Työttömyysturvan leikkaus

Anonyymi-ap

Nyt nähdään Satosen leikkaukset. Ihmiset ei uskalla ostella isompia. Joutuvat säästään oman turvan, jos töissä.

17

247

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      ONNEKSI Satosesta EI tullut KELAn pääjohtajaa.

      • Anonyymi

        No ei kai tommossesta pöllöstä ole mihinkään Satoneeeeeeen


    • Anonyymi

      Hallituksen aikaansaannoksista saisi viitsivä melkoisen listan. Työttömyyden raju kasvukäyrä. Konkurssiaalto, lapsiperheköyhyys, valtion roima lisävelkaantuminen, rikollisuuden kasvu jne.

      • Anonyymi

        Kokoomus on yritteliäs puolue, mutta suunta aivan väärä.


    • Anonyymi

      Ihmisille jos jakaisi rahaa, niin Suomen valtio kaatuisi. Kumpi parempi, niin sen jokainen miettiköön itsekseen.

      • Anonyymi

        Hallitus pienentää toimillaan verokertymää sekä ottaa velkaa edellistäkin hallitusta julmemmin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallitus pienentää toimillaan verokertymää sekä ottaa velkaa edellistäkin hallitusta julmemmin.

        Tietysti ottaa. Puolustusmenot ovat kasvaneet. Lainankorot nousseet ym.
        Edellisenkin hallituksen velat ovat vielä mukana. Ei niitä ole maksettu, mitä Marinin hallitus tuhlasi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietysti ottaa. Puolustusmenot ovat kasvaneet. Lainankorot nousseet ym.
        Edellisenkin hallituksen velat ovat vielä mukana. Ei niitä ole maksettu, mitä Marinin hallitus tuhlasi.

        Meillä työttömyyskin vain pahenee ja lisäksi tehdään aivan älyttömiä veronkevennyksiä. Rahaa tule vain vähemmän siihen velanmaksuun.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietysti ottaa. Puolustusmenot ovat kasvaneet. Lainankorot nousseet ym.
        Edellisenkin hallituksen velat ovat vielä mukana. Ei niitä ole maksettu, mitä Marinin hallitus tuhlasi.

        Lainakorot nousi kun nykyhallitus sai aikaan luottolukituksen laskunkin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meillä työttömyyskin vain pahenee ja lisäksi tehdään aivan älyttömiä veronkevennyksiä. Rahaa tule vain vähemmän siihen velanmaksuun.

        Kuluttajaluottamus kohenee sitten vajaan kahden vuoden päästä, kun saadaan hallitus vaihtoon.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lainakorot nousi kun nykyhallitus sai aikaan luottolukituksen laskunkin.

        Lainakorot nousikin joku viisas vvm virkakyösti neuvotteli pitkäikäiset erittäin halvat kiinteäkorkoiset lainat markkinakorkoisiksi joitakin vuosia sitten! Miljarditappiot!


    • Anonyymi

      Vajaa pari vuotta, saadaan hallitus vaihtoon ja välitön piristysruiske talouteen. Sitä odotellessa.

      • Anonyymi

        Sitten alkaa rahanjako, ja kaikilla menee hyvin.


    • Anonyymi

      Kokoomusmulkut pitäisi karkoittaa Siperiaan jo ihan lähtökohtaisesti.

    • Anonyymi

      On surullista miten Suomessa ei yksinkertaisesti edes kannata tehdä töitä.
      Työn kannattavuus ei nouse tukien leikkaamisella, varsinkaan niiltä jotka yrittävät tehdä edes sitä pätkä tai osa-aika työtä.
      Minimi palkan pitäisi aina olla riittävän suuri, että sillä pystyy makaamaan vuokran ja ostamaan välttämättömät asiat .
      Nyt yritykset ovat yhä röyhkeämpiä ja keksivät keinoja löytämään lähes ilmaista työvoimaa .
      Kokkolassa, kun katsoo avoimia työpaikkoja siellä on paljon näitä tule meille 3.5€/h palkalla 40h viikossa ja kaikki vaatimukset ovat ylitseampuvia tuohon palkkaan ja työnkuvaan nähden .
      Minusta muutenkin on epäasiallista, että ihmisten persoonallisuuden piirteitä ja temperamentti piirteitä korostetaan, koska ihminen ei persoonalleen mitään voi ja tuo palkka olisi kuussa 560€ ja verojen jälkeen siis jäisi ehkä joku 250-300€ .
      Eli kovinkaan moni ei tuollaisella summalla elä.

      Lisäksi jos ajatellaan pitkäaikaistyöttömiä, jos he ostavat vastaan työn jonka palkkaa he eivät edes tiedä, koska monesti sekin piilotettu ja salataan niin hyvin, ettei työntekijä saa tietää palkkaansa vasta kuin palkka päivänä ja AINA kun menet töihin niin kulusi myös nousee, koska ensinnäkin jokainen työtön joutuu odottamaan kuukauden tai kaksi viikkoa riippuen siitä milloin palkka maksetaan ja kulut jotka nousevat on: matkat, välipalat ja lounaat vaatteet ja työvaatteet ja joillakin päiväkoti maksu, jos on lapsia.

      Ja sitten on niitä ihmisiä, joilla on luotto häiriö merkintöjä, sellaiset pitkäaikaistyöttömät eivät yksinkertaisesti koskaan voi nähdä työntekoa kannattavana, koska ulosotto alkaa viemään aikalailla heti ja käteen jäävä osuus on edelleen niin pien, että sekin on siinä ja siinä pystyykö sillä elämään, jos esimerkiksi olisi aika suoja töiden alkaessa esim. 3-4kk työnteon aloittamisesta, jolloin ulosotto ei vielä ala perimään . Tällöin työttömällä olisi mahdollisuus säästää tai maksaa muita velkoja ja laskuja ennen ulosottoa.

      Ja sitten meidän pitäisi ottaa käyttöön uusi malli, jossa selvitetään työkyky on suorastaan naurettava, että masennus diagnoosi on suora lottovoitto ja menolippu eläkkeelle ja koska masennusta ei voi todistaa tai testata luotettavasti sen voi huijata ja itsekin olen se diagnoosin saanut enkä ole edes masentunut, niin kyllähän se kertoo miten helppoudesti tuota diagnoosia annetaan. Minulle ei edes testejä tehty ja lääkäri ei tuntenut minua ja minun vaivani ei viitannut masennukseen mitenkään!.

      Siksi en usko koko masennukseen ja sitä paitsi jos ahdistuneisuushäiriötä ei katsota työkykyä heikentävästi niin miksi masennusta katsotaan? .
      Monet monisairaat joutuvat roikkumaan jossain välitilassa eikä pääse eläkkeelle samaan aikaan, kun meillä Suomessa täysin työkykyisiä ministereitä menee eläkkeelle ja näitä muka masentuneita nuoria , jotka oikeasti haluaa vain juoda kotona kaljaa kalsarit jalassa.

      Minusta yhdellä diagnoosilla ei pitäisi päästä työkyvyttömyyden eläkkeelle ellei vamma ole pysyvä ja merkittävä liikunta ja tuki sairaus tai aktiivinen mielenterveys ongelma joka saattaisi vaarantaa muut kuten psykoosi yms. Masennus ei ole sellainen .

      Työkyvyn arviointi pitää muuttaa pisteytys järjestelmäksi ja moniammatilliseksi esimerkiksi niin, että jokaisesta diagnoosista tietyn verran pisteitä ja tietyllä pistemäärällä pääsee tietyn palvelun piiriin.

      Esimerkiksi matalimmat pisteet sairasloma ja kuntoutus, mahdollinen päihde hoito , terapia yms.
      Toiseksi matalimmat pisteet sairasloma, kuntoutus, opinto-ohjaus
      Työkyky merkittävästi heikentynyt kuntoutustuki, kuntoutus suunnitelma, opinto ohjaus terapia ja sairauden hoito suunnitelma.
      Työkykyä vain vähän tai sitä ei ole sama kuin ylläoleva, mutta kuntoutus tuki pidempi aikainen.
      Ja viimeinen ei työkykyä! Eli siis katsotaan, että henkilöllä on useita sairauksia yhtäaikaa ja ne ovat pitkäaikaisia tai pysyviä tai yksi sairaus joka estää kaiken työn tai opiskelun .

      Opiskelu kyky tulee myös huomioida työkyvyn arvioinnissa, sillä jos henkilöllä on joka oppimiseen vaikuttava sairaus tai vamma ei hän voi opiskella uutta alaa tällaisia sairauksia voi olla mm. ADHD, aivovamma, autismi, vammaisuus, silmävamma, kuulovamma, alkava muisti sairaus tai sairauden jonkun lääkitys joka heikentää muistia ja oppimisen kykyä.

      Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että nämä yhdellä sairaudella ei pääsisi enään eläkkeelle eikä kuntoutustuelle turhaan.
      Työkykyä pitää olla arvioimassa lääkäri, psykiatri, sosiaalityöntekijä sekä fysioterapeutti ( joka monesti pystyy arvioimaan jopa paremmin kuin lääkäri liikunta kykyä).

      Ja sen Lisäksi pitää panostaa siihen, että hoidetaan työttömät työkuntoon jo ennen pitkiä turhia yhteiskuntaa rasittavia sairaslomia .

      Annetaan työttömille kerran vuodessa lupa mennä yksityiselle lääkärille. On epäreilua että Suomessa vanhukset tai vanhat saa aina kaiken ja parempaa hoitoa ensin he tukkivat päivystykset ja nyt vielä saavat parempaa hoitoa muualta. He saavat turhia leikkauksia jotka maksaa yhteiskunnalle.

      • Anonyymi

        Ja lisään vielä, että tällöin jalat amputoitu henkilö ei joutuisi joka vuosi todistamaan, että jalat ei vieläkään ole kasvaneet takaisin.
        Tai, että masentunut täysin työkykyinen henkilö saa riehua kerrostalo asunnossaan vapaasti ja muiden häiriöksi ( jos jaksaa riehua jaksaa myös töitä!).

        Eli siis käytännössä se menisi niin, että työkykyä arvioitaisiin aina uudestaan niin että se kellä on eniten työkykyä hänen työkykyä arvioidaan puolen vuoden välein ja sitten se kellä on vähän vähemmän työkykyä arvioidaan vuoden välein ja niin edelleen paitsi, että se kuka on todettu pysyvästi työkyvyttömäksi on sitä ja lopetetaan se ihmisten kiusaaminen ja kyykytys .

        Myös Cooper testejä ja erilaisia testejä voitaisiin käyttää työkyvyn arvioinnissa se kertoisi paljon onko työkykyä vai ei.


    • Anonyymi

      SATONEN OLI KAUKAA VIISAS , NÄIN SAADAAN SUOMI KONKURSSIIN

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      67
      3798
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      88
      3179
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      98
      2436
    4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      15
      1659
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      70
      1418
    6. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      98
      1280
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      42
      1218
    8. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

      Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
      Ähtäri
      56
      1030
    9. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      50
      1021
    10. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1021
    Aihe