Olen saanut kasvaa Kosmisen Energian ohjauksessa n. 5v..
Kun kaikki muut vaihtoehtotiet olin, kokeillut, jäljelle jäi vain polku.
Ei näistä paljon kannata puhua, Kosmisen Valo vaan voimistuu valona, voimana
ja riemuna.
Käsitin sykkivän Energian vasta vajaa 22 tuntia sitten Absoluutiksi, ikuiseksi valoksi.
Varmuutta, sisäistä iloa ja harmoniaa.
Kokemus oli niin vahva, että energiani hupeni ja latistui arkiseksi.
Jopa aggressiivisiaa tunteita nousi tietoisuuteen.
Nukuin hyvin, heräsin tavallista energisempänä.
Pystyin helteestä huolimatta hoitamaan rästitöitäni enemmän kuin tavallisesti viikossa.
On vakaumus siitä, ettei tälläista polkua anneta "omaan käyttöön".
Kysyn alan viisailta, kuinka kauan eteerinen Valon lisääntyminen voi
jatkua sinänsä mitättömän, köyhän eläkeläismiehen loppuelämässä?
Tällaisina päivinä tuntuu, että ajan taju on pysähtynyt, päivä on voinut
olla viikkojen pituinen, ehkä kuukausien!
Kun kaikki muut vaihtoehtotiet olin, kokeillut, jäljelle jäi vain polku.
Ei näistä paljon kannata puhua, Kosmisen Valo vaan voimistuu valona, voimana
ja riemuna.
Käsitin sykkivän Energian vasta vajaa 22 tuntia sitten Absoluutiksi, ikuiseksi valoksi.
Varmuutta, sisäistä iloa ja harmoniaa.
Kokemus oli niin vahva, että energiani hupeni ja latistui arkiseksi.
Jopa aggressiivisiaa tunteita nousi tietoisuuteen.
Nukuin hyvin, heräsin tavallista energisempänä.
Pystyin helteestä huolimatta hoitamaan rästitöitäni enemmän kuin tavallisesti viikossa.
On vakaumus siitä, ettei tälläista polkua anneta "omaan käyttöön".
Kysyn alan viisailta, kuinka kauan eteerinen Valon lisääntyminen voi
jatkua sinänsä mitättömän, köyhän eläkeläismiehen loppuelämässä?
Tällaisina päivinä tuntuu, että ajan taju on pysähtynyt, päivä on voinut
olla viikkojen pituinen, ehkä kuukausien!
Vastaukset 27
Vanhimmat
Itse löysin buddhalaisuuden ja perehdyin sen oppiin lukemalla kirjoja ja miettimällä lukemaani syvällisesti.
Keskitymällä ja hiljentymällä yhteen lauseeseen kerrallaan saavutin jonkun syvän tietoisuuden tilan.
Varmuuden ja rajat ja sen jälkeen rajattomuuden kun pääsin vielä syvemmälle itseeni.
jo yksi lause:
"Ulkopuolinen maailma houkuttelee sinua
kaikin tavoin tuntemaan ikäviä tunteita,
älä anna sen häiritä omaa mielenrauhaasi."
riitti minulle oivallukseen, että oma mielenrauhani on hallittavissa ja ainoa joka lisääntyy on onnellisuuden tunne. Tapahtuu ympärilläni mitä ikävää hyvänsä.
Tähän tilaan pääsee sekunnissa, kun hallitsee tyyneyden ja säilyttää mielensä itsekurin.
Itsekurillahan hallitaan tunne-elämää ja tunne-elämän tasapaino vähentää välittömästi monia tarpeita.
Tarve alkoholiin, ruokaan, mihin tahansa asiaan vähenee ja lopputulos on varmasti myönteinen.
Hyvää yötä ;)
..Yötyötä!
>Tarve alkoholiin, ruokaan, mihin tahansa asiaan vähenee<
Asiallinen kirjoitus ja varmasti ko. ihmisellä sydän paikallaan...mutta...onko se aina niin hyvä että kaikki tarpeet vähenevät? Toki, mikäli on ollut aiemmin vain ulkoisiin ärsykkeisiin tahdottomasti reagoiva, jokaisen pikkuisenkin tarpeensa ja halunsa vietävissä, mutta tässäkin on se, että kuinka pitkälle menee, jos ei kuitenkaan aio elää maailmasta syrjässä munkin lailla. Olin nuorempana aika ehdoton monen asian suhteen, mutta nyt tuntuu siltä että vaikka en muuttaisikaan mitään aikaisemmasta elämästäni, tällaisen, sanoisinko "henkistyneemmän" elämäntavan ollessa kyseessä on pidettävä huoli ettei "tarpeettomuudesta" tule vain oma, yhtä lailla kiihkeästi tavoiteltu tarve.
Omalla kohdallani jokin sanoi minulle: relaa välillä; asiat tapahtuvat omalla painollaan.
Itse ymmärrän tarpeettomuuden siten, että pystyn hillitsemään ja hallitsemaan lähinnä negatiivisuutta ja sen mukanaan tuomia vaikutuksia. Tarpeettomana oleminen on helppoa ja yhtälailla tarpeellisena oleminen.
Ihmenen voi mielestäni pyrkiä molempiin, eli olemaan täysin tarpeeton ja hyvin tarpeellinen.
Munkkina ja nunnana eläminen on asia, johon tietysti kannattaa kiinnittää erityistä huomiota.
Jos koko kansa eläisi buddhalaisena munkkina ja nunnana kokonaan, ei se varmasti olisi yhteiskunnan tilanteen kannalta välttämättä paras vaihtoehto. Toki hyvin varteenotettava.
;))
No, ajattelusta ja ajattelemattomuudesta on usein hyötyä ja tuntuu että ajattelemattomuus on ihmisen paras olotila. Sillä vain se tila on se olemisen sietämätön keveys. Ajattelemattomuutta meillä pidetään paheena ja ihmisiä kehoitetaan jatkuvasti ajattelemaan, jolloin he väsyvät herkästi. Poistun nyt ajattelematta mitään ja syön mansikoita ja olen onnellinen...! :)
Buddismilla paljon eteuja Kristinuskoon tai Islamiin verrattuna kun dogmisto puuttuu.
En haluan budhalaiseksi, enemmän "polulla" eteen tulevilla haluaisin edetä.
Ollaan kuitenkin sosiaalisia laumaeläimiä. Elämme tehokkaimmin
toistemme kautta, kanssaeläjiämme huomioiden.
Buddhalaisuus ottaa nöyrästi huomioon kanssaeläjät, sillä nöyryyden kautta lähdetään tielle ja tiet laajenevat mitä syvemmälle mennään. Syvältä on suunta sivuille, alle ja ylös.
Lopputulos on ääretön ja äärettömyys ei tunne rajoja, jolloin on vaikea määritellä mitä tarkoittaa esim. huippu.
Kuka määrittelisi minulle sen sanan?
Kaikkina aikoina on tulkittu Jumalaksi.
Ihminen ei käsityksen mukaan voi koskaan tajuta Suurempaa.
Mykistävä, Parantava, Käsittämätön on sen Waikutus. Määrittelemätön!
mies polulta
vastauksesi tyydyttää minua. :)
Se joka tajuaa pienmmän tajuaa myös suuremman.
Pienuuden ymmärtäminen ja sen alapuolellekin pääseminen luo ymmärtämyksen suuruudesta.
Mitä pienemmäksi ihminen pääsee, sitä suuremmaksi hän tulee.
"Lapsessa on ihmettelyn viisaus"
Niin, tarkoitin tuolla äskeisellä sitä, että tietoisuus joka tajuaa äärettömyyden tajuaa myös rajallisen tilan.
Se on selvästi olemassa ja tajuan sen.
Niin. Totuus ei ole itsemme ulkopuolella eikä sisäpuolella.
Tietoisuus josta olemme tietoisia on totuus.
Ei ole olemassa tietä tai polkua totuuteen koska tietoisuus on totuus.
Kun ajatus häviää, häviää ja katoaa kaikki muukin kuin usva ilmaan ja vain ääretön tietoisuus jää jäljelle.
Tuo tietoisuus on sama joka nyt tiedostaa ajatukset, maailman ja siinä olevat ilmiöt itsemme mukaan lukien.
Ainoa asia mitä tarvitaan äärettömän totuuden kokemiseen on ajatukseton tietoisuuden tila.
Kysymys on tavattoman yksinkertaisesta asiasta joka ei kuitenkaan ole helppo oivaltaa.
"Kun ajatus häviää, katoaa kaikki muukin kuin usva ilmaan ja vain ääretön tietoisuus jää jäljelle"
Minuutta ei ole...äänetön juhlallinen hiljaisuus.
Voisi nähdä joko sinitaivaan tai tähtitaivaan jokapuolella, kuin ilmapallon sisällä.
Aluksi kokemukset olivat jännittäviä, pelottaviakin.
Aistittavissa polaarisuuden vaikutusta.
Tältä suunnalta puhdasta eteeristä energiaa, joka saa kokijan liikutuksen valtaan!
Van Allenin vyöhykkeen suunnalta "työntö" vaikutusta.
Kokemustieltä ei liene loppu ikänä paluuta...sitä ei halua, koska
rentoutuminen on niin syvää.
Tulee "meditointi-addiktio"?
Kokemuksesta kuitenkin aina palaan "arkeen".
Nämä kokemukset vaikuttavat rauhallisen unen tervehdyttävään vaikutukseen.
"Minuutta ei ole...äänetön juhlallinen hiljaisuus".
Juuri näin.
ja kuvailen sitä tietoisuudeksi, jossa hajoan usvaksi. En ole enempää enkä vähempää kuin herkkä usva.
Onko tämä tila tietoisuus ja äänetön juhlallinen hiljaisuus?
Ensin liukeni raajat - lopuksi henkeäsalpaava, pyhä hiljaisuus.
Aineeton olotila. En ole kertonut näistä kenellekään.
Pidettäis epäuskottavana, satuiluna.
Näillä ikään kuin vahvistuva trendi. Kehitysvaihetta?
Tuo maininta usvasta ei ehkä ollut kovin onnistunut.
Itse asiassa tuossa kokemuksessa ei ole mitään kovin ihmeellistä.
Siinä vain ajatuskasvannaiset lakkaa olemasta ja vain ääretön tietoisuus jää jäljelle.
Tuo tila on sanoinkuvaamaton autuuden ja hiljaisuuden tila.
Tuo tietoisuus on sama joka nyt tiedostaa kaiken olemassa olevan.
Ilmiö on sama kuin elokuvateatterissa silloin kuin esitys päättyy ja kaikki kuvat häviävät valkokankaalta. Kuvat häviävät mutta valkokangas jää jäljelle eli perusta.
Ilman valkokangasta kuvia ei voisi koskaan esittää.
(Olipas monimutkainen selitys yksinkertaisesta asiasta,heh.)
Ollessani olematon, olen kuin hajonnut olevaiseen, eli 'yhtä tyhjän kanssa' :))
..joten siksi kuvailen sen olomuodon tai olemattomuuden ikään kuin usvaksi.
Silti olen läsnä ja pystyn kommunikoimaan normaalisti jos tahdon, mutta koska nautin olemattomuudestani, niin koen sen 'ihmeenä'.
Olen samaa olomuotoa kuin luonto. Muuten en osaa kuvailla koko juttua. :)
Kun tietoisuus tiedostaa itsensä äärettömänä niin se ei tiedosta mitään kohdetta. ei ajatusta ei maailmaa, ei ihmistä, , ei kerrassaan mitään lukuunottamatta autuutta ja hiljaisuutta.
Mutta kun tietoisuus tiedostaa itsensä rajallisessa tilassa niin silloin se tiedostaa kaiken sen minkä "ME" nyt näemme ja koemme.
Erityisen mielenkiintoinen havainto on se että, vaikka rajallinen tila lakkaa olemasta niin tietoisuus ei muutu vaan pysyy muuttumattomana oli se tietoinen rajallisesta tai äärettömästä tilasta.
Kuitenkin oleellinen asia ei ole ylläoleva kuvaus koska rajallinen ei voi kuvata rajatonta eli tuo kirjoitus on höpö-juttu.
Vaan oleellista on se miten tietoisuus tyhjennetään KAIKISTA ajatuksista.
Luo tavallaan puitteet mietiskelyilleen. Niiden rakentaminen voi kestää vuosia.
Ajatellaanpa tilanne, jossa meditoija joutuisi ulkopuolisen häiritsemäksi vaikka
äänihäiriön takia, tilannehan keskeytyisi.
Pienet pörinät ei vaikuta laadulliseen meditaatiotilanteeseen.
Niissä on myös syvyys/laatueroja.
Syvimmillään mykistyttäviä kokemuksia.
tietoisuus äärettömänä tarkoittaa minulle:
'ei ole mitään, vain hiljaisuus, autuus'.
Mutta kuinka minä voin kertoa sen teille, jos en tiedosta sitä sillä hetkellä jotenkin?
Täytyyhän se tiedostaa, mutta mikä mekanismi sen luo? Selkärankako vai yksi aivosolu joka toimii kuitenkin tiedostajana?
Tärkeää ei ole ajatuksen hallitseminen
vaan sen ymmärtäminen; ajatuksen alkuperän,
alkamisen ymmärtäminen.
Jos aihe kiinnostaa niin erinomaisiksi kirjoiksi
olen havainnut:
J.Krishnamurti: Oivalluskyky herää 1 ja 2.
Saman tekijän: Erillisyyden päättyminen.
Ja
Arthur Osborne: Ramana Maharshin opetuksia.
Kaikki tarvittava sisältyy noihin kirjoihin.
" Mutta kuinka minä voin kertoa sen teille, jos en tiedosta sitä sillä hetkellä jotenkin? "
Äärettömän tietoisuuden tilassa ei voi kertoa kenellekkään mitään, koska siinä tilassa ei ole ketään joka kertoo eikä ole ketään kelle kertoa.
Mikä on se "joku" itsessäni joka tiedostaa "jotakin" jotta voin jälkeenpäin kuvailla tai kertoa teille että olen kokenut äärettömän tietoisuuden tilan!? Mikä siis se "joku" itsessäni tai olemattomudessani tai 'olevaisuudessani ei missään' oikein on??
Eihän kukaan voi kuvailla autuutta ja juhlallista pyhää hiljaisuutta tai mitään jälkeenpäin kenellekään, jos on sellaisessa tilassa ettei tiedosta tilaansa. Jotenkin se tiedostetaan, mutta mikä 'osa' itsessäni sen tiedostaa??
Enkö vieläkään tajua mitään vai enkö osaa esittää kysymystä oikein? Jos ihminen on tuossa tilassa, niin jotain upeaa hän tiedostaa mutta millä putkilla?
Tietoisuudesta ei voi sanoa muuta kuin, että SE ON.
"Eihän kukaan voi kuvailla autuutta ja juhlallista pyhää hiljaisuutta tai mitään jälkeenpäin kenellekään, jos on sellaisessa tilassa ettei tiedosta tilaansa."
Äärettömän tietoisuuden tilan tiedostaa tietoisuus itse. Tuo tila on ajatukseton.
Ilmantuu ajatus ja tuosta äskeisestä tilasta ei ole kuin muisto jäljellä ja se voidaan ilmaista.
>>Äärettömän tietoisuuden tilan tiedostaa tietoisuus itse.>>
Tätä vastausta hain.
Ajattelin, jos löytyy joku muu vastaus, jonka joku on jossain oivaltanut. Esimerkiksi, että "Äärettömän tietoisuuden tilan tiedostaa kromosomit ö ja y.
Asia on pihvi! :)
Uskottavampaa sanoa, että koettu juhlallinen ja pyhähiljaisuus on suurta vain
kokijan mielestä.
Kyllähän tälläiset Kosmisen kokemukset jättävät muistijäljen.
Kuitenkin on kysyttävä mikä on se hinta, joka tälle "asteelle nousemisesta"
on maksettu/maksetaan edelleen.
Onko kysymyksessä nurkkaan itsensä maalarimestari Zetterberin huuruiset
kokemukset?
Kun kaikki muut keinot on käytetty - jäljellä on vain tää Kosmisen Valon
asteettainen avautuminen.
Viimeisten 10 kk:n aikana sisäinen todellisuuden avautuminen on ollut vahvaa.
Vaikuttaa, että kokijan pelkojen asteettainen lieveneminen olisi ainoa este
mystikkojen suuriin kokemuksiin.
Peloille tulee immuuniksi juuri annos annokselta!
Tapio Kaitaharju kirjoitti vastauksessaan näkevänsä minut sakeassa sumussa.
Tuohon aikaan myös fysiikkani oli rapakunnossa.
Siihen alkoi tulemaan parannusta säännöllisillä fyysisillä harjoituksilla.