ollut kimpussani kaikki nyämä vuodet, ei se ole kenellekään mikään arvoitus kuka aloitti tai miten se on mennyt.Mutta miksi ihmeessä olet jatkanut sitä?
Tässäkin aloituksessa KAIKKI lukijat näkevät, että ihan KERJÄÄT vastapuolen, eli TELLUKAN mukaan tuloa.
Olet jopa nähnyt, oikeammin olet luulojesi perustella, muka tunnistanutkin, ja hänelle viestin kirjoittanut!
Totta helskutissa me näemme kuinka jutut jatkuvat.
Lopeta itse!
Yhtä monta herjaavaa viestiä olet varmasti Tellukalle kirjoittanut kuin hän sinulle.
Hän vastaa syytöksiisi, ja sinä annat takaisin, sinä, ja hän, ei kaikki!
Opettele hillitsemään hermosi!
Pitkät tarinat kerrot meille,. ja T vastaa kärkevästi ja suoraan, muutamalla sanalla.
Loukkaat tai et, tai loukkaako T sinua, ei täällä tunnu moni puolellasi olevan.
Jos kaksi riitelee, syy on kummassakin,
Kuten tuolla yllä;
Leskustelukulttuuri on kahden keskustelijan välillä.
Nyt en ainakaan minä löysä siitä mitään kulttuuria, sinä valitat ja syytät!
Kuin MDK, kaksi poloista jotka juttelivat sodan vaikutuksista sukupolveen.
Kaksi kasvatuksella loukattuako?
Täällä on enemmistö suvaitsevaa, keskenään riidoitta juttelevaa ja toistensa huolia kantavaa "vanhusta", joita suojelette meiltä muilta!
Voi kuinka toivottua olisi jos osaisitte lyödä pisteen jos vuosia, kymmenenkin, olette jankuttaneet ilman, että olette löytäneet paikkaa johon lyödään piste!
Sanahelinä on kyllä tarpeellista, pitäisi opettaa mitä tarkoittavat sana.
Sovitaan riitamme.
Pannaan piste perään!
Anteeksi, olen ollut herkkä sanomisille ja sanomisilleni.
Epäilen, että Sinun tahtosi on olla määräävä, ei alistuja! - Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
Sanahelinää, joka ei oikeastaan tarkoita mitään.
Satunnainen vierailija, vain vähän aikaa palstalle kirjoittelija ei tiedä, mutta kaikki rekisteröityneet ja anot jotka olivat täällä kun ent. siivoojaparka nyk. Tellukka tuli palstalle (myönnän, tarkkaa vuosilukua ei ole muistissa, mutta siitä on kauan, ainakin kymmenen vuotta tai yli) ja alkoi mitätöimään minun puheitani, koska hän mukamas tiesi paremmin, osasi enemmän, ymmärsi paremmin. Sen jälkeen se on ollut samaa ja enemmän samaa; luonteenpiirteiteni mollaamista, vääristelyä, oletuksia ja sitten vielä kun tulin jakamaan iloani esikoiskirjani julkaisusta, niin hänen muskaavat arvostelunsa irjoittamisesta, vaikka hän ei edes lukenut yhtään kirjaani! Ei minun kirjoistani tarvitse edes tykätä, mutta ivaaminen ja irvisteleminen julkisella foorumilla tekee kipeää. Etenkinkunse jatkuu ja jatkuu ja jatkuu.
Tämä henkilö on pahantahtoisesti ollut kimpussani kaikki nyämä vuodet, ei se ole kenellekään mikään arvoitus kuka aloitti tai miten se on mennyt."Satunnainen vierailija, vain vähän aikaa palstalle kirjoittelija ei tiedä, mutta kaikki rekisteröityneet ja anot jotka olivat täällä kun ent. siivoojaparka nyk. Tellukka tuli palstalle (myönnän, tarkkaa vuosilukua ei ole muistissa, mutta siitä on kauan, ainakin kymmenen vuotta tai yli) ja alkoi mitätöimään minun puheitani, koska hän mukamas tiesi paremmin, osasi enemmän, ymmärsi paremmin." JNE...
Ei kuulu pätkääkään miten teidän sanat ovat helisseet.
Yritätkö kerjätä myötätuntopisteitä? Älä suotta ei satunnaiset sinuun kiinny ja kuten sanoit vakkarit tietää.
Naurettavaa ja säälittävää on tuo sinun ja mdk.mdk :n vouhottaminen.
Ettekö muuten huomiota saa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta miksi ihmeessä olet jatkanut sitä?
Tässäkin aloituksessa KAIKKI lukijat näkevät, että ihan KERJÄÄT vastapuolen, eli TELLUKAN mukaan tuloa.
Olet jopa nähnyt, oikeammin olet luulojesi perustella, muka tunnistanutkin, ja hänelle viestin kirjoittanut!
Totta helskutissa me näemme kuinka jutut jatkuvat.
Lopeta itse!
Yhtä monta herjaavaa viestiä olet varmasti Tellukalle kirjoittanut kuin hän sinulle.
Hän vastaa syytöksiisi, ja sinä annat takaisin, sinä, ja hän, ei kaikki!
Opettele hillitsemään hermosi!
Pitkät tarinat kerrot meille,. ja T vastaa kärkevästi ja suoraan, muutamalla sanalla.
Loukkaat tai et, tai loukkaako T sinua, ei täällä tunnu moni puolellasi olevan.
Jos kaksi riitelee, syy on kummassakin,
Kuten tuolla yllä;
Leskustelukulttuuri on kahden keskustelijan välillä.
Nyt en ainakaan minä löysä siitä mitään kulttuuria, sinä valitat ja syytät!
Kuin MDK, kaksi poloista jotka juttelivat sodan vaikutuksista sukupolveen.
Kaksi kasvatuksella loukattuako?
Täällä on enemmistö suvaitsevaa, keskenään riidoitta juttelevaa ja toistensa huolia kantavaa "vanhusta", joita suojelette meiltä muilta!
Voi kuinka toivottua olisi jos osaisitte lyödä pisteen jos vuosia, kymmenenkin, olette jankuttaneet ilman, että olette löytäneet paikkaa johon lyödään piste!
Sanahelinä on kyllä tarpeellista, pitäisi opettaa mitä tarkoittavat sana.
Sovitaan riitamme.
Pannaan piste perään!
Anteeksi, olen ollut herkkä sanomisille ja sanomisilleni.
Epäilen, että Sinun tahtosi on olla määräävä, ei alistuja!"Pitkät tarinat kerrot meille,. ja T vastaa kärkevästi ja suoraan, muutamalla sanalla."
-------------------------
Epätasainen matsi, koska T. on v---uilutieteiden maisteri! Väittelee
juuri tohtoriksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta miksi ihmeessä olet jatkanut sitä?
Tässäkin aloituksessa KAIKKI lukijat näkevät, että ihan KERJÄÄT vastapuolen, eli TELLUKAN mukaan tuloa.
Olet jopa nähnyt, oikeammin olet luulojesi perustella, muka tunnistanutkin, ja hänelle viestin kirjoittanut!
Totta helskutissa me näemme kuinka jutut jatkuvat.
Lopeta itse!
Yhtä monta herjaavaa viestiä olet varmasti Tellukalle kirjoittanut kuin hän sinulle.
Hän vastaa syytöksiisi, ja sinä annat takaisin, sinä, ja hän, ei kaikki!
Opettele hillitsemään hermosi!
Pitkät tarinat kerrot meille,. ja T vastaa kärkevästi ja suoraan, muutamalla sanalla.
Loukkaat tai et, tai loukkaako T sinua, ei täällä tunnu moni puolellasi olevan.
Jos kaksi riitelee, syy on kummassakin,
Kuten tuolla yllä;
Leskustelukulttuuri on kahden keskustelijan välillä.
Nyt en ainakaan minä löysä siitä mitään kulttuuria, sinä valitat ja syytät!
Kuin MDK, kaksi poloista jotka juttelivat sodan vaikutuksista sukupolveen.
Kaksi kasvatuksella loukattuako?
Täällä on enemmistö suvaitsevaa, keskenään riidoitta juttelevaa ja toistensa huolia kantavaa "vanhusta", joita suojelette meiltä muilta!
Voi kuinka toivottua olisi jos osaisitte lyödä pisteen jos vuosia, kymmenenkin, olette jankuttaneet ilman, että olette löytäneet paikkaa johon lyödään piste!
Sanahelinä on kyllä tarpeellista, pitäisi opettaa mitä tarkoittavat sana.
Sovitaan riitamme.
Pannaan piste perään!
Anteeksi, olen ollut herkkä sanomisille ja sanomisilleni.
Epäilen, että Sinun tahtosi on olla määräävä, ei alistuja!Siinä yksi nero spekuloi.
En ota niskoilleni syytä minuun kohdistetusta maalituksesta ja nettikiusaamisesta, jota on jatkunut yli kymmene vuotta.
Ylläoleva ano yrittää samaa koulukiusaajataktiikkaa: uhrin vika jollain tapaa, se sen oikeesti aloittikin, jotain se tekee väärin. Puolustaudun toki, kun minua loukataan.
En aio jatkaa keskustelua Telukasta, toistan vain että lähes kaikki, jotka ovat olleet mukana pitkään ovat olleet tietoisia tästä kiusaamisesta ja stalkkaamisesta ja todella monet ovat siitä huomauttaneet palstalla. Se ei ole kivaa kenellekään, ellei sitten joku vinksahtanut nauti toisen ihmisen häiritsemisestä.
Minä olen nyt sanonut sanottavani asiasta; pitkään olen odottanut tilaisuutta puhua suuni puhtaaksi. Nyt kissa on pöydällä ja kuka sitä ei näe tai näkee hiiren kissan sijaan niin omapa on ongelmansa.Ai niin, unohdin vielä sanoa että minulla ei ole mitään lutsumusta olla alistuja sen enempää kuin määräilijä.
"""Minä olen nyt sanonut sanottavani asiasta; pitkään olen odottanut tilaisuutta puhua suuni puhtaaksi."""
Odottanut tilaisuutta???? Odottanut ...????
Jatkuvastihan olet syyttänyt minua vainoamisesta, herjaamisesta, kiusaamisesta, stalkkaamisesta, lyttäämisestä ... Oi ja voi, syntilistani on niin pitkä, etten kaikkea edes saa tällä kertaa päähäni. Eikä ole tarpeenkaan.- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
"""Minä olen nyt sanonut sanottavani asiasta; pitkään olen odottanut tilaisuutta puhua suuni puhtaaksi."""
Odottanut tilaisuutta???? Odottanut ...????
Jatkuvastihan olet syyttänyt minua vainoamisesta, herjaamisesta, kiusaamisesta, stalkkaamisesta, lyttäämisestä ... Oi ja voi, syntilistani on niin pitkä, etten kaikkea edes saa tällä kertaa päähäni. Eikä ole tarpeenkaan.Minäkin ihmettelin tuota ”odottamista”.
Samaa lätinää sieltä kuitenkin tuli, kuin ennenkin eli sama vanha ”minä paloma”. - Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
"""Minä olen nyt sanonut sanottavani asiasta; pitkään olen odottanut tilaisuutta puhua suuni puhtaaksi."""
Odottanut tilaisuutta???? Odottanut ...????
Jatkuvastihan olet syyttänyt minua vainoamisesta, herjaamisesta, kiusaamisesta, stalkkaamisesta, lyttäämisestä ... Oi ja voi, syntilistani on niin pitkä, etten kaikkea edes saa tällä kertaa päähäni. Eikä ole tarpeenkaan.Unohdit maalituksen.
- Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
Ai niin, unohdin vielä sanoa että minulla ei ole mitään lutsumusta olla alistuja sen enempää kuin määräilijä.
Ei siihen #lutsumusta# tarvita. Alistujasta esim. isänsä parabellumin piipun edessä voi tulla määräilijä jossain muussa yhteisössä.
Anonyymi kirjoitti:
Unohdit maalituksen.
No sekin vielä.
Yksi aavemaria luettava vielä lisää ...
- Anonyymi
Voi ihmeiden ihme, tänäänkin mitä upein syyspäivä, on aurinkoista ,suht lämmintä , ei tuuleksi paljon ja sininen taivas.
Ja eikun mummeroiset palstalla vain riitelee ja toraa.
Luulisin ,että elämää vois elää leppoisammin ja kiitollisin mielin-onnellisena. Ei voi olla edes kovin raihnainen ,kun jaksavat noin paljon räksyttää.
Kivaa viikonloppua kuitenkin !- Anonyymi
Sanoisin että 3-4 henkilöä tässä sanailee. Raihnaimmat on ulkoilemassa kavereittensa kanssa tai lapsenlikkana lapsenlapsilleen, yhdessä leikkivät ja kisailevat pihalla.
Anonyymi kirjoitti:
Sanoisin että 3-4 henkilöä tässä sanailee. Raihnaimmat on ulkoilemassa kavereittensa kanssa tai lapsenlikkana lapsenlapsilleen, yhdessä leikkivät ja kisailevat pihalla.
Laskitko itsesi mukaan siihen 3-4?
Minä olen ollut vuokraisännän määräämässä kotiarestissa. Päättyy juuri nyt muutaman minuutin päästä. Joutunut olemaan kytiksellä, kun miehet kulkee edestakaisin noita lämpöpattereita remppaamassa. En halunnut niille jättää avainta, kun minulla on tyttäreni kissa täällä, ettei pääse livahtamaan omin päin ulos jos säikähtää vieraita sisään tunkeutujia.- Anonyymi
Täällä on pari ilkeää riidankylväjä, jotka ovat vuosia katsoneet oikeudekseen
pilata muilta ilon osallistua keskusteluun. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällä on pari ilkeää riidankylväjä, jotka ovat vuosia katsoneet oikeudekseen
pilata muilta ilon osallistua keskusteluun.En ole huomannut kiusaajia. Olen vaan huomannut herkästi nenuun ottavia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällä on pari ilkeää riidankylväjä, jotka ovat vuosia katsoneet oikeudekseen
pilata muilta ilon osallistua keskusteluun.Jos "täällä" olevia juttuja ja pashkapuheita ei kestä eikä osaa / pysty / kykene ... hyppäämään niitten yli, niiin on paree, että pysyy poissa täältä. Riidankylväjien siemeniä ei kannata kasvattaa, mutta kun kommentoit ja osallistut, olet itse se "ilon" viejä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole huomannut kiusaajia. Olen vaan huomannut herkästi nenuun ottavia.
Niinku olet se kiusaaja - nyt anona, mutta teidät tiedetään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos "täällä" olevia juttuja ja pashkapuheita ei kestä eikä osaa / pysty / kykene ... hyppäämään niitten yli, niiin on paree, että pysyy poissa täältä. Riidankylväjien siemeniä ei kannata kasvattaa, mutta kun kommentoit ja osallistut, olet itse se "ilon" viejä.
Entäs jos muutatte mieltänne ja alatte kirjoitella normaaleja viestejä
vanhusten palstoilla. He ovat täysin selvillä elämän kulusta, Fyysi-
sesti moni jää konettensa äärelle jos aikaa muulta jää. Eikä jaksa
harrstaa mitään fyysistä. Valitkaa palstanne ja keksikää mielellään itselle
nimi. Vanhukset tykkää, jos he oppivat tuntemaan jonkun joka kirjoittelee
Kivoja, poitiivisia viestejä. Lykkyä tykö! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entäs jos muutatte mieltänne ja alatte kirjoitella normaaleja viestejä
vanhusten palstoilla. He ovat täysin selvillä elämän kulusta, Fyysi-
sesti moni jää konettensa äärelle jos aikaa muulta jää. Eikä jaksa
harrstaa mitään fyysistä. Valitkaa palstanne ja keksikää mielellään itselle
nimi. Vanhukset tykkää, jos he oppivat tuntemaan jonkun joka kirjoittelee
Kivoja, poitiivisia viestejä. Lykkyä tykö!" keksikää mielellään itselle nimi.", kirjoittaa itse Anonyyminä kirjoittava :)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällä on pari ilkeää riidankylväjä, jotka ovat vuosia katsoneet oikeudekseen
pilata muilta ilon osallistua keskusteluun.Toisen nimimerkki on Tellukka, toinen on anonyymi. Riidankylväjiä ainakin 10 vuoden
ajalta, Kokemusta hapannaamana olosta ja päivittäisistä asiattomuuksista.
Hei eivät ymmärrä viestejä muuta kuin pänvastaisia keljuilja.
Puntataan ne yhteen ja lähetetään eteenpäin. Ne saa puntata yhteen aamuin, illoin- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
" keksikää mielellään itselle nimi.", kirjoittaa itse Anonyyminä kirjoittava :)
Just joo. Rekatut komoastuvat omaan "nokkeluuteensa". Ei rahkeet kestä esiintyä nikillään.
Olisi sitten reilusti anonyymi. Toisaalta, hän ei kuulu meidän aitojen anojen joukkoon. "luopio" sopisi hänelle.
- Anonyymi
Se on se piru joka paikassa!
- Anonyymi
Sinä olet täysin pihalla MdK.
Minä ainakaan en jaksa enää lukea saatikka avata sinun aloituksia tai juttujasi. Olet suorastaan maanisen oloinen jahdatessasi Tellukkaa ja poimiessasi omiin tarkoituksiisi ihan tavallisia anonyymien kommentteja jotka on osoitettu toisille kirjoittajille.
Hyvää syksyn jatkoa sinulle! Anonyymi kirjoitti:
Sinä olet täysin pihalla MdK.
Minä ainakaan en jaksa enää lukea saatikka avata sinun aloituksia tai juttujasi. Olet suorastaan maanisen oloinen jahdatessasi Tellukkaa ja poimiessasi omiin tarkoituksiisi ihan tavallisia anonyymien kommentteja jotka on osoitettu toisille kirjoittajille.
Hyvää syksyn jatkoa sinulle!Hyvä juttu! Peukutan.
- Anonyymi
Tellukka viis välittää sinun vit.tuilemisestasi.
Hänellä on järki päässä ja sanat hallussa.
Viisautta on ohittaa tyhjänpäiväiset kommenttisi.
Tsemppiä. Yritä nyt päättää mitä asiaa ajat tärkeimpänä.
Tellukka on suosittu! <3 hänelle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tellukka viis välittää sinun vit.tuilemisestasi.
Hänellä on järki päässä ja sanat hallussa.
Viisautta on ohittaa tyhjänpäiväiset kommenttisi.
Tsemppiä. Yritä nyt päättää mitä asiaa ajat tärkeimpänä.
Tellukka on suosittu! <3 hänelle.Hyvä olisikin jos pitää järjen päässään ja suunsa kiinni, niin on paljon
rauhallisempaa. - .
Mikä äänestys on käynnissä? Pitäisikö äänestää Tellukka presidentiksi?
Vai mistä asianajosta on kysymys? Voitko avata hieman. - Anonyymi
Eikö sinulle enää riitä yksi nimimerkki ruodittavaksi.
- Anonyymi
Muutama rekattu mutta plussia satelee runsaasti.
- Anonyymi
Nykyisin anotkin voi peukuttaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyisin anotkin voi peukuttaa.
No niinpä voikin elikkä peukutin sekä itseäni että sinua.

Siitä vaan, ettei tarvitse kadehtia, jos pidit kommenttiasi niin hyvänä :)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyisin anotkin voi peukuttaa.
Kiitos tiedosta.
Ihmettelinkin peukkujen määrää joillekin kommenteille.
Siis peukuttamisella ei ole mitään merkitystä, koska niitä voi antaa jokainen lukemattomia kertoja kenelle vain- itselleenkin.
Rekkautumisellakaan ei ole mitään merkitystä, koska rekattu voi kirjoittaa Anonakin.

kylmätotuusOletko kokeillut antaa "lukemattomia kertoja"?
Ainakin minulle tulee ilmoitus, että nähtävästi olen jo peukuttanut.
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?847132Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit277079Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1176215Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455414Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845318Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635225Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus415120Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274605Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv193555Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003410