Jos oikeesti opiskelet sosionomiksi niin sulla on todella vitun paljon opittavaa

Anonyymi-ap

Etenkin siinä miten käsitellä traumaantuneita ja heikkoja ihmisiä. Kohdallani olet tehnyt kaiken väärin, vaikka itse koet toimivasi oikein niin olet laukaissut epävakaaseen liittyvät pahimmat haavoittuvuus tekijät; ei kuulluksi tuleminen, hylkäämisen tunne, epätoivo ja traumakiintymys suhteen vahvistaminen abusivella käytöksellä.

Jos haluat oikeasti auttaa ihmisiä niin nainen et saa toimia tavoilla, jotka voi johtaa toisen ihmisen hengen lähtöön, mutta silti toimit. Ironista, rttä opiskelet tuota alaa, mutta et edes osaa käsitellä traumatisoineita mielenterveysongelmaisia oikein..

Itse koen, että osaan käsitellä narsisteja, epävakaita ja muita ongelmatapauksia todella hyvin, kun käytän empatiaa logiikan sijaan, ihmmissuhdetyöhön kuuluu että ruokkii narsistin/epävakaan harhaa ja antaa periksi logiikkapohjaiselle ajattelulle, koska tämä lievittää ihmisen oireita.

Mut kuten nähtiin, niin sun käytös onnistu triggrröimään ja aiheuttaan vaaratilanteita mulle, jossa olisi voinut käydä huonosti. En tajua miten kuvittelet voivasi auttaa jotain toista, jos sulta puuttuu empatia ja ymmärrys alunperinkin, se on tärkeintä tolla alalla...

21

394

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei jumala uta joku sosionomiopiskelija ole mitenkään vastuussa hyvinvoinnistasi.

      • Anonyymi

        Kaikista vain ei ole soster-työhön. On nähty näitä suorittajia alalla, jossa unohtuu ihmisen kohtaaminen asettumalla asiakkaan yläpuolelle. Monesti miettinyt, että miksi ihmeessä olet lähtenyt alalle. Onko se jotain pätemisen tarvetta?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikista vain ei ole soster-työhön. On nähty näitä suorittajia alalla, jossa unohtuu ihmisen kohtaaminen asettumalla asiakkaan yläpuolelle. Monesti miettinyt, että miksi ihmeessä olet lähtenyt alalle. Onko se jotain pätemisen tarvetta?

        Nuorilla on näyttämisen halu. Onhan se tietty kyseenalaista jos sosionomi opiskelija on rikkonut käytöksellään toisen mielenterveyden…sama jos joku lääkäriksi opiskelija olisi tappanut ihmisen ennen opintojaan. Toisaalta ei suutarillakaan ole kenkiä…


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikista vain ei ole soster-työhön. On nähty näitä suorittajia alalla, jossa unohtuu ihmisen kohtaaminen asettumalla asiakkaan yläpuolelle. Monesti miettinyt, että miksi ihmeessä olet lähtenyt alalle. Onko se jotain pätemisen tarvetta?

        Aloittaja on yksipuolisesti "rakastunut" (lue: sillä on pakkomielle nuorta tyttöä kohtaan). Tämä jatkuva riehuminen aiheesta palstalla on sekopäistä.


    • Anonyymi

      Ihastu ens kerralla psykologiin joka ymmärtää enemmän noista ego, superego ym teemoista. Kuvitteletko että joku sosionomin tutkinto antaa mitenkään tietoutta kun pintapuolisesti asioista?

      • Anonyymi

        Siltikin on toinen asia ymmärtää toista ongelmineen, kuin elää parisuhteessa ongelmaisen ihmisen kanssa. Psykologin kuuluu myötäelää ja ymmärtää ihmistä, mutta säilyttää tietynlainen henkinen etäisyys ammatissaan. Parisuhde toimii toisella logiikalla, silloin on kyse aina vastavuoroisuudesta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siltikin on toinen asia ymmärtää toista ongelmineen, kuin elää parisuhteessa ongelmaisen ihmisen kanssa. Psykologin kuuluu myötäelää ja ymmärtää ihmistä, mutta säilyttää tietynlainen henkinen etäisyys ammatissaan. Parisuhde toimii toisella logiikalla, silloin on kyse aina vastavuoroisuudesta.

        Tietenkin. Ammatttisuhde on eri. Se oli vain heitto. Taidat olla vähän tosikko. Ap sinä et ole


    • Anonyymi

      Ottamatta sen enempää tuohon kantaa, kuin kannattaa aina kääntyä osaavien ihmisten puoleen.
      Lisäksi suurin oppi työhön saadaan vasta käytännön työssä.
      Otan sittenkin kantaa, että jos joku on tarjoutunut auttamaan, koska mielestään on siihen pätevä, niin ei missään tapauksessa ole oikein lähteä leikkimään osaamattomana toisen mielenterveydellä!

    • Anonyymi

      Kopion nämä toisesta ketjusta jossa jollain todettiin sekä traumaperäinen stressihäiriö+ ADHD. Oletko harkinnut terapiaa?

      "Traumakeskeinen KBT (Traumafokusoitu kognitiivinen käyttäytymisterapia): Tehokas tapa hoitaa C-PTSD:tä, jossa altistetaan turvallisesti traumaan liittyville muistoille ja tilanteille.
      EMDR (Eye Movement Desensitization and Reprocessing): Silmänliikkeillä tapahtuva herkistämisen ja uudelleenkäsittelyn terapia.
      Narratiivinen altistusterapia (NET): Keskittyy traumaan liittyvien kertomusten uudelleen työstämiseen.
      Kehollisten menetelmien käyttö: Esimerkiksi sensomotorinen psykoterapia"

    • Anonyymi

      Ihmiset saattavat yrittää parantaa omia traumojaan kyseisillä aloilla.

      • Anonyymi

        Halutaan olla apuna vaikka omat traumat huutaa hoosiannaa. No sekin on parempi, että se empatia ja ymmärtäminen löytyy oman kivun kautta, osaa olla vahvana toisen puolella. Sitten on nämä nimekkeen takana seisojat, joiden elämäntehtävä on saada voimaa toisen kivusta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Halutaan olla apuna vaikka omat traumat huutaa hoosiannaa. No sekin on parempi, että se empatia ja ymmärtäminen löytyy oman kivun kautta, osaa olla vahvana toisen puolella. Sitten on nämä nimekkeen takana seisojat, joiden elämäntehtävä on saada voimaa toisen kivusta.

        Kuulostaa kamalalta, jos yrittää saada voimaa toisen kivusta. Sitten on väärällä alalla.


      • Anonyymi

        Moni varmaan niinkin. Minulla on menneisyydessä kokemuksia, jotka saattaisivat olla hyödyksi samoja kokemuksia läpikäyviä. Juuri kyseisistä kokemuksista johtuen en koskaan hakeutuisi työhön, jossa joudun kohtaamaan kyseiset kokemukset päivittäin. Väitän, että olisin ollut huomattavasti parempi auttamistyössä ennen kuin jouduin kulkemaan tämän mankelin läpi.


    • Anonyymi

      Onko sun jutut nyt vähän väärässä paikassa?!

    • Anonyymi

      Yritän kehittyä sosiopatiassa paremmaksi.

      • Anonyymi

        Kukapa ei yrittäisi.


    • Anonyymi

      Eikö nuo sosionomi tantat ole aina pahimmasta päästä
      -sivusta

      • Anonyymi

        Todellakin


      • Anonyymi

        Onko kaikki lääkäritkin sen takia sekopäisiä murhaajia, kun esim. tämä yksi uutisoitu lääkäri murhasi vaimonsa?


    • Anonyymi

      Suurinta vahinkoa mielenterveydelle aiheuttavat he, jotka pyytämättä ja kysymättä ryhtyvät ronkkimaan ja tonkimaan mielensyvyyksiä, koska he omasta mielestään ovat siihen päteviä. Pahimmillaan he kertaavat ja kerrostavat trauman. T: Kesän ajan entisen mielenterveyslähärin duunipsykologisoinnin kohteeksi joutunut.

      Kaikki traumoihin liittyvä pitäisi käydä tietoisesti läpi ammattitaitoisen terapautin kanssa - ei heidän, jotka luulevat tietävänsä ja yrittävät terapoida lupaa kysymättä.

      • Anonyymi

        Tuo on totta. En mielelläni ala psykologisoimaan ketään. Vaikka ammatin puolesta autan, se on toiminnallista.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7086
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7053
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      108
      6157
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5394
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5228
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5185
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5098
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4585
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3467
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3380
    Aihe