En varmasti ole ainoa parisuhtessa elävä, jolta seksin saanti on loppunut. Mielenkiintoista olisi nähdä mahdollinen tilasto, kumpaa sukupuolto asia enemmän koskettaa. Ajattelin kirjoitella täällä asiasta, josko joku naispuolinen samassa tilanteessa oleva Uudeltmaalta ottais yhteyttä?
Parisuhteen seksi päättynyt
36
1363
Vastaukset
- Anonyymi
Surullista mutta näin on myös sinkun elämässä.
- Anonyymi
Hei, joo nostin tämän avauksen eilen ( ^edellä) framille kun kukaan ei ollut huomannut tms. tätä aina ajankohtaista kiinnostavaa aihetta, kuten 'ap.n' kokeman tuskan ja seksin puutteen kokemustaan, pitkällä aikavälillä aviosuhteessaan, kuten mainitsee.
Hän kysyy onko tämä "sukupuoli kysymys", tarkoittaen ilm. onko tämän aiheen ja asian 'kimpussa' vain miehet, kuten hän nyt?
Totesin jo edellä että ei ole pelkästään sukupuoleen kohdistuvaa, ... vaan myös eri seksuaalisen suuntautumisen tuomaa kokemusta monille.
Ainakin omalla kohdallani, kun olen ollut ikäni ('nyt jo kympissä kymmenissä') seksuaalisia kokemuksia ei sinkkuna elävälle ole juuri enää ollut, tai kiinnostavaa itselle sopivaa seuraa en ole kohdannut. Nuorempana tilanne saattoi olla toisin - mutta silloinkin sanoisin oli valikoivaa osaltani ainakin, kun tuli otettua myös tunnepuolta esiin, kun tahtoa ja halua oli löytää myös pysyvämpää seuraa ja suhdetta.
Useimmiten ne jäivät yrityksiin -syystä jos toisesta, enimmäkseen kun kumpikin osapuoli koki ettei suhteesta eli kontaktista tule pysyvämpää?
Niimpä satunnaiset irralliset suhteet harvakseen olivat se vaihtoehto joita saattoi tulla kohdalle.
Mutta samalla kaiken aikaa kaipuu toiseen ihmiseen on ollut ja pysyy edelleen.
Mun kohdallani se on samoin tunteva mies yhä.
Edelleen kaipaan jonkun tyyppistä vakituisempaa suhdetta toiseen aikuiseen ja mieluusti vanhempaan mieheen, ehkä bi-mies tai jopa ukm tai nyt sinkku, jolla samantyyppisiä ajatuksia löytää ja tapailla toista, vaikka kaverina toisiamme.
Ja jos seksiä olisi siinä mukana olisi se uoeaa sekä fyysisesti ja henkisesti voisi sanoa - muun toiminnan ohella!
Tämän rohkenen tuoda näin esiin kun uskon avauksen mies ja muut kommentoijat tietää mitä on ihmisen kaipuu monella tasolla.
Lukisin mielellään suvaitsevia kommenttejanne.
Kiitos. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Kiitos.Tarkoitatko että olet yli 90:pinen homo?.
- Anonyymi
Kyllä seksin saanti hiipuu ajan myötä.me ollaan oltu kolkyt vuotta naimisissa ja edelleen himoitsen panemista vaimon kanssa.aina kun ehdotan seksiä niin vaimo kyllä suostuu ottamaan suihin ,runkkaa minut,nuolee pallit kyrvän pyllyreijjän ja samalla runkkaan.mut ei panemista kuin kerera parissa kuukaudessa.vaimo väittää että hän kyllä nauttii kun saa tyydyttä minut ja saa sitä myöten kiksejä.
- Anonyymi
Niinkö...?🤐😒😪
- Anonyymi
Meillä kävi 15 vuoden jälkeen vaimo alkoi karttaa kosketusta, uskosin syynä panostin oman yrityksen pyörittämiseen jolloin omasta itsestä huolehtiminen lässähti. Painoa kertyi 20kg maha kasvoi ja lihakset muisto vain entisestä. Tiedostan vaimo harrastaa kuntoilua päivittäin myös kotona harvoin yhtä aikaa kanssani. T. M 57
- Anonyymi
Harmi! Vaimos ilmeisesti käy salilla jossa näkee reenattuja miesten vartaloita, saa huomiota vierailta miehiltä. Fantasia nämä miehet yhtyvät hänen kanssaan, toden näköisesti panettaa heillä.
Kantsii varmaan puhua asiasta jos taasen suhteenne muuten kunnossa etkä mustis mitä väliä. T. Seuraaja - Anonyymi
😅💞✌️Joo jos jatkat lihomistasi ja ikäänkuin vaimon "laiminlyöntiä" vain menestyksen ja vaurastumisen ehdoilla, käy pian niin että vaimostasi tulle RIKAS LESKI!
Rikas leski on hyvässä kunnossa jatkaa kuntoiluaan ja iskee samoin kuntosalilla miehiä tai nuorukaisia!? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
😅💞✌️Joo jos jatkat lihomistasi ja ikäänkuin vaimon "laiminlyöntiä" vain menestyksen ja vaurastumisen ehdoilla, käy pian niin että vaimostasi tulle RIKAS LESKI!
Rikas leski on hyvässä kunnossa jatkaa kuntoiluaan ja iskee samoin kuntosalilla miehiä tai nuorukaisia!?Lesket antaa hyvin! 🤣
- Anonyymi
Kiinnostava avaus, kun tämän ym. palstan juttuja seuraa on tämä aihe useilla miehillä motiivi jopa että hakevat kaltaistaan juttelemaan tai samassa tilanteessa elävien kokemuksia muuten.
Palstalla nytkin menossa useita aloituksia jossa miehet "käsitöissä" keskenään, vaihtavat tuntemuksiaan.
Naiset tai vaimot muuten kuin sivuroolissa näissä!?
Seuraa ei ehkä tuolloin aina haeta suoraan vaan ylläpidetään tällä fantasiaa samoissa puuhissa olevien kanssa jopa chatin menetelmin ajan tasalla!
Onko tämäkin eräänlainen vaihteleva seksuaalisuuden muunnos tms. jotkut väittää olevansa kuitenkin heteroita vaikka muusta kysymys kaiken aikaa.
No samapa tuo!? - Anonyymi
Aivan, tuttu aihe ja teema tällä foorumilla hyvin usein nyt ja aikaisempina vuosina!
Keskustelu auttaa jonkun verran, mutta myös avoin juttelu muussa yhteydessä, kuten vertaistukena jne.
Mutta näinkin ihan ok! - Anonyymi
Hyvät miehet ja herrat! Ilman kaikkia teitä persoonia eli miehiä maailma olisi köyhää!
- Anonyymi
Tosi on. Suomi mies on 10. parhaimman kärjessä!
Harvat tiedostaa miten upeita miehiä maassamme on jo juurtanoiltaan!
Mitä on 20-50-vuoden päästä sitä emme ala spekuloimaan!
Pistöydyttyäni lokakuisena perjantaina Helsingin uudehkossa kauppakeskus Triplassa, jossa myös Pasilan asema ( VR), -voisi kuvitella olemme ja elämme jo jossain "syvässä etelässä" tai lähi-idässä ym.
Väki on niin mustaa ja tummaa että alkaa huolettaa mihin ollaan menossa!?
Tämä ilmiö ei ole pelkästään myönteistä... vähän jopa pelottavaa sanoisin.
No itse en näitä maamme väen vaihdon ruuhkavuosia tule näkemään, mutta huolestuttaa kyllä kun kantaväestö antaa maamme näille ihan vaan "suvaitsevaisuuden" nimissä!?
Suomalaiset vähenee, mutta nämä muut lisääntyy!- Anonyymi
Harvempi nainen on tuota mieltä, kiitos sinulle.
- Anonyymi
Joko on korvaavaa apua löytynyt?
Jos ei, kiinnostaa auttaa jollain tavalla aloittajaa!- Anonyymi
Rastegaisa kirjoitti:
No eipä ole apua löytynyt. Mukavaa nähdä, että joku olisi kiinnostunut .
Hei, kiva kun palasit... kommenttisi tervetullut viikkojen jälkeen omaan avaukseesi ( tällä nim.merkillä).
Et kai sentään noin pohjoisessa elä ja ole, missä tuo Rastegaisa on?
Olen tämä jo alussa avaustasi kommentoinut, siitä voit päätellä... myös kiinnostuksen lajin aiheeseen! ; ○)
Vaikka en olekaan nyt se "1. toive "kirjoituksesi mukaan... mutta hyvä kun et repinyt pelihousujasi!
Näyttää ettei se odotuksesi täyttynyt samassa tilanteessa eläviin naisoletettuihin nähden.
Miten on nyt, kerro lisää? Anonyymi kirjoitti:

Miten on nyt, kerro lisää?Heissan, on pitänyt vähän kiirettä viime aikoina, niin en ole päässyt vierailemaan täällä, vaikka itselle tärkeästä aiheesta onkin kyse.
En asu pohjoisessa enää( vietin siellä lapsuuteni ja osan teiniajasta), josta on jo todella pitkä aika. Rastegaisa on Norjalainen tunturi Pohjois-norjassa.
- Anonyymi
Me tehdään molemmat parisuhteessa paljon sen eteen että saadaan seksi pidettyä säännöllisenä ja laadukkaana. Mikään ei ole itsestään selvää kun ikää tulee lisää.
Ollaan keksitty erillaisia virikkeitä sen parantamiseen ja jatketaan tällä tiellä. Avoin keskustelu on alku sille ja rohkea mieli.
M53 - Anonyymi
Moii "Rasregaisa" nim.! Avaustasi ja keskustelujamme on tähän lauantai-iltapäivään seurannut peräti 762 hlö ja kommentoijina tämä mukaanlukien 19 kpl!
Ei huono! Et ole yksin asian kanssa jolla avasit "hanat"!
Kiinnostaisi kyllä tietää millainen mies olet - ikään ja kokoon nähden?
Rohkenetko?
;○)Totta kai rohkenen, Olen juuri täyttänyt 57 vuotta, kroppa on sopusuhtainen ja tukka on valitettavasti puoliksi kadonnut(sukuvika). Olen enemmän introvertti kun ekstrovertti ja tykkään rauhallisesta elämästä nauttien luonnosta ja automatkailusta. Olen myös erittäin eläinrakas, josta syystä olen vieraillut aika monessa eläin- että kotieläintilalla.
- Anonyymi
Rastegaisa kirjoitti:
Totta kai rohkenen, Olen juuri täyttänyt 57 vuotta, kroppa on sopusuhtainen ja tukka on valitettavasti puoliksi kadonnut(sukuvika). Olen enemmän introvertti kun ekstrovertti ja tykkään rauhallisesta elämästä nauttien luonnosta ja automatkailusta. Olen myös erittäin eläinrakas, josta syystä olen vieraillut aika monessa eläin- että kotieläintilalla.
Hej på dig hr. Restegaisa. Kiva kun kommentoit edellisiä postauksiani.
Ja onnittelut merkkipäivällesi, vuosi lisää noin hyvässä iässä olevalle miehelle on vielä vähän.
Oletko kuitenkin Suomen sukuinen kontakteista pohjoisessa huolimatta?
Persoona on tärkeintä ja introvertti taidan minäkin olla. Piti oikein tarkistaa mitä luonteen piirteitä se pitää sisällään.
Ja sehän täsmää itseenikin mm. "viihtyy yksin mutta on silti seurallinen"... jne.
Aiheesta voisi keskustella paljonkin.
Luontoharrastus ja eläimet, kertoo osaltaan että olet ilmeisen erityyppinen kaveri mitä näillä palstoilla yleensä esiintyy. Mutta hyvä kun toit ne esiin.
Mulla nämä rajoittuu olosuhteiden pakosta täällä kaupunkiluonnon seuraamiseen ja liikkumiseen, joka on säännöllistä kyllä. Seuraa en varsin ole hakenut sen aktiivisemmin.
Ja ko. palsta onkin enimmäkseen keskusteluja varten?
Huvitukset sun muut "menot" osaltani kaukana takanapäin, jos silloinkaan kovin paljoa oli! 'Ikä tekee tehtävänsä'... olen sua vanhenpaa ikää. Avauksestasi ei päässyt selville heti mitä ikää olisit? Mutta hyvää ikää muuten.
Mutta asetelma oli silti kiinnostava, kuten näimme.
Hienoa on kun vaikutat suvaitsevan symppikseltä kaverilta.
Kuulumiin, jos niin on ja seuraajia on ollut jälleen runsaasti! Aihe kiinnostaa? Anonyymi kirjoitti:

Kuulumiin, jos niin on ja seuraajia on ollut jälleen runsaasti! Aihe kiinnostaa?Kiitos onnittelusta, ihan Suomen sukuinen olen, vanhemmat kotoisin Keski- ja Etelä-Suomesta, edesmenneen isäni työ oli pohjoisessa.
Voitko kerto vähän tarkemmin mitkä tai minkälaiset huvitukset takanapäin?
On kaupungeissakin hienoja luontoalueita, minä pidän tosi paljon pääkaupunkiseudun saaristosta.- Anonyymi
Rastegaisa kirjoitti:
Kiitos onnittelusta, ihan Suomen sukuinen olen, vanhemmat kotoisin Keski- ja Etelä-Suomesta, edesmenneen isäni työ oli pohjoisessa.
Voitko kerto vähän tarkemmin mitkä tai minkälaiset huvitukset takanapäin?
On kaupungeissakin hienoja luontoalueita, minä pidän tosi paljon pääkaupunkiseudun saaristosta.Hyvä, 'Lapin poika' - mutta et siis juurtanoiltasi.
Niin kysymykseesi millaiset "huvit tms. takanapäin" mulla.
No lähinnä voisin viitata että viihde, baarit jne. ja muu on takana jo näillä kymmenillä, jos ne muutenkaan vapaalla ovat puoleensa vetäneet.
Näin ollen ei ole intoa ja mielenkiintoa niihin ollut enää aikoihin.
Ja näin yksin eläjänä ei ole "omasta takaa" seuraakaan oikein jos jonnekin tapahtumiin yms. menoihin olisi kiinnostusta joskus osallistua. Yksin ei oikein huvita, puuttuu mukava kaveri siis!
Matkustelu on sekin jäänyt samoin vähiin, jopa lähimaihin joissa kyllä olen vieraillut useammin, toisessa pidempäänkin.
( Mutta lue avauksesi jälkeen ekat kommenttini, jos siitä saat kiinni tähän hetkeen jotain ajatusta?)
Nämä ajatukseni poikkeavat kovin avauksesi sisällöstä ei teemasta mutta vastaan kun kysyit.
Mutta voihan näinkin jutella! Olet varmaan ymmärtänyt minut näiden perusteella oikein?
Mulla tuli puhelimessa joku "esto" tai muu... etten päässyt tähän kiinni jatkamaan vastaus kommenttiani!
Mutta onneksi läppärillä ei sama toistunut - (= "eri tunnisteet ja taajuudet"!).
Muutenhan tämä sex-palsta on aika hurvatonta menoa täynnään - ja joiltain osin jopa toivotut "pannit" yms. olisi joissain tapauksissa enemmän kuin toivottua!
Nyt se ilm. osuin minuunkin!? Olinko se siten jostain kommenteistani johtuen, itse nyt kohteena myös?
Yleensä asialinjoilla ollut ja sitä myös odottanut muilta monissa kohtaa!
Sinä ilmeisesti olet kirjautunut treffit- foorumille (nimimerkkisi), miten siellä on jutut edenneet - sekin palsta kun jakautuu eri osastoihin joka karsinoi henkilöt omiin ryhmiinsä. Se palsta voi olla joissain tilanteissa paikallaan, yksityisyyden ajatuksella?
Itse kokeilin tässä joku aika sitten - mutta en innostunut mutta erikoista oli seurattuani liki kaikkia - miten hyvin kaikki tavallisemmat miehet kuvineen ovat siellä mukana toiveikkaina ja monet todella hyvillä kirjoitteluillaan itsestään ja toiveistaan! Periaatteessa ilmainen mutta ns. "lisäpalvelut" joka kerta maksaa erikseen!?
Vähän sekavaa alkuun kunnes palstan juonen hiffasi.
Mutta näin tällä kertaa... voi hyvin, Hesasta terkut. Anonyymi kirjoitti:
Hyvä, 'Lapin poika' - mutta et siis juurtanoiltasi.

Mutta näin tällä kertaa... voi hyvin, Hesasta terkut.Kyllä kokeilin treffit palstaa, mutta siellä ei seikkailunhaluiset ukkomiehet naisia kiinnosta. Ajattelin, että ehkä joku löytyisi, sillä puutteessa eläviä naisiakin varma on, sekä sinkkuja että naimisissa olevia.
Vaikutat sellaiselta, jonka kanssa vois keskustella muualla kun täällä, ongelma vain on se että täällä ei yhteystietoja sääntöjen mukaan saa jakaa.
Hyvää viikonloppua:)- Anonyymi
Rastegaisa kirjoitti:
Kyllä kokeilin treffit palstaa, mutta siellä ei seikkailunhaluiset ukkomiehet naisia kiinnosta. Ajattelin, että ehkä joku löytyisi, sillä puutteessa eläviä naisiakin varma on, sekä sinkkuja että naimisissa olevia.
Vaikutat sellaiselta, jonka kanssa vois keskustella muualla kun täällä, ongelma vain on se että täällä ei yhteystietoja sääntöjen mukaan saa jakaa.
Hyvää viikonloppua:)Aamuva pöytään, kiitos ja hyvät viikonloput myös "seikkailijalle"!
No ei, "emmehän ole seikkailijoita jokainen, jos oikein silmin katsotaan"?
Sankareita kyllä ehkä, tavallamme ...kuten J.K. ansiokkaasti laulaa aiheessaan?
Ja mukava jos koet että voisimme jatkaa keskustelua toisaalla. Juttua varmaan riittää monenlaista meilläkin ilman kiireitä.
Tämä foorumi tässä muodossaan tosiaan rajoittaa syventymistä yksiyisempiin ajatuksiin ja asioihin.
Mutta todella, miten asia ratkaistaan pohtii monet muut vastaavissa tilanteissa?
En ole tietoinen ettei yhteystietojaan palstalla voisi jakaa - 'omalla vastuullaan' tietenkin.
Kyllä sitä näyttää tapahtuvan silti, -"korvaavien" menettelyjen tavoin tarkoitukseen hankittujen yhteyksien & os. myötä.
Treffien kautta sekin saattaa olla kiertäen l. eri viestin muodossa jotenkin mahdollista, jos oikein ymmärsin kun siellä taannoin piipahdin?
Mutta sinne ei nyt liene tarvetta tässä asiassa?
Palaillaan taas.
👋😊 Anonyymi kirjoitti:
Aamuva pöytään, kiitos ja hyvät viikonloput myös "seikkailijalle"!
No ei, "emmehän ole seikkailijoita jokainen, jos oikein silmin katsotaan"?
Sankareita kyllä ehkä, tavallamme ...kuten J.K. ansiokkaasti laulaa aiheessaan?
Ja mukava jos koet että voisimme jatkaa keskustelua toisaalla. Juttua varmaan riittää monenlaista meilläkin ilman kiireitä.
Tämä foorumi tässä muodossaan tosiaan rajoittaa syventymistä yksiyisempiin ajatuksiin ja asioihin.
Mutta todella, miten asia ratkaistaan pohtii monet muut vastaavissa tilanteissa?
En ole tietoinen ettei yhteystietojaan palstalla voisi jakaa - 'omalla vastuullaan' tietenkin.
Kyllä sitä näyttää tapahtuvan silti, -"korvaavien" menettelyjen tavoin tarkoitukseen hankittujen yhteyksien & os. myötä.
Treffien kautta sekin saattaa olla kiertäen l. eri viestin muodossa jotenkin mahdollista, jos oikein ymmärsin kun siellä taannoin piipahdin?
Mutta sinne ei nyt liene tarvetta tässä asiassa?
Palaillaan taas.
👋😊Tuo Treffit palsta on läpi käyty, jonne en aio palata. Ihan jo siitä syystä, että meitä miehiä(sinkkuja varsinkin) on paljon tyrkyllä kyseisellä ja muilla seuraa hakevilla palstoilla, joten mahdollisuudet parisuhteessa tai kämppissuhteessa niin kun minä, löytää joku, on häviävän pieni.
Miksi en kokisi tarvetta jutella kanssasi, se vähä mitä täällä on kirjoiteltu kertoo sinusta, sen, että olet fiksu ihminen. Uskaltaudunkin laittamaan tähän s-postini(markovou,at,hotmail.com), kirjoittele tuonne jos tuntuu siltä, että luotat minuun sen verran?
Mukavaa viikonloppua:)
- Anonyymi
🤔 🫣 🤭 No minnekähän hän kadonnut...?
- Anonyymi
Tilastojen päivä tänään kerrottiin uutisissa, tilastoidaankohan tämän foorumin aihepiirin asioita jollain tasolla?
- Anonyymi
Täällä lähes nelikymppinen nainen pk seudulta. Omassa suhteessa seksi väheni 10 vuotta sitten. Nykyään kerran vuodessa jos sitäkään. Kyllä se nakertaa itsetuntoa vaikka mielestäni pidän itsestäni?
Tämä nyt on johtanut siihen että näen välillä muita ja mies tietää siitä. Meillä ollut aina seksin kanssa hyvin erilaiset halut ja tarpeet. Muut asiat kyllä pelittää suhteessa ihan ok tasolla, parantamisen varaa kommunikonnissa.
Luulen että useammassa suhteessa läsähtää ja harva sitä kehtaa myöntää. Onko ihminen kuitenkin tarkoitettu että ei pelkästään yhden kanssa - Anonyymi
Kotiseksi loppuu kuin ajaisi kallioseinämään siinä vaiheessa kun naisella alkaa vaihdevuosivaivat, noin 45v iässä. Vaihdevuodet eivät ole sairaus, mutta muuttaa naisen monella tavalla parisuhdekelvottomaksi, miesvihaa potevaksi, seksiä inhoavaksi, sielunviholliseksi - sellaiseksi "naiseksi" joita tämäkin palsta on pullollaan.
- Anonyymi
Hei, Täällä hieman yli 50 vuotias nainen. Miehen kanssa liitossa liki 30 vuotta. Lapset nyt jo omillaan. Yhteinen aika hankalaa ollaan eketty pitkään lapsiperheenä ja nyt muuttunut 2 aikuuisen arjen pyörittämiseski. Miten päivä , mitä syötäisiin, onko jotain extraa viikolla kommunikoinniksi.
Seksi kadonnut tai muuttaa muotoaan, määrää ja haluja. Omat haluni kasvaneet viimeisen 10 vuoden aikan ja. mieheni taas vähentyneet. Miestä häiritsee koskettamiseni ja ehdotuseni seksiin miten vain. On kuulema outoa, kun ei tarvitse miettiä muita. Hän haluaisi yllättää minut katsomasta leffaa ja nauttimasta itsestäni seksilelujen kanssa ja katselisi ja molemmat tyydyttäisi itsensä. Minä haluan seksiin kumppanian. No keskustelu on enemmän sitä minä avaan ja annan ajatella ja halua kuulla hänen ajatuksiaan. Yhden sanan vastauksen saan joskus tai unohtanut koko asian, kun kaikki on ok hänestä.- Anonyymi
No ei mene hyvin sinullakaan tuon elämälle tärkeän eli seksin suhteen. Itse olen sinua parikymmentä vuotta vanhempi mies ja tilanne sama kuin sinulla, kumppanin (vaimon ) kanssa ei minkäänlaista seksiä muutamaan vuoteen, kun hänellä ei asiaan mitään haluja. Itsellä noita haluja kyllä kaikenlaiseen, edes silittelyyn ja hyväilemiseen, intiimimmistä kanssakäymisestä puhumattakaan olisi.
Olisi erittäin mielenkiintoista jutustella asiasta kanssasi ja vaikka tavata, koska kasvokkain juttelu on aina antoisampaa kuin täällä netissä keskustelu.
Mitenhän sinuun voisi saada yhteyden?
Mies 77 - Anonyymi

Mies 77Hyvä, vanhassa vara parempi! 💞😻🫱🫲
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2944781Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353066Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k522983Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281541Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471189
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.71016Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78991Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52979