Hei! Sain muutama päivä sitten lahjaksi palmun, jota emme pysty tunnistamaan. Löysin kaupasta samanlaisen, mutta esillä oli ainoastaan kasvin tieteellinen nimi. Kiinnostaisi tietää minkä palmun omistan, tiet. nimi Chrysalidocar areca. Ruukussa on monta ohutta bambumaista vartta rykelmässä ja jokaisen päässä on kapea kahtia haarautuva lehti (oikeastaan siis kaksi lehteä). Toki voin kysyä suoraan joltain asiantuntijaltakin, mutta tunnistaako kukaan?
palmu
kukkakimppu
62051
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mulla on varmaan samaa lajia oleva pieni palmu. Katsoin tuolla latinan kielisellä nimellä, ja sain vastaukseksi kultapalmun (vaikkakin sen tieteellinen nimi on nykyään muuttunut jostakin syystä.) Kuva löytyy esim. tuosta linkista http://www.backaspuutarha.fi/viheresittely.asp?TuoteID=763
Tuossa kuvassa isot lehdet ovat jo sulkamaiset, mutta uudet pienet ovat juuri noita kaksijakoisia. Tykkää näköjään varjosta ja vedestä. En kyllä ole aivan varma onko tuo laji, kun omassani ei ollut mitään nimeä.
Onko sinun palmussasi muuten pienen pieniä mustia pilkkuja varsissa? omassani on, eivät näytä elävän ja olen nähnyt samanlaisia myös muissa palmuissa. Ovatkohan vaaraksi?
Kiitos kovasti! Mekin epäiltiin kultapalmua kun sen tieteellisen nimen alku oli samankaltainen tai jopa sama. Sovitaan että se on se :) Hassua että nimiä muunnellaan.
Mitään pilkkuja en nähnyt vaikka kuinka tutkiskelin, hmm... Kenties niitä ilmaantuu kun palmu on vanhempi? Vaarallisuudesta en osaa sanoa mitään, sillä tämä on ensimmäinen palmuni. Eilen ostin myös käpypalmun. Kiitti vielä kerran! :)
Mistä päin sait käpypalmun? Ovat niin sieviä!
Huomasin juuri että oman palmuni (lehdet noin 30-40 cm pitkiä) yksi lehti on 'repeytynyt' sulkamaiseksi, ei siis ole enää 'sorkkamainen' kahtiajakautunut. Alkaa siis pikkuhiljaa muuttua oikeaksi palmuksi...
Anteeksi että vastaan vasta nyt, olin lähes viikon poissa tietokoneen lähettyviltä. Käpypalmu löytyi Turun Bauhausista. Se oli aika ruhjoutuneen näköinen, mutta toisaalta se oli niin söötti, että päätin ostaa sen :)
Hankin käsiini 'Otavan uuden huonekasvikirjan' ja siinä kerrottiin selitykset muuttuneeseen nimeen ja pilkkuihin:
"Tämä madagaskarilainen sulkapalmu sekoitetaan usein betelpalmuun ja on kaupassakin entisellä sukunimellään Areca."
"Suotuisissa oloissa ja runsaassa valossa versojen tyvi on kelta- ja mustapilkkuinen, vasta vanhemmiten koko kasvi näyttää heikosti kullanhohtoiselta. Sulkamaiset lehdet kaartuvat sisään, ja jo muutaman vuoden kuluttua palmuun voi kehittyä kauniita hedelmäterttuja."
Olet siis hoitanut palmuasi oikein hyvin!